Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PLAYERUNKNOWN'S BATTLEGROUNDS

Tidux (@Tidux) twiittasi:
Are you a #PUBG fan and want to play it on #PS4 ? You have to wait until the game is “done” the exclusive deal with MS is only for the Preview program
 
PC puolella siirrytään piakkoin versioon 1.0, joten konsoleilla tullaan pitkälti jälkijunassa. 1.0 version uusia ominaisuuksia ovat ilmeisesti parempi kiipeäminen ja sujuvammat väistöliikkeet (vaulting). Parempi kiipeily ilmeisesti helpottaa esimerkiksi taloihin pääsyä, ikkunoista esimerkiksi. Kuulostaa maistuvalta.

Parempi kiipeileminen löytyy jo tästä Xbox versiosta.
 
Kuka toi tyyppi edes on? Taitaa olla kaverilta vain puhdasta spekulointia. En antais kovin paljon painoarvoa tuolle twiitille.

Juurikin hänen twiitteihin suhtaudutaan huhuina, mutta kyllä minä maltan odottaa toimivaa versiota siihen asti että se pleikkarin preview ohjelman jälkeen saavuttaa kuten arkin kohdalla kävi.
 
Ensimmäisen kahden päivän aikana PUBG on kerännyt vaatimattomat miljoona pelaaja Xboxilla.

Lisäksi seuraavan ~kahden viikon ajan tuoreet Xbox One X ostajat saavat PUBG:n konsolin mukana. Sen tarkemmin en katsonut sisältyykö Suomi kyseiseen kampanjaan.

Today, in celebration of PUBG coming to the hottest console of the season, we’re excited to announce a special holiday promotion where every Xbox One X purchase will come with a copy of PUBG! That means you can join in on gaming’s biggest phenomenon and jump right into the ultimate battle royale experience on Xbox One. The promotion is available in select regions for a limited time, starting Dec. 17 through Dec. 31. For more information, please check with your local retailer, including your local Microsoft Store, whether you’re shopping in a physical store, online or through your Xbox device.
 
Ensimmäisen kahden päivän aikana PUBG on kerännyt vaatimattomat miljoona pelaaja Xboxilla.

Lisäksi seuraavan ~kahden viikon ajan tuoreet Xbox One X ostajat saavat PUBG:n konsolin mukana. Sen tarkemmin en katsonut sisältyykö Suomi kyseiseen kampanjaan.

Eikös Microsoft saanut kaikki xbox one x konsolit myytyä jo loppuun niin kerkeääkö tarjous umpeutua jo ennekuin uudet konsolit saadaan varastoon? :rolleyes: miljoonaa pelaajaa voidaan kyllä preview tason pelille hyvänä, en tiedä paljon esim uusin codi myi 48h aikana Xboxilla mutta eihän noita voi suoraan alkaa vertailemaan.
 
Tidux (@Tidux) twiittasi:
Are you a #PUBG fan and want to play it on #PS4 ? You have to wait until the game is “done” the exclusive deal with MS is only for the Preview program


Ei ymmätääkseni ole kovinkaan luotettava tyyppi, mutta en yllättyisi vaikka näin olisikin, koska sama homma oli Conan Exilesin ja We Happy Few:in kohdalla, että tulevat myös pleikalle "valmiina" versioina.
 
Ei ymmätääkseni ole kovinkaan luotettava tyyppi, mutta en yllättyisi vaikka näin olisikin, koska sama homma oli Conan Exilesin ja We Happy Few:in kohdalla, että tulevat myös pleikalle "valmiina" versioina.

Joo ei tota tue mikään muu ku Microsoftin omilla sivuilla ja ok:n linkissä lukeva console launch exclusive.
 
Internetissä isot pojat puhuvat, että game dvr/game capturen pois kytkemisellä pitäisi olla iso parantava vaikutus ruudunpäivitykseen. Lienee kokeilemisen arvoista jos on kärsinyt heikosta ruudunpäivityksestä.

Tätä vähän tutkin ja kokeilin itsekin ja luin toisten kommentteja. Näyttää vähän siltä että jos sulla on peli asennettu sisäiselle kovalevylle niin tällä todellakin voisi olla merkittävää vaikutusta? Jos taas ulkoisella ei siinä tpauksessa ole vaikutusta ollenkaan, tai sitten ihan marginaalisesti. Itse kun testailin (peli ulk. kovolla) oli vaikea nähdä eroa, mutta saattoi olla ihan aavistuksen jos oikein halusi niin uskoa. Sellaisen muutoksen tein että muutin DVR tallentamaan 4K -> 1080p. Tämän muutoksen jälkeen varsinkaan en huomaa eroa siihen että olisi kokonaan pois päältä. Mutta erittäin hyvä niksipirkka heille joilla on sisäisellä, kannattaa ehdottomasti kokeilla.


Huikee luku, varsinkin kun tietää nämä kaikki frame haasteet ja muut mutta kyllä se "pelin DNA" on vaan siellä ihan samanlailla kaikkine koukuttavuuksineen ja pitää muistaa että onhan PC-versiokin ollut aikas rikki ja on vieläkin. Silti sitä hakkaa tälläkin hetkellä yli 2.2 miljoonaa pelaajaa huh huh, nyt on Dota 2 (~690k) ja Counter Strike (~380k) peitottu samanaikaisissa pelaajamäärissä jo niin selvästi että on melkein jopa vaikea käsittää että miksi oikeesti? Toisaalta nyt peliä pelanneena tämä on huomattavasti helpompaa käsittää, kuin ennen kun olin pelannut. Homma on nimittäin niin että tälläkin hetkellä minun pitäisi olla PUBGilla sen sijaan että kirjoitan tätä viestiä :) Tässä on meillä aikamoinen kuununjalokivi nyt käsissä, ja se koukuttaa!

Eilen oli taas hauskaa Squad peleissä kuten aina. Muutama uusi huomio kontrolleista, tällaiset spottasin jostain Youtube videosta että "on kuulemma hyvät" ja otin kokeiluun. Deazone 0 (nosta toki siinä tapauksessa jos ohjain alkaa driftaan) Senssit 8,8,3,3,3,3,2,1 -> Oli muuten hyvät!

Toinen mahdollinen tipsi heille jotka pelailee Elite ohjaimella, muutin kokeilun vuoksi Eliten asetuksia siten että oikean tatin profiiliksi "smooth" Tuostakin saattoi olla apua nimenomaan sellaiseen tilanteeseen jossa asettelet crosshairia kaukaisuudessa olevan vihollisen optikon yläpuolelle. Tätä testataan tänään vielä tarkemmin, mutta ensivaikutelma että saattaa olla parannus. Mutta joo eiköhän tämä riitä aiheesta tällä kertaa, nyt sinne PUBGille!
 
Hyvä peli kyllä olisi jos oppeisi edes auttavasti ampumaan, ikinä en ole PC:llä pelannu FPS-pelejä. Nyt 24h takana Pubgia.
Jumalauta vaikka kuinka saisi rauhassa tähtäillä ja odottaa piilossa vihua, ei vaan osu!!! En ymmärrä..vinkkejä?
 
Päivitystä pukkaa:

This patch will be live at 1AM PST / 10AM CET / 6PM KST. Please restart your Xbox after the patch goes live to get the update.

Here are the first of many Xbox-focused patch notes to come:

Gameplay

Gas can now be used while on bike or bike with sidecar
UI/UX

Equipment icons on HUD will now be visible
Player icon is now more clearly visible on the world map
UI prompts now appear when reload and enter a vehicle options are present
Character

Tweaked hair color options
Animation

Cleaned up sidecar passenger animations in first person view
Fixed player camera issues while a passenger on the backseat of a Buggy
Addressed arm animations specific to holding some weapons
Character now correctly faces the proper direction when stopping while swimming
Others

First pass visual and performance improvements
Slightly improved anti-aliasing on Xbox One and Xbox One S
Localization updates for Vietnamese, Spanish,(Spain/Mexico)
Controls on motorcycle no longer inverted
Keyboard functionality is disabled
Bug Fixes

Fixed instances of player nametags not properly displaying in the lobby during Squad and Duo play
Fixed minor animation while crouching and prone
Fixed issues where curtains on windows block line of sight of players in the TPP mode
Fixed an issue where when Squad leader left the party, voice chat ceased to function as intended
Fixed issue where players could lean out of vehicles even when obstructed
Fixed collision of cardboard boxes in Yasnaya city
Fixed typo in the controller guide
Other minor fixes
Thank you again from all of us at the team.


See you in-game,

The PUBG Development and Community Team
 
Käyttääkö jengi tota sarjatulta ollenkaan, tuntuu ettei sillon osu ainakaan mihinkään.. Singlefirenä joutuu räpyttää niin perkeleesti, että saa tyypin tippuun, mutta osumatarkkuus reilusti parempi.. On tässäkin näkyny näitä ninjoja jotka tulee hyppien liipasin pohjassa ja kaikki osuu, tajua miten se on edes mahdollista :D Vaikee peli, välillä turhauttavaa, mutta silti hetki happee ja uutta yritystä..
 
Tänään pitäisi PC:lle ilmestyä virallinen versio 1.0 ja näin ollen early access päättyy siihen. Alkujaan kahdella kartalla ja myöhemmin (?) julkaistavalla lumikentällä (huhu).

Aika laittaa syksyn jäljiltä peli taas tulille.
 
Käyttääkö jengi tota sarjatulta ollenkaan, tuntuu ettei sillon osu ainakaan mihinkään.. Singlefirenä joutuu räpyttää niin perkeleesti, että saa tyypin tippuun, mutta osumatarkkuus reilusti parempi.. On tässäkin näkyny näitä ninjoja jotka tulee hyppien liipasin pohjassa ja kaikki osuu, tajua miten se on edes mahdollista :D Vaikee peli, välillä turhauttavaa, mutta silti hetki happee ja uutta yritystä..

Käytän ainakin lähitaisteluissa sarjatulta ja mielellään aseessa kiinni ext. magazine, saa jopa 2 äijää tapettuu 1vs2 tilanteissa. Mid ja long rangella sit single firea tulee ainoastaan käytettyy.
 
Käyttääkö jengi tota sarjatulta ollenkaan, tuntuu ettei sillon osu ainakaan mihinkään.. Singlefirenä joutuu räpyttää niin perkeleesti, että saa tyypin tippuun, mutta osumatarkkuus reilusti parempi.. On tässäkin näkyny näitä ninjoja jotka tulee hyppien liipasin pohjassa ja kaikki osuu, tajua miten se on edes mahdollista :D Vaikee peli, välillä turhauttavaa, mutta silti hetki happee ja uutta yritystä..

Välillä käyttää ja välillä ei, tuntuu että mitä lähempää pääsen ampumaan sitä suurempi todennäköisyys että ryssin homman ja usein nimenomaan sarjalla. Asiaa ei yhtään helpota heikohkot framet boksilla.

Siis onhan tuo aika realistinen peli siinä mielessä, ei sarjalla yhtään pidemmälle oikeassakaan elämässä osu. Jotkut pelaajat on kyllä todella kovia eli saman huomannut. Uskoisin että on vain pitkäjänteisen harjoittelun ja suurien pelituntien lopputulema. Tietenkin varmaan gripit, compensaattorit ja muut pelit sekä rensselit vaikuttaa huomattavasti asiassa.

Btw. itse poimin usein nimenomaan sen vertical gripin kun kuulin juttua että se on parempi, onko tämä "tieto" vieläkin ajankohtainen? Kysyypi noobie. Vai onko se niin että vertical vaikuttaa enempi normi tähtäykseen ja angled grip sitten kun ampuu ADS tai jotenkin näin?
 
Ylös Bottom