Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Battlefield 2042 - uusi sukupolvi

Ei oikein hyvältä kuulosta siinä mielessä, että BF4:n aikoihinhan se alkoi kun yksi lisäpaketti sisälsi taisteluja, jotka olivat isompia kuin koskaan ennen ja ne oli juuri huonoimpaa BF4:ää koskaan. Sitten tuli vielä isompaa BF 1:sta, joka oli vieläkin huonompaa. Ja viimeisimpänä ihan isointa koskaan BF V, joka oli sitten jo pelimekaanisesti suorastaan oikeasti huono eikä sisältänyt oikein yhtään hyvää mappia. Että jos vielä isompaa vielä tulee, niin tuleeko sieltä tosiaan ihan täyttä tuubaa nyt sitten. Aika jääräpäiseltä ainakin kuulostaa.
 
"Massiivisempi kuin koskaan" mutta tosiaan onko sitä sitä julkaisussa ja 1-2v päästä kuten edellisten pelien kohdalla? Jäädään odottelemaan.
 
Edellisen pelin laatu oli tosiaan niin heikko että ennenkuin näemme ja koemme mitä sieltä tulee niin ei oikeen jaksa innostua ihan hirveästi. Mutta ehkä Dice yllättää ja puskee ulos Bad Company 2 tasoisen mestariteoksen, tai edes BF3.
 
Makuasioitahan nämä, mun mielestä Bf1 oli parasta bäfää heti bad company 2:n jälkeen. Tuskin tämä tulevakaan nyt kauhea pettymys on, kunhan ei samaa pelleilyä tule mitä vitosen kanssa oli, eli uusia mappeja joskus vuodenpäästä julkaisusta.
 
"Massiivisempi kuin koskaan" mutta tosiaan onko sitä sitä julkaisussa ja 1-2v päästä kuten edellisten pelien kohdalla? Jäädään odottelemaan.
Vähän aina pelottaa, kun tämmöistä luvataan, että tuleeko sieltä joku sekasotku, mutta seurataan ja katotaan mitä sieltä tulee.

Toivottavasti ottivat oppia vitosesta, eivätkä enää tee samoja virheitä.
 
Edellisen pelin laatu oli tosiaan niin heikko että ennenkuin näemme ja koemme mitä sieltä tulee niin ei oikeen jaksa innostua ihan hirveästi. Mutta ehkä Dice yllättää ja puskee ulos Bad Company 2 tasoisen mestariteoksen, tai edes BF3.

No ei siltä kuulosta, Veeksi tiivisti syyn aika täydellisesti. Joku ihme fetissi niillä tuntuu olevan pelaajamäärän suhteen, vaikka trendi on ollut alaspäin pelaajamäärän kasvun funktiona. Kyllä ikävä on tosiaan Bad Company gagosta ja kyllä se BF3 myös menetteli, sekin oli jo selvä huononnus.

Jopa halpispeli WW1 Game Series - Tannenberg on selvästi parempi "Battlefield peli" kuin nykyajan Battlefieldit pelit ovat itse. Pelaajamäärä ja mapit ovat kooltaan on sen verran kohtuullisia, että satsaus mm. mappien laatuun on mahdollista. Pienemmässä pelissä myös yksittäisen sotilaan, tai Squadin toiminta vaikuttaa enemmän joka motivoi yrittämään kovempaa. En yhtään ole näiden "Bigger player count than ever before" -juttujen fani. Odotukset on aivan lattiassa, mm. Insurgency: Sandstorm paljon mielenkiintoisempi, toivottavasti joskus saavat sen julkaistua konsolille jossakin vaiheessa.
 
Näiden kahden katastrofin I ja V:n jälkeen kyllä kelpaisi hyvin giganttiset mittasuhteet täyttävä nykyaikaisen suursodan kuvaus.

Kaiken yläpuolella on kuitenkin toive nähdä jatkoa mainiolle Bad Companylle.
 
No ei siltä kuulosta, Veeksi tiivisti syyn aika täydellisesti. Joku ihme fetissi niillä tuntuu olevan pelaajamäärän suhteen, vaikka trendi on ollut alaspäin pelaajamäärän kasvun funktiona. Kyllä ikävä on tosiaan Bad Company gagosta ja kyllä se BF3 myös menetteli, sekin oli jo selvä huononnus.

Jopa halpispeli WW1 Game Series - Tannenberg on selvästi parempi "Battlefield peli" kuin nykyajan Battlefieldit pelit ovat itse. Pelaajamäärä ja mapit ovat kooltaan on sen verran kohtuullisia, että satsaus mm. mappien laatuun on mahdollista. Pienemmässä pelissä myös yksittäisen sotilaan, tai Squadin toiminta vaikuttaa enemmän joka motivoi yrittämään kovempaa. En yhtään ole näiden "Bigger player count than ever before" -juttujen fani. Odotukset on aivan lattiassa, mm. Insurgency: Sandstorm paljon mielenkiintoisempi, toivottavasti joskus saavat sen julkaistua konsolille jossakin vaiheessa.
Insurgencya on täälläkin odotettu, mutta siinä hommassa on tullut jo niin monesti ja pahasti näpeille, että enää en odota. Yllätyn sitten positiivisesti, jos se joskus julkaistaan. :D

Hyväksyn suureellisemman Battlefieldin, JOS se tarkoittaa sitä, että se on vähän niinkuin BF3/BF4, mutta yksityiskohtaisempi ja siihen on lisätty kerrostuksellisuutta. Eli mapit saa olla tyyliin, vaikka ihan samat, mutta ei haittaa, jos taloihin pääsee enemmän sisälle ja taistelukentällä on muutenkin enemmän näköestettä, suojaa ja yksityiskohtia. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että kaupunkikentissä pääsisi enemmän taloihin sisään, joissa olisi jalkaväelle tarjolla CQB:tä. Talot samalla sortuisivat ja hajoaisivat enemmän. Tai Golmud Highwayn tyyppisissä kentissä olisi enemmän samanlaisia kyliä, mitä sen kentän pohjoisosassa oli/on. Sellainen "suurempi" toimisi ja varmasti vaikka 2 kertaa isommilla pelaajamäärillä mitä BF3:ssa ja BF4:ssä olisi. Mutta jos kentät vain menevät isommiksi ja avarimmiksi ja ottelut kestää sen 45 minuuttia mistä 30 minuuttia on ravia jossain aavikolla seuraavalle lipulle, jolta on porukka hävinnyt siinä vaiheessa kun olet puolessa välissä matkaa ja sit pitää tappaa itsensä, että olisi mahdollista päästä taisteluun alle 5 minuutissa, niin sitä ei enää next-gen latausajatkaan pelasta.
 
Nyt vaan sellainen nykyaikainen mainoskampanja käyntiin ja keskisormi pystyyn mahdollisille ostajille niin hyvä tulee.
 
Mikä niissä I:ssä ja V:ssä nyt niin kauhean huonosti oli, että niitä tituleerattiin ihan katastrofeiksi tuossa? Kumpaakaan en itse omistanut, mutta striimejä tuli kyllä katsottua aikanaan ihan huomattavastikin, eivätkä niissä striimien isännät noita pelejä mitenkään haukkuneet.

Ihan mielenkiinnolla tätä odottelen. Mukavaa päästä näkemään, miltä BäFä ja uusi laitesukupolvi näyttävät yhdessä. Saatan ostaakin, jos hinta ja sisällön määrä kohtaavat.
 
Juu siis tietääkseni edelliset osat olivat ihan hyviä tuotoksia, vaikka en itsekkään pelannut niitä. Itselle BF3 oli viimeisin peli tästä sarjasta mitä kunnolla pelasin.

Toivoisin kuitenkin että tässä mentäis enemmän Bad Companyn suuntaan. Ne molemmat olivat aikoinaan erittäin koukuttavia.
 
No oli. En todellakaan ymmärrä ykkösen ja vitosen ylenpalttista haukkumista.
Se huono puoli varsinkin vitosen haukkumisella oli, että se jäi täysin kesken. Suunnitellut lisärit jäi julkaisematta.
Eihän se missään tapauksessa täydellinen kokemus ollut, niin kuin ei yksikään aikaisemmista bäfistä. Kaikki on julkaistu raakileina, ensin korjattu päin persettä ja vasta noin kaksi vuotta julkaisun jälkeen ns. tasapainossa ja suht bugittomia.
BF2 oli mun eka battlefield ja ihan samat jutut on saanut lukea jokaisen pelin julkaisun jälkeen. Niin kuin seuraavankin...
 
Aika paljon tuli luettua valitusta tuosta vitosesta, että oli ihan liikaa pelimuotoja ja sen takia ei kaikkiin riittänyt pelaajia. Tuon takia, sitten ilmeisesti poistelivat Conquestin, Frontlinesin ja Dominationin jotka olivat aika monen pelaajan suosikkeja.

No, se voi olla totta. Paitsi että konkkaa ei kyllä kertaakaan ole poistettu, on sen verran core-juttu. Squad conquest kylläkin.
 
I ja V ei toki olleet mitään sysihuonoja, mutta kyllähän ne huonolle/huonommalle vanhempian Battlefieldejä pelanneille tuntui yleensä ottaen. Yksi asia oli tuo kenttäsuunnittelu ja toinen oli yleensäkin pelihauskuuden häviäminen. Siihen vaikutti ainakin omalta osalta isossa määrin ajoneuvojen surkeus verrattuna vanhempiin. Yksin pelatessa ne oli aika paljon tylsempiä ja huonompia kuin 4:ssa ja kavereille ei ajoneuvoissa ollut enää mitään roolia. Vanhoissa bäfäreissa kaverin kanssa ajoneuvolla pelaaminen oli aivan mielettömän hauskaa. Toinen oli tietysti aseet mitkä olivat kertaluokkaa tai kahta tylsempiä kuin modernissa sodan käynnissä.

Sitten tullaan esim. TTK asiaan. Siitä on varmasti montaa mielipidettä ja sitä jonkin verran vitosen aikaan on vatkottukin ilman, että se olis itseä oikein missään muussa vaiheessa kuin heti pelin alussa miellyttänyt. Itse BF4:stakaan paljon corena pelannut, mutta pidin siitä suunnattomasti HC:na. HC skeneä ei oikeastaan näissä kummassakaan missään vaiheessa syntynyt, kun vitoseen sitä ei vissiin edes koskaan tullut ja ykköseen se tuli siinä vaiheessa kun peli oli jo kuollut eikä toteutus vastannut nelosta, joten liekö siitä olisi tullut mitään, vaikka se olisi ollut mukana aiemmin.

Sitten on tuo missä tuossa aiemmin puhuttiinkin eli pelimuodot ja niiden rönsyily. Liian iso määrä pelimuotoja on huono ratkaisu, koska vaikka siinä toki ajatuksena onkin kumartaa kaikille, niin siinä myös pyllistetään kaikille. Pelaajamäärä ei riitä vain mahdottomaan moniin pelimuotoihin, kun kuitenkin hyvän pelikokemuksen takana olisi myös pieni verkkoviive ja nopea matchmaking. Mieletön määrä erilailla toimivia pelimuotoja on mielestäni myös haaste karttasuunnittelulle, koska ei sama kartta todennäköisesti toimi optimaalisesti aivan erilaisissa pelimuodoissa.

Toivoisinkin, että BF ottaisi nyt oikeasti tuoreen uuden startin missä oltaisi siltä osin palattu juurille, että löydettäisi jälleen se punainen lanka miksi Battlefieldeistä on tykätty. Conquest on oltava ehdottomasti ja jos jotain on pakko, niin sitten 1 rush/operations tyyppinen sektorivaltauspelimuoto. Mutta operationssissa ottaisin paljon takapakkia, koska ei kukaan oikeasti jaksa mitään 30-45 minuutin eriä jossain 2-3 tuntia kestävässä sessiossa missä hangataan samaa karttaa ja suoritetaan monesti samaa syvää suolihuuhtelua toiselle porukalle. Se 30 minuuttia on aivan maksimi yhtä mappia. Mieluummin lähemmäksi 15 minuuttia. Sitä myöten enemmän mieluummin mappeja kuin isompia mappeja, että tulisi vaihtelua. Ne jotka tykkää TDM:stä, dog tagien keräilystä tai Battle Royalesta pelaa varmasti kuitenkin jotain muuta peliä (CoD). Tärkeää olisi tehdä jokin asia hyvin kuin paljon asioita huonosti.
 
Mun mielestä pari viimisintä peliä saivat kuitenkin positiivisen vastaan oton, ykkösen ja V:n ongelma oli pelin heikko kehittyminen julkasun jälkeen, varsinkin V:n kohdalla.
Bfv:n ydin oli hyvä, gunplay, uudet ammus ja revaus mekaniikat toimivia , mutta muu osa alueet jäi vajaaksi. Peliin tuli sisältöä liian vähän liian myöhään, lisäksi muuttivat TTK:a kasuaalisempaan suuntaan. Tähän ei olisi pitäny koskea koska tämä oli se asia keskiössä jossa oltiin onnistuttu.
Lisäksi pelissä oli poikkeuksellisen paljon bugeja ja näiden korjaamiseen meni aikaa todella paljon. Kehittäjät lupasivat suuren määrän ominaisuuksia mistä suurin osa ei ikinä nähny päivän valoa.

Huhuissa käy ilmi nuo suuremmat kartat ja pelaajamäärät kuin koskaan aiemmin, jotenki veikkaan että seuraavassa bäfässä yritetään haastaa codin warzonea ja lähetään uudestaan battleroyalea rakentaa. Ja nämä suuremmat kuin koskaan tulisivat br peliin.

noh, toivotaan että dice ja EA otti oppia tästä sekoilusta. Bfv oli suorastaan katastrofi.
 
Toivonmukaan tuhoutuminen saataisiin todella niin että lähes kaiken voi hajoittaa, syö kaiken immersion kun ammuskelet taloja ja vain pieniä paloja lähtee irti. Mutta uuden sukupolven Dice moottori voi olla kyllä aika mullistava.
 
Yhtään battlefieldiä ei enää tule ostettua ennen kuin on varma että siinä on hc pelimuodot myös. Tää bäfä v oli suuren luokan kusetus ku oli vaan core peli, olis pitäny saada fyrkat takasin! Battlefieldiin kun nyt vaan ei kuulu core. Ne on nämä nykyajan jonnet kun ei ymmärrä mitään taktisesta pelaamisesta ja pelinkehitttäjät laittaa nykyään niiden mukaan kaiken, snif...ei se stna kuulu olla niin että sinne lipulle voi heittää kaiken oli siellä omia tai ei ja nothing happend....eikä siinä tankissa kuulu olla mitään kolmannen persoonan mahdollisuutta...ja kyllä sen ukon kuuluu tippua vähemmällä ku puolella lmg lippaalla....hc it is!
 
Toivonmukaan tuhoutuminen saataisiin todella niin että lähes kaiken voi hajoittaa, syö kaiken immersion kun ammuskelet taloja ja vain pieniä paloja lähtee irti. Mutta uuden sukupolven Dice moottori voi olla kyllä aika mullistava.
Talojen tuhoutuminen oli todella siistiä Bad Companyssa. Se oli sellainen kokonaan uusia näköaloja avaava kokemus.

Ylös Bottom