Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Lukematta pilkun tarkkaan jokaista kommenttia läpi, on Noobenstein tainnut kokoajan yrittää sanoa sitä, että Sonylla on etuasema pelivalikoimassa Xboxiin nähden. Näin se myös on, vaikka sieltä niitä tietyn kuvakulman pelejä löytyisikin paljon ja sitä kuinka yrittäisi voissa paistaa.

Ihan samalla tavalla voidaan kiistatta sanoa, että Game Pass on parempi palvelu kuin PSnow.

Mielestäni ei voi yleistää, että kenellä on parhaimmat pelit ja palvelut. Se riippuu niin paljon ihmisestä, että minkälaisista peleistä pitää. Jos pitäisin Sonyn pelivalikoimasta, minulla olisi se konsoli eikä Xboxia.
 
Demons Souls on Sonyn omistama titteli, trailerin lopussa luki että tulossa muille konsoleille myöhemmin -> PS4 ainoa mahdolisuus. Se selitys että tieto oli virheellistä ei mene läpi, sellaista tekstiä ei olisi olemassa jos tätä ei olisi tapahtumassa.

Tosiaan sekavasti näistä ilmoitetaan omasta mielestä, mutta PC versio varmistettu?

Screenshot_20200919-135748_YouTube.jpg
 
Mielestäni ei voi yleistää, että kenellä on parhaimmat pelit ja palvelut. Se riippuu niin paljon ihmisestä, että minkälaisista peleistä pitää. Jos pitäisin Sonyn pelivalikoimasta, minulla olisi se konsoli eikä Xboxia.
Tottakai voi. Muutenhan tämä homma menisi ihan lekkeriksi kun esim. ovathan grafiikat myös ihan mieltymyksestä kiinni. Switching Zelda on kauniimpi kuin Ghost of Tsushima jne. Laatu x määrä on se yhtälö jolla asia selviää. Laatu määrätään yleisesti tunnetuimman tekijän mukaan, ts. arvosteluiden keskiarvojen.
 
Kuka väitti että Sea of Thieves on system seller uusille konsoleille? Se oli vain esimerkki erilaisesta lajityypistä joka voi menestyä. Ihan yhtälailla kuin Forza oli samanlainen esimerkki. Sinulla tässä kokoajan siirtyy maalitolppa, kun väitteesi osoitetaan vääriksi. Ja sitten kun ne osoitetaan vääriksi, niin se olikin vain sinun oma mielipide. Yritä nyt tässä käydä jotain keskustelua, kun ei ikinä tiedä milloin on yleismaallisesti ihmisiä kiinnostavia pelejä ja sitten yhtäkkiä sinun mielipide.

Kukaan ei myöskään väitä etteikö PS5:lle olisi tulossa kiinnostavia pelejä. Sinä vain tunnut olevan ainoa, joka väittää ettei Xboxille sellaisia tule. Tähän vastaat että enhän minä niin sanonut, mutta lähes joka viestissä tuot esiin kuinka paljon kiinnostavampia pelejä PS5:lle tulee. Nämä ovat sitten maalitolpan paikasta riippuen sinun henkilökohtaisia mielipiteitä tai yleismaallisia mielipiteitä.
Miksi Sea of Thieves sitten vedettiin keskusteluun mukaan ylipäätään? Missään kohtaa ei ollut puhe siitä onko Xboxilla suosittuja pelejä vaan siitä tuleeko niitä suosittuja uusia pelejä lähivuosina joilla saadaan houkutella pelaajia ostamaan konsoli verrattuna pleikkarin tarjontaan.

Kyllä te nyt tässä tunnutte tahallanne tulkitsevan sanomisiani väärin, kun satun sanomaan jotain pahaa suosikkikonsolistanne. Ei sielläkään kaikki ole niin täydellistä kuin annatte aina ymmärtää viesteillänne jotka hyvin harvoin kritisoi konsolia. Ja sitten olette minua tai muita PS-mielisiä täällä vihjailemassa konsolisodasta joka toinen päivä vaikka itsellänne on jokainen viesti ihan yhtä Xbox-mielisesti kirjoitettuna kuin meillä "konsolisotureilla". Tuo on tekopyhää.

Ja selitä nyt vielä, että tarkoittaako se, että Xboxille ei tule mielenkiintoisia pelejä jos mielestäni niitä tulee enemmän vielä pleikalle? Tunnut samalla tavalla vääristelevän sanomisiani niin kuin eilen, kun väitit minun kiistäneen Sonyn sekoilut.
 
Minusta ei ole itsestäänselvää, että Sonylla on etulyöntiasema pelivalikoimassa. Toki Sonylla on määrällisesti paljon enemmän arvostettuja yksinoikeuspelejä, mutta peliajan suhteen esim. minulla on Forza Horizon 4:ssa 250 tuntia, joka on reilusti enemmän kuin kaikissa pelaamissani PS4 yksinoikeuksissa yhteensä. Jos pitää arvokkaana tarinavetoisia lyhyitä toimintapelejä, Sonylla on etulyöntiasema. Jos pitää arvokkaana muunlaista pelaamista ja peleihin käytettävän ajan määrää ja pelaa paljon MS:n pelisarjojen pelejä, silloin MS:lla on etulyöntiasema. Mitään objektiivista kaikille pätevää arvioita ei voi esittää.

Toki itsekin pidän Sonyn yksinoikeuksia hienoina ja hyvin toteutettuina, mutta ei niitä tule niin paljoa pelattua, kerran läpi ja se on siinä. Pelien hinta käytettyyn aikaan nähden ei ole siis yhtä hyvä minulle kuin MS:n kohdalla. Lisäksi olen päättänyt, että FH4:n jälkeen en enää osta MS:n pelejä vaan pelaan game passin kautta, jolloin saan ne ilmaisina kylkiäisinä, joten MS:n pelien tuottama viihde on minulle hyvin edullista tulevaisuudessa. FH4:stä maksoin 80 euroa muistaakseni ja sekin oli hyvä diili kun jakaa sen 250 tunnilla. Se vastaa minulle pelinä peliajalla arvioituna vähintään 10 PS4 yksinoikeuspeliä. En ole tosin pelannut läheskään niin montaa PS4:n yksinoikeuspeliä läpi, eli FH4 on antanut minulle subjektiivisesti enemmän kuin kaikki PS4 yksinoikeudet yhteensä. Olen pelannut muitakin MS:n yksinoikeuksia varmasti yhteensä yli 100 tunnin verran tässä sukupolvessa, joten vaikea nähdä Sonyn "etulyöntiasemaa".
 
Kunhan tulee, se on tärkein.

Uskon että näillä salailuilla vaan yritetään saada mahdollisimman moni varaamaan/ostamaan PS5 ja kun koneet myyty, "Ainiin tämä tulee myös PClle ja PS4, sori unohtu mainita". Ainakin FF 16 kohdalla puhutaan 6kk PS5 exlusta vs PC ja vuoden exlusta vs Xbox? (Huhu) Joten voisin olettaa että joku puolivuotta Demons Soulsin kanssa olisi aika lähellä.
 
Tottakai voi. Muutenhan tämä homma menisi ihan lekkeriksi kun esim. ovathan grafiikat myös ihan mieltymyksestä kiinni. Switching Zelda on kauniimpi kuin Ghost of Tsushima jne. Laatu x määrä on se yhtälö jolla asia selviää. Laatu määrätään yleisesti tunnetuimman tekijän mukaan, ts. arvosteluiden keskiarvojen.
Eli meinaat että esim Sea of Thieves ei ole laadukas peli, kun keskiarvo on jossain seiskan nurkilla? Pelin menestystä ja hyvyyttä voidaan myös mitata sillä kuinka suosittu se on ja tämä oli ainakin osittain keskustelun pointti. Näitä menestyneitä pelejä, kun löytyy myös Xboxin puolelta.

Nämä on makuasioita, ja siksi niistä on niin mukava kinastella. Minä esimerkiksi odotan pääseväni julkaisupäivänä pelaamaan Gears Tacticsia enemmän kuin mitään mitä Sonylla on julkaisussa tarjota. Odotan tulevista peleistä paljon enemmän Forzaa kuin Gran Turismoa. Odotan enemmän Mediumia kuin Sonyn kolmannen persoonan pelejä. Ensi vuonna julkaistavasta Halosta nyt puhumattakaan. Bright Memory Infinite näyttää myös sellaiselta räiskinnältä, johon Sonylla ei ole vastausta.

Se siis kuulostaa omaan korvaan vähän oudolta että toitotetaan yleismaallisesti Sonyn pelejä paremmiksi, kun ei ne niitä ainakaan minulle ole. Niin kuin @SeveriS sen tuossa yllä sanoi, jos näkisin pleikkarin julkaisupelit parempina, ostaisin Xboxin sijasta PS5:n.
 
Lukematta pilkun tarkkaan jokaista kommenttia läpi, on Noobenstein tainnut kokoajan yrittää sanoa sitä, että Sonylla on etuasema pelivalikoimassa Xboxiin nähden. Näin se myös on, vaikka sieltä niitä tietyn kuvakulman pelejä löytyisikin paljon ja sitä kuinka yrittäisi voissa paistaa.

Ihan samalla tavalla voidaan kiistatta sanoa, että Game Pass on parempi palvelu kuin PSnow.
Itsekin näkisin, että tälle vuodelle PS5 on paremmat pelit. Vuonna 2021 50/50, Halo, Forza ja Flight Sim mielestäni samalla tasolla kuin Horizon 2 ja GoW. Näillä Sea of Thieves puheilla varmaan viitataan siihen, että Xbox peleillä todellakin löytyy potentiaalia olla "system-sellereitä".
 
Tämähän oli juuri hyvä ajankohta äänestykselle. Tässä näkee hyvin sen että ihmisten mielipide voi muuttua, jos juttuja töpeksitään. Mutta nyt kuitenkin myönnät että ennakkotilausjupakka oli Sonylta enemmän ja vähemmän heikosti hoidettu? Propsit siitä.

Kovaa kamaa sieltä on Xboxin puoleltakin tulossa, joten ei sitä ihan voi vaan sillä sivuuttaa.

Sitten yksi asia on vielä multiplattaripelit. Näyttäisi nimittäin että Xbox Series X on aikamoinen tehomasiina ja jos PS5 jää resoissa ja/tai ruudunpäivityksessä, niin sieltä voi muutama ostaja jälleen ilmaantua.

Odottelen todella isolla mielenkiinnolla Digital Foundryn testejä.

Itse olettaisin että näissä DF:n äänestyksissä äänestävät pelaajat ovat tekniikasta kiinnostuneita sekä siihen perehtyneitä, se tietysti on hieman enemmän Series X:n eduksi koska se jonkin verran tehokkaampana konsolina vetoaa tekniikasta kiinnostuneisiin pelaajiin. Joten tuo äänestys ei anna ihan oikeaa suuntaa, koska jättää tekniikasta viis veisaavat perus/tavis pelaajat huomiotta. Niiden keskuudessa Playstation on suositumpi. Itse arvioin realistina tämän myynti suhteen tulevalle sukupolvelle noin 60/40 Playstationin eduksi. Toivon tietysti tasaisempaa "vääntöä", varsinkin näin Xbox-pelaajana. Tuossa omassa arviossa vertaan vain PS5 konsoleiden ja Xbox Series X/S myyntisuhdetta, Switch 2 ei kuulu tuohon arvioon.
 
Heh, tainnu tämän saman väännön nähdä ennenkin. :)

Yks sanoo että Sony pelit on parasta ikinä, toinen taas sanoo että MS puolella ne parhaat on ja kolmas että ne on pc:llä. Nintendo pelaajat eivät osallistu vääntöön, koska ovat pelaamassa. ;)

Kaikki kolme tossa on toisaalta oikeassa, se kun riippuu henkilöstä että mikä on se hyvä peli. Peliarvostelutkin ovat aika pitkälti arvostelijan mielipiteitä, Metacritic siis koostuu mielipiteistä(Tosin ei kait nyt kukaan enää käytä sitä?).

ja tästä päästään loppu lauseeseen mielipiteistä:
Mielipiteet on kun persreikä, jokaisella on omansa ja ei ole suotavaa hieroa sitä toisten naamaan. :)
 
Mielestäni ei voi yleistää, että kenellä on parhaimmat pelit ja palvelut. Se riippuu niin paljon ihmisestä, että minkälaisista peleistä pitää. Jos pitäisin Sonyn pelivalikoimasta, minulla olisi se konsoli eikä Xboxia.
No tuo paremmat pelit on mielestäni ihan yhtä helposti myönnettävissä kuin se, että Game Pass on PS Now:ta parempi palvelu. Eikös sen takia monella Xbox-leirin jäsenellä täälläkin ole se pleikka jotta pääsevät nuo yksinoikeudet pelaamaan? Xboxilla sitten pelaavat paremman suorituskyvyn ja hiljaisemman masiinan takia (ja omasta mielestään parempien pelien takia).

Enkä minä sitä sano, että se on väärin tykätä Microsoftin omista peleistä enemmän kuin Sonyn peleistä, mutta silloin pitää myös osata tiedostaa, että kuuluu vähemmistöön makunsa puolesta.
 
Miksi Sea of Thieves sitten vedettiin keskusteluun mukaan ylipäätään? Missään kohtaa ei ollut puhe siitä onko Xboxilla suosittuja pelejä vaan siitä tuleeko niitä suosittuja uusia pelejä lähivuosina joilla saadaan houkutella pelaajia ostamaan konsoli verrattuna pleikkarin tarjontaan.
Maalin siirsit lähivuosiin vasta kun Everwild mainittiin. Sea of Thievesin tekijöiden uutukainen ja kuten todettua SoT on selvästi ollut myös kaipaamaasi massaan vetoavaa pelattavuutta. Joten miksi ei Everwild olisi. Tästä syystä SoTista on hyvä vähän puhua. En hämmästyisi muuten jos Everwild ilmestyisi ensi vuonna. On se ollut kuitenkin jo pidempään teossa.

Jos haluat väkisin siirtää keskustelun lähivuosiin, niin tuntuu oudolta, että toisesta leiristä mukaan kelpuutetaan GT ja toisesta Forza ei enää olekkaan "massaan vetoavaa pelattavuutta". Melkoiset tuplastandardit.
 
No tuo paremmat pelit on mielestäni ihan yhtä helposti myönnettävissä kuin se, että Game Pass on PS Now:ta parempi palvelu. Eikös sen takia monella Xbox-leirin jäsenellä täälläkin on se pleikka jotta pääsevät nuo yksinoikeudet pelaamaan? Xboxilla sitten pelaavat paremman suorituskyvyn ja hiljaisemman masiinan kanssa.

Enkä minä sitä sano, että se on väärin tykätä Microsoftin omista peleistä enemmän kuin Sonyn peleistä, mutta silloin pitää myös osata tiedostaa, että kuuluu vähemmistöön makunsa puolesta.
Minulla on totta tosiaan pleikka, että pääsen Sonyn yksinoikeudet pelaamaan. Ihan yhtä lailla kuin minulla on Nintendo Switch sen yksinoikeuksille. Tarkoittaako tämä että ne pelit ovat parempia? Ei missään nimessä, vaan se tarkoittaa sitä, että laitteet on pakko olla koska muuten näitä pelejä ei pääse kokemaan. En halua olla yhden laitteen pelien armoilla, vaan haluan pelata kaikkia mahdollisia pelejä, joten siksi minulla on pleikka (ja Switch).

Jos sitten kuulun pelimakuni suhteen vähemmistöön, niin mitä merkitystä sillä on ja miksi sitä edes tarvitsisi tiedostaa? Jos tykkään niistä peleistä mitä pelaan, niin eikö se riitä? Vai pitääkö minun miettiä, että massa tykkää enemmän jostain muusta kuin niistä peleistä mitä itse pelaan? Ei mitään järkeä.

Jos edelleen tutulla esimerkillä Sea of Thievesillä on 15 miljoonaa pelaajaa, niin ovatko hekin vähemmistöä? Kun Sea of Thieves ei nyt ole tarinavetoinen kolmannen persoonan seikkailu/toimintapeli.
 
Tottakai voi. Muutenhan tämä homma menisi ihan lekkeriksi kun esim. ovathan grafiikat myös ihan mieltymyksestä kiinni. Switching Zelda on kauniimpi kuin Ghost of Tsushima jne. Laatu x määrä on se yhtälö jolla asia selviää. Laatu määrätään yleisesti tunnetuimman tekijän mukaan, ts. arvosteluiden keskiarvojen.

En nyt ymmärrä. Pitäisikö minunki sanoa, että Sonylla on ne parhaimmat pelit, vaikka itse en kuulu Sonyn pelien kohderyhmään? :D Grafiikat ja pelimaku ei vaan käy kaikilla yhteen, eri ihmiset arvostavat eri asioita.
 
Japanissa povaavat jo hurjia myyntilukemia PS5:lle. Siinä jää jopa PS2 toiseksi.


Japanilaiset ostavat vain japanilaisia tuotteita suurimmaksi osaksi, se on siellä maantapa. Ulkomaisilla tuotteilla on siellä hyvin vaikea kilpailla esim. autoilla, tässä tapauksessa tarkoitan kuitenkin Xbox brändiä, vaikka se olisi kuinka hyvä tahansa niin Japanilaiset ostavat siitä huolimatta Sonyn tai Nintendon kotimaisen konsolin. Amerikkalaiset (jenkit) taas eivät arvosta siinä määrin läheskään kotimaisia tuotteita kuin Japanilaiset, sen näkee kaikesta esim. autojen ja tietysti myös näiden pelikonsoleiden myynneistä. Tällainenkin tosiasia on otettava huomioon.
 
Maalin siirsit lähivuosiin vasta kun Everwild mainittiin. Sea of Thievesin tekijöiden uutukainen ja kuten todettua SoT on selvästi ollut myös kaipaamaasi massaan vetoavaa pelattavuutta. Joten miksi ei Everwild olisi. Tästä syystä SoTista on hyvä vähän puhua. En hämmästyisi muuten jos Everwild ilmestyisi ensi vuonna. On se ollut kuitenkin jo pidempään teossa.

Jos haluat väkisin siirtää keskustelun lähivuosiin, niin tuntuu oudolta, että toisesta leiristä mukaan kelpuutetaan GT ja toisesta Forza ei enää olekkaan "massaan vetoavaa pelattavuutta". Melkoiset tuplastandardit.
Kuten sanoin, lopeta sanojeni vääristäminen. Edelleenkään en ole väittänyt etteikö Microsoftilla olisi suosittuja pelejä, pleikalla niitä vain on mielestäni enemmän tarjolla julkaisuun ja seuraavalle vuodelle. Forzankin mainitsin eilen vai toissa päivänä nimenomaan tässä ketjussa olevan urheilupelien aatelia.

Everwild on hölmö ottaa mukaan ihan jo sen takia, kun devit eivät varmaan vieläkään tiedä minkälainen peli siitä tulee valmistuessaan. Siihen nähden 2021 julkaisu on todella optimistista ajattelua.
 
Uskon että näillä salailuilla vaan yritetään saada mahdollisimman moni varaamaan/ostamaan PS5 ja kun koneet myyty, "Ainiin tämä tulee myös PClle ja PS4, sori unohtu mainita". Ainakin FF 16 kohdalla puhutaan 6kk PS5 exlusta vs PC ja vuoden exlusta vs Xbox? (Huhu) Joten voisin olettaa että joku puolivuotta Demons Soulsin kanssa olisi aika lähellä.

Tämä on vähän kaukaa haettua mutta esim ikkunakauppiailla on samanlaiset taktiikat "nytkö otat nämä ikkunat niin saat sälekaihtimet kaupanpäälle, niin joo tosiaan ku nimet on sopparissa niin meiltä tulee ens kuussa tarjous että olisit saanu rakoventtiilit myös mutta ei näistä voida kertoa" bisnes on bisnestä ja julmaa semmosta.
 
Jos sitten kuulun pelimakuni suhteen vähemmistöön, niin mitä merkitystä sillä on ja miksi sitä edes tarvitsisi tiedostaa? Jos tykkään niistä peleistä mitä pelaan, niin eikö se riitä? Vai pitääkö minun miettiä, että massa tykkää enemmän jostain muusta kuin niistä peleistä mitä itse pelaan? Ei mitään järkeä.
Eikö tämä koko hulabaloo lähtenyt siitä, kun mainitsin pleikalla olevan edelleen selkeä etu pelitarjonnassaan Xboxiin nähden mikä voi paljon vaikuttaa siihen mitenkä konsolimyynnit mukautuvat. Sen takia on hyvä tiedostaa tuo kummalla on ne halutummat pelit.

Ei pleikallakaan se brändi nyt niin kova ole, että ihmiset sitä enemmän ostavat jos sillä olisi huonompien pelien lisäksi huonommat tehot, hinta, palvelut, PR yms. Nimenomaan niiden pelien takia näen PlayStationin myyvän enemmän seuraavassa genissä jos on myydäkseen, koska juuri muita valttikortteja kuin kenties kontrolleri sillä ei ole Xboxiin nähden. Sen verran hyvin on Microsoftikin skarpannut.
 
Ylös Bottom