Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Last Of Us Part II

  • Viestiketjun aloittaja Poistettu jäsen 5945
  • Aloituspäivämäärä
Joo, henk.koht. ei pysty olla samaa mieltä Joen kanssa pelistä mutta tottakai hänellä on oikeus omaan mielipiteeseen ja ihan hyvä arviohan tuo oli. :)
 
Joo, henk.koht. ei pysty olla samaa mieltä Joen kanssa pelistä mutta tottakai hänellä on oikeus omaan mielipiteeseen ja ihan hyvä arviohan tuo oli. :)
Niin eihän sieltä mitään ykköstä pöytään tullut, vaikka mies selvästi kärsi juonessa juuri niistä seikoista, jotka itseänikin todella häiritsevät. Ryhdikäs kutonenhan sieltä tuli Angry Joelta siitä huolimatta. Luultavasti menee itsellänikin 5-6 arvosanan peliksi, kunhan joskus saan pelin pelattua loppuun.

Pelihän minulla on ja olen muutaman tunnin pelannut, mutta vaikka upealta näyttää ja tunnelma on sinänsä tiivis. Niin juonen kamalan asetelman, hirvittävän epämiellyttävien ja typerien hahmojen sekä tarinan ärsyttävien aivopierujen takia ei ainakaan tällä erää kiinnosta peliä jatkaa. Tuntuu, ettei hyviä kesälomafiiliksiä halua kyllä pilata tätä ainakaan suurina annoksina pelaamalla.
 
Viimeksi muokattu:
Angry Joe on kyllä "pelijournalistina" viimeinen jonka sanoille antaisin mitään painoarvoa mitä tulee ymmärtämiseen peleistä tai niiden mekaniikoista. Lähinnä hänen arvostelunsa nojaavat muiden sanomisiin tai siihen mikä on suosittua. Ikinä ei ole hänellä ollut massasta eroavaa mielipidettä pelistä.

Tuohan on nykyään samanlainen viihdehahmo peliarvosteluineen siinä missä joku Conan. Joo streamaa pelinsä, mutta niin kasuaalilla meiningillä muiden ihmisten höpöttäessä cutscenien päälle, että oikeasti epäilen herran enää pelailevan pelejä niiden viihdyttävyyden takia vaan ainoastaan saadakseen contentia someensa.

SkillUpin kaltaisen pesunkestävän journalistin kritiikin pystyn ostamaan sillä hänen intohimonsa peleihin välittyy videoiden kautta, mutta Angry Joe ei sellainen henkilö ole.
 
SkillUpin kaltaisen pesunkestävän journalistin kritiikin pystyn ostamaan sillä hänen intohimonsa peleihin välittyy videoiden kautta, mutta Angry Joe ei sellainen henkilö ole.
Joo, en minäkään missään nimessä Angry Joen videoista hae maailman parasta pelijournalismia, mutta videot ovat viihdyttäviä ja paikoin mies perustelee oman kantansa hyvin. Angry Joe menee myös tarkoituksella komiikan kautta. Se on sen tyypin koko juttu ja persoona. Se että onko hänen mielipiteensä tämän takia vähemmän validi, niin siihen en ota kantaa.

SkillUpin ja Laymen Gamingin videot Last of Usista toki ihan pesunkestävän journalismin kannalta parempia.
 
Last of us part 2 pelattu läpi ja mietteitä:

Mahtava grafiikka ja maailma… Tätä oli vaan niin kiva pelata… Tämän Naughty dog osaa loistavasti… Sitten taas tarina oli LOU fanille pettymys aivan loistavan ykkösen jälkeen, ei huono, muttei mikään hyväkään… Ja loppu… Ei herranjumala mikä pitkitys siinä oli.. 7/10
 
Omia mielipiteitähän se vain on laukonu kun se on pelanu livenä tätä peliä läpi


Tämä kohta pisti nauramaan kyllä niin tässä videossa kuin pelissä mutta vain eri syistä :)


Minulle ongelma Joen kanssa on lähinnä se, että hän on pitkälti tuon roolinsa vanki. En oikein näe sellaista vaihtoehtoista timelineä, jossa tämä olisi voinut suhtautua peliin mitenkään muuten kuin negatiivisesti (ellei sitten jossain timelinessa kanavan nimi ole Happy Joe, Positive Bob tai jotain;)). Joe myös kommentoi vuotoja jo ennakkoon aika laajasti ja nimenomaan negatiiviseen sävyyn, joten aika vaikea enää flipflopata toiselle kannalle, vaikka valmiin pelin pelaaminen olisikin saanut hänet toisiin aatoksiin. Kun Joe lähti pelaamaan peliä striimeissä, niin katsojien odotukset oli siis jo selvät ja kyllähän se ympäröivä yhteisö tarkuuvarmasti vaikuttaa siihen kuinka striimaaja itse peliä katsoo.

Ja juuri tuo parodia minusta osoittaa tuon kyseiseen kohtaukseen kohdistuvan kritiikin heikkouden. Aika paljon joutuu liioittelemaan ja vetämään mutkia suoriksi, että sen oikeasti saa näyttämään niin naurettavalta kuin väitetään:
Yleisin väite taitaa olla, että Joelin ja Tommyn luottavaisuus tulee tuossa kohtaa jotenkin puskista, mutta se perustunee lähinnä vuotoihin joista puuttuu konteksti ja siihen, että pelaajat ei enää muista millaiseksi hahmoksi Tommy esiteltiin jo edellisessä pelissä. Pelin julkaisun myötä kukaan ei vaan ole viitsinyt/uskaltanut myöntää, että ehkä ennakkokritiikissä sorruttiin "pieneen" liioitteluun:

Ennen kohtausta tilannetta pohjustettiin mm. seuraavasti:
  • Joel pelasti juuri Abbyn runnerien kynsistä ja kaikkien selviäminen on seuraavassa takaa-ajossa ollut hiuskarvan varassa. Onko jotenkin ihan käsittämätön ajatus, että tämä saattaa hieman laskea ihmisten ennakkoluuloja, eikä Joel siksi oleta Abbyn tai tämän ryhmän seuraavassa hetkessä murhaavan häntä kylmäverisesti?
  • Joelin nimi on ennen tuota kohtausta jo vuotanut: Tommy -- joka on aina ollut veljeksistä se idealistisempi osapuoli -- esittelee molemmat Abbylle pikaisesti jo heidän leiripaikallaan, ennen kuin mistään ryhmästä on mitään tietoa. Tässä kohtaa Abby on heidän tietonsa mukaan pelkkä neito pulassa ja he jopa näyttävät suhtautuvan tähän hieman alentuvasti. "Osaathan käyttää asetta" jne.
  • Seuraavaksi todetaan, että leirin barrikadit ei kestä. Jacksoniin palaaminen ei ole vaihtoehto, koska myrsky ja runnerit, jolloin Abby (joka on jo tässä vaiheessa laskenut 1+1=2) ehdottaa ystäviensä leiriin lähtöä. Ei ole aikaa väitellä tai aloittaa mitään kuulusteluja, joten tällä suunnitelmalla mennään.
  • Talollakin Tommy on edelleen se aloitteellisempi osapuoli. En uskokaan, että Joel olisi vastaava lörpöttelijä, mutta Tommyn hahmoon tämä minusta sopii. Tommy luottaa ihmisten keskinäiseen solidaarisuuteen ja olettaa luultavasti, että pahin olisi jo tapahtunut, jos olisi tapahtuakseen. Pahimman sijaan tuntemattomat ovat osoittaneet pelkkää ystävällisyyttä ja pelastaneet nyt myös heidät pahasta pulasta.
  • Muistettakoon myös se, että luottamus on kaksisuuntainen tie. Ryhmän jäsenillä ei ole toistaiseksi sen enempää syytä luottaa Tommyyn ja Joeliin, joten Tommyn selviytymisstrategia tilanteessa on ojentaa käsi ja osoittaa myös ystävälliset aikeensa. Se lähtee yleensä siitä, että kerrotaan ketä ollaan ja millä asialla liikutaan.
  • Ainut pieni vika kohtauksessa on se, että Joelin kehonkieli on siinä liian luottavaista. Tämä kävelee kirjaimellisesti keskelle huonetta, kun selviytyjänvaiston pitäisi minustakin käskeä pysymään sivummalla ja lähellä poistumisreittiä. Mutta onko tämä koko pelin alun kaatava ongelma, joka tuhoaa Joelin hahmon täysin? Ei sinne päinkään. Joelin kohtalo oli jo sinetöity siinä kohtaa, kun Tommy alunperin puhui ohi suunsa, eikä heillä ollut muuta realistista pakopaikkaa kuin tämä tuntemattoman ryhmän asuttama läheinen kartano. Se, että Joel olisi voinut viimeisinä sekunteinaan toimia vähän järkevämmin ei riko tapahtumaketjun logiikkaa tai muuttaisi lopputulosta.

Tietysti aina voidaan argumentoida esim. sen puolesta, että Joel ja Tommy olisivat helposti päihittäneet tuollaisen pienen ryhmän, jos nämä olisivat suhtautuneet näihin terveellä varauksella. Pelaajat ovat Joelin pöksyissä tyhjentäneet isompiakin viholliskeskittymiä yksin. Mutta silti, pitäisikö tässä alkaa leikkiä, että TLoU2 on ensimmäinen peli maailmanhistoriassa, joka vie pelaajalta kontrollin ja rikkoo sisäisen logiikkansa viedäkseen juonta haluamaansa suuntaan? Eihän se tietenkään ole.

Joka tapauksessa mainitsemieni asioiden pitäisi olla minusta päivänselviä, jos pelin on oikeasti pelannut, mutta jos kohtauksen on nähnyt ennakkoon vuotojen kautta, näiltä on myös varsin helppo sulkea silmänsä odottaessaan vain sitä jo erikseen näkemäänsä "paskinta kohtausta ikinä". Saa tästä toki olla eri mieltä, mutta näin itse asian näen.

P.S. Alan nyt olla tarinassa siinä kohtaa, että Ellien ja Joelin suhteen kehitys pelien välisenä aikana on alkanut valottua kunnolla. Kuten arvelinkin Joel ei todellakaan ole tarinan sankari ja tästä pitäminen on koko ajan vaikeampaa. Vaikka tämä varmasti pitää ratkaisuaan edelleen oikeana, niin Ellien tämä on joka tapauksessa menettänyt henkisellä tasolla riistettyään tältä valinnan omasta kohtalostaan. Sydän sanoo minullakin "I wish things were different", mutta tarinankerronnassa ei ole onneksi aina kyse siitä mitä me haluamme, vaan parhaimmillaan se ohjaa käsittelemään hyvin monimutkaisia tunteita. Tästä kuviosta ei ainakaan näitä tunnetasoja puutu.
 
Itse asiassa tuli aloitettua tähän väliin Mass Effect uudelleen Boxilla. Aikoinaan pelasin ykkösen ja kakkosen PC:llä läpi, ja olivat kyllä loistavia pelikokemuksia (varsinkin kakkonen). Nyt innostuin todellakin uudelleen näistä. Se valinnan vapaus tekemisissä on se mikä kiehtoo ja myös tuo aika hyvin laadittu sci-fi-ympäristö ja tarina.

Se mikä aika pitkälle mättää juuri TLoU 2:n tyylisissä elokuvamaisissa teoksissa, jotka tehdään todellakin täysin yksille ja samoille raiteille hahmojen ja heidän kehityksensä sekä tarinansa suhteen on se, että täytyy hyväksyä sekin, että täysin toisella tavalla aikaisemmassa osassa toteutettu ja vikoineenkin rakastettu hahmo tehdään väkisin jonkin agendan takia täysin aiemman tarinan vastaiseksi tyhmäksi hirviöksi. Tämä korostuu siis Ellien kohdalla nyt kakkosessa.

Näin ei todellakaan kannattaisi peleissä tehdä ainakaan hahmoille, joita on itse ohjattu pelissä jo pitkään ja todellakin samaistuttu hahmoon sen ohjaamisen myötä. On päivänselvää, että Naughty Dogin tekemien valintojen seurauksena on syntynyt juuri nähdyn kaltainen paskamyrsky. Neil Druckmannhan on käyttänyt hyväksi sitä asetelmaa jolla Joelista ja Elliestä tehtiin erityisen rakastettavat hahmot TLoU 1:ssä, ja nyt kääntää asetelmat suoltaakseen agendaa, jonka itse jostain syystä näkee tärkeäksi.

Päivänselväähän on myös, että yksi Druckmannin ”tärkeistä” viesteistä on se, että valkoinen heteromies on kaiken pahan alku ja juuri ja perinteinen isän rooli on turhaa paskaa, kun nykymaailmassa on ”ylevämpiäkin” tapoja hoitaa nuoren ihmisen varttuminen. Joelin kuolemahan on täynnä symboliikkaa. Hänet tapetaan SJW-asiamiehen (Druckmann) märän päiväunen (mahdollisimman fyysisesti voimakkaan naishahmon, eli Abbyn) toimesta mahdollisimman brutaalisti. Ja aseena käytetään vieläpä valkoisen heteromiehen suosioon erityisesti tulleen urheilulajin pelivälinettä, eli golfmailaa.

Ihanasti vieläpä Druckmannin omilla kasvonpiirteillä varustettu mukalatinohahmo Manny (selkeä viittaus Druckmanniin itseensä - Manny - Druckmann) käy sylkäisemässä muussiksi hakatun Joelin ruumiin päälle ja sähähtää: ”Pendejo!”, joka on latinoiden usein valkoisesta miehestä käyttämä haukkumanimi. Olen muuten itse puoliksi latino ja puoliksi suomalainen, joten koin tuon kohtauksen todella loukkaavaksi kumpaakin perimääni kohtaan. Törkeän anteeksiantamaton kohtaus juuri erityisesti noiden edellä kertomieni yksityiskohtien takia. Tuollaista en voi mitenkään Druckmannille antaa anteeksi.

Joka tapauksessa tällaisten asioiden tekeminen peleissä hahmoille, joita on rakastettu, on silkkaa typeryyttä, tai sitten tarkoituksellista suurelle osalle faneista vittuilua. Jos halutaan jotain tällaisia rajuja juttuja nimenomaan peleihin sisällyttää, pitäisi ainakin antaa enemmän valinnan vapautta tapahtumien kulkuun. Että omilla valinnoillaan voisi ainakin saada tilanteen edes vähemmän huonoksi kuin huonommilla valinnoilla.

Sama pätee myös seksuaalisuuden peleihin mukaan tuomiseen. Jos sitä on jotenkin tarpeen peleihin sisällyttää, pitäisi antaa pelaajalle mahdollisuus itse määrittää hahmonsa seksuaalisuus sekä mahdolliset seksuaaliset valinnat, koska hahmoihin kuitenkin samaistutaan aivan eri tavalla kuin elokuvien hahmoihin, joita ei kuitenkaan itse ohjata. Tämä on juurikin hienosti toteutettu Mass Effecteissä, Dragon Ageissa sekä myös AC Odysseyssa. Pakkoagendan nieleminen itse ohjattujen hahmojen kautta ei vain yksinkertaisesti monia ihmisiä kiinnosta. Eikä tämä todellakaan automaattisesti tarkoita sitä, että kaikki näistä ihmisistä olisivat esim. homo- tai lesbovastaisia.

Vielä lopuksi se toteamus, että ymmärrän nyt kyllä, että TLoU 1:n lopulla ilmeisesti yritettiin jotenkin Joelia mustamaalata itsekkääksi ja pahaksi ihmiseksi, jolle sitten tehtiin kaikki ”ansaitsemansa” nyt kakkososassa. Totuus on kuitenkin se, että tuo Joelin mustamaalaaminen tehtiin jo ykkösessä todella huonosti ja pahoilla aivopieruilla. Näköjään se silti upposi yllättävän moniin, kun yllättävän monikin tuntuu kokeneen Joelin saaneen nyt lopultakin ansionsa mukaan. Joelista pitäneet ja hänen valintansa juuri oikeina nähneet tämä on saanut kuitenkin suorastaan raivon valtaan, minkä ymmärrän itse todella hyvin, koska omasta mielestäni Joel toimi ykkösessä nimenomaan oikein vaikeassa tilanteessa.

Tässä kuitenkin muutama pointti, miksi tuo TLoU 1:n loppu oli surkeasti toteutettu:

1. Ellie oli ensinnäkin vain hädin tuskin 15-vuotias, kun häntä oltiin viemässä leikkauspöydälle kuolemaan ”ihmiskunnan hyväksi”. Ketään 15-vuotiasta ei voida laittaa tekemään päätöstä omasta elämästään, eivätkä sivistyneen yhteiskunnan aikuiset voi päättää ylipäätään toisen yksilön uhraamisesta kaikkien muiden puolesta. Fireflyt olivat käytännössä toiminnallaan itsekkäitä fasisteja.

2. Ellieltä ei todellakaan kysytty kenenkään toimesta suoraan onko hän itse valmis antamaan henkensä muiden edestä, ja varsinkin kun mitään varmaa parannuskeinoa ei oltaisi välttämättä saavutettu, vaan oli olemassa vain olettamus siitä, että vielä terveiden ihmisten suojaamiskeino saattaisi löytyä Ellien aivoista otettavasta palasesta tehtävällä lääkkeellä. Ja Elliehän olisi siis tähän toimenpiteeseen kuollut.

3. Ja vaikka unohdettaisiin aiemmat kaksi kohtaa, ei mikään vastuullisesti ajatteleva ihmisryhmittymä olisi valmis uhraamaan vastaavassa tilanteessa ainoaa tunnettua ja elossaolevaa ihmiskuntaa uhkaavalle sairaudelle immuunia yksilöä sen eteen, että parannuskeino löytyisi, ellei parannuskeino olisi aivan absoluuttisen varmasti löytymässä kyseisellä toimenpiteellä. Ainoa vastuullinen tapa toimia tilanteessa puhtaasti ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta ajatellen, olisi pitää kyseinen henkilö (tässä tapauksessa siis Ellie) hengissä kaikin mahdollisin keinoin ja yrittää löytää vastalääke siten, että hänen henkeään ei vaarannettaisi. Ja mikäli vastalääkettä ei löydettäisi pitäisi joka tapauksessa kannustaa kyseinen henkilö aikuisiässä hankkimaan lapsia, josko heille voisi immuniteetti periytyä, ja siitä sitten lähteä ihmiskunnan uusi nousu vähitellen käyntiin. Joka tapauksessa Fireflyt toimivat kuin joukko fasisteja monellakin tapaa ja hakivat loppujen lopuksi vain omaa lyhytnäköisesti ajateltua ja erittäin epävarmaa hyötyään.

4. Kun Joel meni pelastamaan Ellietä, eräs kirurgeista (ilmeisesti juuri Abbyn isä) uhkasi häntä kirurginveitsellä ja sanoi, ettei anna Joelin viedä Ellietä. Suoraan sanoen siis itse teki aloitteen ja siinä mielessä sai mitä tilasi. Joelin piti joka tapauksessa toimia nopeasti, koska Fireflyillä oli raskaasti aseistettuja joukkoja jotka tulevatkin kyseisessä kohtauksessa ampumaan Joelin seulaksi, mikäli hänellä jää pelatessa vain kyseiseen kohtaan olemaan, eikä ammu kyseistä kirurgia ja pyri pelastamaan Ellietä.

5. Joel todella otti Ellien käytännössä omaksi tyttärekseen pelin aikana. Toki siihen varmasti edesauttoi paljonkin se, että oli oman tyttärensä aikoinaan menettänyt aika saman ikäisenä kuin Ellie oli. Tuossa asetelmassa ei kyllä kuitenkaan ole mitään itsekästä, vaan päinvastoin se on isyyden ja heikommasta yksilöstä huolehtimisen luonnollisesti omaksuvalle miehelle itsestään esille tuleva seikka, jos oltaisiin tuollaisessa tilanteessa. Vielä itse isänä totean, että lastaan aidosti täydestä sydämestään rakastava isä tai äiti ei miettisi sekuntiakaan sitä uhraisiko oman lapsensa ihmiskunnan tulevaisuuden hyväksi. Voin sanoa, että myös itse en tuollaisessa tilanteessa miettisi sekuntiakaan, vaan valitsisin oman poikani tulevaisuuden muun ihmiskunnan sijasta. Onneksi tuollaisia valintoja ei sinänsä kukaan joudu oikeasti tekemään. Eikä sitä valintatilannetta tehty mitenkään uskottavaksi myöskään TLoU 1:ssäkään.

Sinänsä tuo todella heikosti logiikaltaan ja yksityiskohdiltaan rakennettu loppuratkaisu TLoU 1:ssä pilasi itselleni muuten loistavan pelin 9,5:n pelistä 8-tason peliksi.
 
Viimeksi muokattu:
Itsekkään en kyllä ota oikein tosissaan noita tubettajien arvosteluita, koska nyt on muotia vihata tätä. Eräskin kaveri on todennut tämän ihan paskaksi tekeleeksi juurikin valtavirran mielipiteiden takia ja eikä ole edes itse pelannut koko peliä.
 
No, jos TLOU2 on nopeimmin myyvä yksinoikeuspeli, tuskin netin kovaääniset mölisijät edustavat "valtavirran mielipiteitä". En nyt lähde tästä aiheesta vänkäämään tämän enempää, ettei mene taas ketju pilalle offtopicin takia.
 
No, jos TLOU2 on nopeimmin myyvä yksinoikeuspeli, tuskin netin kovaääniset mölisijät edustavat "valtavirran mielipiteitä". En nyt lähde tästä aiheesta vänkäämään tämän enempää, ettei mene taas ketju pilalle offtopicin takia.
Helpostihan se unohtuu äänekästä vähemmistöä kuunnellessa kuinka pieni osa peliä pelanneista sitä lopulta vihaa, jotkut kuulemma jopa siinä määrin vihaavat että menee koko kesäloma pilalle. :eek: Ihmisillä on toki oikeus kritisoida peliä, mutta kaikki puheet universaalisti vihatusta pelistä ovat ihan höpöhöpöä.

Juuri viime viikolla oli ResetErassa ketjua siitä mikä peli on tähän mennessä käyttäjien GOTY ja isoimman äänisaaliinhan TLOU2 siellä nappasi vaikka on Resident Eviliä, Half-Lifeä, Oria, Shenmueta, Final Fantasya, Doomia, Animal's Crossingia ja ties mitä jo ilmestynyt pihalle ensimmäisen puolen vuoden aikana.
 
Täälläkin tarina läpi.

Älä lue jos et ole pelannut tarinaa loppuun, sisältää huikeita spoilereita lopusta!

Aikaa meni 23 tuntia. Tässä oli paljon hyvää ja huonoa. Kyllä sitä itsekin kauhistelin varsinkin alkuun Abbyn mies-kroppaa. Naiselle ei kuulu lihakset. Toinen asia mikä tuli mieleen n. 20 tunnin kohdalla että tässähän pelataan enemmän Abbyllä kuin Elliellä.

Kysymyksiäkin heräsi. Kertokaa mulle, kuka sen Dinan lapsen isä on? Tämä ei mulle selvinnyt. Kyllä tuhahdin kun paljastettiin, että Dina on paksuna. Tuli kyllä mieleen, että niin ne lepakotkin vaan luonnollisesti haluaa dikkiä kun paksuks pääsee:p ;) Mutta jotenkin oli hiukan tyhmä juttu tuo. Toinen kysymys jäi leijumaan aivan lopussa koskien Dinaa ja sitä riiviötä. Mihin he lähtivät/mitä heille tapahtui sitten lopulta?

Yleisesti tarinan kestosta. Kyllä alkoi 20 tunnin kohdalla tuntumaan, että kuinka kauan tää vielä oikein kestää. Kuten joku sanoikin, niin tätä olisi voinut tiivistää jopa 10 tunnilla. Tai ainakin useammalla tunnilla. Hirveästi pitkitetty. Lopussa en edes tunnistanut Abbyä kun oli köytettynä paalussa kiinni. Oli aivan eri näköinen. Ja se lopputaistelu Ellien ja Abbyn välillä. Se sai nousemaan jo huvittuneen ilmeen kun ne hakkas toisiaan. Hakataan päähän monta minuuttia ja sitten vaan lähdetään veneellä pois kuin mitään ei olisi. Tämä on kyllä varmaan väkivaltaisin peli mitä oon koskaan pelannu. Meni jo mauttomaksi tuo kohtaus. Oikea ihminen voi kuolla jo yhdestä lyönnistä niin ohhoijaa. Tiedän että tämä on vain peli mutta silti.

Kokonaisuudeksi annan 8/10. Pelattavuudeltaan loistava. Ulkoasultaan hienoa katseltavaa.

Nyt vaan keräilemään puuttuvat jutut ja trophyjen pariin!
 
Täälläkin tarina läpi.

Älä lue jos et ole pelannut tarinaa loppuun, sisältää huikeita spoilereita lopusta!

Aikaa meni 23 tuntia. Tässä oli paljon hyvää ja huonoa. Kyllä sitä itsekin kauhistelin varsinkin alkuun Abbyn mies-kroppaa. Naiselle ei kuulu lihakset. Toinen asia mikä tuli mieleen n. 20 tunnin kohdalla että tässähän pelataan enemmän Abbyllä kuin Elliellä.

Kysymyksiäkin heräsi. Kertokaa mulle, kuka sen Dinan lapsen isä on? Tämä ei mulle selvinnyt. Kyllä tuhahdin kun paljastettiin, että Dina on paksuna. Tuli kyllä mieleen, että niin ne lepakotkin vaan luonnollisesti haluaa dikkiä kun paksuks pääsee:p ;) Mutta jotenkin oli hiukan tyhmä juttu tuo. Toinen kysymys jäi leijumaan aivan lopussa koskien Dinaa ja sitä riiviötä. Mihin he lähtivät/mitä heille tapahtui sitten lopulta?

Yleisesti tarinan kestosta. Kyllä alkoi 20 tunnin kohdalla tuntumaan, että kuinka kauan tää vielä oikein kestää. Kuten joku sanoikin, niin tätä olisi voinut tiivistää jopa 10 tunnilla. Tai ainakin useammalla tunnilla. Hirveästi pitkitetty. Lopussa en edes tunnistanut Abbyä kun oli köytettynä paalussa kiinni. Oli aivan eri näköinen. Ja se lopputaistelu Ellien ja Abbyn välillä. Se sai nousemaan jo huvittuneen ilmeen kun ne hakkas toisiaan. Hakataan päähän monta minuuttia ja sitten vaan lähdetään veneellä pois kuin mitään ei olisi. Tämä on kyllä varmaan väkivaltaisin peli mitä oon koskaan pelannu. Meni jo mauttomaksi tuo kohtaus. Oikea ihminen voi kuolla jo yhdestä lyönnistä niin ohhoijaa. Tiedän että tämä on vain peli mutta silti.

Kokonaisuudeksi annan 8/10. Pelattavuudeltaan loistava. Ulkoasultaan hienoa katseltavaa.

Nyt vaan keräilemään puuttuvat jutut ja trophyjen pariin!
Sen lapsen isä oli se Jesse, jota Abby ampui päähän siellä teatterissa.

Aika huonosti oli kyllä jotkut asiat selitetty tuossa ja itsekkin jäin ihmettelemään muutamia asioita.

Loppupuolella, kun pelattiin Abbyllä ja mentiin sinne ruumishuoneelle katsomaan sen tyypin ruumista joka oli vissiin sen Owenin kanssa ottanut yhteen ja kaikki oli ihan shokissa, mutta itse en edes muista, että tuota tyyppiä olisi mainittu koko pelin aikana, niin miksi sen kuolema pitäisi mua millään tavalla järkyttää.

En taaskaan muista sen nimeä, vaikka eilen pelasin sen kohtauksen uudestaan :oops:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kyllähän nainen voi olla tänä päivänä lihaksikaskin, hyvän maun rajoissa. Esim kehonrakentaja naiset jotka douppaa ja penkkaa 150kg alkaa jo näyttämään mieheltä, mikä ei omaa silmää miellytä missään nimessä. Mutta Abigail Anderson on kuitenkin naisellinen, kaunis nainen, vaikka piffiä on käsivarsissa ja olkapäissä varsinkin massiivisesti. Mutta jokaisella on tietty oma maku, ja mielipide näissä.
 
Tuli Joen arvostelu katsottua ja tässä siitä hiukan mietteitä:

Ensimmäiseksi mainittakoon että tämä peli vahvasti olettaa että ensimmäinen osa on pelattu läpi. Pohjustus siitä miten mukava tyttönen se Elliekin oikein on, tai ainakin oli, tapahtui siinä. Minulle ei myöskään tullut yhtään noin vahvasti tunnetta siitä että olisi yritetty manipuloida pelaajia pitämään Abbya hyviksenä ja Ellietä pahiksena. Abbyn taustoja selvästi avattiin tässä enemmän, mutta kuten jo sanoinkin niin ne tunnesiteet Ellieen luotiin ensimmäisessä pelissä. Kieltämättä koiran käyttäminen peleissä on yleensäkin vähän halpa veto kerätä sympatiapisteitä kotiin, mutta onneksi itse olen sellainen ihmishirviö joka ei erityisemmin välitä koirista, niin olen immuuni moiselle. Toki koiria käytettiin myös siellä wolfien puolella noin niinku muutenkin, eli oli sille joku syy sen maailmankin kautta.

Toiseksi se Abbyn seksikohtaus. Mielestäni se oli ihan... järkeenkäypä, jos niin voi sanoa ? Onhan tuollaisia kohtauksia ollut leffoissa ja sarjoissa muutenkin että ollaan vihaisia ja hengitetään raivokkaasti otsat suunnilleen vastatusten ja sitten... se on menoa. Kai se on joku juttu ? Olihan siinä selvästi ollut ainakin sen miehen suunnalta sellaista pientä kiinnostusta havaittavissa ja kun olivat ex-pariskuntakin niin... Toki, aika paskamainen temppu molemmilta (varsinkin mieheltä) sitä raskaana olevaa naista kohtaan, mut oh well. Se on toinen stoory.

Kolmanneksi mieleen jäi kamala määrä valitusta plot armorista :D Mikä on sinällään aika outo kriitikin kohde, koska sitähän ei noin niinkuin muuten esiinny missään. Esimerkiksi about kaikissa videopeleissä ? Ihan perus meininkiä mielestäni ollut yleisesti että tehtävissä pelaaja yksinään ampuu / päihittää hirveän läjän vihollisia mutta sitten on jotain perus jamppaa vastaan ihan kusessa koska se on tarinan kannalta tärkeä hahmo. Noissakin Joen klipeissä miestä hiersi vastaan että aidan läpi yrittää infectedit napata kiinni, siinä onnistumatta ? Tai että kuulustelukohtaus pitkittyy sopivasta jotta päähahmo voidaan pelastaa. Mitä ihmettä ? Ihan perus kauraa ? Kyllä siinä ekassa Last of Usissakin Joel otti sitä hittiä siinä määrin että olisi ollut perus rivijamppa vainaa jo monet kerrat. Ja siis todellakin se on plot armoria parhaimmillaan. Mutta sitä tosiaan esiintyy aika pitkälti kaikissa videopeleissä, minkä takia tuntuu todella oudolle että se nyt tässä nousi jotenkin ylitsepääsemättömäksi mielipahan aiheeksi.

Se on myös lähestulkoon kaikkien videopelin ongelma joissa yhtään pyssyillä paukutellaan menemään, että äkkiä ollaan lahdattu niin suuri määrä populaa että voi tuntua vähän pinnallisella kuinka päähahmolle onkin yhtäkkiä iso asia välivideossa painaa liipaisinta. Tai kuinka nopeasti kokematon siviili muuttuu apex predator tappajaksi. GTA:t, Far Cry 3 ja Tomb Raider nyt ainakin ihan ensimmäisenä tulevat mieleen. Ihan oikea ongelma sinällään tämäkin, mutta ei todellakaan sidoksissa vain tähän peliin.

Toki ihan asiallisiakin huomioita siellä oli mukana, kuten se että tekoälykaveri on niissä hiippailukohtauksissa aivan kujalla samoin mitä ykkösessä. Joen lailla myös itseä hiersi vastakarvaan se että vastustajat ampuvat kohti rynnäkkökivääreillä ja ties millä cooleilla pyssyköillä ja sitten niitä ei kuitenkaan saanut itselle. Parhaimmillaankin sinne oli pesään jäänyt yks kuppanen ammus minkä sai ladata omaan hirvikivääriin. Molemmat näistä varmaan ihan gameplayn / balanssin takia tällä tavoin, mutta silti olivat immersion rikkojia itselle. Toki enemmän se varmaan ärsyttäisi että tohelo tekoäly sotkee omat hiippailupläänit olemalla peura ajovaloissa joka ikinen kerta.

Tänään töiden jälkeen kaverin kanssa terassilta puhuttiin tästä ja tultiin siihen tulokseen että vaikka juonta pitäisi täysin kelvottomana kikkareena, niin kyllä 6/10 olisi aika minimi score tälle antaa jo ihan puhtaasti teknisen toimivuuden, visuaalisen ilmeen ja audiosuunnittelun takia. Siihenhä se Joen arviokin sitten napsahti.

Se viekä Joelle annettakoon että se raskaan olevan naisen palloilu vähän hirvitti itseäkin :D Siellä se könysi mennä jossain venehallissa, mahan kautta aina ylös ponnistellen. Yikes.

Ugh. I have spoken.
 
Viimeksi muokattu:
Pelaaminen on kiva harrastus mutta jotkut ottavat sen vähän turhan tosissaan ja kun asiat eivät mene kuten he haluavat niin näyttävät sitten parhaat puolensa... Spoilereiden alla on niin kutsutun ihmisjätteen ajatuksia.

u6frebf9yp851.jpg
 
Pelaaminen on kiva harrastus mutta jotkut ottavat sen vähän turhan tosissaan ja kun asiat eivät mene kuten he haluavat niin näyttävät sitten parhaat puolensa... Spoilereiden alla on niin kutsutun ihmisjätteen ajatuksia.

u6frebf9yp851.jpg
Tuo on nykyaikaa, kun ihmiset loukkaantuu ja pahastuu lähes joka helvetin asiasta.. Normaalia 2020..Koskee se sitten Last of us part 2, eskimo jäätelön nimeä tai ihan mitä muuta vaan.. Tämä tulee pahenemaan vaan ja siihen saa tottua, ikävä kyllä..
 
Tuo on nykyaikaa, kun ihmiset loukkaantuu ja pahastuu lähes joka helvetin asiasta.. Normaalia 2020..Koskee se sitten Last of us part 2, eskimo jäätelön nimeä tai ihan mitä muuta vaan.. Tämä tulee pahenemaan vaan ja siihen saa tottua, ikävä kyllä..
Toista oli silloin, kun minä olin nuori. Silloin mielipiteensä sai julki vain sanomalehtien yleisönosastoilla ja silloinkin vahvan seulan läpi. Someraivo on nykypäivää, kun kaiken maailman ääliöt voi purkaa pahaa oloaan. Ainoa hyvä puoli siinä on, että nyt me tiedämme konkreettisesti, miten paljon ihmisevoluutio tuottaa näitä "vaikeavammaisia".
Olisiko tuo nyt ollut tarpeellista. Pelaajat päättävät, mikä peli on paras. Olen todella iloinen, että omistan nurkkaan lähes pölyttymään jääneen Playstation 4:n. Sain törmätä peliin, joka vei sukatkin jalasta: The Last of Us part 2. Te jotka arvostatte korkeaa laatua - pelatkaa!
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom