TUHOMURSU
KonsoliFIN Alumni
Sivuttain vierivät seikkailupelit saapuivat jo 80-luvulla pelikansan iloksi – ne eivät ole kuitenkaan kaikille, sillä konsepti on melko yksinkertainen, sekä tietystä vinkkelistä katseltuna varsin itseään toistava: hyppää, taistele, etsi, etsi, hyppää, taistele ja etsi. Peligenre on kuitenkin aina löytynyt oma konklaavinsa, ja yksi odotetuimmista genren tulevista julkaisuista on ollut Bloodstained: Ritual of the Night.
Ritual of the Night saapui historian siivin reippaalla pöhinällä, rahoituskampanjalla ja yleisellä lupauksella aidosta Metroid- ja Castlevania-pelien (lue: Metroidvania) hengenheimolaisesta. Tekeleen takana häärii yksi genren luoneista pelikehittäjistä: Koji Igarashi. Yli tusinan verran Castlevania-pelejä tuottanut kehittäjäveteraani on jopa saanut itselleen genren innoittaman lempinimen: Igavania.
▲ Päähenkilö Miriam, vähintään yhtä uhkeana kuin pelin muut naispuoliset hahmot. Typerän lapsellista jaappanialaista hahmodesignia parhaimmillaan siis!
Pelin tarinasta, hahmoista, tapahtumista saati taistelumekaniikasta puhuminen ei ole tässä kenenkään edun mukaista. Ritual of the Nightin Nintendo Switch -versiolla on nimittäin ongelmia vaikka muille jakaa, eivätkä ne eivät liity edellä mainittuihin seikkoihin millään tavalla.
Kun sanat eivät riitä
Siinä missä PC-pelaajat ovat saaneet itselleen varsin nautittavan seikkailupelin, on Nintendo-pelaajien kohtalo tyytyä versioon pelistä, jonka ei olisi pitänyt nähdä päivänvaloa.
Switch-julkaisun ongelmat alkavat rajoitetulla ruudunpäivitysnopeudella, sillä seikkailu köröttelee 30 ruudun vauhdilla. Ei yksistään kuulosta ylitsepääsemättömältä, mutta tämänkaltaisten pelien pelaaminen pohjaa kolmenlaiseen suorittamiseen:
1) Ajoitukseen
2) Tarkkuuteen
3) Nopeuteen
Pitäisihän sen 30 framen riittää! Riittihän se Horizon: Zero Dawnissakin, tavallaan.
▲ The Hammer of Yucco!
Yhtälössä vaikuttaa kuitenkin tekijä nimeltään Nintendo Switch. Laitteelle julkaistut pelit kärsivät kaikki vaihtelevasti input lagin, eli vaste- ja viiveajan ongelmista. Input lagilla ilmaistaan kulunutta aikaa sen välillä, kun pelaaja on painanut ohjaimesta nappia ja ruudulla tapahtuu jotain. Ominaisuuden vakavuus vaihtelee eri pelien välillä, sekä silloin, kun laite on telakassaan tai käsikonsolina.
Pelin Switch-käännös on tästedes sanakirjassa siinä, missä lukee mitä "tekninen alisuorittaminen" voi tarkoittaa.
Eikä tässä vielä kaikki!
Ritual of the Night kärsii valtavista määristä erilaisia bugeja, jotka pahimmillaan pakottivat aloittamaan pelin alusta erään hätäpäivityksen saapuessa. Itse en tähän törmännyt, mutta touhu tyssäsi luvattoman monta kertaa pelin kaatumiseen. Joka toisella pelikerralla mukana on kulkenut visuaalisia bugituksia – "hauskin" ehkä eräs pomomatsi, jossa oma hahmo jäi näkymättömäksi välianimaatioiden jäljiltä ja takana oli pari varttia mestarillista luovintaa ja eloonjäämiskamppailua pelin möllejä sekä sen bugeja vastaan.
Nintendo-pelaajat ovat tavallaan tottuneet vetämään sen lyhimmän korren mitä tulee pelien visuaalisiin ulosanteihin – touhu on perhanan karun näköistä. Grafiikasta tulee mieleen 90-luvun alun esirenderoidut, alamittaisella resoluutiolla toteutetut staattiset ympäristöt ja taustat. Pelin henkilöhahmotkin ovat suttaista muhjua, joita ei ole lainkaan kiva katsella.
▲ Ympäristödesign on pirun karua ideallisesti ja toteutuksellisesti. Toki kuvassa vain "siirtymäalue", mutta eivät pelialueet tämän kummallisempia ole.
Hauskintahan tässä on se, että bugien kanssa pärjäisi ja grafiikka ei juurikaan puntarissa paina, jos homma niin sanotusti toimisi. Napakat kontrollit ovat vähintä, mitä tämänkaltaiselta peliltä täytyy vaatia. Taisteleminen on turhauttavaa, sillä vähänkään liian nopeat napinpainalukset jäävät rekisteröimättä ja pelaaja putoaa täysin rytmistä. Mikään mölli ei suoranaisesti vedä kenttään kerrasta kun näin mokailee, mutta pelisessiot ovat käytännössä X minuuttimäärän räpiköintejä nollafiiliksin. Perunoiden kuoriminenkin on antavampaa ja tuotteliaampaa.
Mjuu. 30 ruudun pyörimisnopeudesta itkeminen on periaatteessa turhaa, sillä asiaan vaikuttavat konsolin rajoitukset ja pelin tekninen toteutuksen (käännöksen) paskuus.
▲ Enter geneerinen animupahis ja näyttele tarinasta kiinnostunutta!
On se vaan jännää, että vieläkin saa tämän asian parissa harmitella, mihin toivottiin jo joskus PlayStation 3:n myötä tulevan viimein muutoksia. Hyvin pyörivät pelit, onko se muka liikaa toivottu? Muksuvuosina Nintendon pelipakettien kansissa oli Nintendo Seal of Quality – mielestäni tarvittaisiin joku virkaelin tähänkin välimaastoon, ettei aivan kaikki skeida valuisi kuluttajien syliin.
Pelikelvotonta rahan ja ajan haaskausta (toistaiseksi)
Korjataanko Switch-version ongelmat? Paha sanoa. Pelikehittäjä on tietoinen ongelmista ja lupailee korjauksia "ripeällä tahdilla". Ehkä tästä vielä saadaan Metroidvania-kokemus, joka ei korpea pelin käynnistämisestä sen kaatumiseen saakka.
Arvostelun julkaisuhetkellä tämä on ainakin täysin perseestä. Voi toki olla, että nimikkeen pariin tulee palattua ja arvosanaa mietittyä mikäli ongelmat saadaan korjattua. Voi myös olla, että löytyy muutakin pelattavaa, mikä ei ole syntyessään kuollutta.
▲ Sinä sen sanoit, muoriseni!
Harmi sinänsä, sillä maailmassa on aina tilaa hyville Metroidvanioille.
PS. On täysin mahdollista, että peliä voi pelata ja nauttia. Ainakin intternetsien mukaan, sillä jotkut pelaajat ovat kertoilleet olevansa varsin tyytyväisiä peliin ja nauttineet sen pelaamisesta.
Tiedä sitten.
PPS. Lätinä koskee vain Switch-versiota – muita versioita en ole pelannut.
Lue juttu sivustolla...
Ritual of the Night saapui historian siivin reippaalla pöhinällä, rahoituskampanjalla ja yleisellä lupauksella aidosta Metroid- ja Castlevania-pelien (lue: Metroidvania) hengenheimolaisesta. Tekeleen takana häärii yksi genren luoneista pelikehittäjistä: Koji Igarashi. Yli tusinan verran Castlevania-pelejä tuottanut kehittäjäveteraani on jopa saanut itselleen genren innoittaman lempinimen: Igavania.
▲ Päähenkilö Miriam, vähintään yhtä uhkeana kuin pelin muut naispuoliset hahmot. Typerän lapsellista jaappanialaista hahmodesignia parhaimmillaan siis!
Pelin tarinasta, hahmoista, tapahtumista saati taistelumekaniikasta puhuminen ei ole tässä kenenkään edun mukaista. Ritual of the Nightin Nintendo Switch -versiolla on nimittäin ongelmia vaikka muille jakaa, eivätkä ne eivät liity edellä mainittuihin seikkoihin millään tavalla.
Kun sanat eivät riitä
Siinä missä PC-pelaajat ovat saaneet itselleen varsin nautittavan seikkailupelin, on Nintendo-pelaajien kohtalo tyytyä versioon pelistä, jonka ei olisi pitänyt nähdä päivänvaloa.
Switch-julkaisun ongelmat alkavat rajoitetulla ruudunpäivitysnopeudella, sillä seikkailu köröttelee 30 ruudun vauhdilla. Ei yksistään kuulosta ylitsepääsemättömältä, mutta tämänkaltaisten pelien pelaaminen pohjaa kolmenlaiseen suorittamiseen:
1) Ajoitukseen
2) Tarkkuuteen
3) Nopeuteen
Pitäisihän sen 30 framen riittää! Riittihän se Horizon: Zero Dawnissakin, tavallaan.
▲ The Hammer of Yucco!
Yhtälössä vaikuttaa kuitenkin tekijä nimeltään Nintendo Switch. Laitteelle julkaistut pelit kärsivät kaikki vaihtelevasti input lagin, eli vaste- ja viiveajan ongelmista. Input lagilla ilmaistaan kulunutta aikaa sen välillä, kun pelaaja on painanut ohjaimesta nappia ja ruudulla tapahtuu jotain. Ominaisuuden vakavuus vaihtelee eri pelien välillä, sekä silloin, kun laite on telakassaan tai käsikonsolina.
Pelin Switch-käännös on tästedes sanakirjassa siinä, missä lukee mitä "tekninen alisuorittaminen" voi tarkoittaa.
Eikä tässä vielä kaikki!
Ritual of the Night kärsii valtavista määristä erilaisia bugeja, jotka pahimmillaan pakottivat aloittamaan pelin alusta erään hätäpäivityksen saapuessa. Itse en tähän törmännyt, mutta touhu tyssäsi luvattoman monta kertaa pelin kaatumiseen. Joka toisella pelikerralla mukana on kulkenut visuaalisia bugituksia – "hauskin" ehkä eräs pomomatsi, jossa oma hahmo jäi näkymättömäksi välianimaatioiden jäljiltä ja takana oli pari varttia mestarillista luovintaa ja eloonjäämiskamppailua pelin möllejä sekä sen bugeja vastaan.
Nintendo-pelaajat ovat tavallaan tottuneet vetämään sen lyhimmän korren mitä tulee pelien visuaalisiin ulosanteihin – touhu on perhanan karun näköistä. Grafiikasta tulee mieleen 90-luvun alun esirenderoidut, alamittaisella resoluutiolla toteutetut staattiset ympäristöt ja taustat. Pelin henkilöhahmotkin ovat suttaista muhjua, joita ei ole lainkaan kiva katsella.
▲ Ympäristödesign on pirun karua ideallisesti ja toteutuksellisesti. Toki kuvassa vain "siirtymäalue", mutta eivät pelialueet tämän kummallisempia ole.
Hauskintahan tässä on se, että bugien kanssa pärjäisi ja grafiikka ei juurikaan puntarissa paina, jos homma niin sanotusti toimisi. Napakat kontrollit ovat vähintä, mitä tämänkaltaiselta peliltä täytyy vaatia. Taisteleminen on turhauttavaa, sillä vähänkään liian nopeat napinpainalukset jäävät rekisteröimättä ja pelaaja putoaa täysin rytmistä. Mikään mölli ei suoranaisesti vedä kenttään kerrasta kun näin mokailee, mutta pelisessiot ovat käytännössä X minuuttimäärän räpiköintejä nollafiiliksin. Perunoiden kuoriminenkin on antavampaa ja tuotteliaampaa.
Mjuu. 30 ruudun pyörimisnopeudesta itkeminen on periaatteessa turhaa, sillä asiaan vaikuttavat konsolin rajoitukset ja pelin tekninen toteutuksen (käännöksen) paskuus.
▲ Enter geneerinen animupahis ja näyttele tarinasta kiinnostunutta!
On se vaan jännää, että vieläkin saa tämän asian parissa harmitella, mihin toivottiin jo joskus PlayStation 3:n myötä tulevan viimein muutoksia. Hyvin pyörivät pelit, onko se muka liikaa toivottu? Muksuvuosina Nintendon pelipakettien kansissa oli Nintendo Seal of Quality – mielestäni tarvittaisiin joku virkaelin tähänkin välimaastoon, ettei aivan kaikki skeida valuisi kuluttajien syliin.
Pelikelvotonta rahan ja ajan haaskausta (toistaiseksi)
Korjataanko Switch-version ongelmat? Paha sanoa. Pelikehittäjä on tietoinen ongelmista ja lupailee korjauksia "ripeällä tahdilla". Ehkä tästä vielä saadaan Metroidvania-kokemus, joka ei korpea pelin käynnistämisestä sen kaatumiseen saakka.
Arvostelun julkaisuhetkellä tämä on ainakin täysin perseestä. Voi toki olla, että nimikkeen pariin tulee palattua ja arvosanaa mietittyä mikäli ongelmat saadaan korjattua. Voi myös olla, että löytyy muutakin pelattavaa, mikä ei ole syntyessään kuollutta.
▲ Sinä sen sanoit, muoriseni!
Harmi sinänsä, sillä maailmassa on aina tilaa hyville Metroidvanioille.
PS. On täysin mahdollista, että peliä voi pelata ja nauttia. Ainakin intternetsien mukaan, sillä jotkut pelaajat ovat kertoilleet olevansa varsin tyytyväisiä peliin ja nauttineet sen pelaamisesta.
Tiedä sitten.
PPS. Lätinä koskee vain Switch-versiota – muita versioita en ole pelannut.
Lue juttu sivustolla...