Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Jääkiekon MM-kisat 2018 (4.-20.5., Tanska)

Jos viittaat viime vuoteen niin kävit tällä palstallakin (oman blogisi lisäksi) läpi käytännössä kaikki skenaariot alkulohkoon jäämisestä aina mitaleihin saakka.

Viittaan ihan yleisesti. Olen kuitenkin lähes joka vuosi omia ennakkoarvailujani kirjoitellut, kun tällainen ketju on avattu. Yleensä omiin tapoihini kuuluu käydä läpi omasta mielestäni todennäköisin vaihtoehto ja lisäksi sitten vähän miettiä myös muita vaihtoehtoja ja jo ennakkoon mahdollisia syitä, miksi tuollainen omasta mielestäni epätodennäköisempi skenaario voisi tapahtua. Se on mielestäni vähän niin kuin ennakoinnin tarkoituskin, pohtia eri mahdollisuuksia, vaikka nimeäisikin vain yhden "veikkauskohteeksi". Tämän saman asian taisin kyllä selittää jo viime vuonnakin...

Kevään 2015 MM-kisojen ketjua en nyt muista ulkoa, mutta todennäköisesti veikkasin silloin, ettei Suomi yllä mitaleille, kuten taisi myös käydä.
 
Viimeksi muokattu:

Tämä on juuri tätä jokavuotista huttua, jota suollat. Käyt kaikki skenaariot läpi ja sitten kerrot olleesi oikeassa. Selittelyt eivät vakuuta tänäkään vuonna.

Mitä jos vaikka kertoisit ennakkoon sen yhden ja ainoan oikean veikkauksen niin olisi helpompaa niellä nuo ainaiset oikeassa olemiset. En ainakaan heti muista, että olisit missään kertonut mikä veikkauksista on juuri se oikea veikkauskohde.

Kevään 2015 MM-kisojen ketjua en nyt muista ulkoa, mutta todennäköisesti veikkasin silloin, ettei Suomi yllä mitaleille, kuten taisi myös käydä.

Omassa blogissasi kerroit todennäköisesti tuolloin(kin) samat jargonit kuin myöhemminkin. Sijat 5-8 TAI hyvällä yksittäisen pelin tuurilla ollaan neljän joukossa.

Vuoden 2015 MM-kisaketjusta tältä palstalta löytyi ainakin hävityn avausottelun jälkeen seuraavaa:
No jos nyt sen A-sarjan paikan säilyttävät, niin hyvä...

Takaporttia varmaankin käytettiin jälleen joka suuntaan. Kuten joka vuosi tuosta eteenpäinkin. Ja varmasti tulevaisuudessakin.

En jaksa nyt kaivella enempää esimerkkejä tähän, mutta eivätköhän kaikki lukutaitoiset jo näe todelliset ennustuslahjasi.

Veikkaillaan eri vaihtoehtoja ja jälkeenpäin huudellaan kuinka oltiin taas oikeassa. Lisäksi jos sattuu joku yksittäinen peli menemään joukkueelta huonosti niin ollaan valmiita kuoppaamaan jopa jatkohaaveet alkulohkosta puolivälierävaiheeseen.

Jatka toki valitsemallasi tiellä. Sen verran kuitenkin neuvoisin, että ei kannata jälkeenpäin tulla huutelemaan jos ei ole varsinaista näyttöä
 
Tämä on juuri tätä jokavuotista huttua, jota suollat. Käyt kaikki skenaariot läpi ja sitten kerrot olleesi oikeassa. Selittelyt eivät vakuuta tänäkään vuonna.

Mitä jos vaikka kertoisit ennakkoon sen yhden ja ainoan oikean veikkauksen niin olisi helpompaa niellä nuo ainaiset oikeassa olemiset. En ainakaan heti muista, että olisit missään kertonut mikä veikkauksista on juuri se oikea veikkauskohde.

Tänäkin vuonna kirjoitin ensimmäiseen viestiini, jossa ennakoin joukkueen loppusijoitusta ja pelaajia pelipaikoittain KAHTEEN ERI PAIKKAAN käytännössä saman asian. Kirjoitin, että "haiskahtaa kotimatkalta puolivälierän jälkeen" ja "kyllä tuo haiskahtaa sijoilta 5-8 tämän joukkueen osalta". Se on sitten lukijan itsensä vastuulla ymmärtää asia. Sama asia luki kahdessa paikassa saman viestin aikana ja mielestäni hyvin selvin sanoin toin ilmi, että tuo on se oma veikkaukseni lopputulemasta. Kyllä tuon pitää olla ihan selvä asia, kun kahteen kertaan samassa viestissä, viestin aivan alussa ja melkein lopussa, sama asia mainitaan.

Itsellä ei ole nyt energiaa, aikaa, eikä mielenkiintoa lähteä ruotimaan ja kaivelemaan naftaliinista jotain kevään 2015 MM-ketjua. En edes muista tässä vaiheessa, millaisia otteluita siellä pelattiin. En muista ainoatakaan pelitapahtumaa niistä kisoista enää tässä vaiheessa. En muista edes, ketä Suomella oli silloin joukkueessa. En muista, mitä viestejä olen sinne kirjoittanut ja millä hetkellä, heti otteluiden jälkeen "tunnepuuskassa" vai miten. Tänä keväänä päätin, etten kirjoita tähän ketjuun otteluiden aikana, enkä heti niiden jälkeen, vaan vasta sitten, kun fiilikset ovat rauhoittuneet. En näe mitenkään järkevänä alkaa nyt väkisin vääntämään jostain vuosia vanhoista jutuista.
 
Mutta kun joka vuosi lisäilet siihen päälle, että tuuri pelillä neljän joukossa, niin tuohon 1-8 välille turnaus päättyy Suomen osalta 99,99% varmuudella aina.

Ja tuollaisella 5-8+tuurilla 4 joukkoon mantralla pääsee aina sanomaan et olit oikeassa. 4 joukkoon pääsy vaatii aina hieman onnea myös isoilta mailta ja kyllä tuollakin joukkueella mitali oli ihan minimi tavoite, mielestäni jopa finaali. Oli todella hyvä joukkue kerrankin ja nhl pelaajat oli nälkäisiä, toisin kuin yleensä.
 
Ikävää olla taas oikeassa.

Alkaa toki itselläkin jo energia loppua (ja rautalanka). Lainauksessa boldattu kohta on se avainjuttu.

Aina ja taas oikeassa toistuvat usein teksteissäsi. Lienetkö sitten koskaan väärässä ollutkaan...

Riittää jo meikäläisellekin tämä vääntö. Vuodesta toiseen meno jatkuu samanlaisena, joten taitaa olla ihan puhutaanko vuodesta 2015 tai vaikkapa 2017.

PS. Tänäkin vuonna annoit toki aiempien vuosien tapaan Suomelle mahdollisuuden neljän joukkoon (Yhdessä ottelussa tietysti voi tapahtua vaikka mitä).

****************************

Mennäänpä välillä asiaankin.

Tänään ovat vuorossa välieräottelut:

Ruotsi - Yhdysvallat klo. 16.15
Kanada - Sveitsi klo. 20.15

Viime vuoden finaaliuusinnaltahan tuo ennakkoon vaikuttaa. Toki Kanadan ja Yhdysvaltojen kohtaaminenkin olisi herkullinen vaihtoehto.

Jenkithän eivät ole voittaneet MM-kultaa sitten vuoden 1960. Tuolloinhan olympiavuonna ei pelattu erillisiä MM-kisoja, vaan olympiavoittaja oli samalla maailmanmestari. Olympiakulta tuli ikimuistoisesti myös vuonna 1980. World Cup of Hockey -voittokin on plakkarissa, vuodelta 1996.

Edellinen Yhdysvaltojen "varsinainen" MM-kulta on peräti 85 vuoden takaa eli vuodelta 1933.
 
Mutta kun joka vuosi lisäilet siihen päälle, että tuuri pelillä neljän joukossa, niin tuohon 1-8 välille turnaus päättyy Suomen osalta 99,99% varmuudella aina.

Näin tietysti, mutta kyllä tässä on ainakin tarkoitus ollut pitäytyä siinä yhdessä veikkauksessa ja sen toteutuessa sitten todeta olleensa oikeassa. Jos toteamus on "ei mitalia" tai "sijat 5-8" ennen kisojen alkua, niin silloin totean olleeni oikeassa, jos tuo toteutuu.

Minä en nyt oikein ymmärrä, miksi ja miten ihmeessä täällä porukka loukkaantuu tai haluaa "väkisin ymmärtää väärin" noista muista skenaarioista, joita olen kirjoitellut. Eikö foorumien tarkoitus kuitenkin ole keskustella? Eikö urheilusta kirjoittaessa ole nimenomaan tarkoitus spekuloida niitä eri mahdollisuuksia, vaikka itse veikkaisikin vain yhtä tulosta?

Vai sovitaanko nyt sitten tässä, että seuraavista kisoista alkaen kukin saa kirjoittaa vain arvauksen "Mun mielestä Suomi sijoittuu sijalle X. Ugh, olen puhunut!", eikä mitään muuta saa kirjoittaa, koska porukka loukkaantuu siitä, jos on useampia mahdollisuuksia?
 
Noinhan se kannattaisi tehdä, jos lähes joka vuosi huutelee jälkeenpäin olleensa taas oikeassa. Useampi skenaario tekee sen, että oma veikkauksesi menee lähes aina oikein.
 
PS. Tänäkin vuonna annoit toki aiempien vuosien tapaan Suomelle mahdollisuuden neljän joukkoon (Yhdessä ottelussa tietysti voi tapahtua vaikka mitä).

Niin annoin, koska turnauskaavio tekee sen mahdolliseksi. Yhden tietyn ottelun vaikutus on suuri. Kuten jo tuossa yllä jossain kohtaa listasin, on Suomi realistisesti tarkasteltuna jääkiekkomaailman 5.-6. suurin maa. Jos kaikki ottelut päättyvät ennakoiden mukaan niin, että suurempi voittaa pienemmän, on Suomi silloin turnauksen sijoilla 5-8. Harvoin kuitenkaan kaikki ottelut päättyvät ilman yllätyksiä, jolloin turnauskaavio muotoutuu niin, etteivät suuret kohtaakaan pienempiään. Lisäksi kun mitalipeleihin pääsy Suomen tapauksessa käytännössä aina ratkeaa yhdessä ottelussa, on aina mahdollista, että Suomi vaikka voittaa tuossa yhdessä ottelussa ennakkoon itseään suuremman, vaikka se olisikin ennakoiden ja todennäköisyyksien vastaista.
 
Noinhan se kannattaisi tehdä, jos lähes joka vuosi huutelee jälkeenpäin olleensa taas oikeassa. Useampi skenaario tekee sen, että oma veikkauksesi menee lähes aina oikein.

Sinähän näitä ketjuja melkein joka vuosi avaat(kiitos siitä, ovat erittäin hyviä avauksia!), joten ei sitten muuta kuin ensi keväänä selvät säännöt laitat avaukseen, että "Vain yhden virkkeen mittaiset veikkaukset ja ennakoinnit Suomen loppusijoituksesta ja mahdollisuuksista ovat sallittuja". Meillä on ensi keväänä sitten sellainen oneliner-ketju.
 
Ei kai näissä ketjuissa veikata pelkästään turnauksen loppusijoituksia? Onko niitä pakko sitten tehdä Suomen osalta useita erilaisia jos tuntee tarvetta käydä erikseen jälkeenpäin toteamassa olleensa jälleen oikeassa? Aika hedelmällinen keskustelu.

Voit rauhassa perustaa ketjun pelkästään Suomen loppusijoituksia varten. Käsittääkseni jääkiekon MM-kisat sisältävät paljon muutakin keskusteltavaa, esimerkiksi 16 eri joukkuetta, joissa pelaa melko monta pelaajaa.
 
Ei kai näissä ketjuissa veikata pelkästään turnauksen loppusijoituksia?

Johan tuossa joku nosti esiin, että "kisojen aikana olin tuonut esiin uusia vaihtoehtoisia lopputuloksia ja skenaarioita", kun olin jonkun matsin aikana/jälkeen kommentoinut jotain jossain aikaisempien vuosien kisojen ketjussa. Joku ainakin joko ymmärsi väärin, tai "ymmärsi tahallaan väärin" tuonkin asian.
 
Mun mielestä kyllä tän päivän matsit kertoi pari asiaa.
Ensinnäkin Suomen voitto USAsta ei ollut niin tuuria kuin täällä annettiin ymmärtää. USA oli tänäänkin aivan vastaantulija Ruotsille.

Toisaalta Sveitsi tiputti Kanukit, joten ei Sveitsikään edennyt yhden suonenvedon verran, vaan otti toisen kovan vastustajan, jonka myös Suomi oli voittanut.

Kyllä tänäpäivänä nuo keskikastin maat (Tanska, Norja, Saksa, Sveitsi, Latvia jne.) alkaa olemaan sen tason joukkueita, että kyllä niitä vastaan joutuu pelaamaan ihan vakavissaan aina ja koko ottelun.
 
Ylös Bottom