Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tales of Arise

Mä ihmettelin, että Alphenin ääninäyttelijä on tosi tutun kuuloinen. No mutta hän on itse prinssi Noctis Final Fantasysta, eli Ray Chase. Aivan loistava ääninäyttelijä, ja sopii kyllä Alphenille todella hyvin. Muutenkin olen pitänyt enkkudubeista.
 
nyt tuli unlockattua eka Relic ja kritisoin peliä eräästä puutteesta, mutta nyt se puute korjaantu tämän relicin jälkeen ja sanoinsinkin että se tekee, kertaheitolla pelistä ja combatista vielä paljon paremman vaikka se oli jo ennen sitä kovalla tasolla, :), samoin fishing tuli myös unlockattua joka vaikuttaa myös erittäin hauskalta, ja myöskin palkitsevalta :)

kolmannen kaupungin bossi taas aiheutti melkoisia harmaita hiuksia hardilla mutta sitten latasin aiemman saven ja vähän varustauduin niin kyllä sekin sitten lopulta kaatui :), 25h tuntia on pelikellossa niin hyvin on pelin maistunut :)
 
Osaisko joku antaa jotain vinkkejä ensimmäiseen bossiin? Se iso kirvesukko. Se lyö ihan överidamagea, enkä vaan tajua, mikä kikka siihen toimii parhaiten. Tuossa paikassa tuli muutenkin niin paljon uusia jippoja, enkä edes sisäistänyt kaikkea.

Eka kerta varmaan vuosiin, kun joutuu pyytää netistä apua. Noloa.
 
Ei se mitään noloa ole :) Väistelet vaan niin paljon kun pystyt ja lyös silloin kuin on aukkoja. Alphenin erikoisisku muistaakseni stunnas sen hetkeks ja sitten Shionne pystyy kans stunnailemaan sitä omalla iskullaan. Jos tuntuu ihan ylivoimaiselta niin sitten voi laittaa optioista vaikeusastetta pienemmälle, pelien kuuluu kuitenkin olla mukavaa ajan vietettä niin ei tartte näitä turhautumiseen asti yrittää :) Itsekin joutunut muutamissa bosseissa vähän säätää pienemmälle, sen verran kovaa kyytiä ollu välillä. Tosin enemmän tuohon vaikuttanu se että mulla on aina kaikki heali ja CP:tä palauttavat geelit lopussa.
 
itse taas nautin suunnattomasti siitä että parin tunnin taistelemisen jälkeen saan lopulta bossin alas sillä Hard modella. Ei ole käynyt mielessäkään vaihtaa vaikeusastetta. eilen kaatui 2 sidebossia tuolla demo alueella. kokoajan oppii pelistä jotain uutta välillä tosin turhauttaa se että Tekoäly juoksee suoraan bossin hyökkäyksen alle mutta sitä varten sitten hommataan itemeitä joilla saa sen healerin henkiin ja sen jälkeen break isku bossiin niin taas on ryhmä elossa tai vaihtoehtoisesti käytetään Tankin Shield skilliä juuri oikealla hetkellä kun bossi iskee AI hahmojen kimppuun. Eilen tuli craftattua partyn jäsenille tier 4 accesoriesit kun tier 4:lla on jo aika kovia bonareita, pidän myös siitä että nuo Orejen ominaisuudet on täysin random joten niitä on mukava myös farmailla :)
 
Viimeksi muokattu:
Mietin, miksi luen tuon pelin nimen aina vahingossa ilman i-kirjainta keskellä. Selasin nyt PS4:n pelikirjastoani ja siellähän oli Tales of Berseria. Vaikea uskoa sattumaan. Itse pelin suhteen ei ole mitään muuta kuin korkeita odotuksia, varmasti tulee alelaarista kerättyä talteen aikanaan.
 
Onko niin että tuota farmin statusta ei näe mistään koska mikäkin on valmis ? on meinaan harvinasien rasauttavaa kun käyt keräämässä valmistuneet tuotteet ja teleporttaat muaalle ja saat ilmoituksen että toinen on valmis...Ensimmäinen ävähn isompi miinus pelissä joka tekee tuosta tarpeettoman työlästä.
 
tuo kalastus on kyllä erittäin hyvin toteutettu pelissä, todella monia eri uistimia jotka sitten käy eri vesistöihin ja sillä tavalla saa erinlaisia kaloja. eli vinkkinä pelaajille jotka haluavat tienata pelissä goldia nopeasti, menkään kalaan kun se aukeaa :), itselläni ainakin tuo kalastus korjasi kaikki raha ongelmat ja onhan se muutenkin erittäin mukava ja rentouttavaa puuhaa :)

Noita anime pätkiä saisi pelissä tulla enemmän nyt tuli pitkästä aikaa tarinassa anime pätkä ja olihan se kovaa laatua. tykkään muutenkin siitä minkälaiseen suuntaan tarina on nyt menossa ja nuo keskustelut hahmojen välillä on välillä suhteellisen syvällisiäkin, välillä taas ei niin syvällisiä mutta hyvä balanssi saatu :)

Onko niin että tuota farmin statusta ei näe mistään koska mikäkin on valmis ? on meinaan harvinasien rasauttavaa kun käyt keräämässä valmistuneet tuotteet ja teleporttaat muaalle ja saat ilmoituksen että toinen on valmis...Ensimmäinen ävähn isompi miinus pelissä joka tekee tuosta tarpeettoman työlästä.

Se Ranchihän näkyy jokaisessa resting placessakin, sillä kaverilla joka on nuotion vieressä joka myy aseita yms että siellä ranchilla ei ole pakko käydä ekan kerran jälkeen enää ollenkaan. itse siis aina kun kuulen party membereiltä et ranchilla valmista tsekkaan sen seuraavalla nuotiolla se on ainakin omasta mielestäni suht vaivatonta
 
Viimeksi muokattu:
tuo kalastus on kyllä erittäin hyvin toteutettu pelissä, todella monia eri uistimia jotka sitten käy eri vesistöihin ja sillä tavalla saa erinlaisia kaloja. eli vinkkinä pelaajille jotka haluavat tienata pelissä goldia, menkään kalaan kun se aukeaa :), itselläni oli huomattavia ongelmia keksiä miten saada pelissä rahaa nopeasti niin tuo kalastus korjasi sen asian

Noita anime pätkiä saisi pelissä tulla enemmän nyt tuli pitkästä aikaa tarinassa anime pätkä ja olihan se kovaa laatua. tykkään muutenkin siitä minkälaiseen suuntaan tarina on nyt menossa ja nuo keskustelut hahmojen välillä on välillä suhteellisen syvällisiäkin, välillä taas ei niin syvällisiä mutta hyvä balanssi saatu :)

Se Ranchihän näkyy jokaisessa resting placessakin, sillä kaverilla joka on nuotion vieressä joka myy aseita yms että siellä ranchilla ei ole pakko käydä ekan kerran jälkeen enää ollenkaan. itse siis aina kun kuulen party membereiltä et ranchilla valmista tsekkaan sen seuraavalla nuotiolla se on ainakin omasta mielestäni suht vaivatonta

Jaa eipä ole ollut nuotiolle tarvetta sen jälkeen kun ranchilla kävi, täytyy tsekata seuraavalla kerralla mutta hyvä jos pystyy sitäkautta.
 
Noniin päätarina läpi ajassa 31 tuntia, paljon jäi vielä sivutehtäviä tekemättä ja ilmeisesti päätarinan jälkeen aukeaa jotain lisäjuttuja kaiketi, en ole vielä kauheasti perehtynyt mutta tekee mieli silti jatkaa mikä on hyvä merkki. Oikein hyvä jrpg-seikkailu oli kyllä, loppua kohden luolastot alkoi ehkä vähän heikkenemään laadullisesti mutta muuten ei ole kyllä mitään moitittavaa.
 
Okei eli ei ole ehkä ihan dq11 massiivisuuseltaan tämä peli jos pääpeli menee 31 tunnissa. Ehkä uskallan tämän siis ostaa nyt syksylle pelattavaksi.
 
Peli kyllä ansaitsee myyntinsä, sen mitä tähän mennessä nähnyt niin todella vakuuttavaa ja helposti paras Tales sarjan peli.
 
tuo 31h kuulostaa siltä, että on aikamoisella juoksulla vedetty sitten läpi, itsellä 37h ja olen ilmeisesti puolessa välissä peliä, sitten taas luin eilen itmejp twich käyttäjien viestejä niin siellä 51h peliä ei ole läpäisty ja 67h ja peli läpi, joten sanoisin että tämä on semmonen 50 tunnin pelin main+extranakin ja complete meneekin sitten paljon korkeammelle

tuolla 31h tunnilla pääsee näköjään Fastest ps5 version jaetulle 1 sijalle,

Viimeksi muokattu:
Ihan normaalivauhtia pelannu, niin kuin sanoin niin jokunen sivutehtävä jäi tekemät, muuten sivualueet on kaikki tutkittu. Mitä tämä läpäisyajan kyseenalaistaminen tai ihmettely on nyt oikein on? Ei minua kiinnosta jos joku nettisivu sanoo että pelin pituus on x tuntia. Minä pääsin pelin päätarinan läpi kun kello sanoi 31h, alueet tutkittu, 30 pöllöä löytynyt ja muutama sivutehtävä jäi tekemät kun siel oli itselle liian kovat monsterit, ne voin tehdä nyt kun on hahmot vähän kovemmat.

Pelasinko sinun mielestä väärin :) Totta kai nyt kun tarina on läpi niin aukesi pari lisäjuttua jotka nostaa sen kokonais ajan itsellä varmaan sinne jonnekin 40-50h luokkaan, riippuen siitä paljonko extraa on.

Mua kiinnostaa mis kohtaa sä oot noil tuntimäärillä, pistäks vaiks yv:llä tai spoilerii tänne tän hetken sijainnin. Loppupuoli on vähä sellane et se menee aika nopeesti.
 
Viimeksi muokattu:
joo ei tarkoitus ollut olla hyökkäävä, jokainenhan saa tosiaan pelata miten nopeasti pelit itse haluaa, varmaan on pelaajiakin joita ei niin kiinnosta anime höpöttelyt ja muut niin pelaa pelin ilman skitsejäkin jolloin ainakin uskoisin että mainquest menee huomattavasti nopeammin läpi , koska skitsejä riittää monen tunnin edestä, paljon myös vaikuttaa se millä vaikeusasteella pelaa, katsooko vinkkejä netistä yms, vai pelaako hardilla, jolloin bossit todennäköisesti vaatii useammankin yritys kerran,

kunhan siis ihmettelin vauhtiasi, tuntuu vain hyvin nopealta jos tuolla howlongtobeatissä keskiarvo pelkän mainquestin läpäisylle on 37 tuntia. ja tuota sivustoa yleensä pidän hyvin luotettavana lähteenä sen takia jäi kuva tuosta että tuo 31 tuntia olisi nopeasti juostu playtrought.

Olen itse menossa 4:lle Lordille sinne jonnekin laivahideoutille tapoin viimeksi sen T-rexiä muistuttavan otuksen ja sen jälkeen sain vihjeen tuosta hideoutista.
 
Juuh ei mittää :)

Oot aika säästeliäästi menny :D Et oo viel edes puoles välis ja tosta meno vaa paranee

Oon pelannu pääasias normaalilla, paris kohtaa oli pakko laittaa pienemmälle. Skittejä on tullut katottua mut ei läheskään kaikkia, ehkä siitä tulee jo eroa plus toi normaali vaikeusaste.
 
Joo itse tosiaan pelaan mahdollisimman hitaasti, Katson aina kaikki skitsit kun tulee uusia saataville, teen sidequestit, craftailen ja etenen mainquest sillon kun on pakko, pyrin myös tappamaan kaikki side bossit jotka on saatavilla korkeintaan samalla levelillä kun se itse sideboss, ja nyt olen myöskin kalastellut kaikki mahdolliset kalat mitkä pystyy noilla nykyisillä baitseilla saamaan.

tämä on siis oma tapa vain pelata näitä JRPG pelejä, osittain se kun pelaa hardilla niin se vaatii jo sen että pakko craftata optimaaliset itemit noihin boss battleihin ja varustautua kunnolla. ja varautua myöskin siihen että bossit vaatii useampia yritys kertoja, osittain myöskin sen takia kun tuo AI partyn tekoäly ei ole ihan sille hardin vaatimalla tasolla joten he syöksyvät usein miten suoraan kuolemaan ja bossien iskujen alle.

Mut joo varmasti vähentää sitä pelin läpäisy aikaa jos bossit ei vaadi useampia yrityskertoja ja varsinki se jos ei katsele aina noita skitsejä ku ne on saatavilla. uskoisin, että tuon howlongthebeatin sivuston mainquest aikoihin sisältyy myös ne kaikki skitsien katsomiset , välillä ne ovat kyllä todella pitkiä ja välillä niitä tulee useampi putkeen
 
Ihan normaalivauhtia pelannu, niin kuin sanoin niin jokunen sivutehtävä jäi tekemät, muuten sivualueet on kaikki tutkittu. Mitä tämä läpäisyajan kyseenalaistaminen tai ihmettely on nyt oikein on? Ei minua kiinnosta jos joku nettisivu sanoo että pelin pituus on x tuntia. Minä pääsin pelin päätarinan läpi kun kello sanoi 31h, alueet tutkittu, 30 pöllöä löytynyt ja muutama sivutehtävä jäi tekemät kun siel oli itselle liian kovat monsterit, ne voin tehdä nyt kun on hahmot vähän kovemmat.

Pelasinko sinun mielestä väärin :) Totta kai nyt kun tarina on läpi niin aukesi pari lisäjuttua jotka nostaa sen kokonais ajan itsellä varmaan sinne jonnekin 40-50h luokkaan, riippuen siitä paljonko extraa on.

Mua kiinnostaa mis kohtaa sä oot noil tuntimäärillä, pistäks vaiks yv:llä tai spoilerii tänne tän hetken sijainnin. Loppupuoli on vähä sellane et se menee aika nopeesti.
Et tietenkään mitenkään väärin ole pelannut. Tai ainakaan minun mielestäni, vaikka itse olenkin yleensä roolipeleissä ja seikkailupeleissä aika kova fiilistelemään rauhassa ja myös nuohoamaan kaikki nurkat ja sillä hetkellä tehtävissä olevat questit tarkkaan, ennen kuin alan etenemään tarinassa. Se nyt on vain minun tapani, eikä yhtään oikeampi tapa pelata kuin suoraviivaisemmin eteneminen.

Mutta se taisi juuri @DestiZ :in pointti olla, että jos ei kovin suoraviivaisesti etene pelissä niin taitaa tosiaan olla vielä aika paljon enemmän ajallisesti pelattavaa, kuin 31 tuntia, jos pelin sillä tyylillä läpäisee. Ainakin itse oletan, että minulla pelin läpäisemiseen menisi jopa yli sen 50 tuntia. No sen näkee sitten ehkä ensi viikolla, kun pääsen itsekin kunnolla peliä pelaamaan. Hankittuna se toki tuossa jo on, ja kyllä kovasti kuumottaisi aloitella. Tänä viikonloppuna ei kuitenkaan valitettavasti ainakaan paljoa pääse peliä vielä pelaamaan.
 
Ylös Bottom