15:17 Pariisiin

  • Keskustelun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloitettu
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
#1

Elokuva

Elokuun 21. päivä vuonna 2015. Amsterdamista Pariisiin matkaavan junan matkustajat kokivat kauhun hetkiä, marokkolaissyntyisen hyökkääjän Ayoub El Khazzanin (Ray Corasani) uhatessa heitä automaattiaseella. Reppureissulla halki Euroopan olleet kolme Yhdysvaltain Sacramentosta kotoisin olevaa lapsuudenkaveria ryhtyivät välittömästi sanoista tekoihin ja taltuttivat hyökkääjän pelastaen 554 ihmisen hengen. Mutta millaisia sankareita nämä Alek Skarlatos, Spencer Stone ja Anthony Sadler Jr. ovat, ja mikä saa ihmisen omasta turvallisuudestaan piittamatta nousemaan vastarintaan pahaa vastaan?

Viimeiset seitsemän vuotta tarinoita todellisista amerikkalaisista (J. Edgar (2011), Jersey Boys (2014), American Sniper (2014), Sully - uroteko Hudson-joella (2016)) elokuvillaan kertoillut Hollywood-ikoni, toukokuun viimeisenä päivänä kuluvaa vuotta jo 88 vuotta täyttävä Clint Eastwood jatkaa valitsemallaan teillä uutukaisellaan 15:17 Pariisiin.

Tarina jenkkisankareista, jotka pelastavat päivän, on pohjimmiltaan yksinkertaista toimintaviihdettä, mutta se, mikä sen monista vastaavista erottaa, on se, että pääosan sankarikolmikkoa esittävät henkilöt näyttelevät itseään. Mitään sen suuremmin ihmeellistä ei uroteon suorittaneiden janttereiden läsnäolo elokuvalle tuo, mutta saapa sillä ainakin jonkinlaista lisäarvoa kotimaassaan. Vaikka kolmikon tarina onkin universaali, 15:17 Pariisiin on suunnattu ensisijaisesti Yhdysvaltalaiselle yleisölle, tähtilipun heiluttelu ja amerikkalaisten arvojen sokea ylistäminen luovat muutenkin yllätyksettömästi etenevän kokonaisuuden ylle pateettisen patrioottisen ilmapiirin. Pääkolmikon yhdessä Jeffrey E. Sternin kanssa kirjoittaman kirjan pohjalta tapahtumat on elokuvakäsikirjoituksen muotoon adaptoinut Dorothy Blyskal, joka käy perinteiseen tapaan läpi päähenkilöiden elämän aina lapsuudesta kriittiseen pisteeseen, jossa miehet lopulta tosipaikan edessä mitattiin. Tippaakaan väheksymättä miesten sankarillista urotekoa, Blyskalin valitsema tapa on kuitenkin paitsi äärimmäisen tylsä ja saippuasarjoja muistuttava, myös lähellä lipsua kristillisen Amerikan puhtaaksi propagandaksi, muistuttaessaan tasaisin väliajoin ja hurskain sanoin nuorten miesten tehtävästä, vaikka elokuva-ajassa ne ovatkin vielä vuosien päässä tulevaisuudessa.

Eastwoodin ohjaus on toki yhä kaikkea turhaa fiksusti välttävää ja keskittynyttäkin, mutta ei mestarikaan ihmeisiin pysty, jos se tärkein elementti ei ole kunnossa. Keskittyessään kertomaan kolmikon lapsuudesta, ja aivan mahdottoman tylsästi näiden postikorttimaisista retkistä Euroopan kapitoleihin, kerronta hyppää muutamaan kertaan tulevaan konfliktiin, ikään kuin muistuttaakseen haukottelevaa katsojaa siitä, miksi elokuviin on yleensäkin alun perin edes tultu.

Sankarit, sekä matkustajat Chris Norman, Damien A. ja Mark Moogalian (joka myös esiintyy itsenään), sekä vapaalla ollut konduktööri, jonka nimeä ei ole annettu julkisuuteen, palkittiin niin Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa kuin Ranskassakin. Marokkolaissyntyinen hyökkääjä, Ayoub El Khazzani, väitti oikeudessa tarkoituksen olleen ainoastaan ryöstön, mutta syytteet tulivat silti terrortarkoituksessa tehdystä murhan yrityksestä. Hän odottaa yhä vankilassa tuomionsa kuulemista.

Vaikka pääkolmikko onkin haastatteluissa kehuneet elokuvan teon mukavuutta ja suunnittelevansa myös jatkavansa alalla, voisi olla hyvä ensin kouluttautua edes kurssipohjaisesti, sillä siinä määrin amatöörimäistä herrojen läsnäolo hiukankin syvällisempää tulkintaa vaativissa kohtauksissa on. Lapsina trioa esittävät William Jennings (Stone), Bryce Gheisar (Skarlatos) ja Paul-Mikél Williams (Sadler Jr.) ja kahden ensin mainitun äitejä Judy Greer ja Jenna Fischer.

Yhteenveto

Clint Eastwoodin 37. ohjaustyö on yksi herran uran heikoimmista. Toivottavasti se ei jää legendan joutsenlauluksi.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom