Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

NHL-jääkiekko

Vastaus: NHL-jääkiekko

Nyt kun juhannus alkaa olla voiton puolella, ehtii tännekin taas kirjoitella.

Olipahan suomalaisittain melkoinen drafti. Eipä ole tainnut tulla tällaista vastaan koskaan aikaisemmin. Ensimmäisellä kierroksella varattiin peräti kuusi suomalaista. Sama toistui toisella rundilla – siis yhteensä 12 suomalaista varattiin kahdella ensimmäisellä kierroksella. Toiseksi eniten Kanadan jälkeen. Toki myöhempien kierrosten jälkeen Ruotsi tuli takaa ohi. Suomalaisista parhaana eli kolmantena varattiin (HIFK:n kasvatti) Miro Heiskanen (D). Dallasissa alkaa muuten olla kohta puolet pakeista suomalaisia. Ennestäänhän joukkueessa on jo pakistossa Julius Honka ja Esa Lindell. Heiskanen on yhdessä Aki Bergin kanssa pienimmällä varausnumerolla varattu suomalaispakki. Bergin varasi vuonna 1995 Los Angeles Kings. Muutenkin varauksissa suomalaisten osalta juuri pakisto oli suurtessa roolissa. Ensimmäisellä kierroksella peräti 4/6 oli puolustajia. Yhteensä lähes puolet (11/23) suomalaisista varauksista oli puolustajia.

Sveitsin Nico Hischieristä tuli maansa historian ensimmäinen ykkösvaraus. Suomeltahan vastaava edelleenkin puuttuu. Kari Lehtonen (2002, Atlanta Thrashers) ja Patrik Laine (2016, Winnipeg Jets) on toki varattu kakkosena. Ruotsin ainoa ykkösvaraus on Mats Sundin (1989, Quebec Nordiques). Venäläisiä on varattu ensimmäisenä kolme: Ilya Kovalchuk (2001, Atlanta Thrashers), Alex Ovechkin (2004, Washington Capitals) sekä Nail Yakupov (2012, Edmonton Oilers). Tshekkejä kaksi: Roman Hamrlik (1992, Tampa Bay Lightning) ja Patrik Stefan (1999, Atlanta Thrashers).

[Alkaa muuten tuntemaan itsensä jo vanhaksi, kun nyt pääasiassa varataan vuonna 1999 syntyneitä. Itsellähän tuli kyseisenä vuonna 18 mittariin. Käytännössä siis nämä varattavat ovat puolet nuorempia kuin meikäläinen...]


Varausten top 10 (ja suomalaiset)
1. Nico Hischier (C) | SUI | New Jersey Devils
2. Nolan Patrick (C) | CAN | Philadelphia Flyers
3. Miro Heiskanen (D) | FIN | Dallas Stars
4. Cale Makar (D) | CAN | Colorado Avalanche
5. Elias Pettersson (C) | SWE | Vancouver Canucks
6. Cody Glass (C) | CAN | Vegas Golden Knights
7. Lias Andersson (C) | SWE | New York Rangers (sai varausvuoron Arizonalta)
8. Casey Mittelstadt (C) | USA | Buffalo Sabres
9. Michael Rasmussen (C) | CAN | Detroit Red Wings
10 . Owen Tippett (RW) | CAN | Florida Panthers
16. Juuso Välimäki (D) | FIN | Calgary Flames
18. Urho Vaakanainen (D) | FIN | Boston Bruins
24. Kristian Vesalainen (RW) | FIN | Winnipeg Jets (sai varausvuoron Columbuksen ja Vegasin kautta)
29. Henri Jokiharju (D) | FIN | Chicago Blackhawks (sai varausvuoron Anaheimin ja Dallasin kautta)
30. Eeli Tolvanen (RW) | FIN | Nashville Predators


1. kierroksen varaukset maittain
Kanada | 12
Suomi | 6
USA | 5
Ruotsi | 4
Tshekki | 2
Sveitsi | 1
Venäjä | 1


2. kierroksen varaukset maittain
Kanada | 15
Suomi | 6
Ruotsi | 4
USA | 4
Ranska | 1
Venäjä | 1


Kaikki varaukset maittain
Kanada | 81
USA | 47
Ruotsi | 27
Suomi | 23 (11 puolustajaa, 10 hyökkääjää, 2 maalivahtia)
Venäjä | 18
Tshekki | 9
Sveitsi | 3
Tanska | 2
Slovakia | 2
Norja | 1
Ranska | 1
Saksa | 1
Slovenia | 1
Valko-Venäjä | 1

Suomi siis kaikkien maiden vertailussa peräti sijalla neljä 23 varauksella. Aiempien vuosien saldoja: 2016: 15 | 2015: 13 | 2014: 9 | 2013: 11 | 2012: 9 | 2011: 10 | 2010: 7. Tänä vuonna siis jo kahden ensimmäisen kierroksen aikana varattiin 12 suomalaista! Useampana vuonna seitsemän kierroksen kokonaissaldokin on jäänyt alhaisemmaksi. Kyllä Suomen tulevaisuus kansainvälisessä jääkiekkoilussa alkaa näyttää ihan hyvältä. Tosin mitään takeita ei tietenkään ole, että läheskään kaikki varaukset pääsisivät ylipäätään NHL:ään edes kokeilemaan pelitaitojaan. Tokihan Suomen menestys ikäluokissa U18 ja U20 on jo pitemmän aikaa antanut osviittaa hyvistä tulevaisuuden näkymistä.


https://www.nhl.com/news/nhl-draft-picks-recap/c-290088112?tid=277764372
https://en.wikipedia.org/wiki/2017_NHL_Entry_Draft
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_first_overall_NHL_draft_picks
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Vuoden 2017 Hall of Fame -jäsenet on valittu. Teemu Selänne valittiin tietenkin heti kun mahdollista (eli kolme vuotta peliuran päättymisestä). Odotettu valinta! Myös Dave Andreychuk, Paul Kariya ja Mark Recchi valittiin pelaajista tämän vuoden uusiksi jäseniksi. Kaikki valitut ovat loistavia pelimiehiä. Varsinkin tutkapari Selänne & Kariya lämmittää mieltä. Kutkuttaa jo ajatuskin heistä yhtä aikaa lavalla. Pitkästä aikaa yhdessä.


Teemu Selänne, FIN [RW] (NHL: 1992-2014; WPG, ANA, SJS, COL)
s. 3.7.1970

NHL
Runkosarja: 1451 GP | 684 + 773 = 1457 | +95 | 660 PIM
Pudotuspelit: 130 | 44 + 44 = 88 | -16 | 62 PIM

Paras kausi
1992-93 | 84 | 76 + 56 = 132 | +8 | 45 PIM

A-maajoukkue
96 | 54 + 48 = 102 | 46 PIM

Olympialaiset
37 | 24 + 19 = 43 | 22 PIM

Saavutuksia
* Stanley Cup (2007)
* World Cup -hopea (2004)
* Olympiahopea (2006)
* 3 olympiapronssia (1998, 2010, 2014)
* MM-hopea (1999)
* MM-pronssi (2008)

* Rocket Richard Trophy (1999)
* Calder Trophy (1993)
* Masterton Trophy (2006)
* 10 NHL:n tähdistöpeliä (1993, -94, 1996-99, 2000, -02, -03, -07)
* NHL:n tulokastähdistössä (1993)
* Kahdesti NHL:n ykköstähdistössä (1993, -97)

* NHL:n tulokkaiden maaliennätys (76)
* NHL:n tulokkaiden piste-ennätys (132)
* 11:s NHL:n kaikkien aikojen maalipörssissä (684)
* 15:s NHL:n kaikkien aikojen pistepörssissä (1457)
* 25:s NHL:n pelatuissa otteluissa (1451)
* Johtaa olympialaisten kaikkien aikojen pistepörssiä (43)

NHL.com:n jutussa hehkutetaan jälleen kerran Selänteen huikeaa tulokaskautta:
https://www.nhl.com/news/teemu-sela...th-legendary-season/c-290172508?tid=283496592

Teemu Selänne saa tietää pääsystään Hall of Fameen:
https://www.nhl.com/news/teemu-selanne-gets-call-for-hockey-hall-of-fame/c-290170498?tid=283496592


Dave Andreychuk, CAN [LW] (NHL: 1982-2006; BUF, TOR, NJD, BOS, COL, TBL)
s. 29.9.1963

NHL
Runkosarja: 1639 | 640 + 698 = 1338 | +38 | 1125 PIM
Pudotuspelit: 162 | 43 + 55 = 98 | -4 | 162 PIM

Paras kausi
1993-94 | 83 | 53 + 46 = 99 | +22 | 98 PIM

A-maajoukkue
10 | 3 + 2 = 5 | 18 PIM

Saavutuksia
* Stanley Cup (2004)
* MM-pronssi (1986)

* 2 NHL:n tähdistöpeliä (1990, -94)

* Eniten ylivoimamaaleja NHL:ssä (274)
* 14:s NHL:n kaikkien aikojen maalipörssissä (640)
* 28:s NHL:n kaikkien aikojen pistepörssissä (1338)
* 7:s NHL:n pelatuissa otteluissa (1639)

Dave Andreychuk ei hätäillyt pääsystään Hall of Fameen:
https://www.nhl.com/news/hockey-hall-of-fame-call-is-sweet-for-dave-andreychuk/c-290168072?tid=283496592


Paul Kariya, CAN [LW] (NHL: 1994-2010; ANA, COL, NSH, STL)
s. 16.10.1974

NHL
Runkosarja: 989 | 402 + 587 = 989 | +31 | 399 PIM
Pudotuspelit: 46 | 16 + 23 = 39 | -7 | 12 PIM

Paras kausi
1995-96 | 82 | 50 + 58 = 108 | +9 | 20 PIM

A-maajoukkue
38 | 17 + 22 = 39 | 6 PIM

Olympialaiset
14 | 6 + 5 = 11 | 2 PIM

Saavutuksia
* Olympiakulta (2002)
* Olympiahopea (1994)
* MM-kulta (1994)
* MM-hopea (1996)

* 2 Lady Byng Trophya (1996, -97)

* 7 NHL:n tähdistöpeliä (1996, -97, 1999-2003)
* NHL:n tulokastähdistössä (1995)
* Kolmesti NHL:n ykköstähdistössä (1996, -97, -99)

Paul Kariya antaa tunnustuksen Teemu Selänteelle pääsystään Hall of Fameen:
https://www.nhl.com/news/paul-kariya-credits-teemu-selanne-for-helping-him-make-hall-of-fame/c-290170168?tid=283496592


Mark Recchi, CAN [RW] (NHL: 1988-2011; PIT, PHI, MTL, CAR, ATL, TBL, BOS)
s. 1.2.1968

NHL
Runkosarja: 1652 | 577 + 956 = 1533 | 0 | 1033 PIM
Pudotuspelit: 189 | 61 + 86 = 147 | +9 | 93 PIM

Paras kausi
1992-93 | 84 | 53 + 70 = 123 | +1 | 95 PIM

A-maajoukkue
27 | 5 + 12 = 17 | 4 PIM

Olympialaiset
5 | 0 + 2 = 2 | 0 PIM

Saavutuksia
* 3 Stanley Cupia (1991, 2006, 2011)
* MM-kulta (1997)

* 7 NHL:n tähdistöpeliä (1991, -93, -94, 1997-2000)

* 20:s NHL:n kaikkien aikojen maalipörssissä (577)
* 12:s NHL:n kaikkien aikojen pistepörssissä (1533)
* 5:s NHL:n pelatuissa otteluissa (1652)

Mark Recchille pääsy Hall of Fameen on suuri kunnia:
https://www.nhl.com/news/mark-recchi-receives-tremendous-hockey-hall-of-fame-honor/c-290170052?tid=283496592
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: NHL-jääkiekko

Ensi yönä pyörähtää viimein käyntiin uusi NHL-kausi. Kyseessä onkin ehkäpä mielenkiintoisin kausi aikoihin, nyt on jopa lupa odottaa useilta suomalaisilta huippukausia. Patrik Laine, Mikael Granlund, Sebastian Aho ja kumppanit pelaavat toivottavasti jälleen loistavan kauden maailman kovimmassa liigassa. Valitettavasti esimerkiksi Toronton suomalaiskolmikko sekä Edmontonin Jesse Puljujärvi ainakin aloittavat kautensa farmin puolella. Lisämausteena kesällä tapahtui paljon pelaajakauppoja, suurimpana syynä tietenkin kokonaan uuden organisaation liittyminen liigaan. Kyseessä tietenkin Vegas Golden Knights.

Myös Jaromir Jagr nähdään parrasvaloissa, hän teki viime hetkillä yhden vuoden mittaisen sopimuksen Calgary Flamesin kanssa. Onneksi näin, Jagr on yksi ikonisimmista pelaajista NHL:n historiassa. Hän on pelannut kolmea KHL-kautta lukuunottamatta lähes koko ammattilaisuransa NHL:n puolella. Siis alkaen kaudesta 1990-91(!). Hänellä on kasassa peräti 1914 pistettä. Saadaan jännätä, tuleeko hänestä historian ensimmäinen pelaaja joka on tehnyt enemmän pisteitä kuin Gretzky antoi pelkkiä syöttöjä (1963).

Odotusarvoni Laineen runkosarjan maalimäärästä on 45-50 maalin välillä. Voi kuulostaa hurjalta, mutta NHL on esimerkiksi ohjeistanut tuomareita puuttumaan herkemmin kiekollisten pelaajien käsille huitomiseen. Laine on lisäksi panostanut kesäharjoittelussaan voiman lisäämiseen, joten mielestäni häneltä on lupa odottaa lisää maaleja (ja pisteitä) tulokaskauteen verrattuna. En näe Laineen kohdalla sophomore slumpia!


Ensi yön pelit:
Winnipeg Jets - Toronto Maple Leafs
Pittsburgh Penguins - St. Louis Blues
Edmonton Oilers - Calgary Flames
San Jose Sharks - Philadelphia Flyers


On tätä odotettukin!
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Niin se kausi tosiaan alkaa ja Erik Karlsson lähtee metsästelemään sitä 500 tehopisteen rajaa ja samalla nousua jo tässä vaiheessa uraansa top 60 listalle puolustajien tehopisteissä. Jos viime kausien pistekeskiarvolla mennään, niin 500 pistettä pitäisi täyttyä noin 600 ottelun rajapyykin kohdalla, joka olisi nykylätkässä puolustajalle aika kova saavutus. 0,83 pistettä/ottelu olisi kova saavutus melkein kelle tahansa hyökkääjällekin, mutta että vielä puolustajalle...

Siihen kylkeen sitten vielä Norris Trophyn metsästystä ja innokkaana fanina voin myös leikitellä ajatuksella Hart Trophysta. Se tosin taitaa mennä "seksikkäämmille nimille", eli arvokkaimmalle hyökkääjälle, mutta ajatuksena silti. Mitä Senators olisi ilman Karlssonia?

Tietysti siinä sivussa on kiva seurailla nuoria suomalaisia. Tekeekö Laine yli 40 maalia tällä kaudella? Mihin asti nousee Aho? Joko Puljujärvestä tulee tehokas ja koko kauden ylhäällä pelaava pelaaja ja niin edelleen?
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Tietysti siinä sivussa on kiva seurailla nuoria suomalaisia. Tekeekö Laine yli 40 maalia tällä kaudella? Mihin asti nousee Aho? Joko Puljujärvestä tulee tehokas ja koko kauden ylhäällä pelaava pelaaja ja niin edelleen?

Yhteen kysymykseen saatiin vastaus jo ennenkuin kausi edes alkoi. Puljujärven kohdalla kausi nimittäin alkaa AHL:län puolelta. Yamamoto ajoi ohi heikosti harjoituspeleissä esiintyneestä Puljujärvestä.

Laineen maalimääriä ennustaessa pitää muistaa Mauricen ailahteleva peluutus. Tästä esimerkkinä Laine taisi tehdä vain ~2 maalia ylivoimalla viime kauden ~puolivälin jälkeen. Lisääntyvät jäähyt eivät auta pistetehtailussa, jos Maurice hölmöilee taas.
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Washington Capitalsin kauden alku on ollut täysin käsittämätön. Viime yön matsissa nähtiin esimerkiksi historian ensimmäinen australialaispelaajan tekemä maali (Nathan Walker).

Sitten itse asiaan. Viime kausina Alex Ovechkin on saanut paljon kuraa niskaansa hieman hiipunen maalitehtailunsa vuoksi. Nyt on kauden kahteen ensimmäiseen otteluun syntynyt käsittämättömästi seitsemän(!) maalia. Kolme ensimmäisessä ottelussa Ottawaa vastaan ja neljä viime yönä Montrealia vastaan. Eikä siinä vielä kaikki: Evgeni Kuznetsov on ollut kaikissa maaleissa mukana (vähintäänkin toisena) syöttäjänä. Mikään tutkapari ei ole vastaavaa aiemmin tehnyt. Eivät edes Gretzky-Kurri tai Bossy-Trottier.

Itse asiassa kukaan pelaaja ei ole tehnyt kauden kahdessa ensimmäisessä ottelussa kypärätemppua tasan sataan vuoteen(!). Kauden 1917-18 aluksi vastaavassa onnistuikin peräti kolme pelaajaa: Cy Denneny, Joe Malone ja Reg Noble. Lajikin oli tuohon aikaan hieman eri kuin nykyään. Kaiken lisäksi Ovechkin on nyt tasoissa seurahistorian eniten kypärätemppuja tehneenä pelaajana yhdessä Peter Bondran kanssa. Molemmat ovat onnistuneet 19 kertaa.

Tasaisella matematiikalla Ovechkin on tällä hetkellä 287 maalin tahdissa runkosarjassa :D


https://www.nhl.com/news/montreal-canadiens-washington-capitals-game-recap/c-291704576
 
Vastaus: NHL-jääkiekko

Aikamoinen kauden alku on ollut NHL:n uusimmalla tulokasjoukkueellakin. Vegas Golden Knights on voittanut kaikki kolme pelaamaansa ottelua. Tämä on laajennusjoukkueiden historian paras alku.

James Neal on onnistunut näissä otteluissa maalinteossa peräti viidesti, tälläkin päästään historian kirjoihin. Neal teki myöskin tunnetusti avausottelussa joukkueensa kaikki maalit (2). Hänestä tuli historian viides pelaaja, joka on tehnyt laajennusjoukkueelle vähintään kaksi ensimmäistä maalia.

Mainitaan tarkennuksena seuraavaan vielä sen verran, että Chris Kontos teki Tampa Bay Lightningin historian ensimmäisessä ottelussa kaikkiaan peräti neljä maalia, mutta ne eivät olleet peräkkäisiä. Kyseessä on seuralle edelleen yhden ottelun maaliennätys (Martin St. Louis teki myöskin saman tempun yhdessä ottelussa vuonna 2014).


Eniten peräkkäisiä maaleja laajennusjoukkueen NHL-taipaleen alusta lukien
1. Real Cloutier | 3 | Quebec Nordiques | 1979-80
2. Earl Roche | 2 | St. Louis Eagles | 1934-35
2. Bill Sutherland | 2 | Philadelphia Flyers | 1967-68
2. Chris Kontos | 2 | Tampa Bay Lightning | 1992-93
2. James Neal | 2 | Vegas Golden Knights | 2017-18

Eniten maaleja laajennusjoukkueen avausottelussa
1. Chris Kontos | 4 | Tampa Bay Lightning | 1992-93
2. Real Cloutier | 3 | Quebec Nordiques | 1979-80
3. James Neal | 2 | Vegas Golden Knights | 2017-18

Eniten maaleja laajennusjoukkueen kolmen ensimmäisen ottelun aikana
1. Chris Kontos | 6 | Tampa Bay Lightning | 1992-93
2. Real Cloutier | 5 | Quebec Nordiques | 1979-80
2. James Neal | 5 | Vegas Golden Knights | 2017-18
 
Kautta on tosiaan pelattu kymmenisen peliä ja mukava yllätys on ollut tuo Vegasin vire. Kymmenisen peliä on toki vasta hyvin pieni otanta, mutta mukava kuitenkin nähdä, että homma toimii ja sisääntulo liigaan on ollut ainakin tuloksellisesti huomattavasti parempi kuin muilla laajennusjoukkueilla viimeisen 20 vuoden aikana. Mitään sidettä Vegasiin ei ole, mutta toki näin neutraalina fanina sitä toivoo, että pysyisivät pudotuspelikahinoissa mukana mahdollisimman pitkään.

Ja sitten se pakollinen kappale siitä omasta suosikista! Erik Karlsson pääsi mukaan peleihin vasta vähän mattimyöhäisenä leikkauksesta toipumisen takia, mutta on se vaan kova! 5 otteluun 0+8 tehopistettä ja Ottawa on konferenssin kärkikahinoissa mukana. Tällä tahdilla 70+ pisteen kausi on taas haarukassa ja lisää Norris-pystejä tulossa.
 
NHL-kautta 2017-18 on nyt pelattu joukkueesta riippuen 10-14 ottelua. Ilahduttavasti joukkueet ovat tehneet maaleja todella kovaan tahtiin. Ennen kauttahan tuomareita ohjeistetiin ottamaan mailalla huitomiset tarkemmin pois. Esimerkiksi tämän suuntauksen ansiosta maaleja on sitten syntynyt melkoiseen tahtiin. Toki on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä koko kauden osalta. Toivotaan kuitenkin, että suuntaus on lopullinen.

Maaleja on syntynyt tällä kaudella tähän mennessä 6,13 ottelua kohti (3,065/joukkue). Alkaen tynkäkaudesta 1994-95, tämä on vasta kolmas kerta, kun maaginen 6 maalin keskimääräinen raja rikkoutuu NHL-ottelussa(!). Tämä tapahtui aiemmin kokonaisten kausien osalta 1995-96 (6,28) ja 2005-06 (6,16). Kausi 2005-06 oli edellinen kerta, kun sääntöjä rukattiin huolella (mm. tasapelit jäivät historiaan, kahden viivan syöttö poistettiin ja maalivahtien varusteita pienennettiin). Työsulkukausi 2004-05 toi siis jotain hyvääkin nykykiekkoon (Teemu Selänteen uran pelastamisen ohella).


NHL:n kausikohtaiset maalimäärät/ottelu (1994->)

* 2017-18 | 6,13

2016-17 | 5,54
2015-16 | 5,42
2014-15 | 5,46
2013-14 | 5,48
2012-13 | 5,44
2011-12 | 5,46
2010-11 | 5,58
2009-10 | 5,68
2008-09 | 5,82
2007-08 | 5,56
2006-07 | 5,90
2005-06 | 6,16
2003-04 | 5,14
2002-03 | 5,30
2001-02 | 5,24
2000-01 | 5,52
1999-00 | 5,50
1998-99 | 5,26
1997-98 | 5,28
1996-97 | 5,84
1995-96 | 6,28
1994-95 | 5,98
 
Tuossa Erik Karlssonin menoa NHL:n kotisivuilla tutkiskellessani tein melkoisen mielenkiintoisen tilastollisen huomion. Leikin vähän kaikkien aikojen pistepörssitaulukon kanssa puolustajien kohdalta ja tein seuraavanlaisen huomion: Karlsson on tällä hetkellä kymmenentenä puolustajien taulukossa, kun käytetään lajitteluperusteena tehtyjä tehopisteitä per pelattu ottelu luvullaan 0,83. Virallisesti hän on kyseisessä taulukossa sijalla 26, mutta realismin takia suodatin taulukosta pois ne puolustajat, joiden NHL-ura kesti alle 10 ottelua ja tällöin Karlsson nousee tällä hetkellä sijalle 10. Hänen edelleen jää vielä New Jerseyn Will Butcher, joka on tällä kaudella alkaneella urallaan tehnyt 12 otteluun 0+12.

Muut edelle jäävät pelaajat ovat sitten sellaisia legendoja kuin Bobby Orr, Paul Coffey, Ray Bourque, Denis Potvin, Al MacInnis ja Brian Leetch. Karlsson on statistiikassa juuri ja juuri Phil Housleyn edellä, jonka monet varmasti muistavat siltä 92-93 kaudelta, kun eräs Selänne kihautti 76 kaappia. Pidän Karlssonin tämänhetkistä sijoitusta aika kovana, kun katsoo, keiden kanssa hän taistelee tuossa kategoriassa. Yleisesti kai ollaan sitä mieltä, että noiden legendojen aikaan niitä tehopisteitä oli vähän helpompi saada aikaan. On myös hyvä muistaa, että Karlssonin tehot ovat olleet pari viime kautta nousussa, joten tuo luku saattaa tuosta vielä hyvinkin nousta muutamalla desimaalilla, joka nostaisi myös sijoitusta ylöspäin pykälän tai pari. Koskaanhan tulevaisuudesta ei tiedä, joten tehot voivat olla eri joskus kymmenen vuoden päästä, kun Karlssonin ura kääntyy väkisin laskuun, mutta jos meno pysyy edes tällä tasolla uran loppuun asti ja luku pysyy tuolla 0,8 - 0,85 välissä, niin terveenä ollessaan tulee Karlsson tekemään kovat tehot ja sijoittumaan tälläkin vertailulla sinne all time top 10-kastiin!

Edit: Kohtuullisen mielenkiintoinen fakta muuten, että legenda-statuksen omaava Niclas Lidström on taulukossa luvullaan 0,73 (1564 ottelua ja tehot 264+878=1142) jopa kymmenen sijaa Karlssonin takana! Siihen väliin sijoittuu tällä mittarilla tehokkain suomalainen puolustaja Reijo Ruotsalainen luvullaan 0,77 (446 ottelua tehoin 107+237=344).
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa Erik Karlssonin menoa NHL:n kotisivuilla tutkiskellessani tein melkoisen mielenkiintoisen tilastollisen huomion. Leikin vähän kaikkien aikojen pistepörssitaulukon kanssa puolustajien kohdalta ja tein seuraavanlaisen huomion: Karlsson on tällä hetkellä kymmenentenä puolustajien taulukossa, kun käytetään lajitteluperusteena tehtyjä tehopisteitä per pelattu ottelu luvullaan 0,83. Virallisesti hän on kyseisessä taulukossa sijalla 26, mutta realismin takia suodatin taulukosta pois ne puolustajat, joiden NHL-ura kesti alle 10 ottelua ja tällöin Karlsson nousee tällä hetkellä sijalle 10. Hänen edelleen jää vielä New Jerseyn Will Butcher, joka on tällä kaudella alkaneella urallaan tehnyt 12 otteluun 0+12.

Muut edelle jäävät pelaajat ovat sitten sellaisia legendoja kuin Bobby Orr, Paul Coffey, Ray Bourque, Denis Potvin, Al MacInnis ja Brian Leetch. Karlsson on statistiikassa juuri ja juuri Phil Housleyn edellä, jonka monet varmasti muistavat siltä 92-93 kaudelta, kun eräs Selänne kihautti 76 kaappia. Pidän Karlssonin tämänhetkistä sijoitusta aika kovana, kun katsoo, keiden kanssa hän taistelee tuossa kategoriassa. Yleisesti kai ollaan sitä mieltä, että noiden legendojen aikaan niitä tehopisteitä oli vähän helpompi saada aikaan. On myös hyvä muistaa, että Karlssonin tehot ovat olleet pari viime kautta nousussa, joten tuo luku saattaa tuosta vielä hyvinkin nousta muutamalla desimaalilla, joka nostaisi myös sijoitusta ylöspäin pykälän tai pari. Koskaanhan tulevaisuudesta ei tiedä, joten tehot voivat olla eri joskus kymmenen vuoden päästä, kun Karlssonin ura kääntyy väkisin laskuun, mutta jos meno pysyy edes tällä tasolla uran loppuun asti ja luku pysyy tuolla 0,8 - 0,85 välissä, niin terveenä ollessaan tulee Karlsson tekemään kovat tehot ja sijoittumaan tälläkin vertailulla sinne all time top 10-kastiin!

Edit: Kohtuullisen mielenkiintoinen fakta muuten, että legenda-statuksen omaava Niclas Lidström on taulukossa luvullaan 0,73 (1564 ottelua ja tehot 264+878=1142) jopa kymmenen sijaa Karlssonin takana! Siihen väliin sijoittuu tällä mittarilla tehokkain suomalainen puolustaja Reijo Ruotsalainen luvullaan 0,77 (446 ottelua tehoin 107+237=344).

Mielenkiintoista pohdintaa. Itse olen erilaisiin tilastoihin mieltyneenä tutkinut hieman asiaa.

Koostin pienimuotoisen katsauksen Karlssonin edellä oleviin puolustajiin uran PPG-tahdilla mitaten. Jätin suosiolla listaltani pois ylivertaisen ykkösen eli Bobby Orrin. Hänen uransa oli kuin tähdenlento; lyhyt mutta loistokas (1,39 PPG, 657 runkosarjaottelua). Hänen uransa oli käytännössä taputeltu jo 30-vuotiaana. Myös Paul Reinhartin ura oli todella lyhyt (0,86 PPG, 648 runkosarjaottelua). Listalla siis mukana Karlssonin lisäksi kaikki hänen yläpuolellaan olevat, vähintään 1000 ottelua pelanneet puolustajat.


Paul Coffey (uran PPG=1,09)
< 23 v.
394 GP | 464 P --> 1,18 PPG

24 – 28 v.

339 GP | 488 P --> 1,44 PPG

29 – 32 v.
220 GP | 249 P --> 1,13 PPG

33 – 36 v.
258 GP | 243 P --> 0,94 PPG

37 v.+
198 GP | 87 P --> 0,44 PPG

Yhden kauden paras PPG:
24 v. | 79 GP | 138 P --> 1,75 PPG


Denis Potvin (uran PPG=0,99)

< 23 v.
314 GP | 311 P --> 0,99 PPG

24 – 28 v.
318 GP | 373 P --> 1,17 PPG

29 – 32 v.
298 GP | 278 P --> 0,93 PPG

33 v.+

130 GP | 93 P --> 0,72 PPG

Yhden kauden paras PPG:
25 v. | 73 GP | 101 P --> 1,38 PPG


Ray Bourque (uran PPG=0,98)


< 23 v.
355 GP | 356 P --> 1,00 PPG

24 – 28 v.
363 GP | 400 P --> 1,10 PPG

29 – 32 v.
310 GP | 341 P --> 1,10 PPG

33 – 36 v.
262 GP | 266 P --> 1,02 PPG

37 v.+
322 GP | 216 P --> 0,67 PPG

Yhden kauden paras PPG:
33 v. | 72 GP | 91 P --> 1,26 PPG


Al MacInnis (uran PPG=0,90)

< 23 v.
290 GP | 259 P --> 0,89 PPG

24 – 28 v.
388 GP | 427 P --> 1,10 PPG

29 – 32 v.
239 GP | 225 P --> 0,94 PPG

33 – 36 v.
286 GP | 193 P --> 0,67 PPG

37 v.+
213 GP | 170 P --> 0,80 PPG

Yhden kauden paras PPG:
27 v. | 78 GP | 103 P --> 1,32 PPG


Brian Leetch (uran PPG=0,85)

< 23 v.
317 GP | 331 P --> 1,04 PPG

24 – 28 v.
332 GP | 319 P --> 0,96 PPG

29 – 32 v.
290 GP | 210 P --> 0,72 PPG

33 – 36 v.
205 GP | 136 P --> 0,66 PPG

37 v.+
61 GP | 32 P --> 0,52 PPG

Yhden kauden paras PPG:
23 v. | 80 GP | 102 P --> 1,28 PPG


Erik Karlsson (uran PPG=0,83)

< 23 v.
315 GP | 237 P --> 0,75 PPG

24 v.+
250 GP | 232 P --> 0,93 PPG

Yhden kauden paras PPG:

25 v.
| 82 GP | 82 P --> 1,00 PPG


Huomioita

* Uran paras kausi PPG-tahdilla mitattuna on tullut keskimäärin 26-vuotiaana. Selkeinä tilastopoikkeamina Brian Leetch (23 v.) ja Ray Bourque (33 v.).

* Parhaat vuodet PPG-tahdilla mitattuna ovat olleet ikähaarukassa 24-28 vuotta. Poikkeuksena Brian Leetch (19-23 vuotta). Ray Bourquen uran parhaat pistemäärät (PPG-tahdilla) olivat samat ikäluokissa 23-28 ja 29-32. Erik Karlssonilla on siis em. esimerkkien perusteella tällä hetkellä menossa tilastollisesti uran parhaat vuodet. Esimerkeissä pelaajien pistetehtailu hiipui jopa selkeästi viimeistään ikähaarukoissa 29-32 sekä 33-36.

* Jos oletetaan että Erik Karlsson pääsee urallaan esimerkiksi 1200 otteluun, en millään jaksa uskoa että hänen tämänhetkinen PPG-tahtinsa jatkuisi uran loppuun. Tämä siis vaatisi peräti 996 pistettä (PPG: 0,83). Hänellähän on menossa tilastollisesti PPG-tahdilla(kin) mitattuna uransa huippuajat. Todellisuus lienee jossain 0,7 - 0,75 välillä (850 - 900 p.). Kunnioitettavaa toki nyky-NHL:ssä sekin.


************************
Olen koostanut vastaavanlaisen katsannon myös kaikkien aikojen parhaista hyökkääjistä PPG-tahdilla mitattuna. Pitää joskus myöhemmin palata asiaan.


EDIT
Korjattu kirjoitusvirheitä
 
Viimeksi muokattu:
* Jos oletetaan että Erik Karlsson pääsee urallaan esimerkiksi 1200 otteluun, en millään jaksa uskoa että hänen tämänhetkinen PPG-tahtinsa jatkuisi uran loppuun. Tämä siis vaatisi peräti 996 pistettä (PPG: 0,83). Hänellähän on menossa tilastollisesti PPG-tahdilla(kin) mitattuna uransa huippuajat. Todellisuus lienee jossain 0,7 - 0,75 välillä (850 - 900 p.). Kunnioitettavaa toki nyky-NHL:ssä sekin.

Erittäin mielenkiintoinen ja kattava vertailu! Haluan kuitenkin ottaa tähän vielä hieman kiinni. Itse näen, että Karlssonin kohdalla tuo 0,8 PPG koko uralta on ihan saavutettavissa, jos nyt peilataan hänen aikaisempiin otteisiinsa. Kun katsotaan kaudesta 2011-12 eteenpäin, niin tuo 0,8 PPG on ollut joka kaudella "paperia" Karlssonille, hän on ylittänyt huonoimmallakin kaudella 2014-15 tuon rajan, kun teki 82 otteluun 21+45=66. Muilla kausilla hän on tehnyt yli 0,8 PPG. On hyvin todennäköistä, että terveenä pysyessään Karlsson nakuttaa vielä useammankin kerran tulevina lähikausina noita 70 pisteen kausia lisää, jotka ovat automaattisesti yli 0,8 PPG. Näin ollen hän vähintäänkin pitää koko uransa lukua siellä 0,8 PPG:n yläpuolella.

Jossain vaiheessa se taantuminen tietenkin tapahtuu, sitä ei kiellä kukaan, eikä estä kukaan. Pidän kuitenkin hyvin mahdollisena, että noinakin aikoina Karlsson on silti sellainen 50-60 pisteen pakki per kausi. Tätä "ennustusta" ajatellen on kyllä mielestäni mahdollista, että hän saavuttaa tuon 0,8 PPG, tai vähintään yli 0,75 PPG.

Tämän ei nyt ole tarkoitus olla mikään vastakkainasettelu, vaan kunhan totean näin herran suurena fanina, millaiset mahdollisuudet itse näen. Seuraavat 10 vuotta näyttävät, kuinka tulee käymään ja siihen asti voimme vain arvailla. Jos nyt hypoteettisesti oletetaan Karlssonin pelaavan vielä 10 kautta suhteellisen terveenä tarkoittaen sellaista 70+ ottelua per runkosarja, hän päätyisi silloin noin 1300 otteluun ja tällöin 1000 tehopistettä olisi 0,77 PPG. Pidän tuota hyvinkin mahdollisena saavuttaa, jos välttää loukkaantumiset.
 
Mielenkiintoinen pelaajakauppa viime yönä, kun Colorado, Nashville ja Ottawa sorvasivat kolmen joukkueen kesken treidin, jonka nimekkäin osapuoli on Matt Duchene, joka siirtyy nyt Denveristä Ottawaan. Kaupassa liikkuu myös nimekkäämmistä pelaajista Kyle Turris, nuoria lupauksia ja varausvuoroja.

Ottawa on ollut jo useamman vuoden vailla sitä nimekästä ykkössentteriä. Duchene kyllä tiedetään taitavaksi kaveriksi isolla potentiaalilla, joten tässä voi nyt olla se palanen, jos vaan sopeutuu joukkueeseen. Syntyykö ylivoimalle Karlsson-Duchene-tutkapari?

https://www.is.fi/nhl/art-2000005438018.html

https://yle.fi/urheilu/3-9917972
 
Viimeksi muokattu:
Kirjoitellaanpa tännekin pitkästä aikaa. Kautta on pelattu jo yli neljännes. Tällä hetkellä maaleja tehdään edelleenkin hyvään tahtiin: tasan 6 maalia ottelua kohti. Toivotaan, että maaginen 6 maalin ottelukohtainen tahti jatkuu kauden loppuun saakka.

Pistepörssin kärki on jopa hieman yllättävä. Viiden kärjestä puuttuvat viime kauden kahden kärki eli sekä Connor McDavid (7:s) että Sidney Crosby (19:s). Tampa Bayn tehokaksikko Steven Stamkos & Nikita Kucherov ovat edelleen kaksi kärkinimeä, kuten ovat olleet lähes koko kauden alun. Stamkosin peliin on pelinrakentaminen tullut entistä suurempaan rooliin. Aiemmilla kausillahan häneltä on totuttu näkemään jopa huomattava ero maalien ja syöttöjen välillä, nimenomaan maalien eduksi. Itse asiassa Stamkos on tehnyt enemmän maaleja kuin syöttöjä peräti kuudesti uransa yhdeksän kauden aikana (kokonaissaldo 611 ottelussa: 332+287=619). Maalien osuus Stamkosin uran tehopisteistä on 53,6 % ja vastaavasti syöttöjen osuus 46,4 %. Tämän kauden aikana suhde näyttäisi heittävän iloisesti häränpyllyä (maalien osuus 29,7 %, syöttöjen 70,7 %).

Tällä hetkellä pistepörssin osalta viiden kärki on vähintään sadan pisteen vauhdissa. Seuraavassa listauksessa on spekuloitu tämänhetkisen pistetehtailun perusteella koko kauden saldoa:

1. Steven Stamkos (TBL) | 25 GP | 11+26=37 | 1,48 PPG | +9 | koko kauden tahti: 36+85=121
2. Nikita Kucherov (TBL) | 25 | 17+19=36 | 1,44 | +7 | 56+62=118
3. Johnny Gaudreau (CGY) | 25 | 11+23=34 | 1,26 | +4 | 36+75=111
4. Mark Scheifele (WPG) | 26 | 13+19=32 | 1,23 | +9 | 43+62=105
5. Jaden Schwartz (STL) | 26 | 13+19=32 | 1,23 | +19 | 43+62=105


Puolustajien osalta yksi asia pomppaa esille: loukkaantumisen jälkeen erittäin vahvasti kauden aloittanut Erik Karlsson on vaikeuksissa. Hän sivuaa uransa pisintä pisteetöntä putkea. Viimeisen kahdeksan ottelun saldo on murheellisesti 0+0=0 ja tehotilastokin samalla ajanjaksolla reilusti pakkasella: -11. Viimeksi Karlsson on pelannut kahdeksan peräkkäistä ottelua kiikareilla tulokaskaudellaan (2009-10).
 
Päiviteläänpä NHL:n pörssien tilannetta. Runkosarjasta alkaa olla pikkuhiljaa jo puolet pelattuna. Liigan maalikeskiarvo ottelua kohden on hieman hiipunut kuuden maalin maagisesta rajasta. Keskiarvo on tällä hetkellä 5,88.

Pistepörssi
1. Nikita Kucherov (TBL) | RW | 39 GP | 25+31=56 | 1,44 PPG | +15 | koko kauden tahti: 53+65=118
2. Josh Bailey (NYI) | RW | 40 | 12+38=50 | 1,25 | +2 | 24+78=102
3. John Tavares (NYI) | C | 40 | 21+28=49 | 1,23 | -1 | 43+57=100
4. Steven Stamkos (TBL) | C | 39 | 17+32=49 | 1,26 | +18 | 36+67=103
5. Nathan MacKinnon (COL) | C | 39 | 17+31=48 | 1,23 | +3 | 36+65=101

Maalipörssi
1. Alex Ovechkin (WSH) | LW | 41 GP | 26 G | koko kauden tahti: 52
2. Nikita Kucherov (TBL) | RW | 39 | 25 | 53
3. Anders Lee (NYI) | LW | 40 | 24 | 49
4. Brock Boeser (VAN) | RW | 37 | 45 (missannut kolme peliä runkosarjassa)
5. John Tavares (NYI) | C | 40 | 21 | 43


Puolustajat
1. John Klingberg (DAL) | 41 GP | 5+30=35 | +7 | koko kauden tahti: 10+60=70
2. John Carlson (WSH) | 41 | 4+27=31 | -2 | 8+54=62
3. Shayne Gostisbehere (PHI) | 36 | 8+21=29 | -1 | 18+46=64 (missannut kolme peliä runkosarjassa)
4. P. K. Subban (NSH) | 39 | 9+20=29 | +8 | 19+42=61
5. Victor Hedman (TBL) | 39 | 4+25=29 | +19 | 8+53=61


Maalivahdit (min. 25 peliä pelattuna)

Voitot
1. Andrei Vasilevskiy (TBL) | 26
2. Braden Holtby (WSH) | 23
3. Connor Hellebuyck (WPG) | 21
4. Frederik Andersen (TOR) | 20
5. Pekka Rinne (NSH) | 19
5. Sergei Bobrovsky (CBJ) | 19
5. Jonathan Quick (LAK) | 19

Torjuntaprosentti

1. Andrei Vasilevskiy (TBL) | 93,7
2. Jonathan Quick (LAK) | 92,9
3. Corey Crawford (CHI) | 92,9
4. Tuukka Rask (BOS) | 92,4
5. Pekka Rinne (NSH) | 92,4

Päästettyjen maalien keskiarvo
1. Andrei Vasilevskiy (TBL) | 1,95
2. Tuukka Rask (BOS) | 2,09
3. Jonathan Quick (LAK) | 2,20
4. Corey Crawford (CHI) | 2,27
5. Connor Hellebuyck (WPG) | 2,38

Nollapelit
1. Andrei Vasilevskiy (TBL) | 6
2. Ben Bishop (DAL) | 4
3. Sergei Bobrovsky (CBJ) | 4
4. Frederik Andersen (TOR) | 3
4. Devan Dubnyk (MIN) | 3
4. Martin Jones (SJS) | 3
4. Pekka Rinne (NSH) | 3
4. Connor Hellebuyck (WPG) | 3
4. Jonathan Quick (LAK) | 3


EDIT
Korjattu lyhenne kuntoon (WIN --> WPG)
 
Viimeksi muokattu:
Voikohan jo melkeen sanoa et tää Rantanen on jopa Lainetta parempi??

EDIT:Mutta nykymailat on paljon,paljon helpompaa käyttää kuin 80-90 lukujen Kohot..kevyitä,helpompi veivata..

Mutta Nykyleijonilla on takuulla enemmän itseluottamusta kuin esim.80-luvun Tappara-maajoukkueella!
 
Alex Ovechkin on saavuttamassa jälleen kerran yhtä mahtavaa saavutusta NHL-urallaan. Hän on nyt pelannut 984 runkosarjaottelua, maaleja näissä on syntynyt jo 597 kappaletta. Hänestä siis tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä NHL:n kaikkien aikojen neljänneksi nopeimmin 600 runkosarjamaaliin yltänyt pelaaja. Täysin uskomaton saavutus nykyaikakauden NHL:ssä. Listan kärkihän muodostuu pääasiassa 1980- ja 90-luvuilla pelanneista legendoista. Listalle noustessaan Ovechkin pullauttaa erään Teemu Selänteen kaikkien aikojen listan kärkikymmenikön ulkopuolelle.

Listan ulkopuolelle on jäänyt mm. yksi kaikkien aikojen kovimmista maalintekijöistä, Mike Bossy, jonka ura keskeytyi 752 runkosarjaotteluun (ja 573 maaliin). Bossy olisi tietenkin mennyt aikoinaan listan kolmoseksi, mikäli ura ei olisi loppunut ennen aikojaan selkävaivoihin.


10 nopeinta 600 maalin tekijää (boldattuna ottelumäärä):
1. Wayne Gretzky | 718
2.
Mario Lemieux | 719
3.
Brett Hull | 900
4.
Phil Esposito | 1014
5.
Bobby Hull | 1032
6.
Marcel Dionne | 1033
7.
Mike Gartner | 1125
8.
Jaromir Jagr | 1130
9.
Luc Robitaille | 1141
10.
Teemu Selänne | 1177


Lisätään vielä 500 maalin rajapyykkiin nopeimmin päässeet:
1. Wayne Gretzky | 575
2.
Mario Lemieux | 605
3.
Mike Bossy | 647
4.
Brett Hull | 693
5. Alexander Ovechkin | 801
6. Phil Esposito | 803
7.
Jari Kurri | 833
8.
Bobby Hull | 861
9.
Maurice Richard | 863
10.
Marcel Dionne | 887
 
Erik Karlssonkin sai 500 tehopistettä täyteen tuossa viikolla ja hänestä tuli historian 64. puolustaja, joka on kyseisen paalun saavuttanut. Aikaa tähän saavutukseen kului 613 runkosarjan ottelua, joka lienee jos nyt ei nopein, niin ainakin kärkipäässä. Hatusta vetämällä oletan, että Bobby Orr, Ray Bourque ja Paul Coffey ovat olleet nopeampia, mutta onko noita vielä muitakin? Mikä on esim. Al MacInnisin, Brian Leetchin ja Phil Housleyn tilanne?
 
Erik Karlssonkin sai 500 tehopistettä täyteen tuossa viikolla ja hänestä tuli historian 64. puolustaja, joka on kyseisen paalun saavuttanut. Aikaa tähän saavutukseen kului 613 runkosarjan ottelua, joka lienee jos nyt ei nopein, niin ainakin kärkipäässä. Hatusta vetämällä oletan, että Bobby Orr, Ray Bourque ja Paul Coffey ovat olleet nopeampia, mutta onko noita vielä muitakin? Mikä on esim. Al MacInnisin, Brian Leetchin ja Phil Housleyn tilanne?

Erik Karlssonista tuli NHL:n historian 15:nneksi nopein 500 pisteeseen yltänyt puolustaja. Hän ei ole "edes" paras ruotsalainen vaan eräs Börje Salming on Karlssonin edellä.

Viiden kärki muodostuu todellisista legendoista, he onnistuivat tempussa puolustajalle todella kovaan tahtiin (alle 500:ssä pelatussa ottelussa).

1. Bobby Orr | 396
2. Paul Coffey | 422
3. Denis Potvin | 465
4. Ray Bourque | 484
5. Brian Leetch | 496
6. Al MacInnis | 522
7. Gary Suter | 547
8. Phil Housley | 553
9. Mark Howe | 562
10. Paul Reinhart | 579
11. Brad Park | 589
12. Börje Salming | 597
13. Larry Murphy | 600
14. Jeff Brown | 608
15. Erik Karlsson | 613
 
Pakko käydä tähän väliin hehkuttamassa Patrik Lainetta. Syyskauden käytännössä hiljaiseloa viettänyt Pate on herännyt mahtavaan kevääseen. Viime yön (kauden ensimmäinen!) kypärätemppu nosti hänet jo maalipörssin kakkoseksi vain kahden maalin päähän idolistaan Alex Ovechkinista (jolla on kasassa 40 osumaa). Ylivoimamaaleissa Laine on edelleen vankasti kärjessä kahden maalin erolla Steven Stamkosiin sekä Evgeni Malkiniin. Yhdeksään viime peliin Laine on paukuttanut pisteet 13+6=19. Laineen tämänhetkinen tahti toisi hänelle 47 osumaa runkosarjassa.


Laine on lisäksi kaikkien aikojen tilastoissa vahvasti esillä. Alle 20-vuotiaiden maalintekijöiden joukossa hän tekee vahvaa nousua kaikkien aikojen tilastossa jopa toiseksi ja vähintäänkin kolmanneksi. Runkosarjaa on jäljellä 16 ottelua Jetsin osalta. Nykyisellä maalitahdilla Laine olisi runkosarjan päätteeksi 83 osumassa alle 20-vuotiaana.

(G= tehdyt maalit | GP= pelatut ottelut | GPG= tehdyt maalit/ottelu)
1. Jimmy Carson (LAK) | 92 G | 160 GP | 0,575 GPG
2. Dale Hawerchuk (WPG) | 85 | 159 | 0,535
3. Wayne Gretzky (EDM) | 76 | 126 | 0,603
3. Brian Bellows (MNS) | 76 | 156 | 0,487
4. Sidney Crosby (PIT) | 75 | 160 | 0,469
5. Patrik Laine (WPG) | 74 | 139 | 0,532


Sitten ehkäpä se maagisin fakta Laineen kahdesta ensimmäisestä kaudesta (tähän asti): Hän on tehnyt NHL:ssä eniten maaleja kahden viime kauden aikana! Kun vielä huomioidaan viime kauden yhdeksän ottelun mittainen loukkaantuminen niin puhutaan suomalaisittain jostain täysin käsittämättömästä.

(G= tehdyt maalit | GP= pelatut ottelut | GPG= tehdyt maalit/ottelu)
1. Patrik Laine (WPG) | 74 G | 139 GP | 0,532 GPG
2. Nikita Kucherov (TBL) | 73 | 139 | 0,525
3. Alex Ovechkin (WSH) | 73 | 148 | 0,493
4. Evgeni Malkin (PIT) | 70 | 125 | 0,560
5. Auston Matthews (TOR) | 68 | 135 | 0,504


EDIT
Korjattu Wayne Gretzkyn U20-tilastot oikeiksi. Gretzky täytti 20 vuotta (26.1.) kesken kauden toisen NHL-kautensa 1980-81. Aikaisemmin tilastoin Gretzkylle erheellisesti liikaa maaleja ja pelejä (otin mukaan toisen kauden tilastot runkosarjan loppuun saakka).
 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom