Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Battlefield V

Klo 13 Suomen aikaa julkaistiin päivitys. Päävalikkoon tuli tänään tuntia ennen viesti asiasta. Sulla on nopea netti ja päivitys on pieni?
Kello 12 alkoi päivitys ja koko PS4:lla noin 3gigaa muistaakseni.

Ilmeisesti kysyitkin tota xbox tiedoston kokoa. Siihen en osaa vastata.
 
Viimeksi muokattu:
Kiva uudistus tuo kill cam, josta nyt näkee hyvin mistä vihu sut laittoi kylmäksi. Vaan samalla piteni myös tuo loukkaantuneena olo aika useammalla sekunnilla, kun eka näkyy se vihun sijainti hetken aikaa ja sen jälkeen vasta aukeaa se näkymä, jossa voi jäädä odottamaan lääkintämiestä tai skipata reviven :D

Tästä myös Westie twiittasi jokin aika sitten. Liekköhän tarkoituksen mukainen juttu vai bugi. Nuo kun saisi vielä DICE jotenkin yhdistettyä että tuo vihun sijainti näkyisi saman aikaisesti kuin revive näkymä.

Pikku juttujahan nämä, mutta tässäkin pientä hiomisen varaa jäi imo.

En ole vielä uudella päivityksellä pelannut, mutta kill camia ei ole kyllä ollut yhtään ikävä. Parempi olisi ilman. Toki tämä vain yksi mielipide.
 
En ole vielä uudella päivityksellä pelannut, mutta kill camia ei ole kyllä ollut yhtään ikävä. Parempi olisi ilman. Toki tämä vain yksi mielipide.
Et kai vaan ole mmg kämpperi ;)

Minusta se on hyvä olla, koska muuten liian helppoa porukan istua/maata yhdessä kohtaa, nyt näkee selkeästi missä vihu on ja voi tehdä asialle jotain.

Ja onhan kill cam ollut bäfässä niin kauan kuin ite oon pelannu joten kyllä se siihen kuuluu, imo
:D
 
Oikeassa sodassa ei mitään kuolokameroita ole, ei pitäisi olla tässäkään. Realistista, kun ei tiedä, mihin kuoli. Hyvästä asemapaikasta on oikeastikin hyötyä, niin pitäisi olla pelissäkin.
 
Oikeassa sodassa ei mitään kuolokameroita ole, ei pitäisi olla tässäkään. Realistista, kun ei tiedä, mihin kuoli. Hyvästä asemapaikasta on oikeastikin hyötyä, niin pitäisi olla pelissäkin.

Näin juuri sen pitäisikin mennä. Ne maassa makaavat viholliset löytää kyllä, kun pysyy itse liikkeessä. Joten en itseäni koe campperiksi ;)
 
Et kai vaan ole mmg kämpperi ;)

Minusta se on hyvä olla, koska muuten liian helppoa porukan istua/maata yhdessä kohtaa, nyt näkee selkeästi missä vihu on ja voi tehdä asialle jotain.

Ja onhan kill cam ollut bäfässä niin kauan kuin ite oon pelannu joten kyllä se siihen kuuluu, imo
:D

Ei ollut oikeissa BF:ssä (1942 ja 2) ainakaan sitä, eikä oo nytkään ollut kill camia ikävä. Kyllä ne kämpperit on löytynyt ilmankin, luotisuihku paljastaa ja liikkuva pelaaja pärjää paremmin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei ollut oikeissa BF:ssä ainakaan sitä, eikä oo nytkään ollut kill camia ikävä. Kyllä ne kämpperit on löytynyt ilmankin, luotisuihku paljastaa ja liikkuva pelaaja pärjää pärjää paremmin.
Juurikin näin. Tietyillä aseilla on pakko pelata suojassa paikallaan. Esim Mg42. Sen koko pointti on pysyä jossain mistä ei välttämättä heti huomata. Nyt pitäs joka tapon jälkeen liikkua. Ei tuo mitenkään tarpeellinen uudistus todellakaan ollu.
 
Sehän on koko sen idea, että sen kanssa käännetään pelin kulkua. Ei todellakaan tarvitse muuttaa.
Niitä ei kovin montaa per roundi tule, joten on juuri hyvä lisä.
 
Juurikin näin. Tietyillä aseilla on pakko pelata suojassa paikallaan. Esim Mg42. Sen koko pointti on pysyä jossain mistä ei välttämättä heti huomata. Nyt pitäs joka tapon jälkeen liikkua. Ei tuo mitenkään tarpeellinen uudistus todellakaan ollu.
Hyvä vaan, ettei voi koko ajan etenkään tolla aseella kämppiä niin helposti, kun kill cam paljastaa sijainnin. Tuo on aivan sairas pyssy ja nyt joutuu vähän taktikoimaan ettei hyvin pitkään samassa spotissa istu ettei tule äsken tapettu kaveri kostoretkelle.

Ei tarvii mun mielestä kuitenkaan joka tapon jälkeen liikkua. Hyvin voi sen 3-6 pelaajaa listiä riippuen tilanteesta ennenku muuttaa sijaintia. Lisää taktisuutta ja toivottavasti vähentää kämppimistä.

Hyvä muutos omasta mielestä!
 
Onko tässä kämpperit jotenkin ongelma, ei minusta. Eivät varsinaisesti ratkaise peliä ja suht helposti saanut ilman kameraakin paikannettua, pitää olla kovapäinen kaveri jos juoksee montakertaa samaa reittiä katsomatta ja tippuu siihen samaan kämpperiin. Musta hyvään sotapeliin kuuluu, ettei välttämättä tiedä vihun tarkkaa sijaintia, vaan koittaa liikkua taktisesti ja paikantaa ne. Nään että kill cam yhdistettynä squadiin spawnaamiseen tekee eniten hallaa alivoimalla puolustamiseen, jolloin tulee harrastettua sitä pahamaineista kämppimistä. Nyt hyökkääjä kuolee, näkee 100% varmasti missä se onneton lipunpuolustaja on ja tiimiläisen luo spawnattuaan käy niittaa sen muutaman sekunttia myöhemmin (tai kertoo tiimiläisille ja ne niittaa sen). Ilman kameraa yksi supportti saattoi hyvästä paikasta puolustaa lippua, ryhmää vastaan. Kill cam on köyhänmiehen spottaus.
 
Komppaan "Gunslinger"iä. Kyllä tähän tuli nyt jotenkin "lastenpeli" meininki tuon kill cam myötä. Tuo erittäin toimiva spottaus systeemi olisi riittänyt oikein hyvin. Nyt kaikenlaiset sivustaan/selustaan koukkaukset on käytännössä turhia, kun paljastuu ekasta kaadosta kuitenkin. Ja monta kertaa olen itse lyönyt päätä seinään, kun olen yrittänyt väkisin jotain väylää pitkin ja tullut tapetuksi kerta toisensa jälkeen. Mielestäni ollut ihan hauskaa miettiä että "mistä pirusta se taas tuli". Eikä tuo kämppiminen ole tosiaan ollut mikään ongelma mielestäni. Tuntuu olevan kahta koulukuntaa tässäkin asiassa, mutta itse en tuosta kill camista kyllä tykkää, ilman sitä meininki ollut jotenkin "tasokkaampaa".
 
Mjaa. Omasta mielestä kill cam on ihan ok, mutta ehkä toteutus ei ole aivan paras. Se kestää vähän liian pitkään, eikä sen tarvitse zoomata niin paljon. Hyvä että edes vähän rajoittaa kovasti kasvavaa makoilumetaa. Ei ne selustaan kierrot tuon takia jää onnistumatta, sillä harvoin jo kuollut hyötyy siitä niin paljoa, koska respawnaamisessa menee oma aikansa.

Medicin aseiden buffi ei oikein tunnu missään varsinkin nyt kun on enempi mennyt assaultilla. Hyvä tosin että säätävät pienin harppauksin, niin ei mennä äärilaidasta toiseen.
 
Tuntuu Thompsonilla ainakaan tee enää mitää. Rekyyli ihan älytön ja sten on entistä ylivoimaisempi.
Myls esim Mg42 rekyyli on ihan hervoton nykyisin. Muutenkaan sen kanssa ei voi liikkua ja on rajoittunut ase, ni nyt vielä huonompi.
 
En oo vielä päivitystä ladannut, mutta tätä mä vähän pelkäsin, kun luin ne listat mitä päivitys korjaa. MG42 ei ollut ennen päivitystäkään mikään tarkkuuskonekivääri, mutta silti sellainen jonkin sortin pelkoa aiheuttava vekotin, jos se oli saatu asemiin oikeaan paikkaan. Sitten kun tarkka-ampujat eivät osumista hätkähdä, vaan laukaukset nasahtavat tasan tarkkaan siihen mihin tähtäin osoittaa, niin taitaa jäädä MMG käyttö nyt multa lopullisesti pois omista kategorioista. Tämän takia grindasin nuo kaikki MMGt goldille ennen päivitystä.

Yksi mikä on alkanut itseäni risomaan on tuo Riberyrolles 1918 tai miten se ikinä kirjoitetaankaan. Siinä on ase, joka tarvitsisi mun mielestä hieman jonkinlaista korjausta, kun sillä pystyy ampumaan sarjalla kärpästä silmään 200 metrin päästä. Tämän easymode -vehjettä käyttää melko iso osa niistä ketkä eivät istu kiikarikiväärin kanssa kentän laidalla.
 
Mjaa. Omasta mielestä kill cam on ihan ok, mutta ehkä toteutus ei ole aivan paras. Se kestää vähän liian pitkään, eikä sen tarvitse zoomata niin paljon. Hyvä että edes vähän rajoittaa kovasti kasvavaa makoilumetaa. Ei ne selustaan kierrot tuon takia jää onnistumatta, sillä harvoin jo kuollut hyötyy siitä niin paljoa, koska respawnaamisessa menee oma aikansa.

Medicin aseiden buffi ei oikein tunnu missään varsinkin nyt kun on enempi mennyt assaultilla. Hyvä tosin että säätävät pienin harppauksin, niin ei mennä äärilaidasta toiseen.
Joo samaa mieltä. Vähän liian pitkä tuo kill cam + bleed out time combo, kuten omassa postauksessani siihen viittasin ja myös DICE todennut, että on bugi.

Korjauksen jälkeen pitäisi mennä kutakuinkin niin, että kill cam näkyy saman aikaisesti tuon bleed out tilan kanssa, eikä tulisi tuota useamman sekunnin hetkeä, jonka aikana ei voi tehdä mitään.
 
Koska ne korjaa frontlinesiin pelaajamäärän? Se lienee kuitenkin vain serverin pään ongelma. Ei ole mitään pelattavaa pelimuotoa tällä hetkellä.
 
Koska ne korjaa frontlinesiin pelaajamäärän? Se lienee kuitenkin vain serverin pään ongelma. Ei ole mitään pelattavaa pelimuotoa tällä hetkellä.
Tällaista kertoo Twitter. Tuo vastaus Westien kymykseen annettu tunti sitten.

Oli kyllä jännä, kun eilen menin ekaa kertaa päivityksen jälkeen frontlinesiin ja ihmettelin, että missä pirussa kaikki vihut on vaan katoin tulostaulua ja molemmilla puolilla 8 ukkoa :D

20190116_142058.jpg
 
Yksi mikä on alkanut itseäni risomaan on tuo Riberyrolles 1918 tai miten se ikinä kirjoitetaankaan. Siinä on ase, joka tarvitsisi mun mielestä hieman jonkinlaista korjausta, kun sillä pystyy ampumaan sarjalla kärpästä silmään 200 metrin päästä. Tämän easymode -vehjettä käyttää melko iso osa niistä ketkä eivät istu kiikarikiväärin kanssa kentän laidalla.

En komppaa. Se hävii kauemmas helposti assaultin semi-auto aseille ja läheltä hävii helposti muille assaultin sarjatuli aseille. Ribeyrolles on melko helppokäyttönen ja tietyissä keskimatkan tilanteissa todella hyvä. Mutta sanoisin että hyvin hallittu STG44 saa paljon enemmän tuhoa aikaseksi.
 
Ilmeisesti en sitten osaa hallita STG44, koska saan Ribeyrollesilla huomattavasti tehokkaammin tiputettua sekä lähelle, että kauas ja mun tilastotkin sen kertoo. Pitäis varmaan opetella pelaamaan.
 
Ylös Bottom