Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Tulevan syksyn pelitulva

Fabre#4

Well-Known Member
Uusi konsolisukupolvi on nyt ollut markkinoilla melko tarkkaan puoli vuotta ja vähitellen loppukesästä ja alkusyksystä alkaa saapua se ensimmäinen suuri pelien julkaisuikkuna, jolloin odotettuja uusia nimikkeitä ja isoja jatko-osia tupsahtelee liki viikoittain ulos pelaajien ihmeteltäviksi ja koettaviksi. Tämä ensimmäinen puolivuotinen on ollut pelattavan määrän puolesta hieman hiljainen, jopa ehkä köyhähkö, vaikka julkaisupelit ovatkin olleet hyvin laadukkaita ja tarjonneet käytännössä jokaiselle uudesta konsolista kiinnostuneelle ainakin jotain pelattavaa. Omalta osaltani tuleva syksy taasen näyttää siltä, että jopa reilun kuukauden aikana saatan "joutua" sijoittamaan uuden konsolin verran rahaa isoon nippuun odotettuja ja kiinnostavia pelejä. Viime viikkoina olemme saaneet katseltaviksi uusia trailereita melko monestakin nimikkeestä ja trailerien mukana julkaisupäiviäkin on julkistettu. Foorumilla oli aikanaan suhteellisen vilkas ketju siitä, mitä pelejä kukin PS4:n julkaisussa hankkiva aikoi julkaisuhetkenä mukaansa ottaa ja ajattelin nyt jo tässä vaiheessa herätellä uuden ketjun siitä, mitä pelejä kukin peliveli ja -sisko aikoo syksyn julkaisuikkunassa varmasti heti julkaisussa ottaa mukaansa ja mitkä tuotteet tässä vaiheessa lisäksi kiinnostavat. Alla lista omista tulevista hankinnoista.

Watch Dogs: Ubisoftin hakkerointiin ja Chicagoon sijoittuva "GTA-klooni" saadaan vihdoin ulos nyt toukokuun lopussa ja vaikkei julkaisuikkuna olekaan otsikon ilmaisema syksy, niin laitetaan listalle. Viimeisimmät trailerit ja pelivideot ovat näyttäneet mielenkiintoisilta niin yksinpelin kuin moninpelinkin puolelta. Lisäksi graafinen ilme on täysin riittävän hyvä, vaikka aiheesta joku aika sitten keskusteltiinkin. Mielenkiintoinen uusi konsepti tuo hakkerointi ja avoin maailma on tavannut kiinnostaa itseä aina. Ilman murska-arvosteluja aion ennakkotilaukseni lunastaa julkkaripäivänä.

The Crew: Julkaisupäivä vielä tässä vaiheessa pimennossa, mutta syksy 2014 ilmoitettu. Vapaan maailman "auto-MMO" isolla "koko Amerikan" pelialueella tuunaamismahdollisuuksineen, sosiaalisine ryhmineen, katukisoineen ja vapaine ajeluineen. Autoalan ihmisenä erittäin kiinnostava ja "rentouttavalta" kuullostava ajelupeli yksin ja kavereiden kanssa. Suunnitelmissa jo, että heti alkuun Camaro SS/sportti-Bemari alle, pientä tuunaamista ja tutkimaan maailmaa ja "naatiskelemaan" ajamisesta. Katsomaan, millaisia kisoja ja haasteita pelimaailma tuo tullessaan. Ehdottomasti julkkaripäivän ostos!

Project CARS: Slightly Mad Studiosin autosimulaattorituotos on näillä näkymin tulossa ulos myös loppuvuodesta. Astetta tiukkamielisempi tuotos kuin ylempi autoilu, tarkoituksena kisailla niin kavereita kuin omia kierrosennätyksiä vastaan, viritellä kiesejä ja pitää tästä huolimatta hauskaa. Mahdollisesti sellainen tuotos, jonka takia olisi aika vihdoin hommata kunnollinen ratti-poljin-setti(Logitech G-sarjaa), kunhan PS4 vaan saa rattituen. Erittäin todennäköinen julkkaripäivän ostos.

Dragon Age: Inquisition: Keskiaikaista roolipeliä luvassa BioWarelta lokakuun alussa ja tätä uutta osaa on odotettu käytännössä edellisen osan läpäisystä asti. Ensimmäisestä osasta tutut hahmon rotuvalinnat ja luomistyökalut tekevät paluun ja lisäksi tarjolla on puheiden mukaan melko vapaassa järjestyksessä koluttava suuri pelimaailma. Hahmoluokkia tutut kolme(warrior, rogue, mage) ja ääninäytellyt keskustelut. Aikakausi, miljöö ja peliuniversumi ovat kiinnostaneet ensimmäisestä osasta lähtien, joten julkkaripäivänä lähtee naispuolinen maagi tutkimaan tätä tuotosta. Lokakuu ei voi tulla liian nopeasti!

Middle-earth: Shadow Of Mordor: Trailerien ja puheiden perusteella Taru Sormusten Herrasta-vastine Assassin's Creedille muutamalla uudella jipolla, jotka toisivat erilaisia kokemuksia riippuen lähestymistavoista taisteluihin. Taru Sormusten Herrasta on kiinnostava maailma ja tähän mennessä esitetyn perusteella taistelut vaikuttavat mielenkiintoisilta ja virkistävän uudenlaisilta. Todennäköinen julkkaripäivän ostos.

Batman: Arkham Knight: Rocksteadyn kolmas Batman-tuotos tulee ulos niinikään lokakuussa ja innolla odotellaan. Täysin uudelle sukupolvelle tehty tuotos tuo mukaan jälleen uusia pahiksia, ilmeisesti suuremman pelimaailman ja Batmobilen, joten paljon mielenkiintoista on luvassa. Studion edelliset Batman-osat Arkham Asylym ja Arkham City olivat sellaista laatua, että tämä tuskin pettää ketään lepakkomiehen fania, pienempää tai suurempaa. Julkkarina ostoon ehdottomasti.

Destiny: Bungien uusi räiskintä pitäisi tulla ulos syyskuun alussa ja vaikuttaa tässä vaiheessa erittäin kiinnostavalta sosiaalisine pelimahdollisuuksineen ja muuten piristävän uudenlaiselta. Battlefield 4:n pettymyksen jälkeen tämä voisi tuoda uutta intoa omalle kohdalle räiskintäpelien puolelle, joka omalla kohdalla ei ole kovin kiinnostava peligenre. Julkaisuikkuna pelillä on sellainen, että tulee todennäköisesti julkaisuna napattua mukaan.

NBA 2K15: 2K gamesin vuosittainen koripallotuotos on erittäin todennäköinen julkkaripäivän ostos, yleensä julkaisu on ollut lokakuun jälkimmäisellä puolikkaalla. Mikäli tämän vuoden versioon nähden saadaan aikaiseksi pieniä tekoalyn parannuksia, syvempää oman pelaajan ympärille luotuo pelimuotoa ja ehkä joku uusi pelimuoto mukaan, niin ehdottomasti tämän vuoden versio päivittyy ensi vuoden versioon heti julkkarissa.

Assassin's Creed 5/Unity: Salamurhasarja jatkuu loppuvuodesta tämän pelin muodossa yksinoikeudella uudella sukupolvella ja ympäristönä olisi 1700-luvun lopun Ranska ja vallankumouksen aika. Aikajanaltaan mielenkiintoinen tuotos jo tässä vaiheessa ja toivottavasti mukaan saadaan myös pelillisiä uudistuksia piristämään hieman paikallaan pelillisesti junnannutta sarjaa. Todennäköisesti julkkarina mukaan.

Siinäpä nyt listaa käytännössä varmoista hankinnoista, joista suuri osa näyttäisi osuvan lokakuulle tässä vaiheessa. Tietää hyvin, mihin rahat ja aika siinä vaiheessa menevät. Watch Dogsin kanssa samaan julkaisuikkunaan menevät myös Murdered: Soul Suspect ja EA Sports UFC, joiden hankinta on vielä pohdinta-asteella ja vaatii arvostelujen ja pelivideoiden tutkintaa. Vastaavasti lokakuussa tulee myös ulos selviytymiskauhua Alien: Isolationin puitteissa, jonka hankinta vielä riippuu arvosteluista ja jäänee muutenkin myöhemmälle muiden astetta kiinnostavimpien pelien takia. Toki loppuvuoden julkaisulistalle voi vielä pompata lisääkin pakkohankintoja esim. The Order 1886:n tai Tom Clancy's Divisionin muodossa, joten jäädään katselemaan tilannetta.

Tuossa nyt tuollainen "pieni ja pikainen" lista, mitä tähän talouteen on ainakin tulossa loppuvuoden aikana pelattavaksi höystettynä pienellä perustelulla ja tarinalla. Kuinka on Teidän kanssanne arvoisat peliveljet ja -siskot, mitä teidän pelihyllyynne tulee loppuvuoden aikana tarttumaan täydellä varmuudella? Tietysti olisi mukavaa, jos vähän perustelisittekin valintojanne, koska niitä on mukavampi lukea pelkkien listojen sijaan. Keskustelu ja kaikenlainen pelien ja pelimakujen vertailu käynnistyköön tästä!

Edit 1.8.2014: Jäsen Makikou oli nähnyt melko suurtakin vaivaa listaillessaan loppuvuoden pelejä! Laitetaan taulukot nyt tähän kaikille näkyville ja mainittakoon myös, että koko viesti ostoperusteluineen löytyy sivulta 2. Kiitokset Makikou:lle tästä!


Syyskuu:

PL6


Lokakuu:

[/SIZE][/SIZE]
twu


Marraskuu:

[/SIZE][/SIZE]
7FG


Mustat hevoset ja mahd. Q3/Q4 pelit.

to5
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Batman Arkham Knightin julkaisu mahdollisesti vasta 2015 Spawnfirst.com uutinen

Spawnfirst.com sanoi:
During WonderCon, at a DC All Access Panel (linkki -> Bleedincool.com), a trailer for the highly anticipated Rocksteady game was shown with a reveal that the game will be pushed back into 2015.
Even though this information did not come straight from Rocksteady, it did come from the games owners, DC. While it is never safe to assume anything until 100% official, it seems like Batman: Arkham Knight will sadly be delayed.

^^ Tuossa uutisessa ei kylläkään mainita koskeeko myöhästyminen kaikkia versioita vai yksittäistä konsolia. Mahdollinen harmin paikka niille jotka peliä odottavat.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Batman Arkham Knightin julkaisu mahdollisesti vasta 2015 Spawnfirst.com uutinen

^^ Tuossa uutisessa ei kylläkään mainita koskeeko myöhästyminen kaikkia versioita vai yksittäistä konsolia. Mahdollinen harmin paikka niille jotka peliä odottavat.

Julkaisu tapahtuu alkuperäisten suunnitelmien mukaan 2014, ainakin vielä toistaiseksi.


Sen sijaan Ubisoftin The Divisionia ei julkaista tänä vuonna.

"The game engine works well, it's not done but works well. The actual game development has barely started, however," the source claims.

"The fact that Ubisoft has gone public with a 2014 release date feels laughable to be perfectly honest, we will never be able to release The Division this year. It's a large project, and we have very far to go."

The Division to miss 2014 release, claims Ubisoft Massive source
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

"Pelitulva" on kovin subjektiivinen kokemus, sillä (ehkä) tänä vuonna ilmaantuvista titteleistä voin alustavasti osoittaa vienoa kiinnostuksentynkää vain Watch Dogsia, The Orderia ja Divisionia kohtaan.

Eipä tässä vielä tosin ole vehjettäkään, jolla kyseisiä softia voisi juoksuttaa. 2014 ei jää historiankirjoihin erityisen tiukkana pelivuotena.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

"Pelitulva" on kovin subjektiivinen kokemus, sillä (ehkä) tänä vuonna ilmaantuvista titteleistä voin alustavasti osoittaa vienoa kiinnostuksentynkää vain Watch Dogsia, The Orderia ja Divisionia kohtaan.

Eipä tässä vielä tosin ole vehjettäkään, jolla kyseisiä softia voisi juoksuttaa. 2014 ei jää historiankirjoihin erityisen tiukkana pelivuotena.

Varmasti on kyse subjektiivisuudesta ja pelimausta! Toisaalta kun itse katson tuota listaa pelejä, jotka on suunnitelmissa julkaista lokakuussa, niin sanoisin omalla kohdalla tulvaksi, koska koskaan en ole "joutunut" saman kuukauden aikana ostamaan kolmea peliä enempää. Nyt näyttäisi siltä, että saatan "joutua" ostamaan jopa 5-6 nimikettä ja kaikkia pitäisi myös ehtiä heti pelaamaan ainakin muutama kerta :D
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Ei omalle kohdallenikaan ole mitään tulvaa tulossa. Ainoa täysin varma hankinta on Dragon Age: Inquisition. Mitä todennäköisimmin NHL 15 tulee myös hankittua, kunhan se vain uusilla laitteilla nähdään, ja eiköhän se nähdä. Kolmas vielä ehkä todennäköinen hankinta on sitten Watch Dogs, mutta ennen hankintapäätöksen tekemistä tulee varmasti kommentteja ja arvosteluja luettua.

Murdered: Soul Suspect kiinnostaa alustavasti, mutta tarpeeksi en siitä vielä tiedä. Destinyäkään en ole ottanut täysin pois laskuista, vaikka mitään mainittavia odotuksia ei sitä kohtaan olekaan.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Syksyllä ei minua kiinnostavia isojen studioiden pelejä ole tulossa kuin Destiny. Todennäköisesti sekin jää ostamatta ellen totea PS3- tai Xbox360-versiota tarpeeksi hyväksi. Todella kiinnostavat pelit, eli The Division ja The Witcher 3 menevät seuraavan vuoden puolelle.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Civilization: Beyond Earth tulee syksyllä, liekkö sitä muuta tarviaakaan...
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Olen kans tullut siihen tulokseen, että rahat ei riitä kaikkeen mitä haluaisin. Saati sitten aika pelata niitä. Varsinkin kun vielä PS3:lläkin tulee pelejä jotka ostan.

Isoin ongelma on se, että menen vielä PS4:n alkuhuumassa ja sen vuoksi haluan "yhtä paljon kaikkia", joten en osaa edes listata mitkä ostaisin.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Kyllähän tuo syksy näyttää kiireiseltä pelien suhteen, eniten odottamani peli The Division siirtyi ensi vuodelle niin vähän helpottaa. Kyllä sitä itse jo hyvissä ajoissa tietää mitä pelejä tulee hankittua vaikka tietoa niistä ei paljonkaan ole. Varmuudella tulee jo tässä vaiheessa hankittua:

Middle-Earth - Shadow of Mordor
Destiny
Assassin's Creed - Unity
The Crew
The Order 1886
Eiköhän uusin codikin tule tällä kertaa hankittua kun kerrat panostavat uusiin konsoleihin.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Hyvä ketju, kattava aloitusviesti.

Lisään vielä pari peliä, joiden ilmestymispäivä on vielä hämärän peitossa. Saattavat ilmestyä ennen syksyä, tai sitten eivät. Mutta omalta kohdalta erittäin kiinnostavia tuotoksia:

The Witness: Palkitun Jonathan Blown (Braid) mystinen puzzle, joka sijoittuu Myst-henkiselle saarelle. Kaunista grafiikkaa, yli 500 puzzlea. http://the-witness.net/news/

Oddworld: New 'n' Tasty: Remake Aben seikkailusta, ei voi missata. http://www.oddworld.com/oddworldgames/new-n-tasty/

Diablo 3 (PS4): Tämä on jäänyt täysin väliin ja kuulemma Reaper of Souls lisärin myötä mahtipeli. Pakkohankinta.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Ei ole yhtään syksyn peliä ostoslistalla. Täytyy katsoa sitten syksyllä mitä indie/latauspelejä silloin ilmestyy.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Yllätyin iloisesti kun tarkastelin loppuvuoden konsolipelitarjontaa.

Shadow of Mordor, joka meni jostain syystä pelitutkani ohi, näyttää Witcher3:selta eli täysin varma hankinta. Olisiko mahdollista että olisi jopa parempi kuin tuleva Witcher, ei kai sentään.
Project CARS on myös varma hankinta jos vain julkaistaan vielä tämän vuoden puolella, siinä on mm. tuki Oculukselle ja Morpheukselle.
Destiny edelleen iso kysymysmerkki johtuen fovin pienuudesta. Hemmetti että harmittaa jos täydellinen peli on pilattu minimaalisella fovilla.
Evolve voi olla peli joka yllättää positiivisesti. Pelimuotoja pitäisi olla useita, pelkkä yhden hirviön metsästys ei varmasti jaksa kauaa kiinnostaa. Kahtotaan mikä se sitten oikein on.
Uusin Dragon Age on harkinnassa, vielä muistissa kuinka surkea pökäle/kusetus Dragon Age 2 oli.
Lisää action ropea tuo Lords of the Fallen, näyttää ihan pätevältä. Jopa siinä määrin että on mahdollisesti ostoslistalla. Koskaan ei voi olla liikaa action ropea. Driveclub tulee sitten ilmaiseksi sekä muut ilmaispelit ja niiden laajennukset, eiköhän siinä loppuvuodeksi ole tekemistä ja säästämistä tarpeeksi.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Omalla kohdallani syksy odotetuimpien NEXT-GEN pelien julkaisuajankohdat harmillisesti puuttuvat vielä...

• Monolith Softin "X"
• Bayonetta 2
• Super Smash Bros U
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Eipä tuossa nyt tulvaa pääse syntymään vielä ainakaan omalla kohdalla :D Aloituspostin listasta yksi on sellainen jonka varmuudella hankin, nimittäin Destiny. Dragon Agen hankin jos se vaikuttaa hyvältä arvosteluissa ja muiden pelaajien kommenttien jälkeen (DA2 vähän pilas odotukset jatkoa ajatellen), WatchDogsin hankin jos se myös saa arvosteluissa jotain järkevää tulosta.

Tohon listaan voisi lisätä actionropen nimeltä Bound by Flame, en tosin tiedä onko se vain tulossa PS4:lle, julkkari Toukokuun alussa eli ihan parin viikon päästä. Ja sitten voisi lisätä Wolfensteinin jolla on myös julkkari Toukokuun alkupuolella :) Wolffi on ainakin näyttänyt videoissa aika pirun makeelta, joskin hyvin helpolta putkimaiselta räiskinnältä, saa nähä miten se kehittyy kun pääsee pelissä eteenpäin.
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Inhottavasti kiinnostaa eniten tuo AC ja sehän menee tosiaan neloselle, jota mulla ei vielä ole. Täytyy alkaa kehittämään omaa pelitottumusta johonkin indiempään suntaan ja etsiä vanhempia hyviä pelejä pelattavaksi. Nyt ollu jo kauhee ongelma, kun haluais pelata, mutta ei oikein ole mitään :D
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Itteäni kiinnostaa eniten uusi AC, mutta jos Watch Dogs ja The Crew saa hyviä arvosanoja, niin ehkä sorrun nuo ostamaan. Muuten ei ole kyllä yhtään kiire pelien suhteen kun en PS4:sta edes omista vielä. Täytyy vielä GTA V:kin ostaa kolmoselle. :D
 
Vastaus: Tulevan syksyn pelitulva

Itteäni kiinnostaa eniten uusi AC, mutta jos Watch Dogs ja The Crew saa hyviä arvosanoja, niin ehkä sorrun nuo ostamaan. Muuten ei ole kyllä yhtään kiire pelien suhteen kun en PS4:sta edes omista vielä. Täytyy vielä GTA V:kin ostaa kolmoselle. :D

Huhut kertovat, että GTA V ilmestyy myös PS4:lle.
 
Ylös Bottom