Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Videopeleihin perustuvia elokuvia nähdään myös tänä vuonna – luvassa myös kotimaista tuotantoa

  • Viestiketjun aloittaja Ulukai
  • Aloituspäivämäärä
U

Ulukai

Guest
Kahdeksan%281%29.jpg


Vuosi 2018 toi mukanaan monet elokuvat, joista Tomb Raider ja Rampage (sekä omalla tavallaan Ready Player One) perustuivat videopeleihin. Mikäli tätä... herkkua haluaa lisää, on vuodella 2019 ainakin kolme samanlaista nimikettä odottamassa. Tarkistetaan mitä tuleman pitää.

Pokémon: Detective Pikachu


Vuoden ensimmäinen videopeleistä ammentava filmi perustuu Detective Pikachu -peliin, jossa ihmiskieltä puhunut keltainen sähköhiiri väläytteli etsiväntaitojaan ihmisapurinsa kera. Elokuvassa Justice Smithin (Jurassic Park: Fallen Kingdom) näyttelemä entinen Pokémon-kouluttaja Tim Robinson saa kumppanikseen Ryan Reynoldsin (Deadpool) äänellä puhuvan Pikachun. Parivaljakon haasteeksi kehkeytyy selvittää Timin kadonneen isän kohtalo.

Nimikkeestä on saatu katsottavaksi traileri, jonka voit katsoa alta. Pokémon: Detective Pikachu saapuu elokuvateattereihin ainakin Yhdysvalloissa toukokuussa.

The Angry Birds Movie 2


Ensimmäinen kotimaisiin Angry Birds -peleihin perustuva elokuva nähtiin vuonna 2016, ja tänä vuonna seuraa jatkoa kakkososan muodossa. Filmin tarinasta ei ole vielä tietoa, mutta useat tutut äänet Jason Sudeikisista Peter Dinklageen palaavat rooleihinsa. Uusina ääninä kuullaan muun muassa Sterling K. Brown (This is Us), Rachel Bloom (Crazy Ex-Girlfriend) sekä pahiksen rooliin hyppäävä Leslie Jones (Ghostbusters).

The Angry Birds Movie 2 saapuu elokuvateattereihin oletettavasti elokuussa.

Angry%20Birds.jpg


Sonic the Hedgehog


Segan sininen vauhtisiili nähdään valkokankailla loppuvuodesta. Filmin tarina vie pikkukaupungin sheriffin (Westworldista tuttu James Marsden) San Franciscoon auttamaan Sonicia taistelemaan pahaa Dr. Robotnikia vastaan. Sonicin äänenä toimii Ben Schwartz (House of Lies), mutta kutkuttavin lisä on Jim Carrey (The Truman Show) Robotnikin roolissa.

Varsinaista traileria tuotoksesta ei olla vielä nähty, mutta Twitterissä jaetut kuvat ovat saaneet pelaajat rapsuttelemaan päitään. Sonic the Hedgehog nähdään elokuvateattereissa ainakin Atlantin tuolla puolen marraskuussa.

Kenties myös Monster Hunter


Capcomin Monster Hunter -peleihin perustuva elokuva on vielä vailla julkaisupäivämäärää. Se saapuu mahdollisesti katsottavaksi jo tänä vuonna, joskin ensi vuosi lienee todennäköisempi vaihtoehto. Oli miten oli, tuotoksen tekijätiimistä löytyy Resident Evil -filmien takaa tuttu kaksikko. Ohjauksesta vastaa rymistelyistä tuttu Paul W. S. Anderson. Tälläkin kertaa pääosassa heiluu hänen vaimonsa Milla Jovovich.

Tuotoksesta ei ole vielä trailereita nähty, joten toistaiseksi täytyy tyytyä somessa jaettuihin kuviin. Suurin osa materiaalista on esittänyt Jovovichia ja kumppaneita nykyaikaisien varusteiden ja aseiden kera, mikä sai monet pelaajat jälleen rapsuttelemaan päitään. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Ron Perlman (Sons of Anarchy), Megan Good (Deception) ja räppärinä uransa aloittanut T.I. (Ant-Man).

Monster%20Hunter%20elokuva%20Milla%20Jovovich.jpg


---

Siinä ne ovat, tämän vuoden peleihin perustuvat elokuvat. Nostattaako lista kauhua ja pelkoa vai kenties ilon tunteita?

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom