Jäsenen Nicko uusimmat tuotokset

  1. Nicko

    PlayStationin toimitusjohtajan mukaan PS5-konsoleita on julkaisussa tarjolla enemmän kuin edeltäjäänsä vuonna 2013

    PlayStationin toimitusjohtaja Jim Ryan viittaa kintaalla velloneille tuotantovajehuhuille. Hän kertoo Washington Postin haastattelussa mm., että Sony halusi keskittyä eri konsolimalleissa ennen kaikkea selkeyteen ja varmuuteen tehoerojen sijaan. Lisäksi hinnoittelu oli Ryanin mukaan päätetty jo...
  2. Nicko

    Hyvästi, vanha kuoma – Nintendo lopettaa 3DS-tuoteperheen konsolien valmistuksen

    Lähes 10 vuotta kestänyt aikakausi on tulossa päätökseen, sillä Nintendo lopettaa 3DS-tuoteperheen konsolien valmistuksen yhtiön japaninkielisen sivuston mukaan. Nintendon jenkkiosasto on puolestaan napannut kotisivuiltaan kaikki 3DS:ään liittyvät maininnat pois viimeisimpien tuntien ajalta...
  3. Nicko

    PlayStation 5 on pirujen riivaama – Demon's Souls hyökkää heti konsolin julkaisupäivänä

    Kyllä! Juuri heräsin ja sain tiedon tästä. :D Mutta kiitos vielä huomiosta! :)
  4. Nicko

    PlayStation 5 on pirujen riivaama – Demon's Souls hyökkää heti konsolin julkaisupäivänä

    Hartaasti odotettu Demon's Soulsin uusversio on saatavilla PlayStation 5:llä heti konsolin julkaisupäivänä. Sonyn Playstation Showcase räväytti eetteriin usean minuutin edestä pelikuvaa. Graafisen loiston ja paremman ruudunpäivityksen lisäksi uutta on myös se, että teos nähdään ensimmäistä...
  5. Nicko

    Avalanche Studios suuntaa seuraavaksi 1800-luvun lopun Tylypahkaan – Hogwarts Legacy paljastettiin

    Uusi Tylypahkaan sijoittuva peli on ollut huhuissa pitkään. Nyt huhut ovat viimein muuttuneet todeksi, sillä Playstation Showcasessa nähtiin Avalanche Studiosin uutuusprojekti. Yltä voit katsastaa pelin paljastustrailerin. Ihan hirveästi yksityiskohtia ei pelistä vielä tiedetä, mutta se...
  6. Nicko

    Avalanche Studios suuntaa seuraavaksi 1800-luvun lopun Tylypahkaan – Hogwarts Legacy paljastettiin

    Uusi Tylypahkaan sijoittuva peli on ollut huhuissa pitkään. Nyt huhut ovat viimein muuttuneet todeksi, sillä Playstation Showcasessa nähtiin Avalanche Softwaren uutuusprojekti. Yltä voit katsastaa pelin paljastustrailerin. Ihan hirveästi yksityiskohtia ei pelistä vielä tiedetä, mutta se...
  7. Nicko

    Nintendolla on asiaa – huomenna luvassa uusi Direct Mini

    On jälleen aika uuden Nintendo Direct Mini Partner Showcasen. Luvassa on jälleen todennäköisesti lisäinfoa tulevista peleistä ja kenties myös varmistuneita julkaisupäiviä. Täysin julkistamattomia projekteja Nintendo ei ole näissä tapahtumissa esitellyt, mutta toisaalta kerta se on...
  8. Nicko

    Sonic-luojan Rodea the Sky Soldier poistuu pian Nintendon kauppapalveluista

    Rodea the Sky Soldier tekee lähtöään Wii U:n ja 3DS:n kauppapaikoilta. Tulipalokiirettä ei pelin ostamiseen kuitenkaan vielä ole, sillä se tulee poistumaan eShopista syyskuun 30. päivä sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa. Nimi on monille varmasti melko tuntematon, eikä ihme, sillä se oli...
  9. Nicko

    Star Wars: The Mandalorian jatkuu ensi kuussa Disney+:lla

    The Mandalorianin toinen kausi alkaa lokakuun 30. päivä. Koronaviruksen vaikutus ei ylettynyt Disneyn Star Wars -sarjaan, sillä toisen kauden kuvaukset oli ehditty saada purkkiin ennen pandemian puhkeamista. Uudella kaudella on tuttujen kasvojen lisäksi mukana Alien– ja Terminator-tähti...
  10. Nicko

    No More Heroes III viivästyy ensi vuoteen – syynä "tietty maailmanlaajuinen virus"

    No More Heroes III viivästyy ensi vuoteen. Pelin luoja Suda 51 tiedotti Twitterissä tänä aamuna Suomen aikaa, että vuoden 2020 haasteet ovat koronaviruksen myötä vaatineet veronsa ja täten No More Heroes III:n kehitys venyy vuodelle 2021. I have a very important announcement to share today...
  11. Nicko

    Lähde viikinkien matkaan jo viikkoa aiemmin – Ubisoft aikaisti uuden Assassin's Creedin julkaisupäivää

    Uuden Assassin's Creedin julkaisu koittaa viikkoa suunniteltua aiemmin. Ubisoft aikaisti julkaisuajankohtaa viikolla, kun Microsoft virallisti Xbox Series X:n ja S:n julkaisupäivän. Päivitys pelin vanhemmasta Xbox-versiosta uudempaan onnistuu sekin ilman ylimääräistä korvausta. Muutkaan...
  12. Nicko

    EA Play liittyy osaksi Microsoftin Xbox Game Pass Ultimatea

    Electronic Artsin EA Play liittyy loppuvuodesta osaksi Microsoftin Xbox Game Pass Ultimatea konsoleilla ja PC:llä. Passi takaa jatkossa muun muuassa ilmaisen pääsyn yli 60:een Electronic Artsin peliin sekä maksuttomat testijaksot uusimmille Madden- ja FIFA-peleille. Lisäksi jäsenille on luvassa...
  13. Nicko

    Monster Boy and the Cursed Kingdom saapuu PlayStation 5:lle ja Xbox Series X:lle

    Monster Boyn viimeisimmät seikkailut ovat matkalla uuden sukupolven konsoleille. Kehuttu 2D-tasohyppely Monster Boy and the Cursed Kingdom on matkalla PlayStation 5:lle ja Xbox Series X:lle/S:lle. Tarkkaa ilmestymispäivää ei vielä ole, mutta studio lupaa lisätietoja pian. 4K/120fps-tuen...
  14. Nicko

    Just Cause -kehittäjä Avalanche Studios palkkaa väkeä historiansa isoimpaan AAA-projektiin

    Ruotsalainen Avalanche Studios Group on laajentanut viime vuosina ahkerasti ja yhtiö hakee tälläkin hetkellä työntekijöitä ympäri maailman. Näiden joukossa on tietenkin myös New Yorkin osasto. Lähinnä suuren budjetin peleihin keskittynyt jaosto on ollut viime vuosina vastuussa sellaisista...
  15. Nicko

    Iske kuin lohikäärme – Yakuza: Like a Dragonin julkaisu koittaa marraskuussa

    Yakuza: Like a Dragon on saanut julkaisupäivän ohella nyt myös listauksen eri versiovaihtoehdoista. Kuten aiemmin on käynyt ilmi, on Yakuza-sarjan uusin tulokas irtiotto sarjan edellisistä peleistä, etenkin vuoropohjaiselta taistelumekaniikaltaan ja roolipelielementeiltään. Peli julkaistaan...
Ylös Bottom