Aika kultaa muistot, mutta silti peliharrastuksen ensiaskelmiin on mukava palata vellomaan. Ohessa toimituksen jäsenten ensimmäisiä pelimuistoja.
Petri Leskinen
Tulihan niitä videopelejä pelattua kultaisella 80-luvulla. Kotona oli 8-bittinen Nintendo ja Amiga 500, mutta ensimmäiset kokemukset ovat todennäköisesti naapurilta Boulder Dashin ja Leisure Suit Larryn parissa. Tai ne ovat ainakin jääneet mieleen. Boulder Dashin putoilevat lohkareet ja aggressiiviset perhoset tarjosivat Game Over -ruutua tiuhaan tahtiin, samoin Larryn ikärajaa tarkistavat kysymykset jo ennen aloitusta.
A-P Kuutila
Muistoni kuljettavat Commodoren maailmaan jonnekin sinne 90-luvun alkupuolelle. Vaikea tarkalleen sanoa ensimmäistä pelimuistoa, mutta mieleeni pyörähtivät lohkarepeli Boulder Dash, vakoojakieroilu Spy vs Spy, sulava Last Ninja, ilmojen halki kulkeva Blue Max sekä tuohon aikaan kiehtovan väkivaltainen Barbarian. Jälkimmäisestä mieleen on jäänyt erityisesti taistelun jälkeen ruumiit keräävä sammakon näköinen otus sekä musiikki. Commodoresta toki muistan myös ne mahtavat latausruudut, joissa kaikki legendaarisimmat tunnarit soivat. Erityismaininta vielä Donald Duck's Playgroundille ja erittäin kylmähermoiselle Aku Ankalle. Aijai, mukavia muistoja.
Toni Turunen
Palaan aikakoneellani 1980-luvun alkuun, jolloin olin alle kouluikäinen. Elektroniikkapelejä olin pelannut jo ennen videopeliaikaa, mutta muistan edelleen ensimmäisen pelaamani videopelin: se totteli nimeä Chaser. Idea oli hyvin yksinkertainen, sillä noppavitosen näköisellä ikonilla syötiin sokkelosta pisteitä ja välteltiin kolmea umpinaista "neliötä", joiden keskellä oli kolo. Toisinaan yksi "neliöistä" menetti yläpalkkinsa, jolloin siitä tuli hetkellisesti 30 pistettä saldoon lisäävä arvokas kohde. Kutsuin tätä kohdetta kruunupääksi. Viiden kiinnijäämisen jälkeen peli loppui ja kuolemat aiheutuivat hyvin tyypillisesti kahden "neliön" saartaessa molemmilta suunnilta. Joskus kruunupää saattoi pelastaa tilanteen, mutta useammin sitä jahdatessa se palautui ennalleen ja yhden elämän menetys oli tosiasia.
Muistan, kun pelasin ensimmäisellä kerralla peliin reilun 100 pisteen tuloksen ja myös isäni kokeili Chaseria. Setäni sanoi vieressä: "isäsihän alkaa olla ammattilainen tässä pelissä!", kun pojoja kertyi lähes 300. Se aiheutti välittömän kilpailutilanteen nuoren klopin mieleen ja skabailu jatkui jotakuinkin 500–600 pisteen tietämille, toinen toistaan vuoron perään nokittaen. Kisailut loppuivat siihen, kun rupesin saamaan pelissä yli 2000 pisteen tuloksia. Kyseinen laite oli kaksi vuotta vanhemman serkkuni omistama, mutta voi sitä riemun päivää, kun hän menetti mielenkiintonsa pelejä kohtaan ja setäni lahjoitti masiinan minulle.
Chaseria ja muun muassa erästä Arkanoid-kloonia (jonka nimeä en muista) tuli pelattua paljon. Vain yksi asia on jäänyt epäselväksi – mikä pelilaite mahtoi olla kyseessä? Muistan sen olevan väritykseltään harmaan ja mustan sekoitusta, nimi ei kuitenkaan ollut tuolloin tiedossa. Atari on vahva veikkaus. Olin Chaseria ensi kertaa kokeillessani joko 5- tai 6-vuotias. Eniten pidin pelin äänimaailmasta ja etenkin kruunupään "puuputuksesta", joksi sitä kutsuin pikkupoikana. Eikä pisteiden keräämisestä aiheutuneeseen "ti-ti-ti-ti-ti-ti"-ääneen kyllästynyt helposti.
Niko Lähteenmäki
Ohjain on tosiaan ollut kätösissä pikkupojasta lähtien. Meidän perheessä harrastus sai alkunsa, kun Segan Master System -konsoli tuli taloon. Veljeni sai laitteen aikoinaan lahjaksi, kun isäni oli nyt jo edesmenneellä PC Datalla töissä. Firma toimi myös masiinan maahantuojana, joten laman kolkutellessa asevelihintaan saatu Segan ihmelaite valikoitui huushollimme käyttöön 8-bittisen Nintendon sijaan.
Muistan olleeni noin neljävuotias, kun pelailin itse ensimmäistä kertaa laitteella. Erityisen vahvat muistikuvat minulla on karmaisevan kansitaiteen omaavasta The Ninjasta, Aerial Assault -räiskinnästä sekä rikollisen aliarvostetusta Batman Returns -lisenssiloikinnasta.
Vuonna 2022 Master Systemin ehdoton plussa on se, ettei peleistä tarvitse maksaa maltaita, vaan hinnat ovat pysyneet maltillisena verrattuna moneen muuhun videopelivintageen. Ei muuta kuin naaraamaan, mikäli kiinnostuit!
Jaakko Herranen
Siitä ihan ensimmäisestä pelimuistosta ei ole varmuutta, mutta parista eri tilanteesta jostain 80-luvun puolivälin tienoilta on silti suhteellisen selkeitä muistijälkiä olemassa.
Toinen oli mummola ja sieltä löytynyt Spectravideo. Ilotikulla sitten vemputeltiin raivokkaasti muun muassa pelejä nimeltä Kuula ja Makihyppy, taisipa joukossa olla joku ylhäältä kuvattu autopelikin. Tämä sama Spectravideo on edelleen olemassa, käyntiinkin sen saimme joskus ehkä kymmenisen vuotta takaperin, mutta eihän sitä kuulaa enää minnekään saatu tuupittua. Nykyään käynnistykseen vaadittavat koodirimpsut ovat painuneet jo unholaan.
Astetta selkeämpi muisto on Kuusamon uimahallireissuilta mieleen jäänyt Super Mario Bros. -peli – ei siis se arcade-masiinoilta yleensä tuttu Mario Bros. vaan se ihan ehta NES-klassikko. Kolikkokabinettiin saimme yleensä laitettua yhden rahan – olisiko ollut markka – jolla pääsimme muistaakseni parhaimmillaan ensimmäiseen maanalaiseen kenttään saakka. Auta armias sitä ilon ja onnen päivää, kun tajusin myöhemmin vuokraamamme ja iskän kotiin kiikuttaman NES-konsolin kylkiäisinä tulleen pelin olevan juurikin se Kuusamon uimahallista tuttu ihana seikkailu. Eikä pelaamiseen tarvittu tuossa vaiheessa enää edes kolikoita – vaikka ei se salkussa kuljetettavan NES:n viikonloppuvuokrakaan ilmainen ollut.
Ainiin, toinen paras asia Kuusamon uimahallireissuilla oli ravintolan tiskillä hyrrännyt Hart Sport -laite, jota olisi voinut ihastella vaikka loputtomiin – itse litkuhan on kamalan pahaa.
Risto Karinkanta
Ensimmäinen varmuudella muistamani videopeli löytyi Venäjältä ostetun NES-replikan kätköistä. En ole aivan varma mikä peli tarkalleen ottaen oli kyseessä, mutta joka tapauksessa se oli jokin ylhäältä kuvatuista tankkiammuskelupeleistä, joita kahdeksanbittisille laitteille taitaa löytyi useampiakin.
Luultavasti kyseessä oli joko Battle City, tai vaihtoehtoisesti sen piraattiversio Tank. Piraattilaitteen mukana tuli myös muita Nintendon klassikoita, kuten ensimmäinen Super Mario Bros. Tämän muistan kuitenkin olleen itselleni aivan liian vaikea peli, vaikka ensimmäisiä tasoja tulikin tahkottua riittämiin!
Battle Cityn huumaa pienen ihmisenalun käsissä, oi onnea!
Tommi Viitanen
Ihan ensimmäinen peli oli The Great Giana Sisters Commodore 64:lla. Ensimmäisen ikioman pelikoneeni sain vähän myöhemmin ensimmäisen PlayStationin muodossa, ja tälle ensimmäisenä pelinä sain aivan mahtavan Spider-Manin. Mutta haluan vielä mainita, että ensirakkauteni oli kuitenkin Metal Gear Solid, jonka sain lahjaksi hyvin pian ensimmäisen pelikonsolin hankinnan jälkeen. MGS loi minulle sen sillan rakkauteen videopelejä kohtaan.
Tarja Porkka-Kontturi
8-bittinen Nintendo oli alustana ja tiedättehän sen kolme peliä sisältävän kasetin (jos ette, niin viitekuva on alla), sitähän me isosiskon kanssa väännettiin. Super Mario Bros, Tetris ja Nintendo World Cup oli siinä sievästi pienessä kovamuovisessa paketissa. Iältäni taisin olla seitsemän ja sisko viisi vuotta vanhempana näytti pelaamisen mallia. Nuo jännitystä puhisevat viikonloppuisten aamujen pelihetket vahvistivat elämänpituisen rakkauden videopeleihin.
Kuva: retrogameking.com
Lue juttu sivustolla...
Petri Leskinen
Tulihan niitä videopelejä pelattua kultaisella 80-luvulla. Kotona oli 8-bittinen Nintendo ja Amiga 500, mutta ensimmäiset kokemukset ovat todennäköisesti naapurilta Boulder Dashin ja Leisure Suit Larryn parissa. Tai ne ovat ainakin jääneet mieleen. Boulder Dashin putoilevat lohkareet ja aggressiiviset perhoset tarjosivat Game Over -ruutua tiuhaan tahtiin, samoin Larryn ikärajaa tarkistavat kysymykset jo ennen aloitusta.
A-P Kuutila
Muistoni kuljettavat Commodoren maailmaan jonnekin sinne 90-luvun alkupuolelle. Vaikea tarkalleen sanoa ensimmäistä pelimuistoa, mutta mieleeni pyörähtivät lohkarepeli Boulder Dash, vakoojakieroilu Spy vs Spy, sulava Last Ninja, ilmojen halki kulkeva Blue Max sekä tuohon aikaan kiehtovan väkivaltainen Barbarian. Jälkimmäisestä mieleen on jäänyt erityisesti taistelun jälkeen ruumiit keräävä sammakon näköinen otus sekä musiikki. Commodoresta toki muistan myös ne mahtavat latausruudut, joissa kaikki legendaarisimmat tunnarit soivat. Erityismaininta vielä Donald Duck's Playgroundille ja erittäin kylmähermoiselle Aku Ankalle. Aijai, mukavia muistoja.
Toni Turunen
Palaan aikakoneellani 1980-luvun alkuun, jolloin olin alle kouluikäinen. Elektroniikkapelejä olin pelannut jo ennen videopeliaikaa, mutta muistan edelleen ensimmäisen pelaamani videopelin: se totteli nimeä Chaser. Idea oli hyvin yksinkertainen, sillä noppavitosen näköisellä ikonilla syötiin sokkelosta pisteitä ja välteltiin kolmea umpinaista "neliötä", joiden keskellä oli kolo. Toisinaan yksi "neliöistä" menetti yläpalkkinsa, jolloin siitä tuli hetkellisesti 30 pistettä saldoon lisäävä arvokas kohde. Kutsuin tätä kohdetta kruunupääksi. Viiden kiinnijäämisen jälkeen peli loppui ja kuolemat aiheutuivat hyvin tyypillisesti kahden "neliön" saartaessa molemmilta suunnilta. Joskus kruunupää saattoi pelastaa tilanteen, mutta useammin sitä jahdatessa se palautui ennalleen ja yhden elämän menetys oli tosiasia.
Muistan, kun pelasin ensimmäisellä kerralla peliin reilun 100 pisteen tuloksen ja myös isäni kokeili Chaseria. Setäni sanoi vieressä: "isäsihän alkaa olla ammattilainen tässä pelissä!", kun pojoja kertyi lähes 300. Se aiheutti välittömän kilpailutilanteen nuoren klopin mieleen ja skabailu jatkui jotakuinkin 500–600 pisteen tietämille, toinen toistaan vuoron perään nokittaen. Kisailut loppuivat siihen, kun rupesin saamaan pelissä yli 2000 pisteen tuloksia. Kyseinen laite oli kaksi vuotta vanhemman serkkuni omistama, mutta voi sitä riemun päivää, kun hän menetti mielenkiintonsa pelejä kohtaan ja setäni lahjoitti masiinan minulle.
Chaseria ja muun muassa erästä Arkanoid-kloonia (jonka nimeä en muista) tuli pelattua paljon. Vain yksi asia on jäänyt epäselväksi – mikä pelilaite mahtoi olla kyseessä? Muistan sen olevan väritykseltään harmaan ja mustan sekoitusta, nimi ei kuitenkaan ollut tuolloin tiedossa. Atari on vahva veikkaus. Olin Chaseria ensi kertaa kokeillessani joko 5- tai 6-vuotias. Eniten pidin pelin äänimaailmasta ja etenkin kruunupään "puuputuksesta", joksi sitä kutsuin pikkupoikana. Eikä pisteiden keräämisestä aiheutuneeseen "ti-ti-ti-ti-ti-ti"-ääneen kyllästynyt helposti.
Niko Lähteenmäki
Ohjain on tosiaan ollut kätösissä pikkupojasta lähtien. Meidän perheessä harrastus sai alkunsa, kun Segan Master System -konsoli tuli taloon. Veljeni sai laitteen aikoinaan lahjaksi, kun isäni oli nyt jo edesmenneellä PC Datalla töissä. Firma toimi myös masiinan maahantuojana, joten laman kolkutellessa asevelihintaan saatu Segan ihmelaite valikoitui huushollimme käyttöön 8-bittisen Nintendon sijaan.
Muistan olleeni noin neljävuotias, kun pelailin itse ensimmäistä kertaa laitteella. Erityisen vahvat muistikuvat minulla on karmaisevan kansitaiteen omaavasta The Ninjasta, Aerial Assault -räiskinnästä sekä rikollisen aliarvostetusta Batman Returns -lisenssiloikinnasta.
Vuonna 2022 Master Systemin ehdoton plussa on se, ettei peleistä tarvitse maksaa maltaita, vaan hinnat ovat pysyneet maltillisena verrattuna moneen muuhun videopelivintageen. Ei muuta kuin naaraamaan, mikäli kiinnostuit!
Jaakko Herranen
Siitä ihan ensimmäisestä pelimuistosta ei ole varmuutta, mutta parista eri tilanteesta jostain 80-luvun puolivälin tienoilta on silti suhteellisen selkeitä muistijälkiä olemassa.
Toinen oli mummola ja sieltä löytynyt Spectravideo. Ilotikulla sitten vemputeltiin raivokkaasti muun muassa pelejä nimeltä Kuula ja Makihyppy, taisipa joukossa olla joku ylhäältä kuvattu autopelikin. Tämä sama Spectravideo on edelleen olemassa, käyntiinkin sen saimme joskus ehkä kymmenisen vuotta takaperin, mutta eihän sitä kuulaa enää minnekään saatu tuupittua. Nykyään käynnistykseen vaadittavat koodirimpsut ovat painuneet jo unholaan.
Astetta selkeämpi muisto on Kuusamon uimahallireissuilta mieleen jäänyt Super Mario Bros. -peli – ei siis se arcade-masiinoilta yleensä tuttu Mario Bros. vaan se ihan ehta NES-klassikko. Kolikkokabinettiin saimme yleensä laitettua yhden rahan – olisiko ollut markka – jolla pääsimme muistaakseni parhaimmillaan ensimmäiseen maanalaiseen kenttään saakka. Auta armias sitä ilon ja onnen päivää, kun tajusin myöhemmin vuokraamamme ja iskän kotiin kiikuttaman NES-konsolin kylkiäisinä tulleen pelin olevan juurikin se Kuusamon uimahallista tuttu ihana seikkailu. Eikä pelaamiseen tarvittu tuossa vaiheessa enää edes kolikoita – vaikka ei se salkussa kuljetettavan NES:n viikonloppuvuokrakaan ilmainen ollut.
Ainiin, toinen paras asia Kuusamon uimahallireissuilla oli ravintolan tiskillä hyrrännyt Hart Sport -laite, jota olisi voinut ihastella vaikka loputtomiin – itse litkuhan on kamalan pahaa.
Risto Karinkanta
Ensimmäinen varmuudella muistamani videopeli löytyi Venäjältä ostetun NES-replikan kätköistä. En ole aivan varma mikä peli tarkalleen ottaen oli kyseessä, mutta joka tapauksessa se oli jokin ylhäältä kuvatuista tankkiammuskelupeleistä, joita kahdeksanbittisille laitteille taitaa löytyi useampiakin.
Luultavasti kyseessä oli joko Battle City, tai vaihtoehtoisesti sen piraattiversio Tank. Piraattilaitteen mukana tuli myös muita Nintendon klassikoita, kuten ensimmäinen Super Mario Bros. Tämän muistan kuitenkin olleen itselleni aivan liian vaikea peli, vaikka ensimmäisiä tasoja tulikin tahkottua riittämiin!
Battle Cityn huumaa pienen ihmisenalun käsissä, oi onnea!
Tommi Viitanen
Ihan ensimmäinen peli oli The Great Giana Sisters Commodore 64:lla. Ensimmäisen ikioman pelikoneeni sain vähän myöhemmin ensimmäisen PlayStationin muodossa, ja tälle ensimmäisenä pelinä sain aivan mahtavan Spider-Manin. Mutta haluan vielä mainita, että ensirakkauteni oli kuitenkin Metal Gear Solid, jonka sain lahjaksi hyvin pian ensimmäisen pelikonsolin hankinnan jälkeen. MGS loi minulle sen sillan rakkauteen videopelejä kohtaan.
Tarja Porkka-Kontturi
8-bittinen Nintendo oli alustana ja tiedättehän sen kolme peliä sisältävän kasetin (jos ette, niin viitekuva on alla), sitähän me isosiskon kanssa väännettiin. Super Mario Bros, Tetris ja Nintendo World Cup oli siinä sievästi pienessä kovamuovisessa paketissa. Iältäni taisin olla seitsemän ja sisko viisi vuotta vanhempana näytti pelaamisen mallia. Nuo jännitystä puhisevat viikonloppuisten aamujen pelihetket vahvistivat elämänpituisen rakkauden videopeleihin.
Kuva: retrogameking.com
Lue juttu sivustolla...
