Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Death Stranding

Vielä en pahemmin ole ehtinyt tätä pelaamaan. Lyhyitä pätkiä kerrallaan. Hyvältä on kyllä sinänsä kaiken kaikkiaan tuntunut, mutta kyllä silti on ainakin omalta osaltani todettava, että noiden tehtävien monotonisuus on ainakin hieman puuduttavaakIn. Ainakin tänään tuntui siltä, kun ehdin vain pari tehtävää vetäistä ennen kuin lähdin hakemaan poikaa eskarista. Tuntui siltä, että sillä erää ei olisi innostanut enempää pelatakaan. Tosin varmaan fiilikseni tulevat tämän asian osalta myös vaihtelemaan. Silti tuntuu nyt siltä, että itse tuskin jaksan tässä kovin pitkiä pelisessioita kerralla pelata. Tästä huolimatta peli kyllä todellakin kiinnostaa edelleen kovastikin, mutta luultavasti tulen tämän kanssa vaihtelemaan aika usein muihinkin tällä hetkellä kiinnostaviin peleihin. Korostan kuitenkin, että juoni ja tunnelma ovat erittäin kiehtovia ja myös pelimekaniikka toimii mielestäni myös hienosti, vaikka siinä monotonisuutta onkin. Erinomaiselta peliltä vaikuttaa kaiken kaikkiaan edelleen!
 
Itselle taas päinvastoin, aina kun yrittää pelata vaan sen pari kolme tehtävää eteenpäin niin huomaa että pelisessio venyny sinne 3h ja lopettaminen pitää tehdä ihan väkisin. Ärsyttävän koukuttavaa :D
 
Japanin myynnit tullu Death Strandingin julkaisusta ja ihan kivat myynnit uudelle ip:lle

Hyvät arvosanat: check
Hyvät myynnit: check
Pelaajat tykkäävät: check

Elikkä peli täyttää kaikki PS4 konsoli yksinoikeden kriteerit.
 
Olen aika varma, että myynnit selittyy myös pelkällä hypellä ja ysiä sekä kymppiä tarjoavilla arvosteluilla joista monet varmasti johtuu siitä, että kyseessä on Kojiman tuotos.
Ennen kuin kukaan vetää hernettä nenään niin sanottakoon, että itsekin olen Kojiman fani ja mulla on kohtuu kattava metal gear kokoelma,mutta tämä nyt vaan vaikuttaa niin helvetin tylsältä puurtamiselta.
Myös jotkut arvostelut kertoo, että peli on todella itseääntoistava jne, mutta kuitenkin lätkäistään se ysi arvosanaksi ja tuossahan ei ole mitään järkeä.

Oikeasti täysin sama homma oli breath of the wildin kanssa. Mun mielestä se on paras zelda, mutta olen varma, että jos kaikki zelda viittaukset poistettaisiin ja pelin nimi olisi pelkkä breath of the wild niin kukaan ei olisi antanut yli seiskaa arvosanaksi.

Ja jos mummolla ois pallit nii se ois vaari, jos tolle linjalle lähetää niin grand theft auto olis vain 5/10 jos se olis pelkkä theft auto, red dead redemption olis vain 6/10 jos se olis pelkkä dead redemption, resident evil ei olis mitään jos se olis vain evil. Tottakai Kojiman nimi vaikuttaa paljon, mutta ilman kojimaa tämä peli ei olis mitä se on nyt, tietenkin se nostaa rimaa ja tekee siitä erikoisemman jos sen ois tehnyt vaan joku pertti pirkanmaalta, koska pertti pirkanmaalta ei pystyis tekemään esim nyt tästä deaths strandingistä mitä se on nyt.

Itse olen todella positiivisesti yllättnyt miten postin jakaminen ja kirjaimellisesti paikasta a-->b voi olla näin perkeleen koukuttavaa, kojima on onnistunut tässä ja tehnyt pelin mitä ei varmasti kukaan ole ennen pelannut, äkkiseltään se on tylsää vaeltelua ja ymmärrän kyllä kritiikin sitä asiaa kohtaan, jotkut voi kokea sen erittäin tylsänä, mutta kaikki se karu maasto, mietit että pääsiskö tosta, toisten pelaajien apuvälineet jne jaksaa pitää kiinnostusta yllä ja sit se tarina, se on se joka vie ja vahvasti.

Taidan ite olla ehkä nyt jossain puoles välis, enkä pidä mitään kiirettä ja pyrin viemään postin perille niin ehjänä kun mahollista. Täytyy kyl sanoo että ylitti meikäläisen odotukset tämä!
 
Jotain rajoituksia tos reitin valitsemisessa tuntuu olevan kun tulee vastaan paikkoja mihin et voi rakentaa esim tikapuita, ilmoittaa vaan "outside permitted construction are". Kumminkin selkeästi näkyy, että tuonne voisi päästä ja tuolla voisi kävellä.
 
Ja jos mummolla ois pallit nii se ois vaari, jos tolle linjalle lähetää niin grand theft auto olis vain 5/10 jos se olis pelkkä theft auto, red dead redemption olis vain 6/10 jos se olis pelkkä dead redemption, resident evil ei olis mitään jos se olis vain evil. Tottakai Kojiman nimi vaikuttaa paljon, mutta ilman kojimaa tämä peli ei olis mitä se on nyt, tietenkin se nostaa rimaa ja tekee siitä erikoisemman jos sen ois tehnyt vaan joku pertti pirkanmaalta, koska pertti pirkanmaalta ei pystyis tekemään esim nyt tästä deaths strandingistä mitä se on nyt.

Itse olen todella positiivisesti yllättnyt miten postin jakaminen ja kirjaimellisesti paikasta a-->b voi olla näin perkeleen koukuttavaa, kojima on onnistunut tässä ja tehnyt pelin mitä ei varmasti kukaan ole ennen pelannut, äkkiseltään se on tylsää vaeltelua ja ymmärrän kyllä kritiikin sitä asiaa kohtaan, jotkut voi kokea sen erittäin tylsänä, mutta kaikki se karu maasto, mietit että pääsiskö tosta, toisten pelaajien apuvälineet jne jaksaa pitää kiinnostusta yllä ja sit se tarina, se on se joka vie ja vahvasti.

Taidan ite olla ehkä nyt jossain puoles välis, enkä pidä mitään kiirettä ja pyrin viemään postin perille niin ehjänä kun mahollista. Täytyy kyl sanoo että ylitti meikäläisen odotukset tämä!

Aivan samaa mieltä! Kiitos tästä, itse olin laiska enkä jaksanut kirjoittaa tuota tänne. En vain jaksa näitä, jos Zelda ei olisi nimeltään Zelda niin se ei saisi niin hyviä pisteitä tai jos Kojima ei olisi tämän pelin kyljessä niin ei olisi niin hyviä arvioita saanut. Voi hohhoijjaa! Eikö tosiaan pysty vain myöntämään, että ihmiset tykkää erilaisista asioista vaan pitää keksiä jotain tämmösiä päättömiä syitä erilaisille mielipiteille?
 
Ja jos mummolla ois pallit nii se ois vaari, jos tolle linjalle lähetää niin grand theft auto olis vain 5/10 jos se olis pelkkä theft auto, red dead redemption olis vain 6/10 jos se olis pelkkä dead redemption, resident evil ei olis mitään jos se olis vain evil. T

Koska en halua tänne kirjoittaa off-topic matskua niin jatkan tuolla henk.koht. avautumiset ketjussa hetken päästä.
 
Ja jos mummolla ois pallit nii se ois vaari, jos tolle linjalle lähetää niin grand theft auto olis vain 5/10 jos se olis pelkkä theft auto, red dead redemption olis vain 6/10 jos se olis pelkkä dead redemption, resident evil ei olis mitään jos se olis vain evil. Tottakai Kojiman nimi vaikuttaa paljon, mutta ilman kojimaa tämä peli ei olis mitä se on nyt, tietenkin se nostaa rimaa ja tekee siitä erikoisemman jos sen ois tehnyt vaan joku pertti pirkanmaalta, koska pertti pirkanmaalta ei pystyis tekemään esim nyt tästä deaths strandingistä mitä se on nyt.
Onko tämä nyt tarkoituksella jotain saivartelua vai? Tuossa viestissä, johon vastasit, tarkoitettiin hyvin varmastikin sitä, että jos peli olisi täysin identtinen ilman Kojimaa kuin mitä se on nyt Kojiman ollessa mukana, olisi vastaanotto voinut olla ainakin joltain osin erilainen.

Pakko itsekin hieman kallistua sille kantille, että varmasti ainakin kiinnostus peliä kohtaan sekä se, kauanko pelille antaa ns. aikaa tehdä vaikutus, hyötyvät tunnetusta nimestä selvästi. Siellä on Kojima takana, joten tylsänkin alun jaksaa kahlata kun tietää, että ihan mitä tahansa voi olla edessä ja juoni voi mennä melkeinpä minne tahansa suuntaan.

En siis sano että pelin alku olisi tylsä vaan käytin sitä tässä asian selittämiseen fiktiivisenä esimerkkinä. Jos jokin peli on alussa tylsä, niin jotain odotettavaa tai syytä varmasti jokainen kaipaa miksi peliä jatkaa. Siinä auttaa esim. hyvät arvosanat, kehut tai tuttu/luotettava tekijä: "on siellä pakko olla jotain minkä takia jatkaa".

Monille Kojima itsessään voi olla syy tarttua tähän. Yhtä lailla monet voivat empiä saman syyn takia. Itsekin, sillä aiemmissa peleissään välillä mennyt jo turhan sillisalaatiksi koko touhu. Katsokaa vaikka Dunkeyn uusin video Youtubesta, jossa "selittää" MGS:n juonen. En muistanut edes kaikkia niitä outouksia ja muuta vaikka aikoinaan pelisarjan kova fani olinkin.

En väitä itsekään muuten olevani immuunio tälle ilmiölle, jossa ostan jonkin tuotteen vahvasti tuotteen ulkopuolisesta syystä: tekijä, aiempi kokemus tai jokin muu. Täysin tuoreet teokset ilman tunnetun muuttujan tukea/painolastia saavat varmasti puolueettoman mielipiteen kuin sellainen, jonka takana on jonkinlainen muuttuja, johon on jonkinlainen suhde. Joidenkin mielestä kaikki mitä Epic tekee on paskaa koska Epicin yksinoikeusostot, näin esimerkkinä.

Siitä olen muuten samaa mieltä, että Breath of the Wild olisi varmasti saanut vähemmän hyviä arvosanoja jos siinä ei olisi ollut mitään Zelda-kytköstä.
 
Japanin myynnit tullu Death Strandingin julkaisusta ja ihan kivat myynnit uudelle ip:lle

Hyvät arvosanat: check
Hyvät myynnit: check
Pelaajat tykkäävät: check

Elikkä peli täyttää kaikki PS4 konsoli yksinoikeden kriteerit.

Vertailu muihin julkaisuviikon myynteihin Japanissa.

Death Stranding - 185k
Bloodborne - 150k
Spider-Man - 132k
Uncharted 4 - 124k
Days Gone - 114k
God of War (2018) - 50k

Lähde
 
Jos Norman Reedus hankkii uusia tatuointeja, niin Kojima lisää ne peliin :D

Viitisen tuntia seikkailua takana. Se on vähän, mutta striimien tahdissa mennään. Olen kieltämättä aika pihalla vielä. Tarina on selkeämpi kuin tietyt jutut pelissä, vaikka sielläkin on alkanut tulla outouksia vastaan. Laitan alle joitakin arvailuja tai muita juttuja, varmuuden vuoksi spoilereihin. Chapter 2 vielä kesken vai päättyiköhän se juuri striimin loputtua, en muista.

- Ensinnäkin, kuljetettavia tavaroita löytyy aina paljon enemmän kuin jaksaisi kantaa. Yhden kerran poimin ylikuormaa ja vaikka matkaa määränpäähän oli painonylityksen jälkeen vain noin 100 metriä, niin siihen meni monta minuuttia.

- Voi himputin sade. Monta pakettia meni pilalle, kun reittisuunnittelu ja skannauslaitteen käyttö ei ollut riittävää. Lähdettiin niin sanotusti soitellen sotaan ja tuli pyörittyä hieman ympyrää.

- Aluksi olin ihan pihalla mitä "lost cargo" meinaa, mutta ne ovat ilmeisesti muiden pelaajien pudottamia paketteja, jota voi toimittaa perille?

- Ja mistä ihmeestä mua oikein varoitettiin, että koko maailma voi tuhoutua jos jotakin asiaa ei hoideta (jokin teksti oli korostettu keltaisin kirjaimin)? Ei mitään muistikuvaa.

- Valikot ovat todella sekavia, ota näistä nyt selvä. Peli käskee, että pitäisi ottaa mukaan yksi sellainen "tolppa", johon voi säilöä kamppeita, mutta piti ottaa ne kaikki ennen kuin sai hyväksytysti lähteä liikkeelle.

- Ja voi perkeleen privaattihuone. Haluan kulkea ympäriinsä ja ihmetellä mitä mistäkin löytää, enkä valita toimintoja katsomalla niiden suuntaan.

- Välillä ruudulla olevan tekstin/painikkeiden koko on niin kärpäsen paskan kokoisella fontilla, ettei meinaa saada mitään selvää.

Ja tästä eteenpäin tiedon määrä tuskin vähenee, menee taatusti yhä sekavammaksi. Ainakin yksi asia sujuu, eli osaan vältellä vihamielisiä otuksia, käsien motoriikka ei ole pettänyt vaikeassakaan maastossa ja toistaiseksi paketit ovat vain kerran levinneet pitkin tannerta. Meno maistuu virheistä huolimatta mainiolta.
 
Minulla on 2 kysymystä.

1. Miten moottoripyörän saa käyttöön? Jotain puhuivat pelissä, että pitäisi joku generaattori olla/akku. Miten tämä hoidetaan käytännössä? entä onko tässä muita ajoneuvoja

2. Välillä tullaan sellaiselle vihollisalueelle, missä niitä mustia mörköjä alkaa tulla maan alta vetämään. Miten nämä voi välttää? tuleeko karttaan joku alue näkyviin, mihin "ei kannata astua", vai miten nämä voi välttää. Pari kertaa on vasta tullut tuo, enkä ole muistanut karttoja katsella silloin.
 
Sen generaattorin saa rakennettua niillä PCC paketeilla sen jälkeen kun olet liittänyt wind farmin siihen chiral verkkoon
 
Ainakin omalla kohdalla tuntui että peli alkoi "avautumaan" joskus chapter 3 paikkeilla, sitä ennen oli aika pihalla.

Kesti noin 10 tuntia päästä chapter 3 ja pelillä on kestoa 40-50 tuntia, kannattaa olla alussa kärsivällinen ja vaan pelata menemään.
 
Viitisen tuntia seikkailua takana. Se on vähän, mutta striimien tahdissa mennään. Olen kieltämättä aika pihalla vielä. Tarina on selkeämpi kuin tietyt jutut pelissä, vaikka sielläkin on alkanut tulla outouksia vastaan. Laitan alle joitakin arvailuja tai muita juttuja, varmuuden vuoksi spoilereihin. Chapter 2 vielä kesken vai päättyiköhän se juuri striimin loputtua, en muista.

- Ensinnäkin, kuljetettavia tavaroita löytyy aina paljon enemmän kuin jaksaisi kantaa. Yhden kerran poimin ylikuormaa ja vaikka matkaa määränpäähän oli painonylityksen jälkeen vain noin 100 metriä, niin siihen meni monta minuuttia.

- Voi himputin sade. Monta pakettia meni pilalle, kun reittisuunnittelu ja skannauslaitteen käyttö ei ollut riittävää. Lähdettiin niin sanotusti soitellen sotaan ja tuli pyörittyä hieman ympyrää.

- Aluksi olin ihan pihalla mitä "lost cargo" meinaa, mutta ne ovat ilmeisesti muiden pelaajien pudottamia paketteja, jota voi toimittaa perille?

- Ja mistä ihmeestä mua oikein varoitettiin, että koko maailma voi tuhoutua jos jotakin asiaa ei hoideta (jokin teksti oli korostettu keltaisin kirjaimin)? Ei mitään muistikuvaa.

- Valikot ovat todella sekavia, ota näistä nyt selvä. Peli käskee, että pitäisi ottaa mukaan yksi sellainen "tolppa", johon voi säilöä kamppeita, mutta piti ottaa ne kaikki ennen kuin sai hyväksytysti lähteä liikkeelle.

- Ja voi perkeleen privaattihuone. Haluan kulkea ympäriinsä ja ihmetellä mitä mistäkin löytää, enkä valita toimintoja katsomalla niiden suuntaan.

- Välillä ruudulla olevan tekstin/painikkeiden koko on niin kärpäsen paskan kokoisella fontilla, ettei meinaa saada mitään selvää.

Ja tästä eteenpäin tiedon määrä tuskin vähenee, menee taatusti yhä sekavammaksi. Ainakin yksi asia sujuu, eli osaan vältellä vihamielisiä otuksia, käsien motoriikka ei ole pettänyt vaikeassakaan maastossa ja toistaiseksi paketit ovat vain kerran levinneet pitkin tannerta. Meno maistuu virheistä huolimatta mainiolta.

Lost Cargo tarkoittaa juurikin sitä, että toinen pelaaja ei ole toimittanut pakettia perille. Kun näet tämän pelimaailmassa, niin alhaalla lukee kelle hahmolle/alueeseen tämä pitäisi lähettää. Saman tiedon löydät myös "Cargo" valikosta, jos olet ehtinyt napata tämän kuormaan. Paketin palauttamisesta saat "peukkuja", jotka taas edistävät suhteita ko. vastaanottajan kanssa (nämä on merkattu tähdillä).

Olin myös täysin pihalla valikoiden ja ylipäätään erinäisten offline/online pelimekaniikoiden suhteen. Tällä hetkellä olen Chapter 3:ssa, joka on tuonut jälleen kerran lisää ominaisuuksia, mutta itse asiassa kokonaiskuva on tullut paljon selkeämmäksi. Homma helpottuu tasaisen varmaan tahtiin mitä tutummaksi valikot ym. mekaniikat ovat tulleet käytön myötä. Tämä oli myös meikäläisen yksi valituksen aiheista, kun olin Chapter 2:ssa.

Minulla on 2 kysymystä.

1. Miten moottoripyörän saa käyttöön? Jotain puhuivat pelissä, että pitäisi joku generaattori olla/akku. Miten tämä hoidetaan käytännössä? entä onko tässä muita ajoneuvoja

2. Välillä tullaan sellaiselle vihollisalueelle, missä niitä mustia mörköjä alkaa tulla maan alta vetämään. Miten nämä voi välttää? tuleeko karttaan joku alue näkyviin, mihin "ei kannata astua", vai miten nämä voi välttää. Pari kertaa on vasta tullut tuo, enkä ole muistanut karttoja katsella silloin.

Nämä öljymöröt vetävät pelaajan maahaan, jos olet kävellyt liian lähelle BT olentoa tai olet pitänyt liian kovaa melua. Kartan katsomista ei ole apua. Sen sijaan Samin vasemmassa olkapäässä sijaitseva skanneri kertoo missä on lähin BT, jotta pystyt välttämään tätä. Lisäksi Sam pystyy nähdä BT viholliset, jos pysähdyt hetkeksi. Tällöin nämä piirtyvät pelimaailmaan muutaman sekunnin ajaksi.
 
Siis edelleenkö tästä pelistä puhutaan tylsänä tai itseään toistavana niiden toimesta jotka peliä eivät ole edes pelanneet?

Voiko joku kertoa esimerkkejä peleistä jotka eivät toistaisi itseään? Käsittääkseni jokainen peli toistaa itseään ja useimmat näistä ovat vielä lähes identtisiä idealtaan kymmenien muiden pelien kanssa.

Olen aika monta peliä elämäni aikana pelannut ja DS on ehdottomasti yksi eniten läpipeluun aikana muuttuvista peleistä joka jaksaa yllättää upgrade-systeemillään ja kuinka fiksusti se kaikki on sidottu pelin loreen.

Myös täysin aliarvostettu aspekti pelissä on yhdistää voimat muiden pelaajien kanssa ja esimerkiksi rakennella härpäkkeitä joidenka avulla entinen 30min patikointi taittuukin 2 minuutissa, kiitos fiksusti sijoitettujen härpäkkeiden ja upgradejen. Tämä systeemi tullaan takuuvarmasti kopioimaan muihinkin peleihin jatkossa.

Myönnän, että ensimmäisen parin tunnin jälkeen kävi mielessä, että aika pitkä matka tulee olemaan pelin läpäisy, kun matkustaminen paikasta toiseen onnistui vain kävelemällä ja itemeinä oli pelkästään köysi ja tikapuut. Onneksi näitä itemeitä on lopussa yli 70+, joten jokainen voi varmaan tuosta päätellä kuinka paljon peli vielä kehittyy jahka sen antaa vanheta.
 
Prätkän ajettavuus on kyllä onnistunut mielestäni todella hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon että millaisessa maastossa sillä ajetaan, mukava päristellä menemään.
 
Ylös Bottom