Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

The Witcher 3: Wild Hunt

Ei sillä ole merkitystä koska kyse on siitä mitä peli edustaa ei siitä ajankohdasta. Yksi huonoimpia sarjoja mitä on tullut katsottua.
On kai sillä jotain merkitystä koska kirjoitit "--lähinnä vitsi pelistä" ja sarja pohjautuu nimenomaan kirjoihin koska noudattaa niiden tarinaakin.

Nyt jää helposti se kuva että olet pettynyt koska ei ole valokopio pelien meiningistä/kuvastosta. Kaiken huippuna puhut pelistä (yksikössä) vaikka pelejäkin on olemassa kolme ja vielä vaikka päälle Thronebreaker, joka kertoo Mevesta. Vaikuttaa siis että kokemuksesi Witcheristä rajautuu mitä luultavimmin Witcher 3:een, jonka perusteella sitten kritisoit sarjaa ymmärtämättä että kyseinen peli ei ole sen lähde.

Lisäksi vaikka kyse on mielipiteestä niin olisi aina ihan kiva kuulla jotain perusteita miksi jotain pitää niin huonona tai roskana.
 
Oli se sarja mun mielestä yllättävän hyvä, vaikkei tietenkään nyt kirjoille pärjää. Mutta on niitä parempia sarjoja tullut silti katsottua, että ehkä vähän yliarvostettu. Olisi minun makuuni saanut enemmän äksöniä olla ja ehkä sitä Yenneferin tarinaa siinä oli liikaa.
 
Jos sarjaa voi jostain kritisoida niin aikajanalla hyppiminen saattoi vaikeuttaa joillekkin juonen seuraamista/ymmärtämistä. Ensimmäisistä kirjoista on kuitenkin haasteellista kääntää TV-sarja koska kyseiset kirjat pitivät sisällään yksittäisiä tarinoita Noiturin seikkailuista.

Myös joitain näyttelijävalintoja on kritisoitu mutta ne nyt on aina henkilökohtaisia juttuja. Mielestäni sarja oli vähintäänkin 4/5 ja odotan innolla jatkoa. Nyt ei pitäisi enää olla aikahyppyjäkään vaan juoni etenee tasaisesti raiteillaan.
 
Itse aloitin tämän pelaamisen bloodbornen ja horizon zero Dawnin jälkeen. Joku ongelma nyt on kun en saa tästä pelistä oikein kiinni eikä vie niin mukanaan kuin nuo kaksi muuta. Kuitenkil aion pelata ja katsoa että miten käy.
 



Vielä ei saatu traileria, eikä virallista julkaisu päivää, muuta kun että tän vuoden puolella ilmestyy, mutta tämmöistä infoa saatiin jo, toivon mukaan tuo more info coming soon tarkoittaa sitten tämän päivän pressejä :)
 
Tuo että siihen on tuotu sarjasta tuttuja itemeitä voisi viitata loppuvuoden julkaisuun, no eipä tuolla mikään kauhea kiire ole ainakaan itselle.
 
No tämäpäs sattui. Olen kyttäillyt PC:lle witcheriä sen jälkeen kun se tule pelattua DLC:t mukaanlukien platinaan.

Erityisesti olisi kyllä hyvä jos taistelua olisi kehitetty. Skyrimin jälkeen sekin tuntui hyvältä, mutta sittemmin on tullut spoilaannuttua Dark Souls sarjasta.
 
Otin Noituri kirjat luettavaksi uudestaan ja tällä kertaa äänikirjana ja nyt on jo menossa kirja numero 8 ja on nämä kyllä mainioita ja polte päästä pelaamaan on kova. Odottelen kuitenkin PS5 versiota kiltisti.
 
Odotelkaa te vaan niitä hienoja päivityksiänne. Meitsi pelaa switchilla käsikonsoli moodissa terävöitys täysillä kun muuten kuva on järkyttävän sumeaa suttua :D
Minkälainen peli on käsikonsolilla pelattuna? Mulla on ollut jo pitkään peli hyllykoristeena enkä ole vaan saanut aikaiseksi aloittaa sillä peliä. Skyrim ainakin toimii loistavasti Switchillä.
 
No visuaalisesti se on mitä on, mutta muuten ihan ehta witcher tietenkin. Pikaisesti koitin myös telkkarin kautta ja paremmalta tuo koneen omalla näytöllä näytti.
Alunperinhän tuo oli ihan järkyttävän sumea, mutta päivityksellä tuli postprocessing valikko josta löytyy blur, motion blur, depth of field, antialiasing, foliage, sharpening ja underwater effects säädöt.
Mulla on antialisointi päällä, sharpening täysillä, foliage high ja kaikki muu off asennossa, koska inhoan sitä voimakasta bloom efektia ja depth of field vaikuttaa jo ruudunpäivitykseenkin ja jopa nyt se vaeltelee enimmäkseen jossain 30fps alapuolella.

Pelaaminen on kuitenkin ollut ihan sujuvaa varsinkin nyt kun ostin split pad pron niin saa kunnon otteen ja on kunnon tatit.
Onhan sekin myös aika kunnioitettava saavutus, että koko peli ja lisärit on saatu tungettua 32gt kortille.
Ei tätä silti hyvällä tahdollakaan voi suositella jos taloudesta löytyy joku muukin laite jolla pelata ja peli on vielä kokematta.
Itsekin pelasin tämän pleikkarilla jo vuosia sitten ja jostain syystä halusin päästä pelaamaan tätä switchilla ja olenkin pelannut tätä vaan pari tuntia iltaisin jos ei muutakaan tekemistä ole.

Digital foundry teki hyvän videon tuon päivityksen jälkeen:
 

Harmillinen uutinen, mutta onneks loppu vuosi näyttää pelien suhteen suuhtellisen hyvältä.
 
Aikoinaan peliä pelatessa jäi sellainen olo, että Witcher 3 oli liian halpa peli sen laatuun nähden, vaikka oli täyden hinnan maksanut sekä Expansion Passin lisäksi hommannut. Tämä lienee kuitenkin jo liiottelua, että pelin pitäisi maksaa 10 000€ ...

Screenshot_20210907_134547.jpg

No joo, viime aikoina on ollut tälläisiä omituisia virheitä PS Prices sivustolla aina välillä. Jotenkin vaan huvitti.
 
Laitetaas tämä tännekin vaikka uutinen oli jo tuolla konsolifinin etusivulla, mutta erittäin harmittava juttu next gen upgradet siis myöhästyy entisestään ja tällä hetkellä next gen upgraden julkaisu aikataulua ei ole.

 
Laitetaas tämä tännekin vaikka uutinen oli jo tuolla konsolifinin etusivulla, mutta erittäin harmittava juttu next gen upgradet siis myöhästyy entisestään ja tällä hetkellä next gen upgraden julkaisu aikataulua ei ole.

Tämä on kyllä harmi. Olen useampaan otteeseen yrittänyt pelata tätä peliä läpi ja päätin että kunhan PS5 versio tulee ulos niin silloin pelaan tämän vihdoinkin alusta loppuun. Saas nähdä koska tämä tulee ulos.
 
On kyllä ärsyttävää, mutta ymmärrettävää. Mielummin valmis ja viimeistelty tuotos kuin CP2077-fiasko. Devaajille pitää antaa rauha tehdä mahdollisimman hyvä tuote. Harmittaa kyllä, sillä olen NG+ lykännyt next-gen version saapumiseen :D
 
Meitsi innostui jatkamaan tätä switchilla ja viimeiset pari viikkoa pelannut 2-3 tuntia joka ilta sängyssä ennen nukkumista ja tämä on kuin kokisi pelin ekaa kertaa sillä mä muistin kunnolla vain sen tehtävän jossa bloody baron kantaa sitä jotain oliota ja niitä pitää suojella.
Viimeksi just pääsin skelligeen ja sieltä tein ekan tarina tehtävän joten on tässä vielä pelattavaa vaikka kuinka.
 
Ylös Bottom