Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Sea of Thievesin kaltaiset pelit voivat hyvinki olla "system sellereitä". Näen, että PC:llä pelaava henkilö on löytänyt Sea of Thievesin ja vihjannut kavereille siitä, että tarvitsisi tällaiseen peliin peliseuraa, jotka on esimerkiksi ostanut Xbox One S:n pelatakseen sitä. En tiedä onko teidän kaveripiirissä sellaisia, mutta minun kaveripiireissä tarinapelit ei ole kovin suuressa suosiossa, koska nykyään ne on niin pitkiä. He sitten pelaavatkin näitä yhteisöllisiä pelejä, kuten Sea of Thievesia ja Warzonea.

Sea of Thieves tuhoaa täysin Shigeru Miyamoton toteamuksen: ”a delayed game is eventually good, but a rushed game is forever bad”. Sea of Thieves oli aluksi surkea, nykyään se on hyvällä mallilla. Tämä onkin live service -palvelujen etu.
 
Tunnut nimittäin kokoajan sivuuttavan sen että myös Xboxille on tulossa tänä ja ensi vuonna yksinoikeuksia. Ajallisia tai ihan omia. Taas kerran esim. Sea of Thieves osoittaa sen että sen suositun pelin ei aina tarvitse olla kolmannen persoonan seikkailu/toimintapeli, joten näistä uusista peleistä on siksi aika hankala sanoa mikä myy hyvin ja mikä ei.
Olen mielestäni hyvin selväksi tehnyt sen, että nämä Xboxin tulevat yksinoikeudet eivät ole vain samalla tasolla mitä pleikkarilla on tarjota vaikka niitäkin tietenkin jonkun verran on. Tätä voidaan pitää minun mielipiteenäni. Senhän takia täällä ollaan, että tuosta mielipiteestäni voidaan keskustella.

Jos hypetän Sonyn (mielestäni) parempia pelejä, ei se ole Microsoftilta pois eikä tarkoita etteikö heilläkin niitä pelejä ole.
Toisaalta jos puhe on suurta yleisöä miellyttävästä pelattavuusesta (kuten esimerkiksi palstaveli Noobeinstenilla), niin Sea of Thieves on todella hyvä esimerkki.
Edelleenkin tuo on vanha peli jota pystyt pelaamaan PC:llä ja Xbox Onella. Ei ole siis paras esimerkki pelistä jonka takia sitä uutta konsolia mennään ostamaan ylitse PS5:n. Enkö tämän nyt ole jo tarpeeksi selväksi tehnyt? :D
 
Viimeksi muokattu:

Pystythän pelaamaan kaikkia tulevia ps pelejä ps4. Vaikka kaikkien piti tulla vain ps5 seuraavat neljä vuotta ainakin tuohon malliin tällä kertaa jim ryan on puhunut vaikka eihän sen puheisiin niin hirveesti kannata enää luottaa :D
 
Onko siis Demon's Souls ainut "iso" julkaisupeli mikä on ainoastaan PS5? Peli toki kiinnostaa Dark Souls fanina mutta kyllä remake PS3 pelistä PS5 julkaisupelinä on vähän outoa.
 
Minulle ainakin vanhat pelit on pääasiallinen syy hankkia uusi konsoli. GTA V on edelleen yksi parhaiten myyvistä peleistä. Games as a service -mallissa "vanhat" pelit saavat koko ajan lisäsisältöä, joka pitää niitä ajankohtaisina. Joidenkin pelien kohdalla se toimii ja minusta on ainakin mukavampaa pelata 200 tuntia samaa peliä, kuin opetella aina 10 tunnin rykäisyn jälkeen uudet pelimekaniikat ja samaistua uusiin hahmoihin, kuten noissa kolmannen persoonan tarinapohjaisissa peleissä on tapana.
 
Kuin myös Ratchet & Clank, Gran Turismo 7, Returnal ja mahdollisesti God of War Sonyn omilta studioilta.
Sä se aina selität ei ole mitenkään varmistunut. Niin piti Spiderman ja horizonin myös olla vain ps5. Mutta turha näistä sen enempää. Olethan sä luvannut ne kaikki nextgen ominaisuudetkin moneen kertaan ps5 eikä niitäkään ole varmistettu missään.
 
Onko siis Demon's Souls ainut "iso" julkaisupeli mikä on ainoastaan PS5? Peli toki kiinnostaa Dark Souls fanina mutta kyllä remake PS3 pelistä PS5 julkaisupelinä on vähän outoa.
Studion aikaisempi peli Shadow of the Colossus oli PS2-peli ja oli edelleen yksi parhaimpia pelejä remakena vuonna 2018.

Demon's Souls Remake on siinä mielessä nerokas, että Soulsborne-genrellä on monen kymmenen miljoonan fanikunta tätä nykyä ja Demon's Souls, peli joka siis tämän kaiken aloitti, on sarjan vähiten pelattu osa johtuen siitä, että tuo on ainoastaan PS3 mahdollista pelata. Aika nerokas veto siis mielestäni päivittää tuo peli nykyaikaan. Ei tarvitse kuin YouTubeen "Demon's Souls Remake reaction" kirjoittaa niin näkee kuinka pähkinöinä nekin ihmiset ovat tästä jotka tuon ovat jo aikanaan pelanneet läpi.
 
Toki kyseinen peli kiinnostaa. Pelin vedin PS3 läpi aikoinaan hyvän aikaa sen tulon jälkeen. Tällein Playstation henkisenä jo kaikki vanhemmat pelit pelanneena niin tämä on outo juttu. Toki pelin pelaan niin kun Dark Soulsin toisen tulemisen. Tietenkin niille jotka ei peliä ole koskaan pelannut niin huippu juttu.
 
Sä se aina selität ei ole mitenkään varmistunut. Niin piti Spiderman ja horizonin myös olla vain ps5. Mutta turha näistä sen enempää. Olethan sä luvannut ne kaikki nextgen ominaisuudetkin moneen kertaan ps5 eikä niitäkään ole varmistettu missään.
Kukakohan se nyt täällä yrittää tahalleen johdatella ihmisiä harhaan jotta saadaan PS5 näyttämään huonommalla kuin se oikeasti on?

Herra on hyvä ja selittää miksi Demon's Souls Remake on edelleen ilmoitettu PS5:lle ainoastaan Sonyn virallisilla sivuilla. Varmasti tuokin olisi samaan aikaan mainittu PS4:lle tulevaksi kuin Spiderman jos on tullakseen. Miksi Horizon, jolla ei ole edes muuta julkaisupäivämäärää kuin 2021, varmistettiin PS4:lle mutta ei muita pelejä? Voisiko olla siis varmempi olettaa, että kaikki pelit eivät ole cross geninä tulossa niin kuin väität.
 
Pystythän pelaamaan kaikkia tulevia ps pelejä ps4. Vaikka kaikkien piti tulla vain ps5 seuraavat neljä vuotta ainakin tuohon malliin tällä kertaa jim ryan on puhunut vaikka eihän sen puheisiin niin hirveesti kannata enää luottaa :D
Linkkiä tähän?
 
Demons Souls on Sonyn omistama titteli, trailerin lopussa luki että tulossa muille konsoleille myöhemmin -> PS4 ainoa mahdolisuus. Se selitys että tieto oli virheellistä ei mene läpi, sellaista tekstiä ei olisi olemassa jos tätä ei olisi tapahtumassa.
Eihän siinä nyt ole enää mitään järkeä tuota ensiksi kieltää jos samaan aikaan on Spiderman jo luvattu PS4:lle ja sitten kuukauden päästä kumminkin sanoa, että tuleekin muille alustoille.

En tiedä mitenkä tälläiset YouTube-videot yleensä hoidetaan, etenkin korona-aikaan, mutta kyllähän tuossa helposti voi käydä joku lapsus editoijalla. Tuskin niitä trailereita liian moni ihminen pääsee näkemään leakien välttämiseksi jolloin voi yksittäisellä ihmisillä vastuu kasvaa aika suureksi.

No toisaalta ihan sama vaikka tulisikin PS4, ei ainakaan tarvitse pelätä pelimekanikkkojen puutteellisuuden puolesta kun peli on jo PS3:lle aikanaan julkaistu. :D
 
Viimeksi muokattu:
Edelleenkin tuo on vanha peli jota pystyt pelaamaan PC:llä ja Xbox Onella. Ei ole siis paras esimerkki pelistä jonka takia sitä uutta konsolia mennään ostamaan ylitse PS5:n. Enkö tämän nyt ole jo tarpeeksi selväksi tehnyt? :D
Mutta onko joku sitä tällaiseksi esimerkiksi väittänyt? Alkuperäinen väitteesi oli jotain aivan muuta. Ja se on nyt osoitettu aivan huuhaaksi.
 
Mutta onko joku sitä tällaiseksi esimerkiksi väittänyt? Alkuperäinen väitteesi oli jotain aivan muuta. Ja se on nyt osoitettu aivan huuhaaksi.
Ei ollut huuhaata vaan mielipiteeni siitä kuinka vanha peli Sea of Thieves ei ole system seller uusille konsoleille niin kuin nuo luettelemani PS5-pelit ovat. En tiedä onko se vika itsessäni jos tuo ei sinulle ole välittynyt viesteistäni vai onko nyt nussitko nyt peelolla jäänyt ns. pilkunnussinta-vaihde päälle.
 
Kuka väitti että Sea of Thieves on system seller uusille konsoleille? Se oli vain esimerkki erilaisesta lajityypistä joka voi menestyä. Ihan yhtälailla kuin Forza oli samanlainen esimerkki. Sinulla tässä kokoajan siirtyy maalitolppa, kun väitteesi osoitetaan vääriksi. Ja sitten kun ne osoitetaan vääriksi, niin se olikin vain sinun oma mielipide. Yritä nyt tässä käydä jotain keskustelua, kun ei ikinä tiedä milloin on yleismaallisesti ihmisiä kiinnostavia pelejä ja sitten yhtäkkiä sinun mielipide.

Kukaan ei myöskään väitä etteikö PS5:lle olisi tulossa kiinnostavia pelejä. Sinä vain tunnut olevan ainoa, joka väittää ettei Xboxille sellaisia tule. Tähän vastaat että enhän minä niin sanonut, mutta lähes joka viestissä tuot esiin kuinka paljon kiinnostavampia pelejä PS5:lle tulee. Nämä ovat sitten maalitolpan paikasta riippuen sinun henkilökohtaisia mielipiteitä tai yleismaallisia mielipiteitä.
Ja Godfall, tosin taitaa tulla muillekin alustoille myöhemmin, mutta ei nykyisille konsoleille.
Godfall tosiaan ensin PS5:lle ja PC:lle. Ajallisen yksinoikeuden jälkeen sitten mahdollisesti Xbox Series X|S -konsoleille.
 
Lukematta pilkun tarkkaan jokaista kommenttia läpi, on Noobenstein tainnut kokoajan yrittää sanoa sitä, että Sonylla on etuasema pelivalikoimassa Xboxiin nähden. Näin se myös on, vaikka sieltä niitä tietyn kuvakulman pelejä löytyisikin paljon ja sitä kuinka yrittäisi voissa paistaa.

Ihan samalla tavalla voidaan kiistatta sanoa, että Game Pass on parempi palvelu kuin PSnow.
 
Ylös Bottom