Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Laatusarjat televisiossa ja muualla

Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Yle on tehnyt poimintoja 2014-15 kauden amerikkalaisista uutuussarjoista. Lisäksi uutisoidaan, että tosi-tv -trendi, tai ainakin kykykilpailutrendi, olisi viimein hiipumassa ja moni iso kanava panostaa jälleen käsikirjoitettuun ohjelmistoon.

Vaikka iso osa näistä uutuussarjoista onkin spin offeja ja uudelleenlämmittelyjä, olen minä tyytyväinen kehityksen suuntaan. Kiinnostavalta vaikuttavia uutuuksia ovat jo tässä ketjussa mainittu Gotham (Fox) ja Aquarius (NBC), jonka pääosassa on David Duchovny.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Onkos kukaan seurannut Californicationin 7. kautta? Ajattelin vaan kun 6. kaudella Hank Moodyn seikkailut alkoivat maistumaan puulta, että jaksaako tuota viimeistä kautta enää tihrustella.
Voisin melkein lyödä vetoa, että Moody kuolee päätösjaksossa. Eihän tuota voi mitenkään muuten lopettaa, kun kyse on Hank Moodysta.
 
Onhan tuota 7. kautta tullut seurattua. Ihan hyvää menoa on ollut tähän mennessä, ja joitain ylläreitäkin on mahtunut sekaan. En kuitenkaan viitsi sen kummemmin ruveta spoilaamaan. Sanotaan vaikka niin, että huomattavasti paremmalle tämä vaikuttaa kuin kutonen, joten suosittelen katsastamaan.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Onkos kukaan seurannut Californicationin 7. kautta? Ajattelin vaan kun 6. kaudella Hank Moodyn seikkailut alkoivat maistumaan puulta, että jaksaako tuota viimeistä kautta enää tihrustella.
Voisin melkein lyödä vetoa, että Moody kuolee päätösjaksossa. Eihän tuota voi mitenkään muuten lopettaa, kun kyse on Hank Moodysta.

Mistä porukka täällä sarjoja noin ylipäätään seurailee? Itseltä löytyy toki Netflix-acco ja esim. Ruutu+ -palveluakin on tullut käytettyä välillä, mutta kaikkien sarjojen seurailuunhan (laillisesti ainakin) tarvittaisiin miljuuna eri palvelua.

Californicationia olen itse nähnyt ne Suomen flixistä löytyvät 5 kautta, ja olen tuosta spoilerin alla olevasta täysin samoilla linjoilla.
Ainoa tapa lopettaa Hank Moodyn tarina on Hank Moodyn kuolema. Osaan kuvitella Hankin lyttäämässä minkä tahansa muun lopetuksen, rikkain sanankääntein, kliseisenä paskana. Tavallaanhan tuo päähenkilön kuolema olisi juurikin sitä kliseistä paskaa, mutta en näe tämän sarjan kohdalla muunlaista lopetusta mahdollisena.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Netflixin Suomi ja Jenkki -versioita tulee käytettyä. Lisäksi on viaplay änärin takia. Ainakin Castlea olen seurannut sieltä.

Sitten jos noista palveluista ei löydy sellaista kiinnostavaa sarjaa, jota olen seurannut niin joutuu ameriikan serkulta lainaamaan.

Jonkun verran löytyy toki sitten kun sekä blu-ray että dvd -boxeja.

Hyvistä tv-sarjoista tuli muuten mieleen Almost Human. Yksi kausi ilmeisesti tullut jenkeissä. Kyseessä on tulevaisuuden poliisityötä seuraava sarja. Sarjassa on vähän Deus Exän tyylinen tulevaisuudenkuvaus. Augementaatioita on käytetty ja löytyy robottia poliisin parterina. Tarjoaa myös ihan hyvää sanailua päähahmojen kesken. Pääosissa on Carl Urban ja Michael Ealy.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Jonkun verran löytyy toki sitten kun sekä blu-ray että dvd -boxeja.

Vaikka PC käytössä, niin en ole jaksanut perehtyä siihen, kuinka kikkailla esim. Amerikan Netflix (Varmaan helppoa kuin makkara, kun vähän perehtyy.) näkyviin tai muutoin kikkailla eri ulkomaisten streemaus-palveluiden kanssa. Oikeastaan ratkaisevaa itselleni on se, että vaikka ymmärränkin englantia hyvin, niin katselunautinnon vuoksi haluan, että löytyy DVD/Bluray:lta ainakin english for hearing impared jos ei suomi-tekstitystä. (Miksi ihmeessä ei löydy oletuksena ihan pelkästään englanniksi. Ei siinä tarvitsisi kuin poistaa tekstit tyyliin " Miles Davis playing in the backround."). Kyllä ymmärtäisin pelkästä puheestakin, mutta vaatii enemmän keskittymistä ainakin itseltäni, kun pitää simultaani-kääntää mielessään.

TV-sarjoista, joita seuraan joissain tapauksissa (tai useimmissa) julkaistaan DVD/Bluray Euroopassa (Esim. Amazon UK) ennen kuin se on saatavilla Suomessa joko TV:stä tai esim. CDON:sta(kovempaan import-hintaan).
 
Firefox ja siihen plugari nimeltään Media Hint, ja jenkkilän Netflix näkyy. Löytyy muistaakseni enkkutekstit ohjelmista, tosin en kyllä ole ihan varma asiasta kun siitä on jokunen hetki kun olen Netflixiä käyttänyt.
 
Enkkutekstit löytyy tosiaan tuolta jenkkien puolelta. Lisäksi tuon saa asennettua myös Chromeen.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Ostin talvella Lostin kaikki tuotantokaudet ja katsoin ne putkeen vähä yli viikossa muistaakseni. Loistava sarja näistä uudemmista. Suosittelen kovasti. Fringen kaikki tuotantokaudet pitäisi ostaa seuraavaksi sitten.
 
Vastaus: Laatusarjat televisiossa ja muualla

Game of Thronesin tuorein jakso, ei jumalauta.
 
Jep, totaalisen sama. Ensi jakso onkin sitten se kauden YHDEKSÄS jakso, jossa ainakin aiemmilla kausilla on se paska pärähtänyt aika lujaa tuulettimeen... Tämän sarjan kanssa ei tosiaan ole edes hyvää veikkausta seuraavan jakson tapahtumiin, toki hyvä niin. Kauhulla odotan...
 
Vastaus: Kysy mitä vain -ketju

Kumpaa sarjaa suosittelisitte seuraavaksi (just sain katottua prison breakin loppuun, tykkäsin), Breaking Bad vai Lost?
 
Breaking bad ehdottomasti jos laadukas huumeaiheinen draama kiinnostaa. Yksi parhaista sarjoista mitä olen katsonut.
 
Vastaus: Kysy mitä vain -ketju

Kumpaa sarjaa suosittelisitte seuraavaksi (just sain katottua prison breakin loppuun, tykkäsin), Breaking Bad vai Lost?
Breaking Bad 100%. Hieman hitaahkon muutaman ekan jakson ohi kun pääset niin se vangitsee mukaansa. Ja on muuten aivan törkeän hyvä sarja, kunhan et tuomitse heti kättelyssä ekan jakson perusteella.

Eipä nämä nyt ohi aiheesta mene täällä, mutta onhan meillä toisaalta tuo tv-sarja -ketjukin olemassa, jonne voisi sopia paremmin?
 
Heheh, just aloin kattoman lostia kun en pitänyt breaking badin kahdesta ekasta jaksosta hirveesti :D
Pitänee siis jatkaa breaking badia.
Joo muistin ton ketjun, mutta jostain syystä postasin kuitenki tänne.
 
Joo kyllä BB Lostin hakkaa omissa ja arvostelijoidenkin papereissa 100-0. Jossain siinä ekan kauden puolivälissä jäin itse koukkuun, eikä sen jälkeen paljoa pelailut, syömiset, nukkumiset ym. turhuudet kiinnostaneet, kun vaihtoehtona oli seuraavan jakson katsominen.

Luvassa paljon erittäin jännittäviä tilanteita ja yhtä paljon jännitteitä eri hahmojen välillä. Mustan huumorin sävyjäkin tuosta löytyy, ja on hienoa seurata hahmojen kehittymistä. Sarjan grande finalen jälkeen palailin ensimmäisiin jaksoihin ja oli kuin olisi eri hahmoista kyse. "Ihmisten muuttumisen" sarjan luoja Vince Gillighan onkin maininnut yhdeksi sen teemoista.
 
Vastaus: Kysy mitä vain -ketju

Breaking Bad omasta mielestä ei ole kaiken sen hypen yms. tasoinen sarja, ehkä joku 7/10 ja Lostia en jaksanut katsoa kuin ekan jakson kun se yliluonnollinen plää plää ei oikeen sopinut.
 
Vastaus: Kysy mitä vain -ketju

Breaking Bad 100%. Hieman hitaahkon muutaman ekan jakson ohi kun pääset niin se vangitsee mukaansa. Ja on muuten aivan törkeän hyvä sarja, kunhan et tuomitse heti kättelyssä ekan jakson perusteella.
Tää on muuten aivan totta :) Nyt mennään nimittäin jo kolmannen tuotantokauden tokaa jaksoa :D
Kun on saanu katottua vielä 3 tutantokautta loppuun, niin vois ehkä tuolla pihallakin käydä.
 
Vastaus: Kysy mitä vain -ketju

Tää on muuten aivan totta :) Nyt mennään nimittäin jo kolmannen tuotantokauden tokaa jaksoa :D
Kun on saanu katottua vielä 3 tutantokautta loppuun, niin vois ehkä tuolla pihallakin käydä.

Breaking Bad on Dexterin ohella paras sarja, mitä oon koskaan nähnyt. Tai no kokonaisuutena BB on selvästi Dexteriä laadukkaampi, yhtäkään huonoa jaksoa ei ole - mutta silti Dexterin maailma vain kiehtoi enemmän. Harmi, että molemmat sarjat on nyt tulleet päätökseensä... :/ Breaking Badin eka kausi on aivan erilainen entä sitä seuraavat kaudet, sen voin sanoa. Koko eka kausi on vähän kuin yks iso pilotti koko sarjalle. Kertakaikkiaan vaan upea sarja.

Itse katoin just Sons of Anarchyn 5. kauden loppuun, kun jäi aikoinaan kesken (tai itse asiassa katoin koko kauden alusta asti, kun en muistanut siitä mitään). Voi että voi tääkin olla niin laadukas sarja kausi kauden jälkeen. Onneks vielä kutoskausi korkkaamatta ja seiskakausikin ilmeisesti tulossa loppuvuodesta.
 
Vastaus: Kysy mitä vain -ketju

Breaking Bad on Dexterin ohella paras sarja, mitä oon koskaan nähnyt. Tai no kokonaisuutena BB on selvästi Dexteriä laadukkaampi, yhtäkään huonoa jaksoa ei ole - mutta silti Dexterin maailma vain kiehtoi enemmän. Harmi, että molemmat sarjat on nyt tulleet päätökseensä... :/ Breaking Badin eka kausi on aivan erilainen entä sitä seuraavat kaudet, sen voin sanoa. Koko eka kausi on vähän kuin yks iso pilotti koko sarjalle. Kertakaikkiaan vaan upea sarja.

Kuin omasta suusta tämä kappale. Pääsin Dexterin loppuun vihdoin tuossa n. kk sitten ja BB:n kanssa muodostavat oman listani kärkikaksikon. Kummassakin sarjassa viehättää päättymätön nuorallatanssi normaalielämän ja "pimeän puolen" välillä. Ilmassa leijuu jatkuvasti myös kiinni jäämisen pelko. Kumpikin sarja herättää moraalisia kysymyksiä, ja päähenkilön "hyvyydestä" ei ole aina varma. Ja BB:n eka kausi on juurikin niin kuin iso pilottijakso.
 
Ylös Bottom