Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Horizon Forbidden West

Niin eli olet jo varmuuden vuoksi jonkinlaisissa kulttuurisota-asemissa kertomassa, että jos hahmoa on muutettu jonkun vääränlaisen motiivin vuoksi niin et pidä tästä? En vieläkään ole ihan sisäistänyt miksi viisaatkin ihmiset lähtevät tällaiseen mukaan, mutta kai tämä on ajan henki ja hemmettiäkö minä tässä nettifoorumilla kaikkien aikaa tuhlaavana kerron mihin ihmiset saavat aikansa ja energiansa käyttää :D

Peace out, toivottavasti kaikki ensimmäisestä osasta pitäneet saavat tässäkin osassa rahoilleen vastinetta. Viimeisin traileri ei herättänyt itsellä mitään uusia ajatuksia, mutta kai tätäkin olisi joskus kiinnostavaa kokeilla.
No sanoin toki vain oman mielipiteeni, koska toivon, ettei peleihin tuotaisi tällaisia teennäisiä viestejä ja julistuksia. Varsinkin se harmittaa, jos aiemmin hyvinkin viihdyttävät pelisarjat valjastetaan tällaiseen. Viihde viihteenä, ja politiikka politiikkana - kitoos, ja peace out…
 
No mistä sait päähäsin, että tämä muutos liittyy yhtään mitenkään mihinkään viesteihin tai julistuksiin? Tuntuu, että kehittelet ihan omassa päässäsi näitä juttuja vähän peliin jos toiseenkin. Eikös esim Nathan Draken ulkonäkö ole muuttunut matkan varrella ihan jo senkin takia, että pelimoottorit muuttuu/päivittyy jne. Eipä kuulunut vastaavanlaista itkua siitä…
 
Nyt en tiedä kumpi on kummallisempaa, pelihahmon posket vai niiden puolustelu, tai että miksikö ei ihan mistä pelihahmosta saisi olla ihan sitä mieltä kuin haluaa.. ne vaan kuitenkin on pelihahmoja.
Tasapuolisuuden vuoksi posket kaikille..
Näytä liitetiedosto 8033

Tämä kuva saattaa kyllä jo spoilata jatko-osaa turhan paljon. Trailereilla nähty vesielikko on poskista päätellen siiderihai.

No mistä sait päähäsin, että tämä muutos liittyy yhtään mitenkään mihinkään viesteihin tai julistuksiin? Tuntuu, että kehittelet ihan omassa päässäsi näitä juttuja vähän peliin jos toiseenkin. Eikös esim Nathan Draken ulkonäkö ole muuttunut matkan varrella ihan jo senkin takia, että pelimoottorit muuttuu/päivittyy jne. Eipä kuulunut vastaavanlaista itkua siitä…
Kyllä tuo ihan sen pohjalta on esiin tullut kun useammankin pelin kehittäjät ovat itse todenneet, että hahmoista ei haluta enää tehdä niin kauniita ja seksikkäitä, kun se on sitten naisen esineellistämistä tai sitten loukkaa jotenkin naisia, joita ei syystä tai toisesta pidetä kauniina.

Kyllä minä ainakin katson paljon mieluummin varsin hyvän näköisiä hahmoja kuin jonkin pelin ulkopuolisen tarkoituksen takia heikennettyä ulkonäköä. Ja näin toki myös miespuolisten hahmojen kohdalla, vaikken voi itseäni minään komistuksena pitää. En ymmärrä miksi se sitten loukkaisi minuakaan, jos mieshahmot ovat komeita ja lihaksikkaita. Pointti on erityisesti kuitenkin edelleen, että jos hahmo on tietyn näköiseksi alunperin suunniteltu eikä miellytä välttämättä silmääni, niin toki se on silti täysin ok.

Nathan Drakenkaan muutoksesta en kyllä voi sanoa juurikaan pitäneen, mutta siinä ei kyllä hahmon ulkonäköä kuitenkaan heikennetty jollakin yleisesti vähemmän vetoavilla piirteillä. Kunhan näytti muutoin liian erilaiselta siihen Nathaniin nähden josta olin oppinut kolmessa ensimmäisessä pelissä varsin paljon pitämään. Nyt kun muuten ajattelen tarkemmin asiaa, niin tuokin asia on varmasti rikkana rokassa vaikuttanut siihen, etten pitänyt Uncharted 4:stä juurikaan. Toki suurin syy siihen oli se, että juoni ja varsinkin pelin loppupuoli oli suurimmaksi osaksi geneeristä höttöä, jossa ei enää muu innostanut kuin näyttävä grafiikka. Peli jäikin yli vuodeksi tauolle ennen kuin sain sen sitten lopulta pelattua läpi pitkin hampain.
 
Viimeksi muokattu:
No sanoin toki vain oman mielipiteeni, koska toivon, ettei peleihin tuotaisi tällaisia teennäisiä viestejä ja julistuksia. Varsinkin se harmittaa, jos aiemmin hyvinkin viihdyttävät pelisarjat valjastetaan tällaiseen. Viihde viihteenä, ja politiikka politiikkana - kitoos, ja peace out…
Nyt on kyllä aika harhaista ajattelua jälleen kerran kuvitella, että tässä joku politiikka tai agendan tuputus on pelintekijöillä taustalla.

Aivan normaalilta viehättävältä nuorelta naiselta Aloy näyttää tässä jatko-osassakin aivan niin kuin näytti ensimmäisessä osassakin.

horizon-forbidden-west-ngay-phat-hanh-don-dat-hang-truoc-doc-quyen-tren-ps5-doan-gioi-thieu-tr...jpg
 
Nyt on kyllä aika harhaista ajattelua jälleen kerran kuvitella, että tässä joku politiikka tai agendan tuputus on pelintekijöillä taustalla.

Aivan normaalilta viehättävältä nuorelta naiselta Aloy näyttää tässä jatko-osassakin aivan niin kuin näytti ensimmäisessä osassakin.

Näytä liitetiedosto 8034
Jos ulkonäkömuutokselle löytyy pelin sisäinen syy, niin täysin ok toki. Jään siis odottelemaan ilmeneekö jotain. Ja edelleen olen suurin odotuksin pelin ostamassa, eikä tämä asia sen enempää ole suhtautumiseeni itse peliin vaikuttamassa. Ilmiönä tämä mainitsemani on kuitenkin todellinen ja vaikkei sitten liittyisikään loppujen lopuksi juuri tähän peliin, niin sen olemassaoloa on sinänsä turha alkaa kieltämään, kun useat pelikehittäjät ovat itse sen avoimesti myöntäneet. Surullinen suuntaus sinänsä.
 
Viimeksi muokattu:
Koko ajatus siitä että Aloyn kaltaiselle hahmolle muka tehtäisiin "lihava pää", ja vielä sen takia ettei se loukkaisi ketään, on täysin naurettava.
Samaa mieltä olen - tuollainen on täysin naurettavaa ja suorastaan käsittämätöntä. Tämän tyyppisesti ovat kuitenkin joidenkin pelien kehittäjät avoimesti myöntäneet toimineensa.
 
Kysyn taas, vai oliko se viimeksi vain toteamus tai ihmettely, että onko Aloy missään muussa kuvassa/videossa ns. "pullaposkinen" vai perustuuko oikeasti tämä kaikki valitus, epäily ja muut vain yhteen (1) kuvakaappaukseen?

Jos näin, niin jonkinlaista mediakritiikkiä nyt kehiin. Jo tuo tuorein (tänne linkitetty) kuva näyttää ihan eriltä. Sekin vielä että ainakin tuossa vertailukuvassa myös huivi peittää kaulan pituutta, joka tekee naamasta vielä enemmän pulleamman näköisen. Ja se "pullaposki" on myös zoomattu lähemmäs. Ja oliko siinä vielä joku kalansilmäefekti?

Jos olette ikinä kameraa käyttäneet niin kuvatkaapa samalla tapaa rajatut kuvat niin että toisessa on zoomattu - siis oikealla, polttiväliä muuttavalla zoomilla, eikä millään digidigillä. Saatatte yllättyä. Tämän saman seikan vuoksi passikuvia otettaessa suositellaan ottamaan ne kuvat tietyllä polttovälillä ettei tule noita efektejä. Poliisin passikuvaohjeessa on myös hyviä vertailukuvia tästä ilmiöstä.

En sano että tuossa välttämättä on mistään näistä kyse mutta jo se, että koko jupakka kenties perustuu yhteen kuvaan, on ihan naurettavaa. Taaskaan ei voida odottaa sitä itse peliä kun on jo jotain pientä mutinaa olemassa.

Toisaalta ymmärrän harmituksen jos Aloyta muutetaan kun hahmo ei ollut ns. perinteinen seksisymbolihahmo alunperinkään. Harvinaisen hyvä hahmo.
 
Puhut kyllä mahdollisesti tässä täyttä asiaa. Näin ainakin toivon olevan kuin tuossa itse epäilet olevan. Muistutan kuitenkin, että odotan peliä joka tapauksessa suurella mielenkiinnolla ja ostan sen kyllä day one.
 
Kyllä tuo ihan sen pohjalta on esiin tullut kun useammankin pelin kehittäjät ovat itse todenneet, että hahmoista ei haluta enää tehdä niin kauniita ja seksikkäitä, kun se on sitten naisen esineellistämistä tai sitten loukkaa jotenkin naisia, joita ei syystä toisesta pidetä kauniina.
Onko sulla antaa jotain esimerkkejä tällaisista tapauksista? En ole myöskään nähnyt mitään lähdettä sille, että Guerilla olisi muuttanut Aloyn ulkonäköä minkään agendan vuoksi.

Luulenpa vaan, että tuollaisten yksittäisten screenshottien perusteella on turha vetää hernettä nenään. Siinä materiaalissa mitä olen itse nähnyt, niin Aloy näyttää kyllä ihan itseltään ja oikein hyvältä. Pelihän on graafisesti kehittyneempi ykkösestä, joten on varsin ymmärrettävää jos Aloyn hahmo ei vastaa täysin edeltäjäänsä.
 
Laitan vielä sen poliisin passikuvaohjeen linkin, josta sivun 2 alareunasta näkee sen "optisen vääristymän", minkä polttovälierot aiheuttavat. Ääriversiossa se olisi kalansilmä vs. normaali linssi.

Siinä on sama henkilö, jossa toisessa kuvassa todella slimmit posket ja toisessa pulleahkompi. Lisäksi kyseinen henkilö näyttää ihan eri tyypiltäkin vaikka se on täysin sama henkilö eikä edes tietokoneella tehty. Eli pelkkä optinen vääristymä voi aiheuttaa noin ison eron. Lisäksi vielä tosiaan se että jos ovat päivittäneet pelimoottoria tai hahmoa (siis pelissä, ei tuolla poliisilaitoksella) niin voi miettiä että mitä se on aiheuttanut. Muistatte varmaan miten "hyvin" Mass Effectissä siirtyi hahmot pelien välissä :D

Linkki: https://poliisi.fi/documents/25235045/31329600/Poliisin-passikuvaohje-2020-FI.pdf

Toivoisin toki että kyseessä olisi ihan vain näitä ns. ymmärrettäviä syitä eikä oltaisi tarkoituksella "huononnettu" hahmoa. En yleensä jaksa valittaa jos hahmoista tehdään realistisempia mutta Aloy nyt vain sattui olemaan realistisimpia ja ns. normaaleimpia hahmoja, varsinkin nais sellaisia, niin ihmetyttäisi ja harmittaisi kovasti että minkäänlaiseen muutokseen on nähty syy. Ellei kyse ole jostain realistisesta syystä, kuten ikä tms.
 
Viimeksi muokattu:
Ymmärsitkö sä ollenkaan mun pointin?
Et tainnut ymmärtää nyt itse miksi vastasin noin. Käytin sinun sanojasi kuvaamaan saman asian juuri siitä toisesta näkökulmasta. Sellaista pientä vinoilua ilman pahaa tarkoitusta sinänsä. Mutta antaa nyt olla. Odotellaan peliä nyt vaan sinänsä suurella mielenkiinnolla kaikki. Vaikuttaisi, että siitä voimme olla ainakin samaa mieltä.
Onko sulla antaa jotain esimerkkejä tällaisista tapauksista? En ole myöskään nähnyt mitään lähdettä sille, että Guerilla olisi muuttanut Aloyn ulkonäköä minkään agendan vuoksi.

Luulenpa vaan, että tuollaisten yksittäisten screenshottien perusteella on turha vetää hernettä nenään. Siinä materiaalissa mitä olen itse nähnyt, niin Aloy näyttää kyllä ihan itseltään ja oikein hyvältä. Pelihän on graafisesti kehittyneempi ykkösestä, joten on varsin ymmärrettävää jos Aloyn hahmo ei vastaa täysin edeltäjäänsä.
En nyt ala ottamaan niitä muita esimerkkejä kuitenkaan ainakaan juuri nyt esiin, koska siitä aukeaa taas uusi Pandoran lipas. En nyt jaksa kyllä mitään isompia jankkauksia ja sotia täällä foorumilla.
 
Et tainnut ymmärtää nyt itse miksi vastasin noin. Käytin sinun sanojasi kuvaamaan saman asian juuri siitä toisesta näkökulmasta. Sellaista pientä vinoilua ilman pahaa tarkoitusta sinänsä. Mutta antaa nyt olla. Odotellaan peliä nyt vaan sinänsä suurella mielenkiinnolla kaikki. Vaikuttaisi, että siitä voimme olla ainakin samaa mieltä.
Kyllä mä ymmärsin sen. Sarkasmiahan tuo mun kysymys oli. Senkin varmasti ymmärsit. Vinoilua puolin ja toisin. Peliä minäkin odotan innolla. Siitä ainakin samaa mieltä.
En nyt ala ottamaan niitä muita esimerkkejä kuitenkaan ainakaan juuri nyt esiin, koska siitä aukeaa taas uusi Pandoran lipas. En nyt jaksa kyllä mitään isompia jankkauksia ja sotia täällä foorumilla.
Tästäkin mä olen samaa mieltä. :)
 
Olkaahan tarkkana jos olette ostamassa peliä suoraan PSN:nästä. PS4 version saa 10 euroa PS5 versiota edukkaammin. Ja tähän pitäisi käsittääkseni olla tarjolla ilmainen päivitys PS4->PS5. Joten ei ole mitään syytä ostaa tuota kalliimpaa versiota. Tätä kalliimpaa versiota tarjoillaan esimerkiksi PS5 kauppapaikalla.
 
Oletko varma asiasta? storessa ei ainakaan lue mitään sen suuntaista.
 
Ylös Bottom