Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Hyväksytyt/nolot pelit/koneet

Omenanraato

Well-Known Member
Tätä asiaa oon monesti miettinyt itsekin, joten tää video sopii tännekin aika hyvin. Kuten kaikkialle netin keskustelupalstoille, sekä koulujen ja työpaikkojen kautta kaveripiireihin.


Ja ei tehdä tästä nyt mitään konsolisotaketjua, kun sellainen on jo olemassa. Vaan pohditaan ihan yleisellä tasolla tätä asiaa ja ulotetaan keskustelu ehdottomasti myös konsolien ulkopuolelle niihin peleihin.
Eli miksi konsolipelaajien kesken vaikka änäri on jonneille, mutta 18-35v vähän pelaavat tyypit pelaa juuri änäriä perjantai kaljoittelun yhteydessä, sit kiusataan toisiaan. Tai miksi Nintendo on aina ylipäätään lasten konsoli ja sitä on ihan ok yleisesti haukkua, vaikka ainakin itsellä pelit on olleet juuri niitä, mitä todellisuudessa pelaa ne pelaajat, jotka on keskimääräistä vanhempaa pelaajakuntaa, ei suinkaan lapsia.

Ite ainaki kuulen vain v**tuilua siitä mitä pelejä pelaan, koska mua ei kiinnosta juurikaan joku Horizon Zero Dawn, tai Uncharted, eikä oikeastaan mikään Sonyn yksinoikeus, vaikka PS3 ja sen jälkeen PS4 onkin olleet minun pääalustoja. Liian tummia ja kuitenkin samankaltaisia synkkiä ja usein fantasiaan perustuvia.

Mut ku pistää Mudrunnerin, Marion, Cities Skylinesin, Forzan tms. pyörimään, tai vaikka vaikka vaan mainitsee Nintendo Switchin, niin johan tulee kunnon p**kamyrksy.

Tai jos joku mainitsee Änärin/Codin, niin johan on 100-kommemttia miten jonne tyyppi se on..
Tai kun kritisoit toisen konsolin yhtä ainutta ominaisuutta, niin olet fanipoika..itselläkin on kaikkien kolmen valmistajan koneet ja jokaisessa on ihan selkeitä ongelmia ja ihan selkeitä etuja. Ja vaikka esim Microsoftista en pidä laisinkaan, omistan Xboxin ja siinä olevat viat on vikoja vain siksi, että ne on muilla paremmin, ei siksi etten pidä MS:stä. Toisaalta Boxissa on paljon hyvääkin, vaikka en MS:stä pidäkään..toisaalta pidän Sonystä ja Nintendosta, mutta silti niissä on paljonkin vikoja.


eikö olisi vaan hienoa, että jokaiselle on jotain, jolloin saadaan ylipäätään pelaajia enempi, jolloin konsoleita myydään enempi, jolloin myös joka genren pelien laatu on aina parempi tulevaisuudessa. Miks ei voi mistään keskustella ilman, että joku on noloa tms??

Eli mitkä pelit on yleisellä tasolla yhteiskunnassa hyväksyttyjä, miksi?
Mitkä pelit on yleisesti noloja, miksi?
Onko jotkin pelit eri ikäryhmän/sukupuolen osalta eri asemassa hyväksynnän/nolouden suhteen, miksi?

PS. Pidettäiskö kerrankin se ”no koska mun konsoli ja pelimaku on sua parempi”-tyyppinen keskustelu poissa, koska mua kiinnostais ihan oikeasti vähän syvällisempi pohdinta tän tiimoilta. Itseni on kiusattu pelaamisesta lapsena koko koulun ajan, ammattikoulun aikana se taas olikin hyväksyttävää, kun pelasin CS:ää, mutta jälleen työelämässä suoranainen kiusaaminen alkoi todella pahana. Etenkin kun ikäviisari värähti yli kolmenkymmenen..
 
Mielenkiintoinen ketju. Olen aina Xbox-pelaajana joutunut kuulemaan Playstation-pelaajien kommentteja siitä, miksi pelaan Xboksilla. Jos kerron pitäväni Forzasta, Gear Of Warista ja Halosta, niin tuntuu siltä että PS-pelaajat pitävät minua omituisena. :eek: Mutta onhan Suomi ollut melkein aina Playstationin valtaama maa. Aina oli "khuulii" omistaa uusin Playstation, mutta jos kertoi omistavansa Xboksin, niin ei tsiisus mikä konsolisota aina alkoi. Aina Playstation oli parempi heidän mielestää ja kaikki viat oli aina muissa konsoleissa.

Runescapen pelaaminen ala-asteella oli kova paikka, kun sitä pelaavat tuomittiin aina nörteiksi. Piti pitää aina salassa Runescapen pelailu, jotta ei kuulisi kuittailua. Myös Habbon pelaaminen oli kaikkien mielestä ihan helvet*n noloa, eikä kukaan kertonut pelaavan sitä. Pelasin Habboa pitkään ja sen pelaamisen aikana oon kuullunut ihan helskatisti naljailua.
Jos pelasi Counter-strikeä oli jonne, jos pelasi Call Of Dutya oli jonne, jos pelasi Runescapea oli jonne.. Listaa voisi jatkaa kuinka pitkään.. :p Mutta jos kertoi pelaavan NHL, Fifaa, Gran Turismoa niin jumaliste kuinka kunkku oli koulussa! Valitettavasti muhun ei oo koskaan iskenyt kunnolla urheilupelit ja jos haluan pelata urheilupelejä, niin meen mielummin ulos potkimaan palloa.

Ehkä silloin ihmiset ajatteli, mitä realistisempi peli, niin sitä parempi. Minun kaverit osti aina pelit grafiikan takia, ja jos kerroin ostavani Marion ja Zeldan, niin sain kuulla kunnian miksi pelaan niin epärealistisia pelejä.

Mielestäni ei ole mitään väliä mitä peliä kukakin pelaa, kuhan vain viihtyy sen parissa - oli se sitten Mario tai GTA.

Wii oli monen mielestäni lasten pelikonsoli, mutta silti se oli ainut konsoli jolla pelasin jatkuvasti ja sain parhaimmat naurut - siihen ei 360 ja ps3 pystyneet. Wii oli niin erilainen ja sen takia aivan loistava pelikonsoli.
 
@SeveriS
Niin onko Suomi aina ollu pleikka maa? Vai oliko meidän koulussa vaan jotenkin poikkeava tilanne, kun eka Xbox julkistettiin, niin silloin käytiin ihan totisesti konsolisotaa ja mun mielestä nimenomaan pleikka tyypit oli tappiolla. Et missä kohtaa se sit kääntyi jos boxi jonkun aikaa oli ”hyväksytympi”.

Tai koska Mario esim tuli noloksi? Tuliko se noloksi sen vuoksi, ettei Nintendon parit laitteet kyennyt kilpailemaan kahden ison kanssa, vai oliko siinä taustalla joku muu syy?

Sama juttu Zeldan kanssa. Tuntuu et 35-45v äijät on siitä eniten huumassa, joten onko se sit taas noloa näiden uusien sukupolvien silmissä, kun ”vanhat kääkät” pelaa, vai mikä siinä on.
 
@SeveriS
Niin onko Suomi aina ollu pleikka maa? Vai oliko meidän koulussa vaan jotenkin poikkeava tilanne, kun eka Xbox julkistettiin, niin silloin käytiin ihan totisesti konsolisotaa ja mun mielestä nimenomaan pleikka tyypit oli tappiolla. Et missä kohtaa se sit kääntyi jos boxi jonkun aikaa oli ”hyväksytympi”.

Tai koska Mario esim tuli noloksi? Tuliko se noloksi sen vuoksi, ettei Nintendon parit laitteet kyennyt kilpailemaan kahden ison kanssa, vai oliko siinä taustalla joku muu syy?

Sama juttu Zeldan kanssa. Tuntuu et 35-45v äijät on siitä eniten huumassa, joten onko se sit taas noloa näiden uusien sukupolvien silmissä, kun ”vanhat kääkät” pelaa, vai mikä siinä on.

En tiedä sanoinko minä vähän liian "yleiseen" sävyyn ton Pleikka maan, mutta meidän koulussa oli ainakin noloa omistaa Xboksi tai Nintendo. Aina kun joku puolusti Xboksia, niin Pleikkamiehet sanoi Playstationia tehokkaimmaksi konsoliksi ja parhaimmaksi pelienki suhteen. Silloin olin nuori, niin ei minulla ollut mitään tietoa konsolien spekseistä. En oikein muista minkä takia Playstation oli niin kova juttu meidän koulussa.

Mariota oli pidetty meidän koulussa nolona sen takia, kun grafiikat oli "lapsille suunnattu" ja muutenkin se vaikutti heidän mielestään niin lapselliselta.
Vähän sama asia Zeldan kanssa - monet vihasivat sen takia kun se oli "lapsille suunnattu". Todellisuudessa en ole kuullut kovinkaan monen lapsen pelaavan Zeldaa, vaan se on ollut enemmän mielestäni "aikuisten peli".
 
Itse kuulun siihen sukupolveen, jonka ensimmäinen kosketus peleihin tuli juuri Marion ja Sonicin kanssa ja meidän vanhemmat sit on pelanneet samalla koneelle Zeldaa.

Siksi onkin jotenkin tosi mielenkiintoista, että tosi moni näistä mun sukupolven tyypeistä on pitänyt Mariota lapsellisena, grafiikkaa lapsille tehtynä. Eli haukkuvat heille itselleen ehkä sitä tärkeintä pelisarjaa. Onko se teini-iässä sitten kääntynyt et täytyy pelata ”äijä pelejä”?
Onkohan nyt nämä NES/SNES minit pehmittäneet näiden samojen tyyppien ajatuksia, ku pääsevät fiilistelee lapsuuttaan uusiksi? Vai onko hyväksyttyä omistaa NES Mini, mutta Odysseyn pelaaminen olisi siltikin noloa?

Toisaalta jotenkin urheilupeleissä Fifa on ok, mutta Nhl on ”Jonneille”.
Ajopeleissä GT/Forza pädillä on ok, mutta Pcars ajopenkillä on pelaamattomien silmissä taas noloa.

Tämä on oikeasti aika erikoinen koko juttu, miten jonkun peli pelaaminen aikuisena on ok, kun toinen peli aiheuttaa sen, että miten aikuinen mies edes kehtaa pelata.
 
Jep, muistaakseni minun ensikosketus pelimaailmaan oli myös Sonic The Hedgehog, joka on vaikuttanut minun pelimakuuni tähän päivään saakka - edelleen tasohyppelyt maistuvat, kuten juuri Mario Odyssey ja Yooka-laylee.
Veikkaan että se peli mitä ensimmäisen kerran pelaa vaikuttaa aika paljon loppu elämän pelimakuun. Kaikki tasohyppelyt kiinnostavat minua todella paljon, vaikka pelaankin kaiken genren pelejä, niin kyllä nää tasohyppelyt iskevät muhun paljon enemmän kuin räiskinnät.

Minulla on vähän sellanen muistikuva, että Need For Speed oli "nynnyjen peli" ja tosimiehille oli Gran Turismo. Ehkä siksi, kun muistaakseni Need For Speed on aina ollut arcademainen ja Gran Turismo yritti jäljitellä todellisuutta. Minut nuoruudessa "aivopestiin" vihaamaan monia pelisarjoja - esimerkiksi nuoruudessa en olisi voinut kuvitella pelaavani Need For Speediä, mutta nykyään pelaan sarjan vanhoja osia vanhoilla konsoleilla.

NES/SNES minit on varmaan minulle suunnattuja, kun jätin monet pelisarjat ostamatta, ettei minua leimattu nuoruudessa nynnyksi, nörtiksi ja lapselliseksi - nykyäähän sillä ei ole enää mitä väliä mitä pelaan kun suurin osa kavereistani on nörttejä.

Kyllä osa kavereistani piti Mario Kartista, kun sitä aina koulun jälkeen tultiin pelaamaan meille - mutta silti he aina pitivät suuressa joukossa pelejä lapsellisina. Aa, että mitkä nostalgiapärinät tulee pelkästään Sonicista ja Mario Kartista! <3

Lapsena oli kova juttu, jos pääsi pelaamaan räiskintäpelejä, mutta nykyään ne räiskintäpelit ei ole minulle niin khuuli juttu. Minulle riittää vallan mainiosti Mariot, Forzat, Zeldat jne. Mitään muuta en tarvitsekkaan pelimaailmassani.
 
Pitkään pelifoorumeita seuranneena ongelmana pitäisin monessa kohtaa ihan itsetuntoa. Itsetunto ei anna myöden kokeilla erilaisia pelejä, koska mitä muut ajattelee jos pelaan Kirbyä...Leimaantumisen pelko pelkän pelin ulkoasun perusteella on liian raju. Sitten tähän vielä päälle epätietoisuus, mikä siellä värikkään kuoren alla piilee. Nämä yleensä hellittää vanhemmalla iällä ja siksi nämä yli 30v pelaajat pelaa mielellään myös värikkäämpiä pelejä.

Mahtaakohan tämä myös mennä alitajuisesti elokuvien kanssa samaa rataa, värien käyttö liittyy enemmän lasten-/koko perheen-elokuviin.

Itse olen pystynyt kyllä aina pelailemaan pelejä laidasta laitaan, esim tämän syksyn pelejä ollut: Yooka-Laylee, Rise of the Tomb Raider, Cuphead, Doom, Skyrim, Super Mario Odyssey, Steamworld dig 1/2.


Edit: Korjattu aivopieru :)
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä ei onneksi ollut mitään tällaisia ongelmia sillä omaan kaveri porukkaan on kuulunut lähinnä porukkaa joka pelaa itsekin.
Toki joskus 90 luvulla oli amiga vs pc ja nintendo vs sega kinastelut, mutta kyllä silti nintendo tyypeille kelpasi sonic ja sama toisinpäin.
15 vuotiaana mulle ei tuottanut ongelmia käydä ostamassa esim lion king megadrivelle ja nyt 36 vuotiaana mulle ei tuota ongelmaa napata ruokaostosten yhteydessä vaikka joku skylanders hahmo mukaan.

Taisin olla alle 10v kun taloon tuli commodore 64 ja sen jälkeen pelit on olleet se rakkain harrastus enkä todellakaan siitä luovu kun ikää tulee tietyn verran tai koska nyt pitäisi olla "aikuinen".
Toki ihminen joka ei ole pelien parissa varttunut, ei voi koskaan tuota ymmärtää vaan pitää ajopenkkiä ja vaikka erillistä pelihuonetta nolona ja omistajaa keskenkasvuisena mieslapsena jne. Kyllä. Yleistin tarkoituksella.

Ollaan silti kyllä pitkälle tultu sillä joskus 90 luvulla ihan perus pelaaminen oli nörttiä. Playstation sitten antoi lähtölaukauksen sille, että pelaamisesta tuli ns. mainstream harrastus. Ekaa pleikkaria kun markkinoitiin esim wipeout demokioskien avulla brittiläisillä klubeilla.
Sekin tietysti auttoi, että esim mtv:cribs ohjelmassa oikeastaan jokaisella tunnetulla räppärillä tai xtreme sports tähdellä oli pleikkari tai dreamcast jolla pelattiin jotain, yleensä joku nba peli. Mikäs sen coolimpaa.

Tuosta päästäänkin taas niihin eri peleihin. Mainstream kama on ok, mutta kaikki muu on mukamas enemmän tai vähemmän noloa.
Ennen pokemon oli nolo, mutta nykyään aikuiset miehet juoksee luurit kourassa pitkin naapurien pihoja ja puistoja, koska siellä on joku legendaarinen pokemon. Vieläkään en ymmärrä miten tuosta noin innostuttiin, mutta siinäpähän juoksevat. Minua kaksi vuotta vanhempi veljenikin tuota pelasi.

Sitten on tämä oma ihmisryhmänsä jotka haukkuvat tiettyjen pelien pelaajia, että pelejä. Lähinnä koska yrittävät olla muka jotenkin parempia, kovempia, coolimpia tai muutä yhtä typerää. Siinä on se ihan oikeasti keskenkasvuinen ja lapsellinen ihminen.
Nämä tyypit tunnistaa siitä, että ne eivät oikeasti pysty perustelemaan väittämiään mitenkään vaan menevät sen mukaan mitä juuri sillä hetkellä on muodikasta haukkua.
Samaan kastiin voi laskea myös merkki uskollisuutta vannovat konsolisoturit.

Varsinkin kun selaa esim gamefaqsia niin usein miettii mitä ihmisten päässä liikkuu kun ne ns. argumentit on juuri tätä mario is for kids, cod is for neckbeards, persona is anime weeb trash tasoa.
 
Pakko ottaa itsekin osaa tähän ja sanoa omalla kohdalla että Star Ocean 4 Last hope, ei voinut monenkaan kaverin nähden pelata koska saatto kuulua että "mitä ihmeen keiju paskaa nää pelaat" mutta minäpä vaan pelasin enkä välittänyt enkä välitä vieläkään jos joku tulee mulle sanomaan että mitä nää tommosia Star Wars pelejä tai fantasioita pelaat.
 
Ala-asteella tuli pelattua kaikkea ja kaikilla konsoleilla, ei tullut silloin mieleenkään, että jokin olisi ollut noloa ym. Tottakai peruskinaa oli, että kumpi on parempi konsoli jne mutta silti kaikkea pelattiin. Tietty on tullut käytyä läpi CS aika, mutta sitä tuntui pelaavan vähän kaikki, niin nörtit kuin "pahikset". Ainoa, mistä olen saanut kuulla ja minkä mainitseminen jopa vähän nolottaa on World of Warcraft. Tuli pelattua vielä suht. paljon ja keikuttua EU top killoissa mutta tästä mainitsen kyllä pelkästään jos tiedän vastaanottajan pystyvän ymmärtämään. Muille olen WoW:ia "kokeillut" tj. Jännä sinänsä, että mitään muuta omalle kohdalleni noloa peliä ei tule mieleen. Näin 30+ ei jaksa kyllä välittääkään, mutta jotenkin toi WoWi tuli sellaisena aikana, että vähän ehkä välitti imagostakin. Nykyään suurin osa tuttavista pelaa itsekin tai ymmärtää vaikka ajopenkkiviritykset/VR-jutut ja ovat enemmänkin kiinnostuneita.

Vaikka pyrin aina olemaan tuomitsematta ketään, niin ehkä noloimpia ovat jotkut kännykkäpelit. Jos pelaa jotain farmvilleä tai clash of clania ja syöksee niihin oikeaa rahaakin niin se on jo mielestäni noloa typeryydessään. Myös jotenkin Pokemon GO:sta tuli sellasia facepalm-viboja, kun sellaisten 12v pokemonporukoiden ja jonnejen kanssa samoilla pokemonapajilla ryntäilee aikuiset ihmiset. Latasin eräs ilta itsekin pokemon GO:n ja pyydystin yhden pokemonin kämpästäni, mutta en kyllä kehdannut tätä kenellekään myöntää :DD
 
Sen verran pitää myös sanoa että tämä liittyy osittain peleihin ja myös elokuviin mutta niin iso asia kuin Star Wars.. 90 luvulla kun olin ala-asteella niin ei semmoisesta asiasta saanut puhua kuin Star Wars vaan meinasit saada nyrkistä ja kun uusi trilogian tuli niin viimeisen osaan asti kun olin 9 luokalla niin Star warsista pystyi puhumaan ääneen mutta Battlefrontia piti pelata ilman elämää ja kun kaverit tuli käymään niin kysyttiin miksi et pelaa battlfieldiä tai ekaa codia vaan tämmöstä avaruuspaskaa mutta eihä siittä välitetä kun toinen vastaa että mää tykkään star warsista ja siittä että se on yhtä hyvä ku battlefield vaan naurettiin. En oo ikinä välittänyt että Star warsin takia haukuttiin mutta onneksi nykyään tilanne on aivan eri.. Entinen työkaveri sanoi myös joka kävi koulunsa 80 luvulla että Star wars oli hänelle myös eräänlainen tabu että siittä piti olla hiljaa ja jos puhu ääneen niin sai selkään. Ootteko te päässy helpolla Star warsin suhteen? :D
 
Eipä ole ikänä nolottanu mikään pelikone tai peli. En oikein ymmärrä mikä niissä nolottas. Ikää 40 ja välillä pelaan pokemon gota ilman poikaakin, eikä nolota. Eikä mun aikaan ala tai yläasteella kiusattu pelien takia. Ainakaan omassa koulussa. Täytyy lähteä ulkoilemaan kun vapaapäivä. Jos pelasi samalla pokemonia.
 
Ketjun aihe jotenkin outo, ainakin itselle. Koskaan ei ole tarvinnut hävetä peliharrastusta, mitään sen osa-aluetta.

Olin yläasteella ainoa joka kuljetti läppäriä repussa. Sillä pelattiin porukassa välitunnit. Aiemmin ala-asteella oli taskukonsolit joka pojalla mukana, niitä lainattiin puolin ja toisin. Hyvin sai aika laajankin näkökulman pelaamiseen, ostamatta kaikkia. Levykkeitä vaihdeltiin, tarjottiin kopioitavaksi ja kopioitiin runsaasti. Suhdeverkostot ylittivät koululuokkia ja mitä laajemmat, sitä paremmat apajat.

Nyt työelämässä peleistä keskustellaan ilman ennakkoluuloja. Pelaaminen on kaikenikäisten ja sosiaaliryhmien yhdistävä tekijä - koulutustaustasta riippumatta.
 
Samoilla linjoilla kuin kaksi edellistä, toki jotain pientä naljailua oli 80 luvulla C-64 ja MSX pelaajien välillä, ihan kuin nykyäänkin eri alustojen välillä, mutta ei kenenkään tarvinnut hävetä pelaamistaan.
Käytiin kavereiden koneilla pelaamassa laitteen merkistä riippumatta ja lainailtiin Segoja ja Nintendoja välillä ristiin.
Kaveripiirissä oikeastaan kaikki pelasi ja monet pelaa edelleen, eikä ole tarvinnut hävetä töissäkään peliharrastusta.
 
Enpäs minäkään yhtäkkiä muista tilanteita, että tätä harrastusta olisi pitänyt missään määrin hävetä, vaikka vuosikymmenten (kuulostaapa kamalalta) varrella pelimaku ja suosikkilaitteet ovat vaihtuneet useampaan kertaan. Totta kai porukasta riippuen jätetään peleistä vaahtoaminen väliin, jos on tiedossa ettei vastapuolta voisi aihe vähempää kiinnostaa. Mutta tämähän nyt pätee yleisesti kaikkiin harrasteisiin.
Ehkä oon vaan liian tyhmä, etten ymmärrä edes hävetä... :D
 
Mä olen omasta pelihistoriastani kertonut muutamaankin otteeseen jossain podcasteissa ja joidenkin tekstien sivulauseissa, mutta minähän olen harrastanut kaikenlaista pelailua vaikka kuinka pitkään. Muistan joskus ihan kakarana (vuosi saattoi olla jotain -79), kun oltiin joulua viettämässä jossain Liikeliiton lomakodissa tai mikä olikaan, ja siellä oli vektorigrafiikalla toteutettu jokin autopeli tjsp. Siihen meni kaikki säästyneet viikkorahat. Sitten sain joululahjaksi Game&Watch Donkey Kongin ja sehän oli ihan parhautta.

12-vuotiaana ostin Commodore-64:n, mutta näin jälkeen päin en pysty muistamaan, mistä pelistä tykkäsin ennen Defender of the Crownia. Tuplapesäkasettisoittimille kopsailtiin pelejä kavereiden kesken ja myöhemmin levynkloonausohjelmat tekivät warettamisesta vielä helpompaa. Parasta ikinä oli alkuperäinen Wasteland! (Niin joo ja erilaiset simulaatiopelit kuten Apache-helikopterilentely ja Airborne Ranger. Look them up!)

Sitten mulla on jotain ihan vuosikymmenten mittaisia muistikatkoksia, koska en yhtään muista millaista pelailua harrastin ennen kuin pääsin armeijasta (-93) ja monopolisoin isän PC:n, että sain hakata Civilizationia himooni. Rooli- ja simulaatiopelit oli edelleen pop, Ultima Underworldit, Betrayal at Krondorit ja Mechwarrior 2 näistä kovimpina esimerkkeinä.

PC:n jälkeen sitten harhauduin konsolimaailmaan ja nykyään on tosi vaikea enää kuvitella pelaavansa pääasiassa PC:llä. Lisäksi mun pelimaku on muuttunut tosi paljon, enkä millään enää jaksaisi tehdä aivotyötä pelien parissa. Siksi aivottomat räiskinnät ja köykäiset tasoloikat on mannaa. Mutta jotta en olisi liian johdonmukainen, niin välillä on ihan pirun nautinnollista upota johonkin vähän strategisempaan. Kuten XCOM.

Mä en oikeastaan jaksa ottaa paineita pelaamisesta millään lailla. Jotenkin luotan siihen, että työympyröissä on ihan tarpeeksi sellaista jengiä, jotka ymmärtää kun heitän randomisti kahvihuoneessa viittauksia johonkin GTA V:een tai Call of Dutyyn. Noiden pelien pitäisi olla yleissivistystä samalla tavalla kuin Game of Thronesin tai uuden Blade Runnerin (ainakin nimet täytyy tietää). Jopa uuteen projektiin siirtyessä mainitsin videopelit harrastukseksi, eli ei hävetä. Toisaalta paineettomuus mahdollistaa myös sen, että tykkään tasan siitä mistä itse tykkään ja jos jokin peli ei napostele, niin jätän pelaamatta.

Harvinaisen vähän tulee enää sellaisia wow-elämyksiä peleistä kuin joskus nuorempana. Horizon Zero Dawn oli ihan helvetin jees, mutta sitä ennen ei vuosiin tullut kuin sellaisia laimeita jippii-säväreitä (Titanfall 2:n kampanja, GTA V, oikeastaan muutama PSVR-peli ovat onnistuneet jossain määrin päräyttämään). Kun pitää odotukset matalalla, niin on helpompi yllättyä positiivisesti.
 
Voisikohan kyseessä olla ihan vain (SoMen luoma?) tarve olla jotain mieltä asiasta kuin asiasta, ja ilmaista se. Tietty sitten joissain tapauksissa hieman kärjikkäästi.
Tai eihän SoMe nyt varmaankaan tätä ihan luonut, helpotti sitä vaan niin pirusti. Eikä tarvitse olla näkemässä keskustelukumppanin reaktiota, ja vastaavasti kokemaan itsehäpeää tästä tilanteesta.

Kiusaaminen on vakava asia, ja sen seuraukset. Se on myös hyvin subjektiivista. Koulupoikana olin hyvinkin herkkä kaikelle sanomiselle, kun taas niiden tapausten johdosta mitä minulle kävi paikassa jossa tehdään pojista miehiä, viittaan kintaalla kaikelle provosoinnille. Tai sitten otan siitä kiinni vitsillä, ja katson mihin se vie.


Itsestäni olen huomannut sen, että mekaanisesti peli voi olla melkeinpä millainen vaan. Kunhan siinä on käytetty aimo määrä mielikuvitusta miljöössä ja/tai juonessa, niin tämä kelpaa minulle. Todella harvoin löytyy realismiin pohjautuva peli, joka saa huomioni.
Saman olen huomannut menevän joillakin tutuilla täydellisesti toisin päin. Räiskinnöissä pitää olla oikeat aseet, tai vähintään ballistiset. Autoilla saa ajella nätisti kilpaa vain asfaltti- tai sorateillä. Strategiapelissä pitää olla hunnit ja ottomaanit, eikä mitään suippokorvia. Itseäni ei näistä edellämainituista kelpaa mikään.

Kuvittelen oman pelimakuni niin esoteeriseksi, että oikeastaan harrastan itse pientä käänteisnaljailua. Heittelen ilmoille näitä "noloja" pelejä, ja katson millaisia reaktioita se saa aikaan, ja sitten aloitetaan nahistelu. Useinhan pitkän tappelun jälkeen välit lämpenevät entisestään, niinkuin hyvässä mielessä, ja siis nimenomaan ihan kasvotusten.

Täällä K-finissäkin on tiettyjä toimittajia, joiden peliarviot otan täysin käänteisti vastaan päätellessäni tulenko pelistä pitämään. Joskus koittanut niistäkin pientä naljailua saada aikaiseksi kommenttiosiossa, vai mitä Zach?
 
Ylös Bottom