Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Yleinen politiikkaketju

Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Eli jos kyseessä olisi lähes kuka tahansa muu, tai tilanne mikä tahansa muu, kuin umpi rasistiset halla-aho ja hakkarainen kumppaneineen...

No vaikutat itsekin aika "rasistilta", kun haukut toisia ihmisiä, joilla on erilainen arvomaailma, suoraan rasisteiksi. Muutenkin tuntuu, että Halla-ahoa vastustavat jaksavat aina ottaa esille nuo hänen muutamat sanomisensa ja kirjoituksensa ja ne tuntuvatkin sitten olevan ne ainoat argumentit häntä vastaan. "No kun se on sellanen rasisti, joka on silloin sanonut tällä tavalla..." on se ainoa vasta-argumentti. Koita nyt sitten siinä käydä keskustelua...

Melko pitkälle samaa mieltä Omenanraadon kanssa. Halla-Ahon ajamasta linjasta pitää sanoutua jyrkästi, kaikin tavoin, irti. Ensin sen tekivät muut hallituspuolueet ja sitten suuri osa "omista". Silmissäni heidän arvostuksensa nousi.

Halla-ahon linja saadaan monella tapaa ainakin median toimesta kuulostamaan ja vaikuttamaan rasisitisemmalta ja "kovemmalta" kuin se todennäköisesti edes on. Se nyt vaan on kylmä fakta, että häneen henkilöityy se ajatus, että "Suomessa on omia köyhiä ja huono-osaisia, jotka pitäisi hoitaa ensin ja ottaa sitten vasta lisää maahanmuuttajia, jos jää vielä rahaa heitä hoitaa". Osa suomalaisista ajattelee noin, koska hyvin suurella osalla menee tällä hetkellä huonosti.

Jotkut näkevät tuon ajatusmaailman sitten rasismina ja että se halventaa osan ihmisarvoa. Tavallaan ymmärrän ajatuksen, mutta muistutan silti, että Suomi on nyt siinä pisteessä, että me emme voi alkaa jokaista pakolaista pelastamaan. Siihen ei vaan yksinkertaisesti riitä resurssit! Vaikka en itse ole koskaan PS:ää äänestänyt, enkä tosiaankaan ole "Halla-aholainen", niin olen silti hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että oman maan kansalaiset pitäisi ensin hoitaa ja sitten vasta muut, jos jää siihen varaa. Hädänalaiset tietysti asia erikseen, mutta tuen Halla-ahon ajatusta näiden elintasopakolaisten suhteen. Sellaisten elättämiseen Suomella ei ole nyt varaa.

Mitä demokratiaan tulee, niin kyllähän tuolla Persujen puoluekokouksessa tehtiin ihan puhdasverinen vallankaappaus.

Äänestyksen säännöt olivat kaikille selvät etukäteen. Sinne olisi voinut Terhokin roudata "kaikki kannattajansa" äänestämään, jos olisi halunnut. Omiin korviin puheet "vallankaappauksesta" ovat lähinnä yritystä peitellä sitä perimmäistä ajatusta, josta huokuu "äänioikeutetut äänestivät väärin". Halla-aho tukijoineen vain yksinkertaisesti sai vaalipäivänä äänestäjänsä paremmin liikkeelle. Se on PS:n loikkarisiiven kannattajien turha valittaa, jos eivät vaivautuneet äänestämään.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Halla-ahon linja saadaan monella tapaa ainakin median toimesta kuulostamaan ja vaikuttamaan rasisitisemmalta ja "kovemmalta" kuin se todennäköisesti edes on. Se nyt vaan on kylmä fakta, että häneen henkilöityy se ajatus, että "Suomessa on omia köyhiä ja huono-osaisia, jotka pitäisi hoitaa ensin ja ottaa sitten vasta lisää maahanmuuttajia, jos jää vielä rahaa heitä hoitaa".
Halla-aho on nimenomaan rasistinen ihmisvihaaja, jota ei paskan vertaa kiinnosta suomalainen vähäosainen.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

No vaikutat itsekin aika "rasistilta", kun haukut toisia ihmisiä, joilla on erilainen arvomaailma, suoraan rasisteiksi. Muutenkin tuntuu, että Halla-ahoa vastustavat jaksavat aina ottaa esille nuo hänen muutamat sanomisensa ja kirjoituksensa ja ne tuntuvatkin sitten olevan ne ainoat argumentit häntä vastaan. "No kun se on sellanen rasisti, joka on silloin sanonut tällä tavalla..." on se ainoa vasta-argumentti. Koita nyt sitten siinä käydä keskustelua...
Olenko sanonut, että mulla olisi näitä kahta herraa kohtaan vastaan suoranaisesti jotain muuta? Olen vain erittäin jyrkästi sitä mieltä että tuollaisia tekstejä suoltavat ja vielä vuosia myöhemmin maailman muuttuessa seisovat sanojensa takana ovat ihmisenä tuollaisia. Todennäköisesti ovat jollain tasolla kokoajan pitäneet jarrua päällä sanomisissaan ja välillä tulee lipsautuksia, jolloin minä uskon hyvin vakaaasti, että sisimmässään ovat vielä pahempia. Se saa minusta tehdä "rasistin" heitä kohtaan ja voin sen vuoksi olla muiden silmissä yhtä huono ihminen. Ja jos kyseiset kaksi herraa ei olisi politiikassa mukana, mulle ois ihan sama. Se mikä tässä mulla hiertää on se, että pitäisi olla tälläisten sanomisien suhteen nolla-toleranssi. Halla-Aho olisi voinut pyörtää sanomisiaan, mutta ei.


Se nyt vaan on kylmä fakta, että häneen henkilöityy se ajatus, että "Suomessa on omia köyhiä ja huono-osaisia, jotka pitäisi hoitaa ensin ja ottaa sitten vasta lisää maahanmuuttajia, jos jää vielä rahaa heitä hoitaa". Osa suomalaisista ajattelee noin, koska hyvin suurella osalla menee tällä hetkellä huonosti.
Itse lasken perheeni kuuluvan lopulta niihin joilla menee "huonosti". Koska jäädään juuri siihen väliin, ettei omat rahat enää riitä ja tulot on juuri sen verran isot, että sossusta ei saa mitään.

Suomessa on muutoinkin typerää, että jos asut omistusasunnossa, ei apua haettaessa huomioida lainaa, vain korot jotka meilläkin on naurettavan pienet. Me saatais jo nyt apua, jos elettäisiin vuokralla, vaikka meidän tapauksessa vuokralla olo maksaisi moninverroin enemmän, kuin mitä maksetaan lainaa.

Mutta ei minun tilanteeni saa edes harkitsemaan PS:n äänestämistä.

Tavallaan ymmärrän ajatuksen, mutta muistutan silti, että Suomi on nyt siinä pisteessä, että me emme voi alkaa jokaista pakolaista pelastamaan. Siihen ei vaan yksinkertaisesti riitä resurssit! Vaikka en itse ole koskaan PS:ää äänestänyt, enkä tosiaankaan ole "Halla-aholainen", niin olen silti hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että oman maan kansalaiset pitäisi ensin hoitaa ja sitten vasta muut, jos jää siihen varaa. Hädänalaiset tietysti asia erikseen, mutta tuen Halla-ahon ajatusta näiden elintasopakolaisten suhteen. Sellaisten elättämiseen Suomella ei ole nyt varaa.
Olen täysin samaa mieltä myös tästä, eikä siitä kyse olekaan. Koko eurooppa on kestämättömässä tilanteessa pakolaisten kanssa. Niitä ei vain voi ottaa tätä vauhtia, vaan ihan aito hätä tulisi huomioida ja mielestäni sekään ei ole ongelmaan ratkaisu, että tänne otetaan niitä. Pitäisi isojen maiden pistää loppu näiden muutaman maan sisäisille touhuille ja päästää ihmiset kotimaahansa.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Halla-Aho olisi voinut pyörtää sanomisiaan, mutta ei.

Ymmärrän tavallaan pointtisi. Halla-aho on aikanaan sanonut asioita hyvinkin rumasti. Sellaisia asioita, joita minäkään en täysin voi ymmärtää ja sulattaa. Olen silti sitä mieltä, että noita tulkitaan aivan liian kirjaimellisesti ja "kuin piru Raamattua", jotta päästään haukkumaan kyseistä henkilöä. Hän on kuitenkin sanomisistaan tuomion saanut ja kärsinyt.

Toisaalta jos ajatellaan, että Halla-aho olisi linjapuheessaan sanonut pyörtävänsä aikaisemin sanomiaan lausuntoja, niin mitä sitten? Silloin hänet olisi ristiinnaulittu "takinkääntäjäksi" joidenkin toisten toimesta. Hänen kannattajakuntansa olisi haukkunut hänet lyttyyn, jos hän olisi kääntänyt takkinsa. PS:n johto on käännellyt takkiaan 2015-17 välillä niin monta kertaa, että Halla-aholta tuo jos mikä olisi ollut todellista idiotismia ja poliittinen itsemurha.

Kuten sanoin, en kannata PS:ää, enkä Halla-ahoa, mutta nostan hänelle hattua suoraselkäisyydestään ja sanojensa takana pysymisestä. Hän on sitä, mitä on, eikä ala nöyristelemään tai kääntämään takkiaan. Vaikka pidän osaa hänen sanomisistaan ja ajatuksistaan liian kovina omaankin maailmankuvaani, niin arvostan silti hänen suoraselkäisyyttään ja "rehellisyyttään". Tähän varmasti vaikuttaa kuitekin varsinkin Sipilän ja Soinin puheiden ja tekojen ristiriidat vuodesta 2015 tähän päivään.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Ymmärrän tavallaan pointtisi. Halla-aho on aikanaan sanonut asioita hyvinkin rumasti. Sellaisia asioita, joita minäkään en täysin voi ymmärtää ja sulattaa. Olen silti sitä mieltä, että noita tulkitaan aivan liian kirjaimellisesti ja "kuin piru Raamattua", jotta päästään haukkumaan kyseistä henkilöä. Hän on kuitenkin sanomisistaan tuomion saanut ja kärsinyt.

Toisaalta jos ajatellaan, että Halla-aho olisi linjapuheessaan sanonut pyörtävänsä aikaisemin sanomiaan lausuntoja, niin mitä sitten? Silloin hänet olisi ristiinnaulittu "takinkääntäjäksi" joidenkin toisten toimesta. Hänen kannattajakuntansa olisi haukkunut hänet lyttyyn, jos hän olisi kääntänyt takkinsa. PS:n johto on käännellyt takkiaan 2015-17 välillä niin monta kertaa, että Halla-aholta tuo jos mikä olisi ollut todellista idiotismia ja poliittinen itsemurha.

Kuten sanoin, en kannata PS:ää, enkä Halla-ahoa, mutta nostan hänelle hattua suoraselkäisyydestään ja sanojensa takana pysymisestä. Hän on sitä, mitä on, eikä ala nöyristelemään tai kääntämään takkiaan. Vaikka pidän osaa hänen sanomisistaan ja ajatuksistaan liian kovina omaankin maailmankuvaani, niin arvostan silti hänen suoraselkäisyyttään ja "rehellisyyttään". Tähän varmasti vaikuttaa kuitekin varsinkin Sipilän ja Soinin puheiden ja tekojen ristiriidat vuodesta 2015 tähän päivään.
Näin. Myöskin argumentaatiota ja ulosannin selkeyttä ihailen, häneltä ei kuule poliittista liibalaabaa "arvopohjista" sun muita merkityksettömiä termejä. Kaikki on hyvin järkiperäisesti perusteltua, kylmän laskelmoitua.
Ei mitään mukahauskoja kielikuvia ja ympäripyöreää paskanjauhantaa. Mutta "totuuden puhujilla ei ole ystäviä" ja senhän taas näki oikein hyvin.
 
Toisaalta jos ajatellaan, että Halla-aho olisi linjapuheessaan sanonut pyörtävänsä aikaisemin sanomiaan lausuntoja, niin mitä sitten? Silloin hänet olisi ristiinnaulittu "takinkääntäjäksi" joidenkin toisten toimesta.

Tuo riippuu ihan lauseista millä tuon muuttaa. Ei siinä olisi kovin kummoista tarvinnut sanoa, että saa rasistisen kommentin muutettua siihen mitä yrittää ajaa yleisesti. Eli maahanmuuttokriittistä.

Suomessa kun tuntuu hiljaa olevan ne, jotka haluaisi rajoittaa maahanmuuttoa sen vuoksi, että oikeasti haluttaisiin auttaa suomalaisia ja/tai olisi halua auttaa niitä pakolaisia heidän omassa kotimaassaan, tuomatta niitä tänne.

Sensijaan tuntuu, että äänessä on ne jotka oikeasti ajattelevat ihmisien olevan "afrikkalaisia ihmissaastoja", eli rasistit. Koska rasistisella meiningillä ei voi Suomessa edetä, se verhoillaan tuohon muuhun ja sen jälkeen ne hiljaiset ihmiset äänestää niitä rasisteja, koska lopputulos olisi sama.
Halla-Aho ja (etenkin) Hakkarainen on olleet kokoajan erittäin rasistisen oloisia silloinkin, kun yrittävät puhua maahanmuuttokriittisesti käyttämättä varsinaisesti mitään rasistista. Ei heitä kiinnosta yhtään mikään suomalaisen hyvinvointi, vaan se, ettei tänne tuoda muita. Näillä muilla verukkeilla niistä vain saadaan äänestämään ne ei rasistiset kansalaiset jotka Suomen etua haluaa. Tämä nyt hyvin hyvin kärjistettyä, mutta kuitenkin.

Ja juu, ovat tuomionsa saaneet. Sitä täss olen aikaisemminkin sanonut, että juuri tuo on se ongelma. Tälläisten tuomioiden kun pitäisi evätä poliittinen ura pysyvästi, ihan sama mitä parannuksia uskoon ja tasa-arvoon ja ihmisyyteen tekee sen jälkeen.


Edit: lisätään vielä se, että suurinosa persuja äänestäneistä äänesti juuri "Soinilaisuutta", ei "Halla-Aholaista" linjaa. Eli jos Soini kumppaneineen olisi jäänyt, olisi se ainakin minun silmissä ollut suoraan rasistien puolella olemista ja heidän linjansa hyväksymistä. Soinin alaisuudessa nuo pysyi vielä kurissa jotenkin. Tällöin Soini olisi ollut kannattajiensa silmissä vässykkä, joka ei niistä arvoistaan välitä, joten ainoa mahdollisuus olisi eroaminen.
Samoin Soinilaisuutta äänestäneet tukevat edelleen sitä, nyt vain uuden puolueen alla. Aikaisemminkin taisin sanoa, että jos persuja olisin itse äänestänyt, niin olisi ollut tässä tilanteessa kestämätöntä päästää noista uusista ainuttakaan esimerkiksi ministeriksi. Eikä sillä ole oikeastaan tässä mitään väliä, vaikka Soini kumppaneineen olisikin ajatellut pelkästään omaa napaansa pallinsa säilyttääkseen, sillä tällä keinoin selvittiin isommalta katastrofilta.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Itse lasken perheeni kuuluvan lopulta niihin joilla menee "huonosti". Koska jäädään juuri siihen väliin, ettei omat rahat enää riitä ja tulot on juuri sen verran isot, että sossusta ei saa mitään.

Suomessa on muutoinkin typerää, että jos asut omistusasunnossa, ei apua haettaessa huomioida lainaa, vain korot jotka meilläkin on naurettavan pienet. Me saatais jo nyt apua, jos elettäisiin vuokralla, vaikka meidän tapauksessa vuokralla olo maksaisi moninverroin enemmän, kuin mitä maksetaan lainaa.

Mutta ei minun tilanteeni saa edes harkitsemaan PS:n äänestämistä.

Ottamatta sen kummemmin kantaa tähän Persukriisiin, niin et voi mitenkään hyvällä omallatunnolla sanoa, että sinulla menee jotenkin rahallisesti huonosti. Olet täälläkin foorumilla postaillut kuvia ja fiiliksiä PS4 Pron, uuden telkkarin, Nintendo Switchin, 3DS:n, 3DS XL:n ja kymmenien ja taas kymmenien pelien ostamisesta. Jos sinulla menisi oikeasti huonosti, niin et tällaisia ostoksia tekisi. Odottaisit että toimeentulotuki tai vastaava napsahtaa tilille ja sitten laskeskelisit, että mites tästä kuukauden ruuat oikein ostellaankaan. Nämä on oikeasti niitä vähäosaisia, ei ne jotka ostelee muutaman kuukauden välein uusia konsoleita. 100 euroa voi olla jollekin todella iso raha.

Tämä pätee myös näihin vaalilupauksiin, voidaan olla "vähäosaisen" tai oikeasti vähäosaisen asialla. Ei se että käy töissä tai saa ansiosidonnaista, niin että on kuitenkin varaa ostella kaikennäköistä tee ihmisestä vähäosaista. Jokaisesta työstä ei nyt vaan makseta niin hyvin kuin toisesta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Ottamatta sen kummemmin kantaa tähän Persukriisiin, niin et voi mitenkään hyvällä omalla tunnolla sanoa, että sinulla menee jotenkin rahallisesti huonosti. Olet täälläkin foorumilla postaillut kuvia ja fiiliksiä PS4 Pron, uuden telkkarin, Nintendo Switchin, 3DS:n, 3DS XL:n ja kymmenien ja taas kymmenien pelien ostamisesta. Jos sinulla menisi oikeasti huonosti, niin et tällaisia ostoksia tekisi. Odottaisit että toimeentulotuki tai vastaava napsahtaa tilille ja sitten laskeskelisit, että mites tästä kuukauden ruuat oikein ostellaankaan. Nämä on oikeasti niitä vähäosaisia, ei ne jotka ostelee muutaman kuukauden välein uusia konsoleita. 100 euroa voi olla jollekin todella iso raha.

Arvasin tuohon jonkun tarttuvan, mutta kyllä minä lasken, en vain viitsi tässä julkisesti avata asiaa...tässä on tapahtunut aika radikaaleja asioita lähiaikoina niin taloudellisen puolen, terveyden, kuin muidenkin asioiden kanssa. Tällä hetkellä mulle on euro iso raha..
Ja tiedän, että sua ei pätkääkään kiinnosta, mutta koska tähän jo kirjoitin pitkän vastineen, mutta totesin etten halua julkisesti sitä tähän pistää, niin pistän sen sulle yv:llä.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Arvasin tuohon jonkun tarttuvan, mutta kyllä minä lasken, en vain viitsi tässä julkisesti avata asiaa...tässä on tapahtunut aika radikaaleja asioita lähiaikoina niin taloudellisen puolen, terveyden, kuin muidenkin asioiden kanssa. Tällä hetkellä mulle on euro iso raha..
Ja tiedän, että sua ei pätkääkään kiinnosta, mutta koska tähän jo kirjoitin pitkän vastineen, mutta totesin etten halua julkisesti sitä tähän pistää, niin pistän sen sulle yv:llä.

Olet ollut jo hetken blokattujen listalla, joten ei varmaan tule yksityisviestikään läpi. Eikä sinun tarvitse tätä mulle yksitysiviestillä avatakaan. Särähti vaan niin pahasti korvaan, kun kuitenkin ostokset on jo pelkästään tämän vuoden puolella ollut herralla sitä luokkaa, että harvalla perusjantterilla on varaa. Tilanteet voi toki aina muuttua, ei siinä mitään, mutta silloinhan sinulla on varallisuutta, jota myydä. Et siis ole ihan heti tippumassa siihen vähänosaisten luokkaa, jotka venyttävät penniä joka kuukausi ja käyvät hakemassa sapuskaa soppajonosta.
 
Editoitu viesti pois, koska ilman totaalista avautumista ihmiset ei ymmärrä tilannetta ja sitä on turha tehdä tässä ketjussa, tai missään muussakaan. Joten ajatelkoot kuka mitäkin haluaa, mutta lasken itseni köyhäksi, koska rahaa ei ole vaatteisiin, ruokaan, polttoaineeseen jne. Ja toki voin myydä elektroniikan. Se mitä on jäljellä, siitä saisi noin kuukauden menoihin rahat, joka ei pelasta tilannetta, mutta vie sängyn pohjalla makaavan ihmisen ainoan järjellisen tekemisen elämästä..

Mutta kuten todettu, ei kuulu tähän ketjuun tämä ja pointti oli ylipäätään se, ettei Halla-Ahoa kiinnostaisi yhdenkään suomalaisen tilanne..ainoastaan se että rajat on kiinni..
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Kyllä tuo minullekin pahasti särähtää korvaan jos puhutaan että pitää mennä leipäjonoon ja samalla on kuitenkin tuhansien eurojen edestä "turhaa" elektroniikkaa ympärillä (joista uusimmat vain pari kuukautta vanhaa rautaa), jota myymällä (käteiseen ei velkojat pääse käsiksi) pystyisi opiskelijaruoalla elämään ainakin siihen asti että valoa alkaa tunnelissa näkymään. Varsinkin kun aikasemmin on jo todistettu niitä ala- ja ylämäkiä.

Minun silmissäni et todellakaan ole köyhä näiden kirjoituksiesi perusteella tässä tapauksessa, vaikka kuinka elämä on sattunut potkimaan juuri nyt päähän. Toiset näkevät kirjaimellisesti nälkää.

-------

Mitä tulee Halla-Ahon keissiin, niin onhan tämä hallituksen toiminta täyttä pelleilyä. Nyt siellä istuu puolueettomia edustajia/ministereitä ja kohta edustavat puoluetta joka ei ole saanut keneltäkään äänen ääntä. Hatunnosto suomen Frankille ja Clairelle kun urpona ja orpona onnistuvat tämän seurauksena keplottelemaan soten ja maakuntauudistuksen pakolla läpi.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Nyt siellä istuu puolueettomia edustajia/ministereitä ja kohta edustavat puoluetta joka ei ole saanut keneltäkään äänen ääntä. Hatunnosto suomen Frankille ja Clairelle kun urpona ja orpona onnistuvat tämän seurauksena keplottelemaan soten ja maakuntauudistuksen pakolla läpi.

Juu, siis uudet vaalit olisi ollut huomattavasti parempi juttu tässä kohtaa. Ylimääräiset vaalit ovat vain viime aikoina vähän tupanneet puremaan järjestäjäänsä nilkkaan, joten ihan ymmärrettävää ettei sellaisiin haluta lähteä kuin äärimmäisessä hädässä.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Melko pitkälle samaa mieltä Omenanraadon kanssa. Halla-Ahon ajamasta linjasta pitää sanoutua jyrkästi, kaikin tavoin, irti. Ensin sen tekivät muut hallituspuolueet ja sitten suuri osa "omista". Silmissäni heidän arvostuksensa nousi.

Olen täysin samaa mieltä.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Sen verran on nyt tullut ketjuun näitä Halla-ahon ajatuksista täysin irtisanoutuneita, että minun on pakko esittää seuraava kysymys. Silläkin uhalla, että ketju ajautuu politiikasta enemmänkin maahanmuuton suuntaan...

Moni on suoraan tässä nyt sanonut, että Halla-ahon "rasisitisista", "syrjivistä" ja "maahanmuuttoajatuksista" pitää sanoutua täysin irti. Halla-aho on vastustanut erittäin äänekkäästi hallitsematonta maahamuuttoa ja näitä elintasopakolaisia. Jos kerran haluatte sanoutua täysin irti myös näistä linjoista, niin minun on pakko kysyä, että mihin nämä liki holtittomasti tulleet ja mahdollisesti tulevat sitten oikein laitetaan? Kuka sen lystin sitten maksaa? Tekisi mieleni melkein tässä sanoa, että maksakaa te omistanne/isommilla veroprosenteilla, kun nyt ilmaisesti olette sitä mieltä, että "kaikki tänne vaan".

Vai olisiko tilanne lopulta niin, että olette kuitenkin Halla-ahon kanssa samaa mieltä joistakin asioista, vaikka niin kovaan ääneen väitättekin ihan muuta? Onko sittenkin niin, että Halla-aholla on joissain asioissa ihan hyviä pointtejakin, vaikka hän on joskus jotain tuomioistuimen mielestä rangaistavaa sanonutkin?
 
En minä ainakaan ole sanonut, ettenkö olisi hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan olisi. Olen sitä vastaan täysin ja sitä mieltä, että apu kuuluu olla kohdemaassa.

Ongelma on siinä, että itse miellän Halla-Ahon ja Hakkaraisen rasistiksi, jonka ajatus on vain rasistinen, ei se miksi ne sen naamioi.

Edit: siis tarkoitan sitä, että isojen maiden tulisi pistää homma siihen malliin, että porukka voi asua kohdemaassa ja jopa käyttää ne pakolaisiin täällä käytetyt rahat siellä rakentamiseen, hoitamiseen jne. Ehkä sijoittaa jopa enemmän rahaa niiden auttamiseen, kuin mitä nyt menee.

Edit2: ja syy miksi näin, on se että usein pakolaiset on omassa maassaan hyvätuloisia tai eliittiä tms. Eli siellä ne pahimmat avun tarvitsijat kärsii kokoajan, eikä se muutu miksikään.

Edit3: osuikin sopivasti silmiin:
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005255237.html
Toki vain yhden puolen kertomus:
– En pysty seisomaan tuon rasistisen porukan johtaman politiikan takana. En voi kuvitella esimerkiksi Teuvo Hakkaraista Suomen ulkoministerinä, hän sanoo.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Aika huvittavaa, että kun täällä suurin osa ei kykene kunnolliseen argumentointiin Halla-ahon linjasta, niin tyydytään vaan hyökkäämään henkilöä vastaan. Keskustelua viekin oikein paljon eteenpäin se, että muutamat nimeltämainitsemattomat henkilöt heittelevät peruskoulun välituntitason "Rasisti!"-huuteluita ilman mitään todellista sisältöä.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Aika huvittavaa, että kun täällä suurin osa ei kykene kunnolliseen argumentointiin Halla-ahon linjasta, niin tyydytään vaan hyökkäämään henkilöä vastaan. Keskustelua viekin oikein paljon eteenpäin se, että muutamat nimeltämainitsemattomat henkilöt heittelevät peruskoulun välituntitason "Rasisti!"-huuteluita ilman mitään todellista sisältöä.

Itse ainakin olenkin sanonut, että Halla-Aho on aina ollut hyvin leimautunut rasistiksi, ja sen mielikuvan (ja sen millaisia puheet olleet mediassa/netissä) vuoksi häntä myös sellaisena pidän. Lisäksi puoluetovereilta tulee saman suuntaista kommenttia herrasta ja toinen vastaavia miellekuvia jatkuvasti eri yhteyksissä saava on Hakkarainen.
Tässä kuitenkin jotain saman suuntaista.:
http://aamulehdenblogit.ning.com/m/blogpost?id=2119722:BlogPost:522422

Mitä tulee Halla-Ahon linjaan, niin tuskin siitä voi kukaan sanoa yhtään mitään, kun ei ole sellaista ehtinyt vielä tekemäänkään. Kaikki pohjautuukin siihen olettamukseen, mikä hänen historiansa on.

Ja kun Halla-Ahon linja ei ole ongelma, on se sitten ihan mikä vain. Se mitä hän on jo ennen poliittista uraansa suoltanut ulos (ja käsittääkseni tuomioitakin saanut) on sellainen seikka, jonka vuoksi itse en hyväksy tämän kaltaisten ihmisten poliittista uraa millään tasolla. Mielestäni se pitäisi olla laissa kielletty, ettei tuollaisia puhunut ja siitä tuomittu saisi harjoittaa Suomessa politiikkaa, tai muuta "kansan eduksi" olemista. Olen sitä mieltä ollut jo kauan aikaa (muidenkin vastaavien kohdalla, ei vain näiden kahden), mutta kyllä silloin mennään jo kaikkien rajojen yli, kun nousee puolueen johtoon..ja kun vaikka Halla-Aho ei olisi todellisuudessa ollutkaan, tai olisi nykyisin rasisti, hänestä on leimautunut rasistististen äänestäjien keulakuva, joka on ihan samalla tavalla mulle riittävä syy poistua politiikasta..tällöin hänen pitäisi tajuta tehdä itse. Se on vain minun jyrkkä mielipide ja ei sillä ole mitään väliä, vaikka se olisi jumala poliittisissa piireissä nykyisin, kun seisoo edelleen sanojensa takana.

Hakkarainenkin voisi pysyä sahallaan ja elää normaali elämää siellä, aivan sama olisi mulle sellainen.
 
Vastaus: Yleinen politiikkaketju

Aika huvittavaa, että kun täällä suurin osa ei kykene kunnolliseen argumentointiin Halla-ahon linjasta, niin tyydytään vaan hyökkäämään henkilöä vastaan. Keskustelua viekin oikein paljon eteenpäin se, että muutamat nimeltämainitsemattomat henkilöt heittelevät peruskoulun välituntitason "Rasisti!"-huuteluita ilman mitään todellista sisältöä.

Rasisti-kommentit varmasti kumpuavat tämän tyyppisistä jutuista: https://yle.fi/uutiset/3-6171365.

Yle sanoi:
KKO:n mukaan Halla-aho väitti kirjoituksessaan muun muassa, että islaminuskonto on pedofiliauskonto ja että ryöstely ja verovaroilla loisiminen on somalien kansallinen ja ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.

Tällaisen henkilön ei varmaankaan pitäisi harjoittaa politiikkaa näin korkealla tasolla.
 
Vaalit tuli pidettyä ja nyt alkaa sitten hallituksen muodostaminen. Siinä onkin Antti Rinteellä hommaa, mutta uskon hänen siitä suoriutuvan ihan hyvin. Seuraavassa vähän pohdintoja siitä, miltä tuleva hallitus voisi näyttää ja vähän siitäkin, miltä sen pitäisi näyttää.

SDP siis aloittaa tunnustelut, joten sen pohjalta voi sanoa, että Vasemmistoliitto on varmaan hallituskelpoinen. Henkilökohtaisesti pidän ajatuksesta, koska haluan nähdä Li Anderssonin ministerinä. Hän on ollut puheenjohtajakaudellaan topakka ja tuonut esiin asioita, joilla hän haluaisi heikompiosaisten elämää parantaa. Toivottavasti hän nyt saa mahdollisuutensa ja menestyy tehtävässään. Toinen todennäköinen helpohkosti hallitukseen SDP:n kanssa mahtuva porukka on Vihreät. Aika paljon samankaltaista ideologiaa on ollut havaittavissa ainakin ennen vaaleja, joten ihan hirveästi noista kummankaan tuskin tarvitsee kompromisseihin ryhtyä.

Koalitio SDP-Vihr.-Vas. tarkoittaisi 76 paikkaa, joten mukaan tarvitaan vielä yksi suurpuolue. PS tuskin sopii mukaan, koska sen kynnyskysymyksiä ovat olleet maahanmuuttoasiat ja ilmastonmuutoskysymykset. Noissa asioissa se on ihan vastakkaisella rannalla varsinkin Vihreiden kanssa ja siltä pohjalta nuo kaksi eivät varmaan mahdu samaan hallitukseen. Antti Rinteenä en myöskään ottaisi Kokoomusta mukaan. Varsinkin veropolitiikassa nuo ovat todella kaukana toisistaan ja lisäksi on hyvä katsoa Kokoomuksen edellistä 12 vuotta, jotka se on ollut hallituksessa. Kokkarit ovat saaneet tuona aikana junailtua aina itsensä piiloon, kun hallitukset ovat tehneet kannatusta pudottavia päätöksiä. Kokkarit ovat saaneet aina sälytettyä vastuun noista muille hallituspuolueille. Itse ovat pystyneet pitämään kannatuksensa, kun vastaavasti muut puolueet ovat menettäneet kannatustaan. Niin on käynyt Keskustalle, SDP:lle, Vasemmistoliitolle ja muillekin. Siksi kokkareiden mukaan ottaminen olisi Rinteelle vain laukaus omaan jalkaan. Jäljelle jää siis Keskusta ja vaikka itse en todellakaan Sipilästä pidä, niin poliittisesti Keskusta olisi parempi kumppani. Vasemmistovahvisteinen punamulta olisi varmaan se fiksuin ratkaisu tässä kohdassa, jos PerusSuomalaiset eivät mitenkään sovi mukaan. Punamulta vaatisi tietenkin sen, että Sipilä pystyisi vähän nöyrtymään menneen kauden oikeistolaislinjasta takaisin kohti keskisuuntaa ja olemaan valmis perumaan ainakin joitain jo tehtyjä päätöksiä kuten esim. aktiivimallin.
 
Sanon jo valmiiksi, jos näistä viime vaaleista alkaa keskustelua syntyä, että politiikka on herkkä aihe jossa tunteet nousevat helposti pintaan.

Vältetään siis kaikenlaisia henkilökohtaisuuksiksi tulkittavissa olevia heittoja ja keskitytään muita keskustelijoita kunnioittavaan asioista puhumiseen. Plus että noudatetaan lakeja ja hyviä tapoja jne jne...
 
Ylös Bottom