Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Xbox Series X|S:n tulevat pelit (huhut ja uutiset)

Forzasta on ollut huhuja että siirtynyt ensivuodelle ja Gears of War collectionista on huhuja ettei sellaista ole edes olemassa. Täytyy ainakin itse pitää toiveet alhaisina niin ei pety. :D
 
Microsoftin kohdalla ei valitettavasti usein nähdä sellaisia uusia julkistuksia, joiden julkaisu olisi hyvinkin nopeasti, joten en niitä nytkään odota. Nintendolta taas näitä on jo lupa odottaa, voisi muutkin ottaa mallia sieltä. Tekisi tämänkin illan showsta mielenkiintoisemman.

No mutta, toivottavasti kuitenkin nähtäisiin pelikuvaa ainakin näistä lähitulevaisuudessa olevista peleistä kuten Starfield ja Redfall. Voisiko myös Avowedista olla pelikuvaa?

Huhuista henkilökohtaisesti eniten kiinnostaa Banjo, toivottavasti pitäisi paikkansa. Myös täysin puskista tulevat julkistukset jopa pidemmälle tulevaisuuteen, vaikka hienointa olisi saada uutisia uudesta pelistä ja Q1-2/2023 ikkunaan julkaisu.
 
Indiana Jonesista olisi kiva kuulla jotain, senkin teaserista on kuitenkin jo 1,5v aikaa. Ja kaikki yllätys julkistukset on tietysti aina plussaa.
Kun nyt on MachineGamesista puhe, niin voisiko näytillä olla myös Wolfenstein 3?

Sitten siellä on kehityksessä se viime E3:lla julkistettu Contraband. Ja tietysti Outer Worlds 2. Onhan siellä vaikka mitä, jotka omasta kristallipalloviestistä unohdin.
 
Toivottavasti olisi kauhiana myös Game Pass nannukkaa luvassa.
 
Toivottavasti olisi kauhiana myös Game Pass nannukkaa luvassa.

No eiköhän koko show ole käytännössä pelkästään sitä varten. Ei Microsoft halua pelaajien ostavan pelejä, vaan se haluaa tilaajia palvelulleen.
 
Kaikki pelit mitä esittelevät, niin ovat pelattavissa seuraavan vuoden (12 kuukauden sisällä). Olettaen tietenkin ettei tule lykkäyksiä.
- RedFall gameplay näytti Left 4 Deadilta, mutta vampyyrejä vastaan. Ei yhtään hullumman näköinen.

- Hollow Knight Silksong suoraan julkaisussa Game Passiin.

- Riot Gamesin pelit Game Passiin, muun muassa League of Legends, Valorant, Teamfight Tactics jne.

- Plague Tale Requiem näyttää edelleen hyvältä, julkaisu edelleen 2022

- Forza Motorsport gameplay, huh huh! Mutta pieni pettymys että tulossa vasta keväällä 2023
 
Päivitäppä tähän viestiin kaikki traikut mitä tulee, täällä pyörii tällä hetkellä telkussa pressi mutta pitää välillä puuhastella muutakin :)
 
Päivitäppä tähän viestiin kaikki traikut mitä tulee, täällä pyörii tällä hetkellä telkussa pressi mutta pitää välillä puuhastella muutakin :)
Ei voi laittaa kaikkia samaan kun mahtuu vaan 5 videoupotusta per viesti. :)

Overwatch 2 early access 4.10.

Uusi vuoropohjainen strategiapeli - Ara: History Untold

Forza Horizon 5 Hot Wheels lisäri, julkaisu 19.7.

Ark 2
 
Toi Forza Horizon 5 Hot Wheels vähän ihmetyttää, että onko se oikeasti niin haluttu lisäri, että sitä pitää jokaiseen peliin tunkea?

Eikös se nyt ole ollut Horizon 3, 4 ja nyt 5:ssä.

Redfall ei ihan ollut sitä mitä odotin, mutta katsotaan nyt kunhan pääsisi itse pelailemaan sitä. Vähän vakavampaa otetta olisin siihen kaivannut.

Scorn näytti justiinsa, niin ällöltä, kuin olin odottanut mutta siitä nyt on paha vielä sanoa mitään. Toivottavasti ei ole yhtä paska peli, kuin Agony oli joka myös tuntui luottavan tuohon ällöttävyyteen liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Scorn näyttää hyvällä tavalla kammottavalta, julkaisu 21.10.

Flintlock Siege of Dawn, ihan menevän näköistä pelikuvaa. Julkaisu 2023 alkupuolisko.

Minecraft -sarja ottaa seuraavan harppauksen strategian(?) suuntaan. Minecraft Legends.

Lightyear Frontier - jonkin sortin selviytymis-/basenrakennuspeli kaukaisella planeetalla?

Gunfire Reborn - cooppiräiskintä
 
Toistaiseksi tilaisuus vaikuttaa lähinnä ylipitkältä Game Pass-mainokselta, mikä tietysti oli odotettavissakin. Plussaa siitä, että puhuvia päitä on toistaiseksi ollut hyvin minimaalisesti, mutta toisaalta varsinaiset herkkupallerotkin ovat vielä näkemättä.
 
The Last Case of Benedict Fox - ihan uusi tuttavuus tämä. Näytti hyvältä.

As Dusk Falls näyttää nyt paljon paremmalta kuin viime vuonna esitellyssä trailerissa. Erikoinen kerrontatapa säväyttää. Julkaisu 19.7. Jopa 8 pelaajan moninpeli.

Naraka Bladepoint, julkaisu 23.6.

Pentiment, julkaisu lokakuu 2022

Grounded 1.0 julkaisu syyskuu 2022
 
Ylös Bottom