Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Horizon Forbidden West

Se merkittömyys pitäisi tehdä oikealla tavalla. Tehtävää otettaessa voisi hahmo kertoa maamerkkejä, mistä kohde löytyy, esimerkiksi että suuren tornin luona lännessä on asia X. Jos peli on sellainen että sen maailma on hyvä eikä copypastettu täynnä samanlaisia torneja, niin sen mainitun paikan löytää kyllä suullisillakin ohjeilla. Elden Ringissä voisi toimia todella hyvinkin, joten miksi ei muualla?

Ja että GTA-ajelua sokkona? No siihen sopii navigaattori koska sellaiset on oikeassakin autossa. Kysymysmerkit voi jättää pois. Ja navigaattori voisi ohjeistaa vain katuosoitteeseen ja siitä pitäisi suunnistaa itse jonkin maamerkin mukaan, vaikkapa niin että mene osoitteeseen Kissalankuja 6, siellä on vanha talo, mene sivuovesta sisään.

Jos siis oikeassa maailmassa voi opastaa näin "mene tuonne ison tornin juurelle ja siitä vasemmalle ison puun ohi seuraavalle talolle" niin mikä estää opastamassa samoin peleissä? No ehkä se, että ilmeisen moni ei edes kuuntele tehtävänantoja ja skippaa jopa repliikit ja juoksee vain kartan tai jättinuolen osoittamaan suuntaan.

Kenties pelit on täynnä navigaattoreita, karttoja, minimappeja ja jättinuolia koska pelaajat haluaa niitä? Suorituspelaamisessa ne auttaa kun voi vain siemailla cola-juomaa ja juosta seuraavalle kysymysmerkille hakkaamaan seuraavan vihollislauman läjään tietämättä edes syitä miksi, ja viemään jonkin esineen paikkaan X, muistamatta mikä se on ja miksi viedään ja kenelle.

Ne navigaatio-opastukset on varmasti syystä tulleet peleihin mutta ehkä niihin on liikaa totuttu ja ne on tulleet liian vakioksi eikä ole edes osattu tehdä enää mitään muuta? Ja onhan ne varmasti helpompi toteuttaa kuin nämä minun ehdotukseni.
 
Tais vasta nyt aueta kunnolla tää peli, eilen luulin et pääsin jo forbidden westiin mut se oliki vielä sitä alkua oliko peräti tutorial?. Nyt aukes portit no mans landiin. On kyl parantunut vaan, enkä malta odottaa mitä kaikkea tulen löytämään, hitaasti tuntui alkavan mut kyl se tästä nyt lähtee. Tykännyt kyl tosi paljon, eeppinen seikkailu vasta alkamassa. Tämänkin pelin kanssa meinaan ottaa aikani, ei mitää kiirettä. Keskustelut käyn aina huolella läpi ihan koska niitä halua kuunella ja tutustua maailmaan ja hahmoihin kunnolla. Sivutehtäviä tulee aina tehtyä ja kaikkea muuta välissä ennen kun jatkaa taas tarinassa eteenpäin. Photomode on meikäläiselle aina kakspiippunen miekka, se on hyvä olla pelissä mut välil siihen jämähtää liiankin kauaks aikaa kun haluis jatkaa pelaamista.

Tykkään kyl tutkia maailma ja kaikki nämä luolastot mitä tähän mennes tullut vastaan. Veden alainen maailma/luolastot ei sinänsä mitään uutta videopeleissä mut sitä kaipasin jo ykkösessä mitä siel ei ollut on täysin tervetullut uudistus. Jokatapauksessa olen siis ihan alussa vielä, Pelin soundtrack kyl iskee, special edition mukana tullut digital soundtrack aina välil pauhaa taustalla ennen ja jälkeen pelin.

Mä oikeestaa jopa vähän pelkäsin että miten elden ringin jälkeen tämä iskee, niin se pelko on nyt poissa. Kyllä iskee ja kovaa, omalla tavalla yhtä paljon, ovat niin erilaisia. Lähinnä sen löytämisen ja seikkailun vuoksi mutta molemmat hoitaa asian omassa genressään loistavasti!
 
Viimeksi muokattu:
Se merkittömyys pitäisi tehdä oikealla tavalla. Tehtävää otettaessa voisi hahmo kertoa maamerkkejä, mistä kohde löytyy, esimerkiksi että suuren tornin luona lännessä on asia X. Jos peli on sellainen että sen maailma on hyvä eikä copypastettu täynnä samanlaisia torneja, niin sen mainitun paikan löytää kyllä suullisillakin ohjeilla. Elden Ringissä voisi toimia todella hyvinkin, joten miksi ei muualla?

Ja että GTA-ajelua sokkona? No siihen sopii navigaattori koska sellaiset on oikeassakin autossa. Kysymysmerkit voi jättää pois. Ja navigaattori voisi ohjeistaa vain katuosoitteeseen ja siitä pitäisi suunnistaa itse jonkin maamerkin mukaan, vaikkapa niin että mene osoitteeseen Kissalankuja 6, siellä on vanha talo, mene sivuovesta sisään.

Jos siis oikeassa maailmassa voi opastaa näin "mene tuonne ison tornin juurelle ja siitä vasemmalle ison puun ohi seuraavalle talolle" niin mikä estää opastamassa samoin peleissä? No ehkä se, että ilmeisen moni ei edes kuuntele tehtävänantoja ja skippaa jopa repliikit ja juoksee vain kartan tai jättinuolen osoittamaan suuntaan.

Kenties pelit on täynnä navigaattoreita, karttoja, minimappeja ja jättinuolia koska pelaajat haluaa niitä? Suorituspelaamisessa ne auttaa kun voi vain siemailla cola-juomaa ja juosta seuraavalle kysymysmerkille hakkaamaan seuraavan vihollislauman läjään tietämättä edes syitä miksi, ja viemään jonkin esineen paikkaan X, muistamatta mikä se on ja miksi viedään ja kenelle.

Ne navigaatio-opastukset on varmasti syystä tulleet peleihin mutta ehkä niihin on liikaa totuttu ja ne on tulleet liian vakioksi eikä ole edes osattu tehdä enää mitään muuta? Ja onhan ne varmasti helpompi toteuttaa kuin nämä minun ehdotukseni.
Tässä olet juurikin asian ytimessä ja hyvin kuvaat sitä mitä itsekin olen vaahdonnut ainakin BOTWsta lähtien open world peleissä. Toki näen juurikin BOTWin tällaisena open worldina myös. Olisi niin mahtavaa jos open world pelit siirtyisivät juurikin tuohon kuvaamaasi tyyliin enemmän ja enemmän. :)
 
Se merkittömyys pitäisi tehdä oikealla tavalla. Tehtävää otettaessa voisi hahmo kertoa maamerkkejä, mistä kohde löytyy, esimerkiksi että suuren tornin luona lännessä on asia X. Jos peli on sellainen että sen maailma on hyvä eikä copypastettu täynnä samanlaisia torneja, niin sen mainitun paikan löytää kyllä suullisillakin ohjeilla. Elden Ringissä voisi toimia todella hyvinkin, joten miksi ei muualla?

Ja että GTA-ajelua sokkona? No siihen sopii navigaattori koska sellaiset on oikeassakin autossa. Kysymysmerkit voi jättää pois. Ja navigaattori voisi ohjeistaa vain katuosoitteeseen ja siitä pitäisi suunnistaa itse jonkin maamerkin mukaan, vaikkapa niin että mene osoitteeseen Kissalankuja 6, siellä on vanha talo, mene sivuovesta sisään.

Jos siis oikeassa maailmassa voi opastaa näin "mene tuonne ison tornin juurelle ja siitä vasemmalle ison puun ohi seuraavalle talolle" niin mikä estää opastamassa samoin peleissä? No ehkä se, että ilmeisen moni ei edes kuuntele tehtävänantoja ja skippaa jopa repliikit ja juoksee vain kartan tai jättinuolen osoittamaan suuntaan.

Kenties pelit on täynnä navigaattoreita, karttoja, minimappeja ja jättinuolia koska pelaajat haluaa niitä? Suorituspelaamisessa ne auttaa kun voi vain siemailla cola-juomaa ja juosta seuraavalle kysymysmerkille hakkaamaan seuraavan vihollislauman läjään tietämättä edes syitä miksi, ja viemään jonkin esineen paikkaan X, muistamatta mikä se on ja miksi viedään ja kenelle.

Ne navigaatio-opastukset on varmasti syystä tulleet peleihin mutta ehkä niihin on liikaa totuttu ja ne on tulleet liian vakioksi eikä ole edes osattu tehdä enää mitään muuta? Ja onhan ne varmasti helpompi toteuttaa kuin nämä minun ehdotukseni.
Täysin samaa mieltä. Nuo karttamerkit ja liiallinen pelaajan ohjaaminen vievät vaan sen löytämisen ilon ja se pelaaminen sitten muuttuu suorittamiseksi. Elden Ring on osannut tämän tehdä todella hyvin ja siksi se iskeeki niin kovaa.

Toki ajan puutteen takia en ole tätä vieläkään päässyt jatkamaan, joten en tuomiota anna. Olen siis aivan alussa. Ja täytyy kuitenkin tuo Elden Ring pelata loppuun ekaksi. Mutta eiköhän tämän vuoden puolella pääse kunnolla tämänkin kimppuun.
 
En siis tarkoittanut varsinaisesti kritioida tämän pelin kysymysmerkkejä ja minimappia mutta kyllä tähänkin olisi sopinut se tapa, jota tuolla mutuilin. Eikä tämä mikään Ubisoftin tilkkutäkki ole kartan ja kysymysmerkkien suhteen vaan juuri oikeastaan sopivan verran oli tekemistä ja asioita maailmassa.

Kenties kolmanteen osaan saataisiin mahdollisuus ottaa ne kysymysmerkit pois sillä tavalla että niille ohjattaisiin jotenkin eri tavoin kuin minimapista tai kartasta suunnistamalla. Toisaalta en ole sitäkään vastaan että selitetään ne kartat ja merkit fokuksen kautta. Nyt sekin jää vähän puoliväliin kun pelissä on se HUD, joka selvästi ei kuulu maailmaan vaikka sen olisi voinut sitoa täysin fokukseenkin. Vähän samoin kuin vaikkapa Dead Spacessa on eli se valikko ja muu on oikeasti sen hahmon laitteissa eikä meillä siinä ruudun päällä. Pieni juttu, joka on hieman kyllä menetetty mahdollisuus. No, kolmanteen osaan sitten? Joo, en kyllä odota enkä edes vaadi mutta olisihan se taas yksi askel eteenpäin tästä nykystandardista siihen että lisätään immersiota silti poistamatta täysin niitä asioita, joihin on jo totuttu. Eikös se skannaaminenkin ole selitetty fokuksen kautta vaikka joissain peleissä se vain on ilman selityksiä? Millä ihmeellä esim. Lara skannaa Tomb Raidereissa? Pelien immersiivisyydellä ei ainakaan :D

Veden alainen maailma/luolastot ei sinänsä mitään uutta videopeleissä mut sitä kaipasin jo ykkösessä mitä siel ei ollut on täysin tervetullut uudistus.
Eivät sinänsä tosiaan uutta mutta sanokaapa äkkiä että kuinka monessa pelissä näitä on viime vuosina tai ylipäänsä ollut samalla lailla kuin nyt tässä? Ei tule kuin Tomb Raiderit mieleen ja niistäkin jostain syystä ne alkuperäiset vaikka kyllähän niissä tuoreimmissakin uiskentelua taisi olla. Jotenkin ne taisi silti olla massiivisempia ne uimakohtaukset alkuperäisissä, joten kyllä se merkittävämpi uiskentelu on peleissä nykyään hyvin minimissä.

Mutta aina on Subnautica! :) Josta tulikin mieleeni että Below Zero on aloittamatta enkä varmaan ehdi ennen kesää aloittaakaan kun ensin oli tämä Kielletty Länsi ja nyt on Elden Ring.
 
Nii no ei niitä vedenalaisia maailmoja kyl hirveesti tuu mieleen ku alkaa miettii, just tomb raiderit, Unchartetid, sekä NMS joku päivitys toi vedenalaisen maailman, olihan siinä ennenki jotain mutta lisäsivät kai siihen ihan oman maailman. Mut joo tykkään tässä kyl sukeltaa kaiken maailman tunneleihin.
 
Onhan ne vedenalaiset kentät ja vastaavat syystäkin yksiä inhotuimmista mutta en pistäisi pahakseni jos hyviä sellaisia näkyisi vähän tasaisempaankin tahtiin. Tässä pelissä ne olivat hyviä mutta hieman olisi voinut olla vaihtelua myös enemmän. Aika luolapohjaista ne olivat vaikka maailmansa on täynnä uponneita raunioita ja muuta. Onneksi jokunen valopilkku siellä kuitenkin on.
 
Nii kyllähän niitä ns tylsiä että hahmo vaan sukeltaa poimii jonkun arkun on aika monessakin pelissä. Mutta just että ne on pitkiä ja että mennä jonkun ilmakuopan läpi ja siitä astutaan sit johonkin uponneeseen kohteeseen ovat kyllä melko vähissä.
 
Se merkittömyys pitäisi tehdä oikealla tavalla. Tehtävää otettaessa voisi hahmo kertoa maamerkkejä, mistä kohde löytyy, esimerkiksi että suuren tornin luona lännessä on asia X. Jos peli on sellainen että sen maailma on hyvä eikä copypastettu täynnä samanlaisia torneja, niin sen mainitun paikan löytää kyllä suullisillakin ohjeilla. Elden Ringissä voisi toimia todella hyvinkin, joten miksi ei muualla?

Ja että GTA-ajelua sokkona? No siihen sopii navigaattori koska sellaiset on oikeassakin autossa. Kysymysmerkit voi jättää pois. Ja navigaattori voisi ohjeistaa vain katuosoitteeseen ja siitä pitäisi suunnistaa itse jonkin maamerkin mukaan, vaikkapa niin että mene osoitteeseen Kissalankuja 6, siellä on vanha talo, mene sivuovesta sisään.

Jos siis oikeassa maailmassa voi opastaa näin "mene tuonne ison tornin juurelle ja siitä vasemmalle ison puun ohi seuraavalle talolle" niin mikä estää opastamassa samoin peleissä? No ehkä se, että ilmeisen moni ei edes kuuntele tehtävänantoja ja skippaa jopa repliikit ja juoksee vain kartan tai jättinuolen osoittamaan suuntaan.

Kenties pelit on täynnä navigaattoreita, karttoja, minimappeja ja jättinuolia koska pelaajat haluaa niitä? Suorituspelaamisessa ne auttaa kun voi vain siemailla cola-juomaa ja juosta seuraavalle kysymysmerkille hakkaamaan seuraavan vihollislauman läjään tietämättä edes syitä miksi, ja viemään jonkin esineen paikkaan X, muistamatta mikä se on ja miksi viedään ja kenelle.

Ne navigaatio-opastukset on varmasti syystä tulleet peleihin mutta ehkä niihin on liikaa totuttu ja ne on tulleet liian vakioksi eikä ole edes osattu tehdä enää mitään muuta? Ja onhan ne varmasti helpompi toteuttaa kuin nämä minun ehdotukseni.

Pakko vielä palata tähän aiheeseen :p Itse olen ihan 100% sen puolella että pelit voisi tehää elden ring tapaan, mutta silti täytyy olla eri mieltä että en näe miten se voisi toimis esim vaikka GTA sarjassa. Joitakin asioita voi toki ottaa, onhan siinä nytkin gta onlinessa joissain tehtävissä että "myyjä odottaa sua keltaisessa autossa ja se on siinä jossain" Tai kun tuli rdr2 niin oli se "etsi sarjamurhaaja" nii sai siitä hyvästä jonkun aseen gta onlineen kun selvitti sen "mysteerin" Sama yksinpelissä se joku kummitus/mysteerimurha selvitys sama rdr2ssa oli se murhaajamysteeri ja paljon muitakin mysteerejä mutta kuitenkin ei pidetty pelaaja niin pimennossa mitä monet asiat elden ringissä.

Jotkut asiat/tehtävät voisi toimii mutta en näe mitenkään että koko gta olisi rakennettu elden ring tyylisesti jossa joka tehtävä olisi etsi joku rakennus sieltä jostain ja tee sit jotain tämmöstä ja sit siinä haahuillaan ympäriinsä. Toki jos se muutettais ja tehtäisi omalla twistillä olis asia erikseen.

Mitä ite tarkoitan kun elden ringis ei oo mitään hudia, waypointteja, markkereita ei mitään. Muuta kun ne notski "nuolet". Poistamalla ne joistakin peleistä ei tee siitä mitenkään hyvää vaan lähinnä ärsyttävää, se vaatii niin paljon muutakin pelimaailmalta kun että "no annetaan pelaajan nyt jotain vihjeitä nii kyl ne jotenkin löytää"

Kuten sanoin asia joka on tehty hemmetin hyvin johonkin peliin johon se sopii ei toimi muissa peleissä mutta voi ottaa niitä hyviä malleja ja lisätä omaan peliin ja muokata ja tehää siitä jotain uutta. Se niin riippuu myös pelimaailmasta, souls pelit ja elden ring on fantasiamaailma johon nyt sopii kaiken maailman salaovet ja tunnelit ja maanalaiset maailmat eli ns taivas on rajana. Jossain gtaas ei olisi mitään hohtoa etsiä jotain kämästä rakennusta jostain kaupungista jos koko peli olisi yhtä mysteeri mitä elden ring, voin luvata että monet ei vaan tykkäisi.

Elden Ring selvästi otti mallia botw, mutta teki siitä jotain aivan omanlaatuista. Toivottavasti nähään lisää kyseisiä hyviä "matkijoita". Sekin pitää kuitenkin muistaa että suurin osa pelaajista, ainakin mun kaverilistalla ja tuttujen piirissä ovat melko kasuaaleja ja pelit pitää tehää kuitenkin suurelle massalle ja helposti lähestyttäviksi, joita on "helppo" pelata ja lopettaa ja jatkaa huomenna. Elden Ring ei ole helppo peli lähestyä ja moni kasuaali heittää hanskat tiskiin, lukuunottamatta ne jotka harrastaa pelejä enemmän kun joskus viikonloppuisin. Joten tästä jos tehtäis standardi joka openworld peliin olisi varmasti riski että ihmiset ei vaan tykkää/pelaa loppuun. Mutta jos sitä tehään edes joskus joihinkin peleihin, silloin se toimii.

Menee jo ofttopiciks ja tästä voisi tehää vaikka oman ketjun, eipä mulla muuta.
 
Onkos kuinka moni jaksanut hankkia ja uppailla legendary aseita?

Just sain sharpshootterin upattua ja parhaillaan yli 5000 damagea tekee yksi nuoli. Oikeestaan jokainen oli sitten vaikka L60 Apex, niin kuolee muutamaan nuoleen :D
 
Ei peleistä tarvisikaan tehdä "Elden Ringejä" vaan sovittaa se sama idea pelin maailmaan. GTA:ssa voi ihan hyvin olla enemmän "apuja" koska se sopii sen maailmaan. GTA sijoittuu nykyaikaan, joten navigaattorit ja muut on täysin loogista siinä kontekstissa. Sen lisäksi voi olla jotain tarkentavia osia dialogissa mutta navigaattori voisi opastaa ihan samalla tavalla kuin oikeastikin. Pääosin näyttäisi siis vähintään sen lähimmän osoitteen ja jos ihan korvessa on niin osoittaisi niin lähelle kuin voi.

Ei sen maamerkkien avulla suunnistamisen tarvitse siis tarkoittaa kirjaimellisesti ja aina sitä että joka pelissä mennään Elden Ringin tyyliin vaan että otetaan se idea immersiivisemmästä kulkemisesta ja sovitetaan pelin sisuksiin se.

Forbidden Westissä tykkäsin aina miten asioita selitettiin fokuksen avulla. Tomb Raiderissa oli samanlainen skannaus kuin Horizoneissa ja Batmaneissa mutta sitä ei selitetä mitenkään vaan se on täysin pelillinen mekaniikka. Batmanilla ja Aloylla on laite, joka selittää asian. Samoin GTA:n maailmassa varmasti on puhelimet ja navigaattorit, joten ne on täysin loogista olla osa peliä. Ne voi myös ihan hyvin olla näkyvillä minimappina ruudulla "epärealistisesti" koska se vain yksinkertaisesti on helpompaa kuin katsoa joka kerta erikseen pelissä kännyä. Onhan Elden Ringissäkin se ilmansuunnat ja merkit näyttävä "kompassi" ruudun yläosassa, joten ei sekään täysin ilman apuja toimi. Ja se on siis ihan ok. Kaikkea ei tarvitse riisua mutta mitä enemmän saadaan ne avut ja UI-elementit osaksi pelimaailmaa niin sitä parempi.

Kaikkea ei toki saa tai edes tarvitse saada mutta kaikenlaiset jättimäiset nuolet ja merkit maassa voisi aina minimoida jos niille ei ole ihan täyttä tarvetta. Tai antaa edes vaihtoehtoa kuinka paljon niitä kuvansa päälle haluaa työntää.
 
Menee jo vähän ohi aiheen (Horizoneita en ole vielä päässyt pelailemaan), mutta se Laran "skannaus" on "survival instinct", eli vaisto joka sitten kehittyy myös kokemuksen karttuessa. Eikö se siis vain ole Laran kyky havainnoida ympäristöään. Pelaaja kuitenkin ohjastaa Laraa, eikä niin sanotusti "tyhjää taulua", joten hänellä on omat kykynsä. Lara osaa itse tihrustaa, että pystyisiköhän tuosta kiipeämään tai "hei, tuollahan on nuolia kerättäväksi nyt kun tarkasti katsoo". Kykyhän toimii vain paikallaan ollessa, eli sillon pitää kuitenkin vähän keskittyä. Mitään yliluonnollisia "pallukoita" ei ruudulle piirry tms. Keltainen hohde nyt taas sitten on vain mekaniikka välittää pelaajalle se, mitä Lara havainnoi, koska emme ole yhteydessä hänen tajuntaansa ajatuksen tasolla, joten jotenkin se viesti pitää sitten pelaajalle välittää. Jos ei olisi mitään visuaalista highlightia, niin Laran pitäisi sitten esim. puhua itsekseen, että "että tuonne voisin kiivetä sitten ja tuolla on sitä ja tätä" jne. Toki tuota itsekseenpuhelua ainakin joistain peleistä sitten löytyy jos pelaaja tuntuu jäävän jumiin etenemisen suhteen. Puzzleissa tuo kyky tietysti on vähän veikeä, että siellä ei korostu mitään ylimääräisiä juttuja hämäämään vaan Lara osaa aavistaa, että juuri nuo esineet tämän homman ratkaisee.

Toki tämä ominaisuus voisi olla poissa, mutta se on sitten taas makuasioita, että mistä tykkää ja kuten ylempänä todettua, niin moni varmasti tykkää, että ei kaikki ole niin työlästä, vaikka se sitten syö löytämisen ja onnistumisen iloa.

En muista oliko esim. Anniversaryssä ja Underworldissa mitään tällaisia mekaniikkoja. Legendissä oli se joku laite jolla pystyi katselemaan puzzleja varten liikkuvia palikoita yms.
 
Se nyt mitä olen huomannut ja hieman "ärsyttää" täs forbidden westis on kun menet johonkin ancien ruineen tai johonkin vastaavaan ja vastaan tule puzzle tai useampi niin aloy on vähä välii tyyliin että "hmm whats this" "hmm maybe if I jump here and pull this box down maybe I can climb up there and then pull the lever and enter the code I just got and then enter the code in that panel and that door will open" "hmm". Sillee et joo kyl mä nyt näen itsekin, et just tämmöset. Kyl nyt pelaaja itse varmaan osaa päätellä mitä nyt tehää, ymmärrän kyllä et miksi näitä tehää mut tarviiko nyt sentään niin usein sen alyon pälpättää mitä mun nyt pitää tehää. Ymmärrän jos on vaikka puol tuntii ollut jumissa samassa paikassa niin hahmo vois pälpättää jonkun vihjeen.

Cutsceneis hahmojen naamoissa hohtaa myös semmonen outo studio spottivalo satoi tai paistoi, hieman oudon/luonnottoman näköstä minusta. En tiedä yritetäänkö siinä jotenkin korostaa heidän naamojaan jotka ovat kyllä aivan photorealistisen aitoja.
 
Se nyt mitä olen huomannut ja hieman "ärsyttää" täs forbidden westis on kun menet johonkin ancien ruineen tai johonkin vastaavaan ja vastaan tule puzzle tai useampi niin aloy on vähä välii tyyliin että "hmm whats this"
Tuo ärsytti minuakin.
Pahin oli kun astuin huoneeseen ja samalla sekunilla Aloy sanoi "maybe that vent is a way out". Se oli vielä katossa joten sitä ei todellakaan heti huomannut.
Antaisi nyt edes sen 10-15 minsaa tutkia rauhassa. Yleensä se sanoo vastauksen jos edes hieman tutkin paikkoja vaikka teksti logien takia.
Toinen mikä ärsytti oli se jatkuva "I can use my focus to follow this", "maybe my focus can help".
Mä olen nyt pelannut varmaan viikon witcher 3:sta joka ilta pari tuntia ja siinä on tavallaan sama sen witcher sensen kanssa, mutta Geralt ei koskaan sano "maybe my witcher sense can help me" vaan se teksti tulee vaan sinne tehtävän kuvaukseen.
Pieni ero, mutta tuo häiritsee paljon vähemmän kuin se puhuminen ja mä en usein edes huomaa sitä, koska sitä kykyä tulee käytettyä usein muutenkin.

Cutsceneis hahmojen naamoissa hohtaa myös semmonen outo studio spottivalo satoi tai paistoi, hieman oudon/luonnottoman näköstä minusta. En tiedä yritetäänkö siinä jotenkin korostaa heidän naamojaan jotka ovat kyllä aivan photorealistisen aitoja.

Tämä ilmeisesti on ihan ps5 ominaisuus ja tämä "hero light" kuten digital foundry sitä taisi kutsua puuttuu ps4 versiosta.
Jostain syystä ne tykkäsi tuosta.
 
  • Like
Reactions: Zak
Tuo ärsytti minuakin.
Pahin oli kun astuin huoneeseen ja samalla sekunilla Aloy sanoi "maybe that vent is a way out". Se oli vielä katossa joten sitä ei todellakaan heti huomannut.
Antaisi nyt edes sen 10-15 minsaa tutkia rauhassa. Yleensä se sanoo vastauksen jos edes hieman tutkin paikkoja vaikka teksti logien takia.
Toinen mikä ärsytti oli se jatkuva "I can use my focus to follow this", "maybe my focus can help".
Mä olen nyt pelannut varmaan viikon witcher 3:sta joka ilta pari tuntia ja siinä on tavallaan sama sen witcher sensen kanssa, mutta Geralt ei koskaan sano "maybe my witcher sense can help me" vaan se teksti tulee vaan sinne tehtävän kuvaukseen.
Pieni ero, mutta tuo häiritsee paljon vähemmän kuin se puhuminen ja mä en usein edes huomaa sitä, koska sitä kykyä tulee käytettyä usein muutenkin.

Tämä ilmeisesti on ihan ps5 ominaisuus ja tämä "hero light" kuten digital foundry sitä taisi kutsua puuttuu ps4 versiosta.
Jostain syystä ne tykkäsi tuosta.

En tiie mitä tykkäämistä siinä on, eipä se nyt mun elämä kaada mut mulle tulee fiilis ihan kun hahmot olis jossain studiossa/leffan lavasteissa jossa valomies osoittaa spottivaloja hahmojen naamaan.
 
Menee jo vähän ohi aiheen (Horizoneita en ole vielä päässyt pelailemaan), mutta se Laran "skannaus" on "survival instinct", eli vaisto joka sitten kehittyy myös kokemuksen karttuessa. Eikö se siis vain ole Laran kyky havainnoida ympäristöään. Pelaaja kuitenkin ohjastaa Laraa, eikä niin sanotusti "tyhjää taulua", joten hänellä on omat kykynsä. Lara osaa itse tihrustaa, että pystyisiköhän tuosta kiipeämään tai "hei, tuollahan on nuolia kerättäväksi nyt kun tarkasti katsoo".
Totta. Näin ajatellen tuo on siis ihan hyvin toteutettu. En siis ole varsinaisesti missään vaiheessa ollut sitä mieltä etteikö selvästi pelimekanillisia ominaisuuksia, kuten paikkojen "alleviivausta" saisi olla mutta ne olisi vain hyvä jotenkin "selittää" niin että ne sopivat pelin maailmaan paremmin. Tämä sinun selitykseni avasi heti miksi tuo skannaus ei ole mitenkään outo. Paitsi ehkä jos se näyttää asioita seinien läpi, mitä en muista tekikö vai ei. Fokus ja Batmanin skanneri voivat sen tehdä ilman että sitä kyseenalaistaa mutta Laran täytyisi nähdä realistisesti vain se minkä pystyisi näkemään sillä hetkellä.

Tosin tuo ärsyttäisi varmaan itseänikin että hieman väärästä paikkaa tehty skannaus ei näyttäisikään jotain salaisuutta, joten en minä tuossa seinien läpi näkemisestäkään oikeasti valittaisi. Mutta aina siis parempi mitä loogisemmat selitykset näille olisi.

Paljonhan peleissä on yleistynyt kaikenlainen skannaus. Sitä on ainakin äkkiseltään Horizoneissa, Tomb Raidereissa, Batmaneissa, Dishonoredeissa sekä monissa muissa hiippailupohjaisissa peleissä. Kuitenkin usein ne on jotenkin myös selitetty, useimmiten taikavoimin tai tekniikan kautta.

Mutta sivupoluilla tosiaan ollaan ketjun aiheesta sekä myös siitä mistä alunperin kai puhuttiin. Lähinnä olin siis sitä mieltä että mahdollisimman paljon sellaista "pelimäistä" kuvan päällä olevaa UI:ta pois ja siirretään kaikki tarpeellinen osaksi pelin maailmaa, jos mahdollista. Ei tietenkään kaikkea tarvitse, Elden Ringissä ja soulseissa yleensä pitää olla ne bossien elämäpalkit, se on osa koko homman viehätystä. Itse asiassa soulsit ei edes tee mitään erityisen innovatiivista, nehän vain ovat tietyiltä osin jämähtäneet menneisyyteen vanhanaikaisten elämäpalkkien ja vastaavien kautta eivätkä ole omaksuneet myöskään nykyajan minimappeja, kysymysmerkkiviidakoita tai jättimäisiä opastusnuolia.

Toki tämä ominaisuus voisi olla poissa, mutta se on sitten taas makuasioita, että mistä tykkää ja kuten ylempänä todettua, niin moni varmasti tykkää, että ei kaikki ole niin työlästä, vaikka se sitten syö löytämisen ja onnistumisen iloa.
Niin, en minäkään varsinaisesti ominaisuutta halua pois näin keräilijänä mutta esim. jossain Black Flagissa oli joitain aarteenmetsästyksiä joissa oikeasti piti lukea karttaa eikä mennä vain mihin "navigaattori" opasti. Olisi kiva että edes jotain saisi itsekin tutkia eikä mennä mihin navigaattori tai opasnuoli käskee :D

Se nyt mitä olen huomannut ja hieman "ärsyttää" täs forbidden westis on kun menet johonkin ancien ruineen tai johonkin vastaavaan ja vastaan tule puzzle tai useampi niin aloy on vähä välii tyyliin että "hmm whats this" "hmm maybe if I jump here and pull this box down maybe I can climb up there and then pull the lever and enter the code I just got and then enter the code in that panel and that door will open" "hmm".
Tämä oli kyllä välillä ellei aina ihan naurettava ominaisuus. Ehdit suunnilleen sisälle raunioon niin Aloy oli jo ehtinyt ratkoa koko puzzlen ja kertoa ääneen mitä pitää tehdä. Tuo on loistava ominaisuus mutta sen toiminta pitäisi mennä joko niin että vinkkejä saa kun on mennyt reilumpi hetki aikaa tai kun pelaaja sitä itse toivoo. Kannattaisin itse jälkimmäistä.

Tämän kanssa samaa oli se että Aloy aina muisti mainita että "hmm, maybe I should check that ruin" vaikka juuri tulin sieltä. Se oli ihan kiva että Aloy tiesi jos jotain jäi löytämättä vaikka välillä tuntui että se ei edes pitänyt paikkaansa ja olin löytänyt kaiken.

Eräänkin raunion sain tutkittua ilman että minulla oli se kukkakyky, joten saatoin sotkea Aloyn pasmat. Hypin vain seiniä ja muita pitkin ja kiersin koko alueen päinvastoin kuin olisi pitänyt :D
 
Nämä alyon "hmm whats this" ovat selkeesti tehty kuten sanoin suurelle massalle että vaarista mummoon pystyy pelaa ja nauttii pelistä ja ratkoo ne puzzlet mitä on ratkottavissa, olisi kuitenkin hyvä että sama kun vaikeustasot niin sais ne alyon pälpätykset pois päältä niille jotka itse haluu tutkia ilman et aloy ratkoo ne puolestasi.

Mut kuten sanottu nii ei siinä mitää jos välil hahmo sanoo sinnepäin jotain ohjeita, mut samantien kun tulet johonkin ruineen ja siel on joku seinä johon ei oo työkalua nii se alkaa selittää että "hmm maybe shöshöshö". Jotenkin tulee semmonen olo että pelaajaa pidetää täysin idioottina et ne ei mitää osaa itte ajatella tai sitten just että lapsista mummoon ymmärtää. Just semmonen yliampuva kädestä pitäminen pitäisi alkaa olemaan jo mennen talven lumia videopeleissä.

Ihan kun tekijät nyt pelkäisi että "apua mitä jos ne ei sitten pysty ratkoo tätä puzzlee niin alkaa vihaa meidän peliä" "tehää nyt varmasti varman päälle että kaikki tajuu"
 
En tiie mitä tykkäämistä siinä on, eipä se nyt mun elämä kaada mut mulle tulee fiilis ihan kun hahmot olis jossain studiossa/leffan lavasteissa jossa valomies osoittaa spottivaloja hahmojen naamaan.

Tarkoitin tuolla siis sitä, että mun mielestä sen puuttuminen ps4 versiosta oli vain hyvä asia sillä mun mielestä se näytti jo niissä digital foundryn videoissa tyhmältä.
 
Tämä sinun selitykseni avasi heti miksi tuo skannaus ei ole mitenkään outo. Paitsi ehkä jos se näyttää asioita seinien läpi, mitä en muista tekikö vai ei. Fokus ja Batmanin skanneri voivat sen tehdä ilman että sitä kyseenalaistaa mutta Laran täytyisi nähdä realistisesti vain se minkä pystyisi näkemään sillä hetkellä.
Jos oikein muistan, niin tuon kyvyn pystyi päivittämään lopulta siihen, että ne keräiltävät esineet näki seinien läpi kun oli tarpeeksi lähellä. Mutta se oli tosiaan sitten vain helpottamaan niiden keräilyä ja esim. riistaa tai ammuksia jne ei edelleenkään nähnyt seinien läpi.

Mut kuten sanottu nii ei siinä mitää jos välil hahmo sanoo sinnepäin jotain ohjeita, mut samantien kun tulet johonkin ruineen ja siel on joku seinä johon ei oo työkalua nii se alkaa selittää että "hmm maybe shöshöshö". Jotenkin tulee semmonen olo että pelaajaa pidetää täysin idioottina et ne ei mitää osaa itte ajatella tai sitten just että lapsista mummoon ymmärtää. Just semmonen yliampuva kädestä pitäminen pitäisi alkaa olemaan jo mennen talven lumia videopeleissä.
Tuo Aloyn höpöttely kuulostaa kyllä vähän ikävältä, mielelläänhän sitä itse ainakin tovin tutkisi, joten tuolle tosiaan saisi olla jokin asetus kytkeä pois tms. Tomb Raidereissa kuitenkin ollut keskeinen elementti itse tutkia ja selvittää etenemisreittejä.
 
Ylös Bottom