Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Terminator: Resistance

Tämän pelin sielun taisi pelastaa juurikin pienempi budjetti. Isommalla budjetilla olisi varmaan isomman rahapinon sikariporras ollut hengittämässä niskaan ja vaatinut mikromaksuja, loot bokseja, moninpeliä ja muita kasvaimia.
Tämähän se monesti valitettavasti on, idea tasolla hyvää mutta toteutuksessa jouduttu monesti joustamaan ja eikä päästä teknisellä tasolla isojen sieluttomien sikariporsaiden määrittelmien pelien tasolle.

Vaikka omaan makuuni tämä pelikin oli "hyvä" koska vahvat terminaattori fanilasit päässä niin Robocopista voineen olla vaikeampi tehdä hyvää toiminta peliä koska robohan muutenkin on vain kävelymoodissa koko aika, uskoisin että ne tavoittaa sen sielun mitä siellä on mutta jääneen kyllä pelattavuuden osalta... miten sen nytten sanoisi, ainakin mielenkiintoiseksi hyvässä tai pahassa.

Mielenkiinnolla odottaen mitä sieltä tulee.
 
Olen PS5 pelannut pari tuntia ja hyvältä vaikuttaa, löytyy performance ja resoluutio tilat ja molemmat rullaa mallikkaasti 60fps. Erityisesti tunnelma ja äänimaailma on kohdillaan ja ne puheet että kyseessä on paras terminatorpeli eivät ole tuulesta temmattuja. Steamissa tätä on kovasti käyttäjien toimesta kehuttu ja nyt tuo PS5 versio taitaa olla teknisesti samalla tasolla. Tähän saa PS4 versioon ilmaisen PS5 päivityksen että varsinkin jos PS4 version löytää jostakin halvalla ja PS5 löytyy niin suosittelen.
 
Itseasissa uusien konsoleiden versio on parempi kuin Steamissä koska se ei tietääkseni saanut enchanced edition parannuksia.
 
Uudet konsolit on tässä tapauksessa yhtä kuin PS5.

Steam versio ei ole varsinaisesti saanut omaa enhanced versiota, mutta pelihän näytti tietokoneella alunperinkin paremmalta, joten se on sitten koneen tehoista kiinni millaisen ruudunpäivityksen ja suorituskyvyn sieltä saa ulos. PC versio myöskin sai tämän uuden Annihilation Line DLC:n, joten aika lähellä ollaan PS5:n enhanced versiota.
 
Nyt kun tämä PS5 Enchanted versio on hyvässä alessa niin sen mitä ketjua lueskelin niin raati ilmeisesti suosittelee peliä? Jotain suoraviivaista räiskintää kaipaisi peliosastolle.
 
Joo täältä vahva suositus kyllä.
 
Nyt kun tämä PS5 Enchanted versio on hyvässä alessa niin sen mitä ketjua lueskelin niin raati ilmeisesti suosittelee peliä? Jotain suoraviivaista räiskintää kaipaisi peliosastolle.
Jos on termis fani, niin kyllä. Muuten suosittelen kyllä mahdollisuuksien mukaan testaamaan ensin. Koskapa itselle ainakin oli pienoinen pettymys.
 
Jos ei ole yhtään Terminaattori faneja ja etsii pumpum peliä niin siihen on varmasti parampiakin vaihtoehtoja mutta jos etsii aitoa oikeata jatko-osaa ekalle kahdelle Terminaattori elokuvalle niin tässä se on ja ympyrä sulkeutuu.

Tämä on oikeastaan se minkä Salvation olisi pitänyt olla
 
Tulipa nyt chapter 11 asti peliä pelattua ja on kyllä ollut hyvä tähän mennessä. Peli tosin huokuu keskinkertaisuutta lähes joka osa-alueella ja se skriptattu taistelukohtaus ennen resistancen päämajaa oli aivan karmean huono.

Mutta peli silti huokuu terminaattori tunnelmaa ja tuollainen Fallout 3 lite gameplay toimii itselle hyvin.

Ainut isommat miinukset tulee ääninäyttelystä joka on aika puisevaa, varsinkin päähahmo.

Baroni on tosin törkeen kuuma :D :D
 
Tämä on kuin hyvä B-luokan elokuva. Näkyy rakkaus lähdemateriaalia kohtaan, mutta niin näkyy myös rajallinen budjetti. Sellainen piilotettu helmi massan seassa. Toivottavasti Robocop on samalla pieteetillä tehty ja jopa vähän isommalla budjetilla.
 
Tuli peli vedettyä läpi. 6h näyttää pleikkarin kello mutta en tiedä miten oikeassa se on. Lvl oli 28, 92% trophyistä tuli vaikka en edes yritä niitä saada.

Mitäs tästä nyt on mieltä. Pelin hyvät puolet ehdottomasti on grafiikat, upeat terminaatorille uskolliset ympäristöt. Musiikit on loistavat suurimman osan ajasta. Pidin niistä avoimista alueista ja oli ihan hauska tehdä sivutehtäviä ja tutkia paikkoja, kerätä resursseja ja tappaa Terminaattoreita. Sain seksiä kahdelta upealta naiselta ja tarina oli hyvä ja hyvin sidottu kahteen ekaan elokuvaan.

Huonoja asioita oli ääninäyttely joka on todella heikkoa ja dialogin kuuntelu oli aika rasittavaa.
Bossi battlet oli aika turhauttavia kun pelin kankea ohjaus oikeen taipunut niihin. Terminaattorit oli ihan helvetin tyhmiä, tarvinut juosta kuin nurkan taakse niin ne unohti että olet olemassa. Craftaaminen on ihan turhaa kun peli tunkee niin paljon resursseja ettei paljon tarvi tehdä itse lisää.

Jos tämä olisi ollut joku ihan tuntematon FPS nimike niin kesken olisi jäänyt. Mutta Terminaattori aihepiiri, upea tunnelma ja tappamisen hauskuus auttoivat viemään peliä eteenpäin.

Viimeinen chapteri oli kyllä niin loistavasti tehty että tunsi olevansa keskellä Terminaattori elokuvan sotaa.

Isommilla resursseilla tästä olisi saanut tietenkon todella ikimuistoisen kokemuksen mutta on tämä silti varmasti paras Terminaattori peli näinkin. Arvosanan antaminen on vaikeaa koska peli tuntui välillä aika heikolta, välillä oli hyvää menoa ja toisinaan jopa erinomaista. Annetaan nyt sellainen 3.5/5 kokonaisuudesta.

Terminaattori jos on lähellä sydäntä suosittelen alelaarista kyllä nappaamaan.
 
Itse en ole peliä vielä pelannut mutta mä olin siinä uskossa että ei tää kovin näyttävä kyllä ole vaikka teemaan sopivat ympäristöt löytyykin
 
Onks kukaan muuten pelannu DLC:tä. Ilmeisesti ihan ok sekin ? Ei viitti 15€ maksaa mut jos tulee puoleen hintaan niin vois hommata kun sen verran nälkää jäi. Ymmärtäny et kuitenkin sen 4h pitutta sillä.
 
Ylös Bottom