Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elden Ring

Vain yksi asia on mietityttänyt: missä ovat kaikki ihmispelaaja-invaderit? Muutama sellainen on tullut nähtyä, mutta ne ovat tekoäly-invadereita. Alkuun mietin, onko Limgraven alue mahdollisesti rauhoitettu tunkeutujilta, vaan ei ole näkynyt pitemmälle mentäessäkään. Beeta-aikoina näitä ilmestyi riesaksi jo varhaisessa vaiheessa.

Luulisin tämän johtuvan ihan siitä, että näin pian julkaisun jälkeen niitä invadereita on vaan niin minimaalisen vähän verrattuna pelaajamäärään. Itse olen löytänyt vasta yhden kauppiaan joka myy siihen tarvittavaa esinettä ja sekin varmasti menee osalta ohi.
 
Täälläkin nyt viikonloppu mennyt Elden Ringin parissa. Tai ainakin niin paljon kuin ehti, eli Xboxin pelikellon mukaan reilu 9 tuntia. Margitin sain tapettua eilen illalla juuri sopivasti ennen nukkumaanmenoa, joten tänään matka jatkuu uusille alueille. Level on nyt 27. Soolona tuo Margit olisi voinut olla hankala mutta NPC companion ja Spiritit, niin aika helposti meni. Tämän lisäksi Limgravesta olen neljä pienempää pomoa pistänyt pois päiväjärjestyksestä. Paljon on edelleen tutkimatta ensimmäiselläkin alueella, eikä ole mikään kiire puskea eteenpäin. Aluetta tutkimalla, kun löytyy aika paljon kaikkea tärkeää, kuten flaskien päivittämiseen vaadittuja juttuja, aseiden päivittämiseen vaadittuja juttuja, uusia aseita ja muun muassa sellainen buffeja antava flask. Kaikkea siistiä löytyy kokoajan.

Aseista puheenollen. Onko löytynyt hyviä jättimiekkoja? Sellainen oli menneisyydessä (Dark Souls) lempiase. Lähden lähes aina hyvin perinteisellä ritarilla liikenteeseen näissä peleissä, joten raskas haarniska niskaan ja iso miekka käteen. :) Omaan makuun paras tähän mennessä löytyneistä on pistomiekka Great Epee. Ulottuvuus on hyvä ja ase on nopea. Kaipaisin ehkä kuitenkin sellaista raskaalla yhden iskun huitaisulla toimivaa miekkaa. Ainakin vaihtelun vuoksi. Ei myöskään haittaa, jos löytyisi joku jättikilpi. Tällaisia löytäneet, laittakaahan spoilereihin sijainteja. :)
 
Yksi jättimiekka ainakin löytyy kun menet niin etelään kuin voit. Siellä on se sellainen vankilalinnake, jonka takana on pieni saari ja siellä oleva pomo tiputtaa miekan. On muuten hienon näköinen miekka! Näyttää Game of Thronesin Iron Thronesta tehdyltä miekalta :D. Samaisesta linnakkeesta löytyy myös Claymore, joka on Dark Souls peleistä tuttu. Etelässä on myös kauppias, joka myy Zweihander miekan, joka sekin on aiemmista Soulseista tuttu.
 
Itse olen toistaiseksi löytänyt vain Lordsworn’s Heavy Greatswordin joka tuntuu toimivan hyvin. Kilven parrya en koskaan opetellut edes Dark Soulseissa, joten laitoin siihen empty ashes of warin, jolloin se käyttää miekan skilliä.

Tuon saisi molempiin käsiinkin, mutta yksikätisenä kilvestäkin on etua. Vaati tosin 16 strength. En enää muista mistä tuon löysin.

Kilpiä olen löytänyt useampiakin, mutta käytän edelleen oletuskilpeä, jotta saan pidettyä hahmon medium loadilla.
 
Viimeksi muokattu:

Noniin, siinäpä sitten suuntima tämän illan Elden Ring -pelisessiolle. Kiitän.

Joo, tämä minun hahmo on vahvasti strength pohjainen, joten mitä isommat varusteet, sen parempi. Tällä hetkellä vielä pysynyt medium loadissa, mutta joutuu siinä kieltämättä vähän tasapainoilemaan varusteiden kanssa. Nyt on käytössä vähän aloituskilpeä raskaampi ja suojaavampi kilpi. Kun nyt sitten toivottavasti löytyy se jättimiekka, niin pitää varmaan miettiä uudelleen mitä pukee ylleen ja mitä kilpeä kantaa.
 
Aseista puheenollen. Onko löytynyt hyviä jättimiekkoja? Sellainen oli menneisyydessä (Dark Souls) lempiase. Lähden lähes aina hyvin perinteisellä ritarilla liikenteeseen näissä peleissä, joten raskas haarniska niskaan ja iso miekka käteen. :) Omaan makuun paras tähän mennessä löytyneistä on pistomiekka Great Epee. Ulottuvuus on hyvä ja ase on nopea. Kaipaisin ehkä kuitenkin sellaista raskaalla yhden iskun huitaisulla toimivaa miekkaa. Ainakin vaihtelun vuoksi. Ei myöskään haittaa, jos löytyisi joku jättikilpi. Tällaisia löytäneet, laittakaahan spoilereihin sijainteja. :)

Pohjoisesta tulivuoren alueelta löytyy muutama kiva iso miekka, mutta jos oikeasti jotain huippua haluaa niin suosittelen matkaamaan pitkälle itään. Sieltä löytyy Rhadan festival, jonka sisältöä en spoilaa. Mutta sanotaan vaan, että voittajalle tarjotaan kaikkea kivaa.
 
Noniin, siinäpä sitten suuntima tämän illan Elden Ring -pelisessiolle. Kiitän.

Joo, tämä minun hahmo on vahvasti strength pohjainen, joten mitä isommat varusteet, sen parempi. Tällä hetkellä vielä pysynyt medium loadissa, mutta joutuu siinä kieltämättä vähän tasapainoilemaan varusteiden kanssa. Nyt on käytössä vähän aloituskilpeä raskaampi ja suojaavampi kilpi. Kun nyt sitten toivottavasti löytyy se jättimiekka, niin pitää varmaan miettiä uudelleen mitä pukee ylleen ja mitä kilpeä kantaa.
Löysin jostain amuletin/sormuksen joka alentaa loadia mut hitto kun en enää muista mistä :D Siit olis varmasti hyötyä sulle.

Mä yritän sit taas farmata/ettiä mun velholle parempia vaatteita, ei ole viel löytynyt mitään mitä kehtais pitää päällä
 
Luulisin tämän johtuvan ihan siitä, että näin pian julkaisun jälkeen niitä invadereita on vaan niin minimaalisen vähän verrattuna pelaajamäärään. Itse olen löytänyt vasta yhden kauppiaan joka myy siihen tarvittavaa esinettä ja sekin varmasti menee osalta ohi.
Hyvä pointti. Muistuu mieleen ensimmäisen Dark Soulsin ajat, jolloin cracked red eye orbeja löytyi jo Firelink Shrinen lähistöltä useampi kappale. PS3-aikoina nuo alkoivat sen verran pahasti ottaa aivoon, että hankin kaikki pahimmat ja tehokkaimmat PvP-kamppailuun soveltuvat loitsut, kuten Pursuersin, jonka sai jättilinnulta tiettyä esinettä vastaan. Tai sitten vain vedin kiukuspäissäni nettipiuhan irti ja tökkäsin takaisin Invaderin lähestyessä, kun tunkeutujia saattoi tulla muutaman minuutin välein.

Paljon kivempaa mennä muiden avuksi kuin tarkoituksellisesti mennä häiriköimään. Se on toki Soulsien ideakin – jos haluat apuja, niin avaat ovet myös invadereille.

Yksi erittäin haastava bossi tuli kohdattua eilen:

Jos jää sekunniksikin ovelle odottamaan, niin bossi saattaa tappaa pelaajan muutamassa sekunnissa. Hyökkäyksiä on erittäin vaikea ennakoida, mutta selkäpuolella saa olla suhteellisen turvassa. Ja silloinkin se saattaa huitaista hännällä. Pahinta lajia toistaiseksi, jätin omaan arvoonsa ja odottamaan vahvempia aikoja.
 
Tällaista olen itsekkin koittanut löytää mutta tuloksetta :D.
Kävin kattoos et mikä se olikaan niin sellainen kuin Arsenal Charm, sen saa
Godrickin jälkeen Roundtable Hallista Nepehli nimiselt NPC:ltä. Ton tapas jossain ennen Godrickia muistaakseni ja sen tappamisen jälkeen siirtyy tonne hubiin. Juttelee vaa sille pari kertaa niin antaa ton. Nostaa loadia aika hyvin.
 
Okei, nice! Täytyypä käydä nappaamassa talteen, kiitos tiedosta!
 
Onko kukaan törmännyt kauppiaaseen, joka olisi myynyt memory slotin? Törmäsin mielestäni lauantaina sellaiseen, mutta ei ollut varaa, joten yritin sitä sitten etsiä eilen, mutta tuloksetta. Vai onko tää peli tullut jo uniinkin?

Löysin kyllä yhden slotin eilen seikkailessani.
 
Kyllä. Kun löydät alueen, jossa on pyöreä pöytä ja kaikenkarvaista väkeä. Yhdessä huoneessa on polviasennossa oleva hieman onnettoman oloinen kauppias, joka myy yhden memory slotin. Paikan nimi on Roundtable hold ja se ilmestyy kartan vasempaan alakulmaan, näkyy vain kauaa zoomailtaessa. Maksaa 3000 runea.
 
Niin se oli siellä, enhän mä tajunnut edes katsoa tuolta. Hyvä hyvä.
 
Nonni, sorruin sitten... taas! Horizon FW jäi hyllyyn muoviehin ja jonka takia muutenkin päätin syödä makaronia. Mutta onneks tän hommasin ku vein kamaa vaihtoon niin ei ihan köyhäks joutunut, souls genre on vaan niin hyvin rakas et miten tätä nyt voi ostaa "joskus sitten" Mut kyl se horizonikin tulee saamaa rakkautta, niin ja perjantaina vielä Triange Strategy, noh. Nyt täytyy sanoo et on kovat pelit joilla vetää melko pitkälle sinne kesään tai jotain. (niihän sitä luulis, eikö?)

Paitsi toukokuussa tulee SIFU fyysinen versio vielä...

:p

Veit varpaan suustani! Oli peli mikä tahansa vaikka 100/100 mitä tämä melkein on, se ei tarkoita että se on kaikille. Vaikka tulis FIFA tai NHL 100/100 ei sais mua kiinnostumaan urheilupeleistä sen enempää.
Tismalleen sama tilanne täällä . Horizon on vielä muoveissa odottamassa parempaa hetkeä ja Elden Ring vie täysin sen vähäisen peliajan mitä perheellisenä löytyy. Triangle Strategy on kuitenkin peli, jota olen odottanut jopa enemmän kuin Elden Ringiä, joten en tiedä miten päin tässä olisi. Myös Gran Turismo kiinnostelee…

Mutta täytyy kyllä kehua täälläkin Elden Ringiä paljon. Viitisen tuntia takana ja äärimmäisen hyvin imenyt peli mukaansa. Vaikka aiemmin ketjussa oli kaiketi joku Breath Of The Wild-kiukuttelu menossa ja itsekin arvosteluissa ihmettelin näiden kahden pelin rinnastusta, niin ymmärrän tämän aspektin henk.koht nyt hyvin. Jotain samanlaista selittämätöntä ja harvinaista fiilistä saan itse molemmista, enkä yleisesti ottaen edes pidä lainkaan avoimen maailman peleistä (täppäkartta-ahdistus).
 
Itsehän en ennen ole Souls-pelejä pelannut, joten kysyn kannattako Golden Runet käyttää tason noistoihin vai säästää johonkin myähempään?
 
Täälläkin nyt viikonloppu mennyt Elden Ringin parissa. Tai ainakin niin paljon kuin ehti, eli Xboxin pelikellon mukaan reilu 9 tuntia. Margitin sain tapettua eilen illalla juuri sopivasti ennen nukkumaanmenoa, joten tänään matka jatkuu uusille alueille. Level on nyt 27. Soolona tuo Margit olisi voinut olla hankala mutta NPC companion ja Spiritit, niin aika helposti meni. Tämän lisäksi Limgravesta olen neljä pienempää pomoa pistänyt pois päiväjärjestyksestä. Paljon on edelleen tutkimatta ensimmäiselläkin alueella, eikä ole mikään kiire puskea eteenpäin. Aluetta tutkimalla, kun löytyy aika paljon kaikkea tärkeää, kuten flaskien päivittämiseen vaadittuja juttuja, aseiden päivittämiseen vaadittuja juttuja, uusia aseita ja muun muassa sellainen buffeja antava flask. Kaikkea siistiä löytyy kokoajan.

Aseista puheenollen. Onko löytynyt hyviä jättimiekkoja? Sellainen oli menneisyydessä (Dark Souls) lempiase. Lähden lähes aina hyvin perinteisellä ritarilla liikenteeseen näissä peleissä, joten raskas haarniska niskaan ja iso miekka käteen. :) Omaan makuun paras tähän mennessä löytyneistä on pistomiekka Great Epee. Ulottuvuus on hyvä ja ase on nopea. Kaipaisin ehkä kuitenkin sellaista raskaalla yhden iskun huitaisulla toimivaa miekkaa. Ainakin vaihtelun vuoksi. Ei myöskään haittaa, jos löytyisi joku jättikilpi. Tällaisia löytäneet, laittakaahan spoilereihin sijainteja. :)
Aika paljon näyttäisi aseita saavan tietynlaisilta vihuilta random droppeina. Itselläni ainakin on kaikenlaisia vihuja vastaan monipuolisesti taistelemalla tullut melkoinen kavalkadi aseita ja muita varusteita. Ja toki kauppiailta kannattaa aina tarkistaa mitä myyvät. Voi tulla positiivisia yllätyksiä niinkin välillä.
 
Löysin jostain amuletin/sormuksen joka alentaa loadia mut hitto kun en enää muista mistä :D Siit olis varmasti hyötyä sulle.

Mä yritän sit taas farmata/ettiä mun velholle parempia vaatteita, ei ole viel löytynyt mitään mitä kehtais pitää päällä

En tiie souls peleis on meikäläisel aina fashion ongelmia, halus pitää päällä jotain siistiä mut sit lykkää kaikkee random kuraa päälle että jotenkin pärjäis. Se alkukaapu ihan siisti mut ei sil nyt pitkään pysty olee. Noh ehkä täs on paremmin toteutettu tämä fashion puoli. Ei kehtaa missä tahansa rääsyis kulkee.
 
Itsehän en ennen ole Souls-pelejä pelannut, joten kysyn kannattako Golden Runet käyttää tason noistoihin vai säästää johonkin myähempään?

Itsellä on tapana enimmäkseen käyttää niitä sitten kun haluan ostaa jotain tai jos seuraavasta levelistä jää puuttumaan vain vähän, mutta eipä sillä sinänsä mitään merkitystä ole mihin niitä käyttää.
 
Aika paljon näyttäisi aseita saavan tietynlaisilta vihuilta random droppeina. Itselläni ainakin on kaikenlaisia vihuja vastaan monipuolisesti taistelemalla tullut melkoinen kavalkadi aseita ja muita varusteita. Ja toki kauppiailta kannattaa aina tarkistaa mitä myyvät. Voi tulla positiivisia yllätyksiä niinkin välillä.
Joo, onhan niiltä vihollisilta tippunut kaikenlaista asetta, mutta ei mitään kovin ihmeellistä. Esim. tuo arkusta löytynyt Great Epee on ainakin statsien valossa parempi ja tietysti pelityylistä riippuen myös ehkä käytännössä.

Yleensä se taitaa olla kuitenkin niin että ne parhaat miekat ja peitset tippuu pomovastuksilta, löytyy arkuista tai on ostettavissa kauppiailta. Tai jos joku perusvihollinen kunnon aseen tiputtaa, niin onnea saa olla matkassa.
 
Ylös Bottom