Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ghost of Tsushima

Mitäpä jos katsomme ensiksi kuinka laaja ja näyttävä tämä laajennus on ennen kuin tuomitsemme tämän rahastukseksi? ~10h tuntia laadukasta open world tekemistä 20-30 euron hintalapulla ei kyllä kuulosta mitenkään rahastukselta jos vertaa historian aikana nähtyihin muihin DLC-paskeisiin joista on vielä enemmän maksettu vähemmällä sisällöllä.

Siitä ei ole pitkä aika kun Sony ja Sucker Punch antoi varsin kehutun multiplayer-laajennuksen ilmaiseksi pelin omistajille. Kuin myös 60fps-laajennus annettiin ilmaiseksi. Järkihän sen jo sanoo, että kaikkea ei voi saada ilmaiseksi, etenkin jos projektin eteen on tehty hommia koko studion voimin. Tässä on kumminkin käsittääkseni uusi saari ja tarina välielokuvineen, uutta musiikkia ja taitoja sekä haarniskoita. Uskon, että tässä saa oikein mukavasti rahoille vastinetta ennen seuraavaa kokonaista peliä.

Tämä☝️
 
Vähän infoa haastattelun muodossa, Iki saari on n. pääpelin ensimmäisen actin kokoinen.

Erittäin hyvän kokoinen alue siis. Itselle pääpelissä miellyttävimmät maisemat tarjosi juurikin pelin ensimmäinen saari. Kakkos saarikin oli komea, mutta kolmos saari jäi minusta kahden ensimmäisen varjoon. Iki on ainakin ennakkovilkaisujen perusteella visuaalisesti minun mieleeni.

Jännityksellä odotan tuleeko PS5-versioon mitenkä huomattavia graafisia parannuksia. Pelailin joku aika sitten pitkästä aikaa PS4-versiota, vaikka se komea onkin niin parannettavaa voisi olla ainakin ruohikon ja kasvuston piirtoetäisyydessä.
 
Perjantaina sitten putkahtaa Ikin saari ja PS5 ehostukset, lähtee 3 rundi liikkeelle vkl. :D Ei varmaan taida tulla tuosta PS5 päivityksestä ennakkolatausta.
 
Itse asiassa se on ilmeisesti nyt ennakkoladattavissa.

Ja kun tarkemmin katsoo twiitin päivämäärää, on ennakkolatausta voinut käyttää jo useamman päivän.

Mites tuo nyt meni jos haluaa alkuperäisen PS4-version päivittää PS5-versioon? Onko joku yksi paketti mikä ostaa vai kuinka?
 
Mites tuo nyt meni jos haluaa alkuperäisen PS4-version päivittää PS5-versioon? Onko joku yksi paketti mikä ostaa vai kuinka?
Ensin pitää ostaa 19,95 euroa maksava päivitys PS4:n Director's Cut -versioon, ja sen päälle täytyy vielä maksaa 9,95 euroa, jotta saa saman satsin PS5:lle. Tuota jälkimmäistä tuotetta ei ole vielä Storessa, mutta saapunee 20. päivä viimeistään.

Update! Korjaus: on myös tulossa 29,95 euroa maksava paketti, joka sisältää nuo molemmat. Sitäkään ei vaan ole Storessa toistaiseksi.
 
Okei eli kuten ajattelin niin ps4->ps5 päivitystä ei vielä ole tarjolla, mietinkin että olenko vain sokea. Tulee siis perjantaina tuo mahdollisuus vasta.
 
onpa selvää rahastusta tämä sonylta jos ei halua lisäosaa mutta haluaa pelata ostamaa ps4 versiota ps5 niin siitä pitää viellä erikseen maksaa toivottavasti toi menee huonosti ja ei myy hyvin
 
onpa selvää rahastusta tämä sonylta jos ei halua lisäosaa mutta haluaa pelata ostamaa ps4 versiota ps5 niin siitä pitää viellä erikseen maksaa toivottavasti toi menee huonosti ja ei myy hyvin
PS4-versio toimii jo nyt PS5:llä 4K@60 fps, eikä siitä tarvitse maksaa mitään extraa. Tuo noin kympin lisä tulee siitä, jos haluaa siitä Director's Cutista aidon PS5-pelin, jossa on mukana mm. kunnon DualSense-tuki, parempi japaninkielinen huulisynkka ja muuta pientä.
 
Eli siis tuo Iki Island DLC tulee vain tuon Director's Cutin mukana 20€?
 
Varmaan jo jossain vaiheessa todettu, mutta voinut jäädä minulta huomaamatta, eli toimivatko PS4-tallennukset tuossa PS5:n Director’s Cut-versiossa?
 
Viimeksi muokattu:
Äh hitto miten sekavaa, siis ostin nyt ton 19,95 directors cut päivityksen mutta sekö ei nyt sit vielä oikeuta PS5-versioon?
 
Ylös Bottom