Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Fall Guys: Ultimate Knockout - 60 pelaajan härdelli

Illalla pääsi jo paremmin pelaamaan ja haut onnistuivat noin kahdeksan kertaa kymmenestä. Odotusajat mukavan lyhyitä. Kuusi trophya ensimmäisestä kentästä, kun olin kuulemma ainakin troublemaker (revin jotakuta tietämättäni pöksyistä) ja bully (hyppäsin toisen päälle) ja muutama muu siinä sivussa. Kokeilin vain kaikkia näppäimiä.

Onhan tämä paikoin oikein kivaa, siitä ei pääse mihinkään. Harmittavasti olen pudonnut pelistä aina juuri silloin, kun seuraava taso olisi ollut ennakkoon kiinnostava. Ensi alkuun ainakin samaan ryhmään kutsuminen kuntoon, invertti valikoihin ja mielestäni hännän repiminen on riivatun hankalaa. Tai sitten en vain osaa. Näppäimet pitää ainakin opetella paremmin.

Tasoja näyttäisi olevan iso liuta, tai ainakin näyttää siltä pelin arpoessa seuraavaa. Kuukkeli paljasti määräksi 24 kappaletta. Varsin monta siis, hyvä juttu.
 
Joo'o. Aamutuimaan pari peliä. Serverit kaatui kerran ja menussa peli tilttasi kerran. Eilen ei onnistunut partyn teko mulla tai kaverilla. Kovasti on pelillä vielä korjaamisen varaa. PS4 tämä.
 
Ihan hauska peli harmi, että eilen ainakin yhteysongelmat ja partyn kasamisessa pysyminen/partyn teko loppuvaiheessa epäonnistui. Muutamat pelit saatiin kahden pelikaverin kanssa pelattua ja mukavaa oli. Team kisoissa laittaa aina samaan joukkueeseen partyn kanssa eli fiksusti tehneet ettei mene randomilla. Tänään toka pelistä nappasin ensimmäisen voiton. Alla siitä video. Jinxed pelimuodosta olin alussa pihalla, mutta kyllä senkin idea aukesi sitten.


Ei se aina niin helppoo oo. :D
 
Viimeksi muokattu:
Jostain syystä ei sytytä, aika tylsää ollut randomien kanssa. Ollut enemmän suorittamista kuin hauskanpitoa. Seurapelinä olisi varmaan hauskaa.

Varmaan aika harvinainen mielipide, kun jokapuolella kaikki rakastaa tätä peliä. Paitsi ne äänneekkäät vihajaat, jotka parkuu miksi peli piti julkaista PS+:ssa servut tuhoten. No ne itkijät voi unohtaa.
 
Jostain syystä ei sytytä, aika tylsää ollut randomien kanssa. Ollut enemmän suorittamista kuin hauskanpitoa. Seurapelinä olisi varmaan hauskaa.
Samat tuntemukset, et ole yksin! Oli tuo hauskaa sen pari kierrosta mut lopulta aika meh. Pienissä paloissa menee.
 
Kävi mielessä kyllä jo ennen testailua että mahtaako silti pitää otteeseen kovin tasaisesti. Samoja fiiliksiä siis täälläkin. Kiva peli silloin tällöin mutta ei samanlaista imua kuin vaikka Rocket Leaguessa. Tässäkin itse asiassa pidän eniten joukkuelajeista.

Ärsyttävin kenttä on se, jossa pitää arvata reitti laatoilla. Liikaa tuuria, liian vähän taitoa. Muissa on tuurin lisäksi kuitenkin taidollakin selvä osuus mutta tuossa tuntuu olevan ihan liian suuri osuus tuurilla.
 
Samaa mieltä usean kirjoittajan kanssa, Rocket League yllätti aikanaan itseni täydellisesti ja sitä tuli pelattua hurjat määrät (platinan taisin hommata ennen DLC-pakettien saapumista), mikä on harvinaista kun en kauheasti nettipelejä pelaa.
Jokunen kierros tullut tätä pelattua (ja yksi jopa voitettua!) ihan hymyssä suin, mutta juuri se mainittu imu puuttuu, yhden kierroksen jälkeen on jo aika kylläinen olo. En näe itseäni pelaamassa tätä monta tuntia putkeen.
Hyvä ja hauska peli silti ja varmasti tulee pelattua vielä paljon lisää, katsotaan muuttuuko mieli radikaalimmin suuntaan tai toiseen myöhemmin.
 
Tasapainotetaan nyt hieman täällä mielipiteitä, eli täältä lähinnä kehuja. Erittäin hauskaa on ollut tämän pelin parissa, kunhan alkoi ekan illan aikana pelittämään. Sen jälkeen onkin todella hyvin ja nopeasti löytynyt peliä järjestään.

Itse jaksan tätä kyllä hakata jopa tuntikaupalla putkeen tällä hetkellä, mutta niin pelaaminen varmaankin vaatii jonkin sortin grindausviehätystä, että jaksaa. Pelissähän on sinänsä hahmojen ulkomuotoon liittyvää grindattavaa varsin hyvin, joten siitä löytyy ainakin jotain tavoitetta pelaamiseen, mitä sinänsä yleensä itse ainakin kaipaan.

Niitä puheita en kyllä itse ymmärrä, ettei tässä olisi Rocket Leaguen korvaajaksi, tai ainakin rinnalle. Rocket Leaguessa on omassa mielestäni paljon enemmän tylsiä ja puuduttavia elementtejä, enkä itse ole nimenomaan sitä jaksanut paljoakaan putkeen pelata. Ihan OK välipalapeli se on, mutta en ole kyllä kolmea peliä enempää jaksanut sitä koskaan putkeen pelata. Ja usein on jäänyt yhteen tai kahteen peliin, kun on jo puutuminen iskenyt ja on pitänyt vaihtaa peliä. Tätä olen jaksanut hyvinkin parisenkymmentäkin peliä putkeen ja käytännössä aina päässyt ainakin kolmannelle kierrokselle tai siitä eteenpäin, joten pelisessiot ovat voineet venyä varsin pitkiksi.

Fall Guys on mieletön peli siinä mielessä, että se on todellinen hyvän mielen peli, joka voi aiheuttaa varsin usein äärimmäisyyksiin vitutusta. Hauskan paradoksaalinen peli siis. Jos peli mielestäni jotain kaipaisi, niin jonkinlaista ranking systeemiä ja sitten myös nopeusennätyksien kirjautumista ja nopeusrankingia niille radoille, joissa se on selkeästi toteutettavissa. Tämäkin lisäisi varsinkin erityisen kilpailuhenkisille pelaajille kiinnostusta jatkaa tämän pelin parissa pitkäänkin. Valtava potentiaali tässä on kestosuosikiksi edelleen, kunhan pientä viilausta tehdään koukuttavuuselementteihin ja lisätåän säännöllisesti sisältöä. Voisi kannattaa lisätä myös joku yksinpelikampanja tähän ainakin jossain vaiheessa. Vielä tuskin kuitenkaan olisi sellaisen aika.

Tässä on pleikkarilla sen vastine Splatoon 2:lle, jota olen todella kaivannut. Splatoon 2 kun on selkeästi itselleni paras peli Switchille (Super Mario Odysseyn lisäksi toki), joten hienoa, että jotain vastaavan tyyppistä saatiin viimeinkin pleikkarille!
 
Viimeksi muokattu:
Muutamat pelit tullut kokeiltua. Hauskaa on ollut, välillä ohjain meinannut lentää seinään kirosanojen saattelemana. :D

Mutta oikeasti, tällainen peli tarvitsisi sellaisen moninpelin, että vaikkapa minä ja tyttöystävä voitaisiin yhdessä samalla konsolilla pelata netissä muiden kanssa. Nyt tämä ei ihan jotenkin saavuta sitä maksimitasoa hauskanpidossa minkä voisi.
 
Mutta oikeasti, tällainen peli tarvitsisi sellaisen moninpelin, että vaikkapa minä ja tyttöystävä voitaisiin yhdessä samalla konsolilla pelata netissä muiden kanssa. Nyt tämä ei ihan jotenkin saavuta sitä maksimitasoa hauskanpidossa minkä voisi.

Tämä saa moninkertaiset "hear, hear!"-komppaukset täältä suunnalta. Nyt toinen nauraa menolle vieressä, jos voisi osallistua kaaokseen niin oltaisiin ihan eri tasolla.
 
Muutamat pelit tullut kokeiltua. Hauskaa on ollut, välillä ohjain meinannut lentää seinään kirosanojen saattelemana. :D

Mutta oikeasti, tällainen peli tarvitsisi sellaisen moninpelin, että vaikkapa minä ja tyttöystävä voitaisiin yhdessä samalla konsolilla pelata netissä muiden kanssa. Nyt tämä ei ihan jotenkin saavuta sitä maksimitasoa hauskanpidossa minkä voisi.

Tämä. Olisi kyllä aivan täydellinen esim. illanistujaisissa kaljottelupelinä :D
 
Välillä, kun katsoo muiden pelaajien liikkumista, niin tulee semmoinen olo, että nyt siellä on joku lapsi pelaamassa ja heti tulee huono omatunto, kun tulee paineltua ohi ja toinen siellä on edelleen jumissa :D
 
Omalla kohdalla juuri se Rocket Leaguen yhteistyö eli joukkuepeli on se, joka nostaa pelin Fall Guysin edelle. Fall Guysissakin ne moninpelit on mukavimpia kuin voi yhteistyönä hommailla. Tämän vuoksi myös täältä todellakin ääni jaetun ruudun moninpelille! Olisihan se ihan eri maailmasta kuin netin kautta pelattuna.

Olen siis selvästi enemmän joukkuepeli-ihmisiä, joka näkyy myös siinä, että vaikkapa Battlefieldissä pelaan mieluusti supporttia tai mediciä enkä ole etulinjassa hyökkimässä vaan nimenomaan tuen joukkuetta pärjäämisen suhteen. Saan siitä vain enemmän mitä yksin voittamisesta.

Pari voittoa sieltä on kyllä myös tullut mutta kun kaveri on tippunut jo ennen finaalia, niin lähinnä odottaa että pääsee taas jatkamaan samassa pelissä pelaamisen.
 
Nyt muutama päivä ja ilta mennyt fall guysin parissa. Mukavaa ajanvietettä, jossa kuitenkin suositellaan pitämään ovet ja ikkunat suljettuna ja huone muutenkin eristettynä, jottei naapuri tule koputtamaan ovea jakysymään että onko kaikki kunnossa? Välillä saa sellaisia slaagikohtauksia kun menettää ketunhännän viime sekunneilla, mutta voi että kun pääseekin olemaan se joka nappaa joltain kruunun nenän edestä, viime sekunneilla! Esimakua ja hilpeitä klippejä löytyy twitchistä jo pilvin pimein :D

Nyt on plakkarissa n. kolmisenkymmentä voittoa. Jo parin päivän jälkeen huomaa kuinka muiden taitotaso on kohonnut, ja tuurilla alkaa olla enemmän osaa lopputuloksen kanssa. Tosin mukavampi pelata tiimipelejä nyt kun jengillä on perusteet jollain tavalla hanskassa. Mutta voittaminen alkaa olla entistä hankalampaa.

Mutta voi ristus notta tästä jos joku platinan nappaa... tarvis vaan se kämänen viisi voittoa putkeen. Parempi olis laittaa lotto vetämään kuin saada tuo aikaan :D
 
Huomaa kyllä tässä pelissä, että 3D-tasoloikkien pelaaminen aikojen alusta asti on eduksi. Noissa perus ”juokse ja hypi maaliin”-kentissä sijoittuu hyvin kepeästi ja säännönmukaisesti 5 parhaan joukkoon...jos siis joku ei sotke omalla riehumisellaan omia suunnitelmia. Super Mario -pelit eivät ole opettaneet mitä tehdä, kun kamikaze-tolvana sinkoutuu aivan epäloogisesta suunnasta suoraan päin juuri ennen ajoittamaasi hyppyä. Tätä tapahtuu aina välillä, kuuluu asiaan ja parin kirosanan jälkeen naurattaa vaan kun liiankin helpolta tuntunut suoritus muuttuu täydeksi sekoiluksi :D
 
Tässä hieman omia kokemuksia pelistä:

Ärsyttävän addiktoiva, päätin vain vähän kokeilla tällä kakkostunnuksella, jos ei vaikka kiinnostaisikaan yhtään... muutamaa päivää ja ~200 kisaa myöhemmin, nyt on aikomuksena vettä koko roska läpi sadalle prosentille (joo, tuo 5 episodin voittoputki on hankala lievästi sanottuna mutta omalla kohdalla napsahti munkki kohdilleen, eilen illalla serverikatkoista huolimatta tuli 3 voittoa ja tänään aamulla jatkoin heti serverikapasiteettipäivityksen jälkeen ja loput kaksi tuli siinä :cool:

Täältä varmaan löytyy peliseuraa, omilla kaverilistoilla ei juuri kukaan pelaa tätä - tarvis siis tuohon "Squad Goals" pystiin.

Ja onko kellään hajua mistä noita legendaarisia kustomisaatioita oikein saa? Tässähän ei taida olla mitään random loot boxeja, ja ilmeisesti pystiprosenttien mukaan jollain harvoilla on vähintään yksi niitä, mutta kellään ei ole vielä koko settiä... Saikohan esim. betan aikana hankittuja pitää itse, pelin sisäisessä kaupassa en oo nähny noita myynnissä julkaisun jälkeen.

Pc-puolella muuten on kuulemma huijareita (ainakin nopeushakkereita), eli ihan hyvä että eivät vielä yhdistäneet servereitä. Tosin kerran kyllä törmäsin tällä puolellakin outoon tapaukseen, 3 pallon tiimikisan lopussa voiton ja kruunun sai yksi pelaaja, vaikkei siis mikään finaali ollutkaan - ehkä vain random bugi.

Mutta näin yhteenvetona, tämä on täydellinen battle royal pikkulapsille ja OCD masokistiaikuisille :D
 
Pelattiin eilen neljän hengen tiimillä. Tässä toteutuu se, joka on aiemminkin havaittu - melkein sama mitä pelaa, porukassa se on aina hauskaa. Meistä karsiutuneet jatkavat kommentointia party chatin välityksellä kannustavasti, ja väliin vähemmän kannustavasti. :D
 
Ei vaan, ei millään pysty saamaan viittä voittoa putkeen. Paras putki tähän mennessä on 3 peräkkäin, yks tappio ja taas kolme voittoa.

Koska tottakai sulle tulee juuri SE joukkue, jossa pelaat fudista ja sun tiimi sattuu juuri olemaan täynnä ykskätisiä idiootteja, jotka etsivät ohjaimestaan X-näppäintä. Ei jumalauta sentään.

Emmä sitä saa, ei ARRRRRRGH!
 
Koska tottakai sulle tulee juuri SE joukkue, jossa pelaat fudista ja sun tiimi sattuu juuri olemaan täynnä ykskätisiä idiootteja, jotka etsivät ohjaimestaan X-näppäintä. Ei jumalauta sentään.

Emmä sitä saa, ei ARRRRRRGH!
Ne on varmaan ne pikkulapset, jotka yrittävät pelata, mutta eivät osaa, niin juoksevat ohjain kädessä pitkin huonetta ja hakkaavat kaikkia nappeja :D
 
Tässäkin jo jotain speedhackereita? Kuinka saatanan säälittävä pitää olla, että hakkeroi voittoa jotain lapsia vastaan?
 
Ylös Bottom