Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Pelitilauspalveluiden vertailuketju: Xbox Game Pass, PS Now, EA Access, UPLAY+ yms.

Indieille ja muille pienemmille julkaisijoille GP:n malli tuntuu kelpaavan pääosin, mutta miksi tämä malli ei sitten kelpaa vähänkään isommille 3rd party julkaisijoille? Ei nyt luulisi Microsoftin rahoilla olevan rahasta kyse, luulenpa että kyseessä on vielä epäluulo julkaisumallin toimivuuteen käytännössä.

Microsoftin tapa tuoda sisältöä Game Passiin vaikuttaa olevan nimenomaan kokonaisten studioiden ostaminen ja sitä kautta sen oman tuotannon pistäminen Game Passiin, ei niiden julkaisuiden ostaminen suoraan sinne palveluun ulkopuolisilta kehittäjiltä. Mutta kyllähän tuonne pelejä tulee jollain aikavälillä vähän kaikilta, varsinkin nyt kun myös EA Play on osa sitä, joten ei tämä tietenkään ole pelkästään omien studioiden varassa, vaikka suoraan Day One eivät sinne pelejä laittaisikaan. Tässäkin mielessä siis Netflix on hyvinkin samanlainen palvelu, pääpaino omalla tuotannolla, mutta klassikoita löytyy myös muilta julkaisijoilta.

Siksi GP:stä jää nykyisellään vähän meh-fiilis kun joudut kuitenkin ostamaan ne 3rd partyt erikseen.

Joo, no olisi kyllä aika kova paketti, kun ihan kaikki pelit tuonne julkaistaisiin Day One - ja varmaan silloinkin joku keksisi syyn kritisoida ;)

Toinen käytännön ongelma on pelien katoaminen palvelusta, jos näitä ei ehdi pelata silloin kun nämä on palvelussa. Vaikka PS+ on tarjontansa puolesta suppeampi, ei vastaava ongelmaa tule. Piti tuossa yksi päivä aloitella vihdoin pelaamaan Deus Ex: Mankind Divided -peliä vain huomatakseen että sehän oli häipynyt palvelusta aika päivää sitten, PS+ palvelussa tuo oli odottelemassa edelleen huolimatta siitä että se oli lisätty sinne jo vuonna 2018.

Samaa olen ihastellut oman Games with Gold tarjonnan kanssa, nekään kun eivät koskaan häviä tuolta muistuttamasta, että niitäkin voisi joskus ehtiä pelaamaan. Deus Ex: Mankind Divided löytyy myös, mutta tämän taisin vain tarjouksella napata (olisiko ollut pari euroa Gold-jäsenyydellä). Eikä kyllä sitäkään ole tullut vieläkään aloitettua.

Mutta joo, pelit katoaa Game Passista ja tämäkin liittyy sopimukseen, jolla ne on sidottu sinne. Maksetaan summa X ajasta Y. Tämäkin muuten on tuttua Netflixistä.

Jos tuo Zenimax-kaupan investointi halutaan saada takaisin ihan lähivuosina, niin pakkohan ne pelit on pitää myös muilla alustoilla.

Microsoftilla on kyllä lompakko sen verran paksu, että mitäänhän niiden ei ole pakko tehdä, eikä Xboxit, PC ja xCloud ole yksi alusta sinänsä, mutta siis kaikkihan riippuu siitä, että miten paljon kk-maksuja kertyy vaikkapa koko sukupolven aikana. Mutta siis, miksi jättäisi käyttämättä tämänkin kortin, varsinkin kun tosiaan ZeniMaxin tulevien pelien Day One sisällyttäminen tekee itsessään Xboxista ja Game Passista entistä kiinnostavamman paketin, mutta samalla kuitenkin yritys tekisi lisää kassavirtaa myös kilpailevilta alustoilta. Siksi en menisi sanomaan, että ihan varmasti Microsoft haluaa jättää julkaisematta ZeniMaxin pelit PS5:lla, koska siinä on hyvä tapa markkinoida Game Passia JA tehdä rahaa sen ulkopuolella. Aika klassinen win-win Microsoftille siis, oikeastaan ihan sama miten tuon kanssa tekevät.
 
Microsoftin tapa tuoda sisältöä Game Passiin vaikuttaa olevan nimenomaan kokonaisten studioiden ostaminen ja sitä kautta sen oman tuotannon pistäminen Game Passiin, ei niiden julkaisuiden ostaminen suoraan sinne palveluun ulkopuolisilta kehittäjiltä. Mutta kyllähän tuonne pelejä tulee jollain aikavälillä vähän kaikilta, varsinkin nyt kun myös EA Play on osa sitä, joten ei tämä tietenkään ole pelkästään omien studioiden varassa, vaikka suoraan Day One eivät sinne pelejä laittaisikaan. Tässäkin mielessä siis Netflix on hyvinkin samanlainen palvelu, pääpaino omalla tuotannolla, mutta klassikoita löytyy myös muilta julkaisijoilta.

Tuossa lähestymistavassa on vain se perustavanlaatuinen ongelma, että suurin osa näistä laadukkaimmista julkaisijoista ei ole joko kaupan tai eivät ole vielä kiinnostuneet peliensä julkaisemisesta GP:n kautta.

Joo, no olisi kyllä aika kova paketti, kun ihan kaikki pelit tuonne julkaistaisiin Day One - ja varmaan silloinkin joku keksisi syyn kritisoida ;)

Ei mulla olisi ainakaan mitään valitettavaa siitä, että saisin kaikki pelini samasta paikasta, vähän niinkuin Steamin alkuaikoina. Nyt PC-puolella tarvitset n-kappaletta eri launchereita ja tilejä pelien pelaamiseen.
Samaa olen ihastellut oman Games with Gold tarjonnan kanssa, nekään kun eivät koskaan häviä tuolta muistuttamasta, että niitäkin voisi joskus ehtiä pelaamaan. Deus Ex: Mankind Divided löytyy myös, mutta tämän taisin vain tarjouksella napata (olisiko ollut pari euroa Gold-jäsenyydellä). Eikä kyllä sitäkään ole tullut vieläkään aloitettua.

Mutta joo, pelit katoaa Game Passista ja tämäkin liittyy sopimukseen, jolla ne on sidottu sinne. Maksetaan summa X ajasta Y. Tämäkin muuten on tuttua Netflixistä.

Games with Goldista ei nykyisellään enää edes viitsi puhua PS+ kanssa samassa lauseessa, vaikuttaa että MS ei oikein itsekään tiedä mitä tällä enää tekee. Uudistaisivat tuota Goldia vaikka siten, että F2P pelaaminen on onnistuisi nimensä mukaan ilmaiseksi myös Xboxilla ja tiputtaisivat tämän hintaa pudottaen nuo pelit pois, jolloin Game Passin hinta tulisi saman verran alaspäin. Toinen vaihtoehto olisi tarjota nykyistä merkittävästi laadukkaampia julkaisuja PS+ tapaan.

Microsoftilla on kyllä lompakko sen verran paksu, että mitäänhän niiden ei ole pakko tehdä, eikä Xboxit, PC ja xCloud ole yksi alusta sinänsä, mutta siis kaikkihan riippuu siitä, että miten paljon kk-maksuja kertyy vaikkapa koko sukupolven aikana. Mutta siis, miksi jättäisi käyttämättä tämänkin kortin, varsinkin kun tosiaan ZeniMaxin tulevien pelien Day One sisällyttäminen tekee itsessään Xboxista ja Game Passista entistä kiinnostavamman paketin, mutta samalla kuitenkin yritys tekisi lisää kassavirtaa myös kilpailevilta alustoilta. Siksi en menisi sanomaan, että ihan varmasti Microsoft haluaa jättää julkaisematta ZeniMaxin pelit PS5:lla, koska siinä on hyvä tapa markkinoida Game Passia JA tehdä rahaa sen ulkopuolella. Aika klassinen win-win Microsoftille siis, oikeastaan ihan sama miten tuon kanssa tekevät.

Aika vaikea tosiaan nähdä että MS ottaisi vastaan sitä paskamyrskyä, jonka aiemmin multiplatformina esiintyneen pelisarjan muuttaminen excluksi saisi aikaan. Spencer kun on useammassa haastattelussa todennut ettei halua olla se, joka rajaa pelaajia pois alustarajoitteiden vuoksi.
 
Tuossa lähestymistavassa on vain se perustavanlaatuinen ongelma, että suurin osa näistä laadukkaimmista julkaisijoista ei ole joko kaupan tai eivät ole vielä kiinnostuneet peliensä julkaisemisesta GP:n kautta.

No MS:n ostoskoriin on kuitenkin tarttunut isojakin kaloja ja tässä otin kantaa siihen, että miksi tämän lisäksi en usko Microsoftin useimmiten hankkivan Game Passiin isojen julkaisujen Day One oikeuksia. Strategia on kaikkien nähtävillä ja sen tarkoitus on selvästi kasvattaa 1st partya, ei maksaa 3rd partylle. Ihan loogista.

Monet julkaisijat ovat kuitenkin valmiita jossain vaiheessa laittamaan pelinsä Game Passin kautta tarjolle, eli vaikka ei heti Day One, niin myös jollain aikavälillä vähän kaikille kelpaa ylimääräinen kassavirta ja tämä sitten osaltaan auttaa tekemään Game Pass palvelusta kiinnostavan noiden 1st partyjen lisäksi.

Ei mulla olisi ainakaan mitään valitettavaa siitä, että saisin kaikki pelini samasta paikasta, vähän niinkuin Steamin alkuaikoina. Nyt PC-puolella tarvitset n-kappaletta eri launchereita ja tilejä pelien pelaamiseen.

No harva nykyisinkään Game Passin tarjonnasta valittaa, että siinä olet kyllä vähemmistöä jo nyt, vaan lähinnä monet miettii, että miten MS:lla tuon saavat kannattavaksi, kuten tästäkin ketjusta näkee. Joten joo, tuskin vieläkin laajempi kattaus olisi syy valittaa.

Ja kaiken Xboxeilla pelattavaksi tarkoitetun toki saat yhdestä kauppapaikasta, Game Pass on vaan sitten se lisäksi olemassa oleva palvelu.

Games with Goldista ei nykyisellään enää edes viitsi puhua PS+ kanssa samassa lauseessa, vaikuttaa että MS ei oikein itsekään tiedä mitä tällä enää tekee.

Mielestäni on melko selvää, mitä Microsoft aikoo, ne aikoo keskittyä Game Pass Ultimateen ja Gold tippuu hiljalleen pois. Se jääkö Games with Gold tyylinen tarjonta tuohon Game Passin kylkeen, niin se jää nähtäväksi. Toivottavasti, sillä kyllä sieltäkin on useita pelejä tarttunut haaviin tänäkin vuonna, mutta olisin yllättynyt, koska hyvinkin päällekkäinen palvelun osa tuo on tottakai.

Mitä tulee yleisesti maksulliseen verkkopelaamiseen, niin se ei tämän ketjun aihe ole, vaikka PS+ on siltä osin tosiaan verrattavissa Game Pass Ultimateen, että nuokin palvelut saat.

Aika vaikea tosiaan nähdä että MS ottaisi vastaan sitä paskamyrskyä, jonka aiemmin multiplatformina esiintyneen pelisarjan muuttaminen excluksi saisi aikaan. Spencer kun on useammassa haastattelussa todennut ettei halua olla se, joka rajaa pelaajia pois alustarajoitteiden vuoksi.

Ihan sama mitä tapahtuu, niin Microsoft ei tule tekemään multiplatformeista yhden alustan julkaisuja, koska koko Game Passin ydinajatus on monialustaisuus. PC, xCloud ja Xboxit on monialustaisuuden perikuva.

Kysymys on lähinnä, kummalla tavalla Microsoft haluaa lähestyä ZeniMaxin tulevaisuutta PS5:lla nimenomaan (vaikka toki myös sitten Nintendon alustoilla). MS:lla on tosiaan jo nyt esimerkkejä peleistä muilla konsoleilla, joten uskon tuon viittaavan vahvasti siihen, ettei tämä ainakaan poissuljettu ole jatkossakaan. Ja mikäs sen parempaa toki Microsoftin kannalta kuin kuittaa kuluja kilpailijan alustalla.

Ja kyllähän paskamyrskyn sijaan moni kuluttaja miettii, että miksipä ei hankkisi Game Passia, oli ne palvelussa olevat pelit ovh 59,90-79,90€ muualla tai ei. Niin minäkin tein. Ja aika vähän hyviä syitä sille oli jättää Game Pass maksamatta jo nyt, enkä tosiaan henkilökohtaisesti näe tähän tulevan tässä sukupolvessa eroa missään vaiheessa.

Mutta tämä on mielipide. Mielipiteet on vähän sellaisia, että ei ole yhtä totuutta. Se on kuitenkin todennäköistä, ja kohtuullisen objektiivinen ajatus, että Game Passin tarjonta tulee parantumaan jatkuvasti, jos vaan MS:n lupaus pitää ja tuovat kaiken 1st partyn palveluun Day One. Ja tämä parantunut tarjonta houkuttelee asiakkaaksi jopa nykyisten alustojen ulkopuolisia asiakkaita - paskamyrskyn sijaan.
 
Viimeksi muokattu:
Edullisesti Game pass Ultimatea taas. Kolme kuukautta 1€:lla.
 
Niin, eli olet uusi. Jos passi on voimassa, ei onnistu.

Niin, no tällä logiikalla toki näin. Itse ajattelen tuon vähän eri tavalla tuon "vain uusille tilaajille"

Mutta se offtopicista. Nauttikaa uudet/uudet vanhat tilaajat lähes ilmaisesta Game Passista.
 
Toimikos tuokin sitten niin että jäljellä oleva liveaika on ultimatea tilauksen loppuun? Tälläinen tapaus taisi joskus aimmin olla
 
Toimikos tuokin sitten niin että jäljellä oleva liveaika on ultimatea tilauksen loppuun? Tälläinen tapaus taisi joskus aimmin olla
Eiköhän se toimi juuri niin. Ei ole ainakaan mitään syytä epäillä, että ei toimisi. Tuossahan on vain lisätarjouksena ilmaiset 2 kk, mutta muuten sama kuin normaalisti.
 
Eiköhän se toimi juuri niin. Ei ole ainakaan mitään syytä epäillä, että ei toimisi. Tuossahan on vain lisätarjouksena ilmaiset 2 kk, mutta muuten sama kuin normaalisti.
Eli kannattaa pistää lisää liveaikaa ja sen saa eurolla ultimateksi liveajan loppuun? On kyllä reilu tarjous jos noin tosiaan toimii
 
Kyllä se muuntotarjous on edelleen ainakin Xboxin sivujen mukaan voimassa, eli ei pitäisi olla ongelmaa. Sitähän tässä ollaan jännitetty jo pitemmän aikaa, että koska se loppuu, eli parempi toimia nopeasti.
 
Minulla ei ole koko xboxia, mutta mahdollisesti sellaisen hankin 6-9 kk kuluessa. Voinko ostaa tuon GP Ultimaten 3kk tarjouksen ja aktivoida sen myöhemmin, jos Series X:n hankin?

Pleikalle tein jo vastaavan eli ostin bf-tarjouksesta ps+ aikaa vaikka PS5 on mahdollisesti harkinnassa. Jos ei tule ostettua niin koodi myyntiin tai PS4:lle hyödynnettäväksi.
 
Minulla ei ole koko xboxia, mutta mahdollisesti sellaisen hankin 6-9 kk kuluessa. Voinko ostaa tuon GP Ultimaten 3kk tarjouksen ja aktivoida sen myöhemmin, jos Series X:n hankin?

Kannattaa ostaa Live aikaa jemmaan mahdollisimman paljon vaikka Livekortti.fi (jos niitä vielä on siellä, ei varmaankaan loputtomiin riitä) Sitten jos ja kun hankit boksin, niin lyöt maksimissaan 3 vuotta liveä sisään ja sen jälkeen muunnat 1:1 Game Pass Ultimateksi. Sitten riittää pelattavaa vähäksi aikaa!

Ei tietenkään ole varmuutta kuinka kauan kikka kestää, mutta veikkaan että hamaan tappiin saakka = niin kauan kun niitä Gold Live aika koodeja on kentällä vanhoja varastoja.

...jos taas päätät olla hankkimatta boksia varmastikin pääset Live ajasta eroon omakustannehintaan.
 
Miten toi EA play homma menee? Eikö ne tuu kuitenkin jatkumaan omana palvelunaan myös?
Kun mulla meni just vuoden maksu EA:lle. Gamepass maksettu keväälle jonnekin, ennä halua sitä enää jatkaa. Miten estän, ettei mun EA Play tilin jäljellä olevaa aikaa muuteta gamepassiin.
 
En näe tätä ainoastaan positiivisena ongelmana. PS+ antaa pelin kirjastooni, Game Pass antaa myös mutta voi ottaa pois koska vaan - ja useimmissa peleissä tuleekin ottamaan. En todellakaan ehdi pelata kaikkea mitä haluaisin, monta hyvää peliä ehtii poistua palvelusta. Ostamalla pelin (tai saamalla sen Plussasta) tiedän että voin pelata sitä koska vaan, en koe ikävää yllätystä vaikka vuoden päästä että se onkin viety pois.
Tämä on toki lähes ainoa huono puoli palvelussa ja ymmärrettävästi asia menee tässä palvelussa näin. Pientä purtavaa vain tähän ruusuiseen ylistykseen ;)

Netflixin +150 miljoonaa tilaajaa ei näe ongelmana, että elokuva voi lähteä pois koska vaan. Niin Netflixissä kuin Game Passissa täytyy muistaa, että oma tuotanto ei ole poistumassa mihinkään - ja omalla tuotannolla sitä palvelua pääosin myydään (ainakin näin uskoisin). :)
 
Neflixin, Viaplayn ja vastaavien suoratoistopalvelujen suurin ongelma ei ole itselleni leffojen vaihtuminen tasaiseen tahtiin. Suoratoistopalvelut on tietenkin tehty massoille, joten nimikkeissä on paljon uudehkoa tusinatavaraa. Tälläinen kauhusta ja scifistä nauttiva ei juuri löydä palveluista katsottavaa. Joku Shudder tai Arrow Video olisi kiva, mutta ei taida kumpaakaan vielä Suomeen saada ilman kikkailua.

Jää myös hypisteleminen, ekstrat ja leffojen kansitaiteet pois, jos siirtyisi pois fyysisen median maailmasta. Positiivisena puolena toki tulisi rahan ja tilan säästö. Näitä arvoja jokainen puntaroi omasta näkökulmastaan, mutta itselläni muutama tarkasti järjestelty leffahylly tuo kotoisan tunnelman viihdehuoneeseen. Fiilis on kuin ysärillä videovuokraamoissa, tosin VHS:t korvattu muilla formaateilla.

Ite suosin kokoelmassani "quality over quantity" periaatetta eli ei ostata kaikkia alelaareista, vaan tarkasti harkitut sijoitukset. Ei määrä vaan laatu.

Takaisin ketjun aiheeseen.

Kannatan ensisijaisesti fyysistä mediaa, mutta Game Passin laaja ja monipuolinen tarjonta on tempaissut mukaansa. Viime kuukaudet ovat olleet melkoista ilotulitusta, kun EA Playn ja Bethesdan diilien myötä tulleita pelejä saapui pelikirjastoon roppakaupalla. Ei vain pysty pelaamaan niin paljon kuin haluaisi. Monet "pelaa myöhemmin" -pelit jäävät myös pelaamatta, kun ei yksinkertaisesti aika riitä muulta elämältä ja harrastuksilta.

Ymmärrän kyllä hyvin ihmisiä, jotka nauttivat leffojen ja pelien osalta näistä palveluista. Itekin ennen Game Passia vastustin täysin digitaalista mediaa musiikki pois lukien. Leffojen suhteen tulee kyllä varmasti suosittua aina fyysistä mediaa, mutta pelien osalta tilanne on nykyään fifty-fifty.
 
Netflixin +150 miljoonaa tilaajaa ei näe ongelmana, että elokuva voi lähteä pois koska vaan. Niin Netflixissä kuin Game Passissa täytyy muistaa, että oma tuotanto ei ole poistumassa mihinkään - ja omalla tuotannolla sitä palvelua pääosin myydään (ainakin näin uskoisin). :)
Aika heikko argumentointi väittää että yhtään tilaajaa ei harmita elokuvan poistuminen koska vaan. Sama asia kuin sanoisit että ketään Game Passin tilaajaa ei harmita että pelit palvelusta aikaan poistuvat :)
 
Onhan se aivan ilmiselvää, että sisällön poistuminen harmittaa. Myöskin itse poistuminen on ilmiselvää. Ilmiselvää on myös se, että Game Passin plussat ovat suuremmat kuin ne harvat miinukset.
 
Ylös Bottom