Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

PlayStation 5, Xbox Series X, Switch 2 – konsolipelaamisen 9. sukupolvi

Miten tämä liittyy mihinkään? Sony julkaisee pelejä PC:lle. Microsoft julkaisee pelejä PC:lle. Molemmilla on omat suljetut konsolialustansa mihin eivät julkaise kilpailijan pelejä. Tämä on minusta aika selvä peli.

Ei muutako lisää vaan, mitä enemmän niitä julkaistaan PC:lle niin siitä enemmän pelisarjat kerää yleisöä lisää ja saavuttaa suurempaa suosiota.
 
Microsoft tuli konsolimarkkinoille melkein vuosikymmen myöhemmin ihan hyvällä laitteella. Integroitua kovalevyä kummempaa se ei tosin markkinoille "keksinyt". Pelejäkin saivat aikaiseksi ihan hyvin, kun syntyi Halo-sarja, Gears Of War-sarja ja Forza-pelit. Niillä se sai kahmittua itselleen jonkunlaisen markkinaosuuden. Aikanaan kävi kuitenkin selväksi, että se markkinaosuus ei noilla pelisarjoilla ja "teknisillä innovaatioilla" kovin kummoiseksi kasva.
On tainnut joltain unohtua kuinka kömpelöitä verkkopalveluita Nintendo ja Sony on aikanaan tarjonnut. Ja ihan ymmärrettävästi, sillä ei nämä yritykset olleet silloin tunnettuja käyttöliittymistään ja verkkopalveluiden kehittäjänä. Todisteena tästä on Xboxin maksulliset verkkopalvelut konsolitaipaleen alusta alkaen; ihmiset arvostavat että laite toimii saumattomasti, verrattuna Sonyn ja Nintendon vastaaviin jotka olivat kaukana käyttöliittymän mukavuuden suhteen.

Niin ja köhköh, kukas ne saavutukset/trophyt toi ensin pelaajille.... Ja mitäs muuta vielä. :)
 
Maksulliset verkkopalvelut ja saavutukset taitavat kuitenkin jakaa mielipiteitä, joten hankala niistä on sellaista yhtä ja oikeaa näkemystä löytää. Olisin itse pärjännyt ilmankin, joku toinen liputtaa noiden puolesta. Saavutukset eivät myöskään ole Microsoftin keksintöä, vaikka se ensimmäisenä ne alustakohtaisesti laajalle pelaajajoukolle toikin.
 
Mistä tämä tieto on peräisin? Itse olen nähnyt vain lausuntoja, että MS oli Activisionia silmäillyt ostomielessä aiemmin, mutta kovan markkinahinnan takia ei ollut asiassa edennyt kuin vasta nyt. Myynti liittyy vahvasti juuri viimeisen vuoden aikana Activisionia kohdanneisiin ongelmiin (oikeusjutut, työntekijöiden protestit, yrityskulttuuri jne), jota laskivat osakekurssin Microsoftin kipurajan alle ja varmasti myös vaikuttivat omistajien myyntihalukkuuteen, jos/kun ei uskottu yrityksen johdon pystyvän laivaa enää kääntämään.
Yrittihän ne sitä muillekkin myydä. Onneksi ei ainakaan mennyt facebookille https://www.techradar.com/news/activision-couldve-been-bought-by-facebook-or-ea
 
Periaatteessa Facebook, Apple tai Amazon voisi vieläkin hankkia Activision Blizzardin laittamalla tarpeeksi käteistä tiskiin. Eikö Codemastersien kaupassa käynyt juuri niin?
 
Destin IGN:ltä, jolla oma henkilökohtainen kanava, jakaa mielipiteitään samasta asiasta josta täälläkin keskusteltu. Hänen(kin) mielestään on tekopyhää pitää Microsoftin tekemisiä aina pahana, samalla kun Sony on viaton pulmunen.
 
Jaksoin katsoa puhuvaa päätä sen verran, että toi esiin Japan Studiosin sulkemisen. Minusta se oli umpisurkea päätös, joten en ymmärrä mitä tämä taas todisti? Lievästi sanottuna katsojan/kuuntelijan/lukijan aliarviointia vetää ihan eri kaliiperin whataboutismit mukaan.
 
On tainnut joltain unohtua kuinka kömpelöitä verkkopalveluita Nintendo ja Sony on aikanaan tarjonnut. Ja ihan ymmärrettävästi, sillä ei nämä yritykset olleet silloin tunnettuja käyttöliittymistään ja verkkopalveluiden kehittäjänä. Todisteena tästä on Xboxin maksulliset verkkopalvelut konsolitaipaleen alusta alkaen; ihmiset arvostavat että laite toimii saumattomasti, verrattuna Sonyn ja Nintendon vastaaviin jotka olivat kaukana käyttöliittymän mukavuuden suhteen.

Niin ja köhköh, kukas ne saavutukset/trophyt toi ensin pelaajille.... Ja mitäs muuta vielä. :)
Saavutukset ja Trophyt ei ole kyllä ikinä kiinnostanut.

Ei mulla ainakaan ole ollut ongelmia noitten käyttöliittymissä, päinvastoin erittäin selkeitä ollut.

Live kyllä oli aikoinaan ylivoimainen mitä tuli nettipeluuseen ja party chatteihin, silloin 360 aikoihin.
 
Destin IGN:ltä, jolla oma henkilökohtainen kanava, jakaa mielipiteitään samasta asiasta josta täälläkin keskusteltu. Hänen(kin) mielestään on tekopyhää pitää Microsoftin tekemisiä aina pahana, samalla kun Sony on viaton pulmunen.

Tuskin kukaan järkevä ihminen noin mustaa ja valkoista on kirjoittanutkaan näistä yhtiöistä, ainakaan täällä jossa meno on ollut aina aika maltillista konsolisodan suhteen.

Minä en vain pysty ostamaan sitä puhetta, että Microsoftin Bethesdan ja A-B:n osto on samassa mittakaavassa haitallista alalle kuin Sonyn joku Housemarquen ja Insomniacin haaliminen omaksi studioksi tai joku työtä yritys omia Final Fantasy-pelisarjaa omalle konsolialustalle yksinoikeudella. Molempien yhtiöiden toimet ovat tuomittavia tekoja kun yleisesti alaa mietitään, mutta kyllä ihan erilaista vahinkoa miljoonille ihmisille tuo Bethesdan ja A-B:n tulevien pelien vieminen pois Sonyn ja Nintendon alustoilta on kuin Sonyn tai Nintendon viime vuotiset moneyhattaukset. Siinä mielessä on minusta ymmärrettävää jos Microsoft nyt saa isompaa kritiikkiä kuin Sony tai Nintendon heidän pahoista toimista alalla.

Älkääkä suotta vaivautuko puolustautumaan kuinka Microsoftin alustalla näitä pelejä kumminkin pääset jatkossa pelaamaan ilman konsolia kuukausimaksun kautta. Ihan yhtä tuomittavia nämä tunnettujen 3rd party julkaisijoiden ostelut silti on, koska se on vain miljoonilta tavallisilta tallaajilta pois kun Microsoft päättää alkaa käyttämään järjettömiä rahavarastojaan ja muuttamaan alaa omakseen.

Miljoonilla ihmisillä esimerkiksi Malesiassa ei kumminkaan ole edes mahdollisuutta koko Xbox-ekosysteemiä käyttää koska tuotteita ei myydä eikä tueta maassa. Siinähän jäävät sitten nuolemaan näppejään Microsoftin toimien edessä.
 
Kettu veti marjoja...

Saas nähä minkälaisia herkkuja Activision Blizzardilta tulee nyt kun se on Microsoftin alaisuudessa. Voimme varmasti kaikki myöntää että alamäkeä oli lafka menossa ja että nyt on uusi mahdollisuus aikaisempien mestariteosten herättämiseen.

Kuinkakohan monelle "AB-diilin valittajalle" maistuu nämä pelit silloin ja käsi menee taskuun rankalla kädellä?
 
Samaa mieltä täällä. Vaikkei Sony mikään puhdas pulmunen tietenkään ole, niin kyllä AB:n ja Bethesdan osto on ihan eri luokkaa "pahuus asteella". Se on tietty Mikkisoftan looginen strategia jatkaa monopoli-aseemansa myös pelipuolelle kun ovat nähneet kuinka Windowsin valta-asemaa pc-puolella ei ole kukaan pystynyt horjuttamaan. Rahaa vaan tiskiin ja kyllä se sieltä tulee.

Onneksi ei paljoa itseä haittaa kun Diablo on menettänyt viehätyksensä ja Codi on muuttunut fifa-päivitykseksi. Toki jos sieltä joku päivä pusketaan ulos tuoretta ja toimivaa räiskintää, niin sitten kyllä laittaa harmittamaan.
 
Jaa-a, vaikea sanoa. Kannattaako tässä nyt edes trollin puheisiin vastata, mutta napataan koukku suuhun ja kysytään: Ostatko itse hyviä pelejä? Tuosta kysymyksestä varmasti löydät vastauksesi. Niitä mestariteoksia odotellessa hyviä pelihetkiä nykyisten mestariteosten - kuten God of Warin parissa! Eikä tarvitse laittaa kättäkään rankasti minnekään, kun halvalla saa.
 
Microsoft päättää alkaa käyttämään järjettömiä rahavarastojaan ja muuttamaan alaa omakseen.

Jos tämä oikeasti toteutuisi, niin silloinhan kaikki olisi yhdellä alustalla - eli ilmeisesti hyvin? Vai onko ongelma tosiaan vain, jos "kaikki tarpeellinen yhdellä alustalla" on Microsoftin alusta? Siltä nimittäin vaikuttaa.

Mutta jos nyt syntyisi tämä MS-dystopia, silloinhan tosiaan olisi ensimmäistä kertaa oman 80-luvulta alkaneen historian aikana "yhden konsolin taktiikka" mahdollista. Mutta eihän näin käy, vaan markkinoilla todennäköisesti jatkossakin on kolme menestyvää ja erilaista toimijaa.

Neutraalin "yhden konsolin kuluttujan" (siis sellaisen joka ei ole syystä tai toisesta valmis ostamaan vain Sonyn konsolia) silmissä tämä toki voi vaikuttaa ostopäätökseen. Suurinosa ei edelleenkään ole ehtinyt ostamaan uusimman sukupolven konsolia, joten ostopäätöstään voi kuluttajana edelleen miettiä, jos Zenimaxin ja Activision Blizzardin kiinnittäminen Microsoftin talliin ostopäätökseen vaikuttaa.

Täällä harrastajien parissa useamman konsolin taktiikka on ns. aina ollut todellisuutta, eikä tämä sinänsä mitään uutta tuo.

Sonyn tai Nintendon viime vuotiset moneyhattaukset.

Nintendo ei mielestäni tähän keskusteluun varsinaisesti kuulu. Legendaarinen konsolifirma elää kyllä ihan omaa elämäänsä jo pelkästään suunnitelufilosofiansa puolesta (ei mene tehot edellä) ja porskuttaa menemään täysin uniikkina, pääosin omalla tuotannollaan, kuten myyntitilastoista nähdään. Zenimaxin ja Activision Blizzardin siirtyminen MS:n talliin ei heihin niin vahvasti vaikuta, varsinkin kun hyvin todennäköisesti MS heidänkin kanssaan yhteistyötä tekee jatkossakin.
 
Tämä aihe kyllä näköjään jatkaa antamistaan, alkaa olemaan mielensäpahoittaminen aika eeppistä jo. Sopivasti myös tietyiltä keskustelijoilta unohtuu mainita että vaikka miljoonilta pelaajilta malesialaisteorioiden kautta jää AB:n pelit pelaamatta, niin tuo kauppa myös hyödyttää isosti miljoonia GamePass:n tilaajia...
 
Näköjään ainakaan kukaan tällä foorumilla ei pelaa activision blizzardin pelejä, mutta samassa yhteydessä kauheet herneet nenään näistä kaupoista. Itseasiassa ympäri internettiä samaa teksitiä ei nämä activision blizzardin pelit mitään merkitse jne. Kai niitä sentään joku jossain pelaa kun yhtiön myyntiarvo on 68.5 miljardia ?
Ainakin WoW, Starcarft ja Overwatch pelaajille tämä kauppa on tuonut helvetisti toivoo paremmasta tulevaisuudesta kauppojen jälkeen. Kaikki blizzardin pelejä pelaavat olivat tosi kyllästyneitä bobby kotickiin ja myöskin osakkeen arvo oli pudonnut paljon eli varmaan painetta tullu tähän myynti hommaan. Taitaa asia olla aikalailla siitä kiinni mistä näkökulmasta tätä myyntiä katsoo.
 
Kuinkakohan monelle "AB-diilin valittajalle" maistuu nämä pelit silloin ja käsi menee taskuun rankalla kädellä?
Vaikkapa tällä foorumilla ja Twitteriä selaamalla saa ehkä vähän väärän käsityksen tavallisista kuluttajista. Haluaisin ainakin uskoa, ettei suuressa maailmassa olla niin pahasti kaivauduttu omiin poteroihin kuin vaikka täällä. Ei siellä vihata toista konsolia vain siksi minkä merkkinen se on tai kuka sen valmistaa. Laitteita ja pelejä ostetaan kun jokin kiinnostaa.

Sen sijaan pahimmille A-B diilin valittajille ei varmasti maistu jatkossa enää firman pelit. Ne ovat nyt samaa paskaa miksi Bethesdakin pelit muuttuivat vuosi sitten. Menevät mieluummin Xbox ja Microsoft vihassaan enemmän äärimmäisyyksiin kuin lieventävät sitä.
 
Jos Microsoftin ultimaattinen tavoite on saada GamePass julkaistua alustalla kuin alustalla ja Bethesdan/Activisionin/EA*:n pelit olisivat Playstationilla pelattavissa GamePassin kautta (tai puritanisteille erikseen ostettuna), niin kuka on tarinan pahis jos Sony ei halua suljetulle alustalleen GamePass Lite* -palvelua?

* EA:n peli ovat osa GamePass -tilausta.
**Lite -palvelussa ei olisi Halo/Forza etc. XBox -pelejä.
 
Tämä aihe kyllä näköjään jatkaa antamistaan, alkaa olemaan mielensäpahoittaminen aika eeppistä jo. Sopivasti myös tietyiltä keskustelijoilta unohtuu mainita että vaikka miljoonilta pelaajilta malesialaisteorioiden kautta jää AB:n pelit pelaamatta, niin tuo kauppa myös hyödyttää isosti miljoonia GamePass:n tilaajia...

Olisin editoinut tähän kuvan hymyilevästä karvalakkipäisestä Heikki Kinnusesta takanaan Game Pass-logo, mutta taitaisi jäädä kiinni tekijänoikeuksista. Sinänsä hyvin tuot esiin myös sitä toista närästyksen aiheuttajaa, eli Game Passia. Sille on tosin sitten jo oma ketjunsa.

Vaikkapa tällä foorumilla ja Twitteriä selaamalla saa ehkä vähän väärän käsityksen tavallisista kuluttajista. Haluaisin ainakin uskoa, ettei suuressa maailmassa olla niin pahasti kaivauduttu omiin poteroihin kuin vaikka täällä. Ei siellä vihata toista konsolia vain siksi minkä merkkinen se on tai kuka sen valmistaa. Laitteita ja pelejä ostetaan kun jokin kiinnostaa.

Sen sijaan pahimmille A-B diilin valittajille ei varmasti maistu jatkossa enää firman pelit. Ne ovat nyt samaa paskaa miksi Bethesdakin pelit muuttuivat vuosi sitten. Menevät mieluummin Xbox ja Microsoft vihassaan enemmän äärimmäisyyksiin kuin lieventävät sitä.

Voihan sen asian nähdä noinkin, vaikka täälläkin on kilpailun vähentymistä kritisoitu. Ilmeisesti tämä on kuitenkin täysin vieras skenaario, kun vapahtaja Phil Spencer puhuu kaverillisesti. Silläkään ei ole väliä, että omistaa myös sen mustan laatikon, vaan kyseenalaistetaan logiikkaa kun muutakaan ei keksitä. Vihreiden miesten näkemysten perusteella paskat Sonyn pelit muuttuvat hunajaksi PC-porttausten myötä. Tähän jatkoksi voit lisätä oman kommenttisi viimeisen lauseen ja korvata Xboxin ja Microsoftin Playstationilla ja Sonylla.

Muistatteko sen hetken, jolloin lähditte ostamaan palvelua heti sen jälkeen kun joku esitti vastakkaisia mielipiteitä Internet-foorumilla? En minäkään.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Samaa mieltä täällä. Vaikkei Sony mikään puhdas pulmunen tietenkään ole, niin kyllä AB:n ja Bethesdan osto on ihan eri luokkaa "pahuus asteella". Se on tietty Mikkisoftan looginen strategia jatkaa monopoli-aseemansa myös pelipuolelle kun ovat nähneet kuinka Windowsin valta-asemaa pc-puolella ei ole kukaan pystynyt horjuttamaan. Rahaa vaan tiskiin ja kyllä se sieltä tulee.

Onneksi ei paljoa itseä haittaa kun Diablo on menettänyt viehätyksensä ja Codi on muuttunut fifa-päivitykseksi. Toki jos sieltä joku päivä pusketaan ulos tuoretta ja toimivaa räiskintää, niin sitten kyllä laittaa harmittamaan.
Ja jos se suuntaus noissa peleissä sitten muuttuukin vaikkapa sinua ja monia muita täällä valittavia miellyttäväksi, niin on ehkä syytä kuitenkin tiedostaa, että silloinhan nimenomaan Microsoftin mukaantulolla on ollut positiivinen vaikutus. Eli hyvä asia ja kättä taskuun, eikö niin? Vai olisiko sitten vaan todella jämähtäneet periaatteet taustalla ja käsi pysyisikin taskussa ja nillitystä jatkettaisiin?

Itse en voi ymmärtää sitä, että fanitetaan sinänsä jotain alustaa sen merkin vuoksi ja toista ei voida edes harkita jostain periaatesyistä.

En minäkään Xboxia fanittaisi, ellei sen käytettävyys ja kuluttajaystävällisyys olisi aivan toista luokkaa kuin kilpailijoillaan, joilla taas nuo asiat ovat varsin heikosti toteutettu monelta osin, vaikka vahvuutensa niilläkin on, erityisesti yksinoikeuspelien kautta.

Mutta sinä päivänä kun Microsoft dumppaisi nykyisen lähestymistapansa ja upean käyttäjäystävällisen konsolisuunnittelunsa sekä hylkäisi kuluttajaystävälliset palvelut, niin silloin dumppaisin minäkin sellaisen uuden konsolin heiltä. Ei ole järjen hiventä fanittaa nimenomaan sitä merkkiä, vaan sitä mitä ominaisuuksia (vahvuuksineen ja heikkouksineen) konsoleilla on.
 
Viimeksi muokattu:
Jaa-a, vaikea sanoa. Kannattaako tässä nyt edes trollin puheisiin vastata, mutta napataan koukku suuhun ja kysytään: Ostatko itse hyviä pelejä? Tuosta kysymyksestä varmasti löydät vastauksesi. Niitä mestariteoksia odotellessa hyviä pelihetkiä nykyisten mestariteosten - kuten God of Warin parissa! Eikä tarvitse laittaa kättäkään rankasti minnekään, kun halvalla saa.
Eipä tuohon muuta sanottavaa ole kuin että kovin hapan weekendi ja onhan se God of War varmaan ihan ok peli. Ei ole sattunut omalle kohdalle toistaiseksi.
 
Ylös Bottom