Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Cyberpunk 2077

Minusta tällä hetkellä näyttää tosiaan siltä, että PC-versio on se järkevin investointi ja jos on konsoliversion hommannut, sen palauttaminen on ihan fiksua jo siitä syystä, etteivät konsoliversiot ole samalla tasolla. Toisaalta kenenkään ei ole peliä pakko palauttaa, jos tyytyy konsolilla pelaamiseen ja kestää sen, ettei peli välttämättä ole koskaan samalla tasolla kuin PC:llä.
 
Hyviä uutisia näillä näkymin pysyy xbox storessa koska palautus politiikka on hyvä.

Ei ainakaan oma versioni PS5:llä ole ollut kovin pelattava kokemus. Voin vain kuvitella millaista räpellys on PS4:llä.

Ei se nyt mitään sietämätöntä ole. Eniten harmittaa se, että peli kaatuu noin kerran illassa. Tämä tosin ei ole ihan ainutkertainen ongelma AAA-pelien kanssa. 1.04 päivityksen myötä tästä tuli jo ihan pelattava PS4:lläkin, joskin tekemistä koodaajilla vielä piisaa.
 
No senkin on saanut hankittua alesta halvalla sen jälkeen, kun sisältö on parantunut. Sehän on myös Game passissa tällä hetkellä. Ei ole oikein mitään hyötyä siitä, että jää uskollisesti odottamaan, kun kaikki eivät lunasta odotuksia. Todennäköisyys siis on pienempi kuin 100% siihen, että rahojen roikottaminen kannattaa.
Onhan tuokin totta ja nimenomaan olisi se fiksu toimintatapa.

Sekin vaan mietityttää, että ei pelin kaikki ominaisuudet välttämättä niin huonoja ole mitä tuossa itse joutunut toistaiseksi kokemaan. Ehkä pettynyt fiilis ja olematon tekoäly tuonut oman lisämausteen kokemukseen vähän pelin jokaiselle osa-alueelle. Kaikki on vaan ollut pirun helppoa (hard-taso) ja lähinnä eri asioita tehnyt vain sen takia, kun haluan roolipelata omaa hahmoa eikä niin, että tilanteissa oikeasti tarvitsi käyttää eri kykyjä ja asioita. Stealth, quickhacking ja breaching on kuin pelaisi peliä very easylla. Näin ollen alkaa sitten koko hahmon kehitys tuntua turhalta, vaikka on luotu monipuoliset attribute, skill, perk ja cyberware systeemit peliin.

Ja pistoolit/revilverit taitaa olla aika op. Oman hahmon piti nimenomaan käyttää niitä aseita, mutta ne on ihan instakilliä, mitä taas ei tapahdu muilla aseilla.

Vaikka paljon kritisoin peliä niin kyllä se silti kiehtoo ja hienoa, että niin moni on kuitenkin pelistä nauttinut. Nyt on taas tämän kirjoituksen jälkeen hyvä pitää omat mölyt mahassa ja miettiä rauhassa mitä tekee.
 
Hyviä uutisia näillä näkymin pysyy xbox storessa koska palautus politiikka on hyvä.

Eli pelistä ei saa rahojaan takaisin Xboxilla jos takana on yli 2h pelailua? Varsin valitettavaa mielestäni eikä mitenkään "hyviä uutisia".

Itselläni alkoi varsinainen pelin crashailu reippaasti vasta intron ja Night Cityyn pääsyn jälkeen. Helposti sai kaksi tuntia kulutettua umpeen ennen kuin pelin rikkinäisyys tuli todella esiin.
 
Tuosta vaikeustasosta:
Itsellä toinen läpipeluu käynnissä ja very hardilla menty molemmat kierrokset tähän asti. Mutta kuten @Ac3way kirjoitti, niin vähän turhan helppoa kyllä välillä vaikeimmasta tasosta huolimatta. Myös vihollisten tekemä lämä vaihtelee suuresti aseista riippumatta. Välillä tuntuu, että oma V kyykkää yhdestä pistooliosumasta, kun taas joskus saa esim. raketteja "tankattua" lipaskaupalla. En tiedä, onko kyseessä ominaisuus vai mikä on homman nimi. Eipä tuo sinänsä häiritse, muuta kuin silloin, kun esim. kävelen itsevarmasti katana kourassa hentoista pistoolia pitelevää "thugia" kohti, ja kaveri niittaakin V:n laakista.

Kieltämättä varsinkin power revolverit ovat todella tehokkaita ja kykenevät tiputtamaan vihun yhdellä pääosumalla. Tätä taas pidän hyvänä juttuna, sillä onhan mukavaa napsia vastapuolen väestöä 1shot1kill tyylillä tietynlaisessa flow-tilassa.

Häkkerihommat itsellä jääneet melko vähälle oman ukulin ollessa melko lailla melee ja pistooli painotteinen.
Mutta kokonaisuudessaan combatti pelissä kyllä nautittavaa kaikkine jippoineen.
 
Eli pelistä ei saa rahojaan takaisin Xboxilla jos takana on yli 2h pelailua? Varsin valitettavaa mielestäni eikä mitenkään "hyviä uutisia".

Itselläni alkoi varsinainen pelin crashailu reippaasti vasta intron ja Night Cityyn pääsyn jälkeen. Helposti sai kaksi tuntia kulutettua umpeen ennen kuin pelin rikkinäisyys tuli todella esiin.
Itse olen saanut rahat takaisin jopa puhki kuunnelluista groove music kappaleista kun levyt poistui. Xbox saa rahat kyllä helposti takaisin jos on ongelmia kun ottaa vaan yhteyttä asiakaspalveluun. Eikä tulisi mieleenkään Cyberpunkkia palauttaa kun toimii boxilla hienosti ja onhan se ikävää jos peliä ei pysty ostamaan kun sitä haluaa pelata :)
 
Välillä tuntuu, että oma V kyykkää yhdestä pistooliosumasta, kun taas joskus saa esim. raketteja "tankattua" lipaskaupalla. En tiedä, onko kyseessä ominaisuus vai mikä on homman nimi. Eipä tuo sinänsä häiritse, muuta kuin silloin, kun esim. kävelen itsevarmasti katana kourassa hentoista pistoolia pitelevää "thugia" kohti, ja kaveri niittaakin V:n laakista.

Joo, siis mä en tajua tätä. Tuolla Redditin puolella epäilivät tuotakin bugiksi, kun ei siinä(kään) tunnu olevan mitään logiikkaa. Siis nämä "one shot" -kuolemat siellä täällä. Siis vaikka haarniskojen taso on hahmolla korkealla tasollakin.
 
Itse olen saanut rahat takaisin jopa puhki kuunnelluista groove music kappaleista kun levyt poistui. Xbox saa rahat kyllä helposti takaisin jos on ongelmia kun ottaa vaan yhteyttä asiakaspalveluun. Eikä tulisi mieleenkään Cyberpunkkia palauttaa kun toimii boxilla hienosti :)
No niin sieltä löytyi ilmeisesti jälleen yksi harvinaislaatuinen kopio Cyberpunkista joka toimii hienosti ilman bugeja. Jumalauta, että käykin joillakin pulla!

En sitten tiedä onko Microsoftilla musiikkikappaleissa ja niiden palautuksissa eri säännöt kuin pelien kohdalla, mutta ainakaan Cyberpunkin kohdalla pelistä ei tunnu saavan rahojaan takaisin jos peliä on tuo 2h takana. Tämä on tullut jo useista ihmisten twiiteistä ilmi.
 
Jep! Usko tai älä, joillakin peli on toiminut! :D
 
Tässä aika hyvin perusteltu se minkä takia itse en lähde CDPR näistä sen kummemmin ruoskimaan. aiemminki mainitsin täällä Coronan vaikutukset pelin kehityksessä. Kukaan meistä ei todellisuudessa tiedä minkälainen helvetti on kehittää peli tuossa Corona helvetissä. Toivottavasti CDPR tekisi pelinkehityksestä jonkulaisen digital diaryn tai dokumentin se avaisi vähä ihmisille silmiä

CDPR board member Michał Nowakowski said during the call. "We definitely did not spend enough time looking at that." The COVID-19 pandemic also impacted the usual testing plans for the title, CDPR said. "External testers working for external companies were not able to test the game from homes—they have test centers and if they’re not there, they’re not able to work," Kiciński said.

Viimeksi muokattu:
Täällä on käsi pystyssä.. Aivan järkyttävä munkki! Peli toimii ja näyttää hyvältä. + päivityksillä saadaan vieläkin parempi peli. Pitää laittaa veikkausta menemään tänään ja pelata lisää. Harvinainen tilanne että juuri Cyberpunk 2077 on itselle yksi parhaimmista peleistä mikä jaksaa kiinnostaa.
 
No niin sieltä löytyi ilmeisesti jälleen yksi harvinaislaatuinen kopio Cyberpunkista joka toimii hienosti ilman bugeja. Jumalauta, että käykin joillakin pulla!

Kai ymmärrät että asian voi kääntää myös toisinpäin?

No siellä on ilmeisesti jälleen yksi joka asiasta nipottava tyyppi, jolla mikään ei toimi. Jumalauta että käykin joillakin paska pulla.

Koitappa nyt vihdoinkin uskoa että tämä ei ole jokaisella samanlaista tuskaa kuin sinulla.
 
No niin sieltä löytyi ilmeisesti jälleen yksi harvinaislaatuinen kopio Cyberpunkista joka toimii hienosti ilman bugeja. Jumalauta, että käykin joillakin pulla!

En sitten tiedä onko Microsoftilla musiikkikappaleissa ja niiden palautuksissa eri säännöt kuin pelien kohdalla, mutta ainakaan Cyberpunkin kohdalla pelistä ei tunnu saavan rahojaan takaisin jos peliä on tuo 2h takana. Tämä on tullut jo useista ihmisten twiiteistä ilmi.
Twitter, se maailman suuri totuuden torvi... :D
 
Tässä aika hyvin perusteltu se minkä takia itse en lähde CDPR näistä sen kummemmin ruoskimaan. aiemminki mainitsin täällä Coronan vaikutukset pelin kehityksessä. Kukaan meistä ei todellisuudessa tiedä minkälainen helvetti on kehittää peli tuossa Corona helvetissä. Toivottavasti CDPR tekisi pelinkehityksestä jonkulaisen digital diaryn tai dokumentin se avaisi vähä ihmisille silmiä
No mutta onhan samat vaikutukset olleet muillakin pelintekijöillä ja saaneet pelinsä ulos niin ettei ole tarvinut vetää PSN:stä pois sentään.
Se että Koronan takia peli on tuossa kunnossa voi pitää paikkansa mutta se olisi vaatinut vain kylmästi sen ratkaisun että jätetään dollarit ottamatta joulu sesongilta ja julkaistaan peli kun se on pelattavassa kunnossa kaikilla.

Aivan järkyttävä munkki! Peli toimii
Mä lisään tähän komboon että pelasin Skyrmiä modattuna jokusen kymmenen tuntia ennen Cyberin julkaisua ja se ei kaatunut kertakaan tuona aikana ja nytten cyberi on pysynyt pystyssä sen 50h ajan(Bugeja kyllä ilmenyt)

Pelaajien jumalat olleet minulle _todella_ suotuisia viimeisen kuukauden aikana ja enkä valita :D
 
Pc versiossa nyt 60h kellossa ei yhtään kaatumista ja kerran tullut semmoinen bugi mikä olisi merkittävästi vaikuttanut pelikokemukseen Sidequestissa joka tuli itseasissa eilen, mutta sekin korjautui sillä että latasin pelin ja hoidin guidelinet eri järjestyksessä. leijuvia aseita näkyy tosi harvoin. Photomode tosin bugaa välillä sillei että hahmo on ilmassa mut senki saa sitten korjattua ihan sen photomoden säätimien kautta. Kerran myös yhdessä questissa auton kuski oli ulkona mutta se olikin suht merkityksetön questi niin aihetti lähinnä naureskelua :D ainiin ja onhan siltä omalta hahmolta lähtenyt hiukset peiliin katsoessa mutta peili on varmaan jotenkin rikki :D
 
Viimeksi muokattu:
Rupeaa lähinnä ihmetyttämään että mitä pelejä porukat ovat viimeisen vuosikymmenen pelannut?

Täällä on nyt useamman kerran mainittu leijuvat tölkit, autot jotka uponneet maahan ym. vastaavia, järkyttäviä peli-ilon tappajia. Jos rupean tässä nyt listaamaan jokaisen vastaavan kokoisen bugin näistä viime vuosina julkaistuista avoimen mailman peleistä, se lista tulisi olemaan piiiiiiitkä.

Ymmärrän sen että kaatumiset ovat jo asia erikseen. Itsellä nyt 39 tuntia takana, neljä kaatumista. No big deal. Ärsyttävää mutta ei mitään mikä saisi palauttamaan pelin. Huono ruudunpäivitys? Ei itselläni häiritsevää. Kyykkää välillä, ei niin pahasti että häiritsisi pelaamista. Teknisesti parannettavaa on mutta ei tämä sellainen täysin paskana oleva trainwreck ole, niinkuin jotkut antavat ymmärtää.

Olenko ainoa jonka mielestä on nähty paljon, paljon pahempaakin kuin cyberpunk 2077?
 
Joo, eiköhän tässä olla olla nostettu meteliä niistä suurimmista ongelmista ja ihmiset ottanut siitä itelleen agendan valittaa että koko peli olisi jollain tavalla paska. Hype on mitä on. Jos ei valiteta ruudunpäivityksestä koska saadaan pelata vaikka PC:llä niin sitten otetaan seuraava valituksen kohde. Jos ei kauheasti bugeja niin sitten vaan netistä bugivideot kehiin ja kerrotaan miten paljon niitä on. Sitten ollaan odotettu jotain ihme tosimaailma peliä missä voi seurailla npc hahmoja 6h putkeen ja sen pitäs käydä töissä ja ruokakaupassa ja aamulla se käy paskalla. Jos näin ei ole niin koko immersio kaatuu. Joku Red Dead Redemption 2 oli myös ihan hauska ja tavallaan elävä maailma kunnes alko samat tyypit pyörimään tien poskessa kysymässä samaa apua. Joskun jopa 15min päästä kun olit jo törmännyt kerran kyseiseen tyyppiin.

Suurin ongelma tässä on perus PS4 ja Xbox One versiot. Nämä olisi pitänyt vaan uskaltaa jossain välissä jättää pois. Keskittää se kehitysaika mitä näitten kanssa leikkimiseen meni niin vaikka noiden tiettyjen bugien pois saantiin.

Pelin jäätymiset on ainakin itsellä loppunut kokonaan...
 
Viimeksi muokattu:
Oma syyni jättää peli kesken ei liittynyt sen bugisuuteen, harvoin niihin PCllä törmäsi, enkä kertaakaan mihinkään isoon bugiin. Miksi jätin pelin kesken oli sen muuten niin keskeneräinen fiilis, surkea tekoöly jota on liian helppo manipuloida tai kiertää (puhumattakaan poliiseista). Open world tuntuu vain kulissilta tarinan ympärillä ja siellä ei oikeasti voi tehdä mitään, myöskään NPC hahmot ei luo illuusiota toimivasta älykkäästä maailmasta. Roolipeli elementit pelissä on todella köykäset ja varsinkin tarinan valinnat on äärimmäisen heikkoja ja eivät vaikuta sen etenemiseen mitenkään. Sekä joitain muita pienempiä juttuja, en halua pilata peliä että pelaisin sen läpi ja välillä fiilis on ihan taivaassa j välillä ottaa päähän kaikki asiat kun ongelmia alkaa kasaantua.

Pelissä on todella paljon hyvää, mutta esim, RDR 2 loi sellaiset standardit NPC hahmojen käyttäytymiselle että sitä odottaisi muiltakin ison luokan peliltä elävää maailmaa missä hahmot ei seiso kokoajan samassa kohtaa ja hoe samaa asiaa sen 50h.
 
Ylös Bottom