Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

FIFA 19

Ei pelin julkaisulla ole mitään tekemistä EA Accessin kanssa.
Ei tietenkään, siksi kysyinkin. Kun luulin et tarkoitettiin sitä, että peli tulee EA Accesiin samalla kun julkaisu on pelillä. Ja luulin et tarkoitit siitä päivää etuajassa.

Eli tuleeko Fifa jo huomenna EA accesiin?
 
Koita ny Raato sääkin sitä, loistavaa viihdettä ja ajankulua transfer marketteineen
Futissa on mielettömästi juttuja mitä haluaisin Manager modeen.

Mutta se mikä tökkii on se, että haluan pelata oikeita sarjoja (Serie A, Valioliiga jne), oikeilla joukkueilla ja oikeilla pelaajilla. Ja rakentaa joukkueen pikkuhiljaa kausien saatossa mieleiseksi.

Olen käsittänyt, että FUTissa pelaajat vaihtelee ja on aika random joukkueet. Mulle se ei edusta jalkapalloa yhtään. Joten siksi en ole kiinnostunut kyseisestä pelimuodosta.
 
Mihis aikaan Änäri tupsahti sinne?
Se oli kohtuu aikaisin, joskus tyyliin iltapäivästä jo jos oikein muistan. Tosiaan vuorokautta aiemmin oli tuo, kuten Maddenikin tuli meidän aikaa ajoissa. Fifaa turha odottaa niin että tänään pelaamaan pääsee, olen tästä 90% mutuvarma.
 
Sieltä se valuu jo:
4234A966-358D-4637-81A1-D7427DAA7080.jpeg

EA accesista ei löydy, mutta storeen Fifa, sit avaa sen ni ennakkotilauksen alapuolella oli ilmainen kokeilu.
 
Minulle riitti NHL pelin toisto, maksoin sen 70€ turhaan. Nyt mä ootan että "tietyt tahot" saa fifan lataukseen, eikä maksa mitään.

EN OSTA ENÄÄ KOSKAAN EA:n PELEJÄ !!
 
Ei ole sit Serie B lisenssiä. Vain Serie A. Toki siis joukkueet on, mutta ei sarjan lisenssiä.

Edit: muutama peli takana ja hiukan mietteitä.
Nyt alkoi peli sujumaan vanhojen oppien mukaan kun sai puoliaikoja pidemmäksi (8-10min) ja pelinopeuden hitaalle. Edelleen slidereilla täytyy hidastaa, mutta katotaan se sit joskus pleikalla ku peli ilmestyy. Sain kuitenkin palattua vanhaan vaikeustasoon.

Muutama huomio:
- Nyt voi olla trainer päällä ja säätää joukkueen hyökkäystaktiikkaa samalla, korjattu demosta. Tosin edelleen ei saa pelkkää ajoitusta näkyviin.
- Yleisön äänet on todella paljon paremmat kuin ennen.
- Tuo ajoitus on vähän niin ja näin. En mä ainakaan ehdi suurimmassa osassa ajasta painamaan ollenkaan uusiksi nappia. Lisäksi tuli kahdesti tilanne missä CR7 oli maalin edessä täysin yksin ottamassa keskitystä. Ajoitus perfect ja lopputulos oli se, että pallo lensi suunnilleen stadionilta ulos, vaikka tuli suoraan jalkaan. Fifa 18:ssa tuo ei olis ikinä mennyt ohi ton tason jätkällä. Enkä keksinyt syytä sille miten onko lähti kuin olisi ollut voimakkuus täysillä. Välillä myös tuntuu tekevän maan kautta puskua ilman, että sitä pyytää.
- Manager moden valikot jne piti muuttua..juu ei muuttunu mihinkään.
- Manager modessa tuli ennen kauden ekaa matsia varmaan 50 spostia, kun ennen tuli 3-4. Lähes jokaista pelaajaa haluttiin ostaa jne.
- Onko ne uudet selostajat vain UCL:ssä?
- Tosiaan Calsio B mukana, ei Serie B. Harmi homma vaikka pikku juttu onkin.
- Demossa tuntui syötöissä ja laukauksissa olevan jotenkin massaa ja ”munaa” enemmän kuin ennen. Nyt koko versio tuntuu näiden osalta samalta ku 18..
- Opin uusia potkuja, mitä en ole ainakaan 18:ssa käyttänyt ikinä. :D Driven pass/cross. Oon aina kärvistellyt sen asian kanssa, että vastustajan pakki juoksee vastaan ja ottaa pallon. Tuolla ne saa menemään perille. :D
- Kaikki nää ajoitukset ja etenkin first touchit on loistavi uudistuksia paperilla. Miksei myös käytännön tasolla silloin kun ne onnistui. Aiheuttaa vaan mielettömästi uusia kontrolleja ja comboja joita ei vanha äijä enää meinaa osata mitenkään tehdä pelin tiimellyksessä. Vielä kun AI puolustus on parantunut, niin vaikeaa on päästä maalipaikoille.
- Manager modea aloittaessa ennen oli se UCL lohkojako päin persusta ja sit sai randomoitua sen ja ekalla kerralla tuli ”more realistic” vaihtoehto. Nyt sieltä tulee ihan mitä sattuu kokoajan. Miksei ne voi olla edes oikean elämän mukaiset ekalla kaudella, jos kerran aito lisenssikin on. Ei jaksais itse säätää.

Kaiken kaikkiaan erittäin positiiviset alkufiilikset, vaikka kyllä tuntuu et demon ja kokoversion välillä hypättiin osittain takaisin 18 versioon.
 
Viimeksi muokattu:
FIFA-jalkapallopelit ovat globaalisti valtava peli-ilmiö, joten niin EA on panostanut sen julkaisuun tänäkin vuonna.

FIFA 19 -pelin arvioiden julkaisurajoite laukesi, jonka vuoksi pelimediat ovat julkaisseet arvionsa pelistä. Näin peli arvioitiin maailmalla numeraalisesti:

Respawn.fi:n arvio julkaistaan myöhemmin.
 
Demoa tullut hakattua kohtuu huolella viime pvät. Pelkästään legendarya vastaan. Pari asiaa turhauttaa todella paljon. Irtopallot/kimmokkeet pomppii joka vtun kerta täydellisesti koneelle. Kuten teki viime vuodenkin versiossa. Koneen keskityksiä on mahdoton poimia mikäli päättävät että nyt tehdään maali. Ihan sama kuinka hyvin oma toppari olisi sijoittunut. Sitten tuo syöttöpeli.. joka loistaa poissaolollaan. Nuo vammapassit varmistaa sen että voittaminen on todellakin haastavaa.
 
Ei ole 10h kokeilu vielä kokonaan takana, mutta ei oikein tunnu nyt kivalta.

Samat ongelmat sittenkin kuin Demossa. Fifa 18 tosiaan menee legendaryllä ja esim Juventuksella/Manulla voitan about joka ottelun, vaikka slidereilla vielä parantanut AI pelaamista.

Nyt tässä ei tule mitään. Demossa jouduin vetää aina sinne Amateur/semi-pro tasolle ja silti tuli turpiin.
Kokoversiossa mulla on nyt ollut professional ja oletus slidereilla tulee turpiin. Pallonhallinta 50-50, mutta mulla laukaukset 0 ja vastustajalla 20. Mun syöttöprosentti ehkä 45, kun 18 versiossa 75-80.
Kun tiputan semi-pro:lle, niin mulla pallonhallinta 70-30 ja laukaukset mulle 20-1. Vastustaja tekee siitä yhdestäkin maalin, minä saan 0-4 maalia.

Säädin slidereita viimevuoden mukaisesti ja nyt pystyin nostamaan professionalille taas, mutta en pääse keskialueen yli.
Vastustaja katkoo jokaisen syötön mikä lähtee edes osittain ylöspäin. Mitään 1vs1 juttuja en osaa ollenkaan.
Sorminäppäryys ei myöskään riitä syöttöjen vastaanoton First Touchiin. En pysty suojaamaan, tai ohjaamaan palloa oikeaan suuntaan kun ei sormet ja aivot taitu noin moneen eri comboon.

Käytännössä pyöritän peliä omalla alueella, mutta vastustaja ei pääse myöskään tekee kuin 1-2 hyökkäystä ja niistä aina maali.
Itse en 16 rajan sisälle pääse koskaan ja jos maalin saan, se tulee kulmasta. Pienikin helpotus slidereissa/vaikeustasossa ja olenkin voittaja.

Fifa 18 oli keskikastin joukkueella sopivan haastavaa. Tuli voittoja, tappioita, tasureita. Kärkijoukkueilla voitin, paitsi kun ote herpaantui. Pelit oli kuitenkin aina tasaisia pallonhallinan/laukausten osalta. Eli peli oli sopivan realistinen ja kiva pelata.
Mutta nyt en saa pelistä tasaista mitenkään. Pallonhallinta mulle 70-30 ja peli pyörii 90% vastustajan alueella, tai vaihtoehtona 50-50. Jälkimmäisen kohdalla en pääse koskaan keskialueen yli.
Laukaukset AI:lla pelistä toiseen siellä 1-2 luokkaa joista aina maali. Mulla säädöistä riippuen 0-20. Mutta mitä enemmän säädän siihen suuntaan, että laukauksia saan, sitä helpommaksi peli muutoin menee.

Eli ilmeisesti nyt tämä syöttölinjojen blokkaus mitä oma AI myös tekee, yhdistettynä First Touchin vaikeuteen kontrollien osalta ja sit se etten osaa kikkailla yhtään, aiheuttaa sen että peli tuntuu aivan mahdottomalta.

Harjoituskentälle ei saa normi kuvakulmaa, eikä saa puolustajia, joten harhautuksia ja syöttöjä on mahdoton harjoitella. Myöskään skill gamesit ei tarjoa apua first touchiin laisinkaan.
 
Ota amatööripekinneri vaikeustasoks ja mee peliin ni on paras treenata. Ovvyn ja Krasin videot on hyviä

Toi uus Fake Shot LB pohjassa on jännä, ja Iniesta move ( la croqueta) kans

Pakko kai se on mennä treenaa noin, mutta en vain käsitä miten tää muuttu tälläseksi.
Viimeiset 10v joka vuosi pelannut ihan hulluna Fifaa. Viimeiset 2v täysin manuaaleilla ja world class tasolla viimevuoden versioon saakka. Nyt Fifa 18 meni legendaryllä.

En käsitä miten voi gameplay muuttua niin paljon, että ei pärjää vaikka laskee vaikeustasoa ihan älyttömästi.
Vielä vähemmän en käsitä siksi et kukaan muu ei ole samaan törmännyt.

Täytynee loppu tuosta kymmenestä tunnista vaan käyttää treenaukseen ja sit ku ens viikolla itse peli tulee pleikan puolelle ni säätää siellä enempi taktiikoita ja slidereita..
 
Itsellä ainut keino miten saan legendarysta voittoja hyvällä prosentilla on Drop Back, puolustava formaatio ja pelkkä syöttölinjojen peittäminen. Paineistaminen ja perässä juokseminen on totaalisen hyödytöntä.
 
Manager Career totaalisen sama. Itse olen tuohon jo täysin kyllästynyt, joten mikäli pelin jossain vaiheessa ostan, on pelkkä FUT mielenkiinnon kohde ja ehkä UCL.

Surullista.
 
Ylös Bottom