Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Battlefield V

On tää kyllä yksinään pelatessa aika raivostuttavaa touhua. Enpä oo ennen nähnyt, että Hamadassa hyökkääjät (Britit) hoitaa homman niin, että Sakemanneilla ei oo enää lippuakaan, eikä olla myöskään ottamassa yhtään lippua. Kattelin missä päin karttaa väki oikeasti on, niin kaikki (okei ei kaikki, mutta suhteessa 4/5) jossain kukkuloilla leikkimässä oman elämänsä tarkka-ampujaeksperttiä. Siinä sitten koittaa yksin ottaa lippua, kun vihollisen joukot lähtee samantien ryynäämään laskevaa lippua kohti. 2-3 saan vielä hengiltä, mutta Tuntematonta sotilasta lainatakseni, " -mitäs sitte ku tuloo se yhyrestoista?".
Muutenkin oon huomannu viime aikoina lisääntyvän trendin siinä, että conquestissa toinen puoli pyyhkii takalistoaan toisella. 650+ tikettiä taitaa olla oma ennätys mitä olen luonnollisesti kuokkaan ottavana osapuolena saanut kokea. Nyt viime viikkojen pelailuissa ollut useampaan kertaan n. 400 tiketin eroja puoleen tai toiseen.
Sitten tähän yksinpelaamisen hajoamiseen voi lisätä vielä ton Omenanraadon ylistämään frontlines -pelimuodon, mikä on parhaimmillaan todella hauskaa ja tiukkaa vääntöä, mutta kyllä siihenkin vähintään sen pari kommunikoivaa kaveria tarvii tueksi. Sen verran monta kertaa yksin sitä pelimuotoa kokeilleena ei seuraavaa kertaa luultavasti ole ihan äkkiä tulossa, kun olen viimeiset 10 matsia ollut vastaanottavana osapuolena siten, että mun jälkeen seuraavalla on 20+ tappoa vähemmän, niin alkaa vähemmästäkin pännimään.

Se tässä on jännä, jo kahden hengen kommunikoiva porukka, joka pyrkii suorittamaan pelimuodon tehtävää parantaa pelikokemusta noin 98%. Aina tietysti parempi, jos koko ryhmä on täynnä.

Anteeksi niille, ketkä jaksoivat lukea tänne asti, mutta piti nyt vähän purkaa.
 
Kyllä Breaktrough ja Frontlines toimii yksinkin, aika usein kun ottaa esim medicin ja viskelee savuja ni saa omat liikkeelle tueksi. Sit ku ne huomaa et jokuhan hyökkää, niin voi itse vaihtaa muuhun luokkaan. Samoin vaihtaa squadia jos mahdollista, usein jossain on joku ketä on samalla aallonpituudella ja sit muut alkaa seuraamaan.

Sit taas jos näet heti et tässä ei oo järkeä. Esim Narvik menee usein niin, ni samantien vaikka itelle snipu kouraan ja omaan baseen venaamaan loppua. Menee yleensä 2-5min. Sit ku mappi vaihtuu ni puolet pelaajista melkein vaihtuu ja taas todennäköisesti ihan hyvää settiä.
Mutta noilla huonoilla roundeilla kun alkaa pistämään kampoihin niin jostain syystä jengi ei lähde servulta pois ja pahimmillaan mennään monta roundia kunnon turpasaunaa.

Muutoinkin kyllä on aivan mieletön ero koska pelaa.
Arkisin 7-14 välillä, viikonloppuisin 7-12 välillä pelit on järjestäen todella hyviä, kun porukka on selvinpäin ja pelleilijät töissä tms, jolloin suurinosa pelaa kunnolla. Silloin pelin taso on todella kovaa, mutta myös yksin on nautinto pelata.

Sit taas pe-la illat 17-04 välillä ja su-to 20-24 välillä on aina ihan pelkkää perseilyä ja vaatii kaveria kylkeen. Oli melkein mikä pelimuoto tahansa.

Itsekin sairaslomalla todennut et aamulla muksut kouluun ja peliä siihen asti et tulevat. Jos kaverit ei pelaa ni iltaisin en pelaa.
Viikonloppuiltaisin vaikka ois kaveri mukana ni asennoidun valmiiksi lähtemään itsekin vähän pelleilemään, jos ei heti näytä servu hyvältä.
 
Meh. Jos joku jaksaa hankkia ja käyttää kolme pleikkaria statsiensa boostaamiseen, niin voi vain onnitella nolife-palkinnolla. Mielestäni hiiri ja näppäimistö -pelaajat on isompi ongelma ja riski kuin peelot statsiboostaajat.
Joskus olen nähnyt jollain foorumilla, kun joku oli laskenut firman talousluvuista monta kpl xim on kaikkineen myyty ja ei todellakaan ollut mikään isomäärä. Suurin osa näistä huuteluista on ihan minkäänlaista totuuspohjaa. Mullekkin tulee useampi rageviesti päivässä hiiren käytöstä, vaikka ihan normaalilla ds4:lla pelaan 100 hipfire- ja 140 ads- senssillä. Ihmiset vaan helposti unohtaa, että toisilla saattaa olla tuhansia tunteja takana battlefieldia ja käsitys siitä mitä normaalilla ohjaimella voi saada aikaiseksi helposti hämärtyy, jos näitä pelejä pelaa satunnaisesti. Käytännössä sama kuin itse lähtisin pelaamaan esim. Nhl-peliä kaveriani vastaan, joka pelaa sitä peliä päivittäin ja itse olen pelannut viimeksi joskus kaksi vuotta sitten. Aina kun tälläsiä epäilyksiä tulee hiiren käytöstä on hyvä kysyä itseltä, kuinka monella kaverilla tiedän olevan ps4 ja kuinka monen tiedän käyttävän hiirtä. Oma veikkaukseni on, ettei ole kovin suuri %. Itse tiedän yhden pelaajan. Sitä en toki kiistä, ettei etua saisi jos siirtyisi esim. Pc puolelta konsolipelaajaksi ja ei olisi kokemusta ohjaimen käytöstä.
 
Muutoinkin kyllä on aivan mieletön ero koska pelaa.
Arkisin 7-14 välillä, viikonloppuisin 7-12 välillä pelit on järjestäen todella hyviä, kun porukka on selvinpäin ja pelleilijät töissä tms, jolloin suurinosa pelaa kunnolla. Silloin pelin taso on todella kovaa, mutta myös yksin on nautinto pelata.

Itse asiassa tossa voi olla pointtia. Itse tällä hetkellä toista tutkintoa lukevana silloin tällöin pääsee päivällä pelailemaan, niin just nämä "aamubäfät" ovat olleet parhaita ja tasaisimpia vääntöjä. Varsinkin, jos parille kaverille osuu työvuorot niin, että menevät iltaan, niin pelit on useimmiten tiukkoja ja mukavia.
Mut tänään pelasin just tohon 15-17 välisenä aikana ja turpasaunaa oli luvassa joka kierros. Sitten kun yhden kerran pääsis tasaisempaan peliin, jossa hävittiin vaan parillakymmenellä tiketillä, niin eiköhän tullut ikuisuuden musta latausruutu, bootti ja sitten päästiinkin taas matsiin, missä otettiin 450 tikettiä turpaan.
Pitäis jostain kaivella pelikavereita varmaan enempi, niin ei tarttis valitella. :cool:
 
ite pelailen aamulla,päivällä ja illalla.eipä oo tällä hetkellä muutakaan tekemistä.yksin pelailen vähän tylsäähän se välillä on.
kyllä peliseura kelpais,jos joku huolii erittäin huonon kaveriksi,en osu ladon seinääkään.no alottanu vasta pleikalla pelaamisen joten opettelua vaatii sekin,reaktio on huono nää en mitään ja kuulokin huono.
 
Meh. Jos joku jaksaa hankkia ja käyttää kolme pleikkaria statsiensa boostaamiseen, niin voi vain onnitella nolife-palkinnolla. Mielestäni hiiri ja näppäimistö -pelaajat on isompi ongelma ja riski kuin peelot statsiboostaajat.
Mutta eihän tuossa ollut kyse pelkästään statsien boostaamisesta vaan siitä että huijari näkee sen vastapuolella olevan pelaajan minimapilta kaikkien vastustajien sijainnit. Minusta tuo voi olla jopa suurempi etu kuin hiiren käyttö. Kolmas asia oli myös se että huijari pelaa medicillä, mutta käyttää muiden luokkien parhaita aseita jotka se käy poimimassa pelin alussa siltä omalta kuolleelta dummy pelaajalta.
 
Viimeksi muokattu:
Julkaisija on pettynyt Battlefield V myynteihin. Tämä oli jo nähtävissä ennen julkaisua ja viikko julkaisun jälkeen, kun peli lyötiin ale-laariin.

Julkaisijan toimitusjohtaja Andrew Wilson kertoi Battlefield V:n myyntipettymyksen johtuneen useista tekijöistä. Wilsonin mukaan Battlefield V:n kuukauden mittainen viivästys siirsi julkaisua ahtaampaan joulusesonkiin, mikä heikensi pelin mahdollisuuksia. Lisäksi julkaisija uskoo yksinpelisisällön kehitystyön priorisoinnin battle royale -pelimuodon kehittämisen edelle johtaneen heikompiin myyntilukuihin. Battlefield V:n battle royale -pelimuotoa ei ole julkaistu vieläkään, mutta sen on määrä ilmestyä ensi kuun aikana.

Lähde: https://www.pelaajalehti.com/uutiset/battlefield-v-ei-yltanyt-ean-odotuksiin
 
Tämä vielä: Täysi pettymys Battlefield V ei kuitenkaan ollut. Pelisarjalla oli viimeisen vuoden aikana 27 miljoonaa pelaajaa, ja EA on sitoutunut tarjoamaan pelaajille pitkäjänteisestä palvelua Battlefield V:ssä.
 
Yksinpeli meni Battle Royalen edelle ja silti siitä yksinpelistä ei ollut yhtikäs mihinkään. Tavallaan ei ihme kun heidän visio Battlefield yksinpelistä on one-man army tyylistä pääosin putkijuoksentelua ja osittaisia hiiviskely hetkiä. Tarinatkin on toivottoman huonoja. DICE voisi katsoa takaisin vuoteen 2005. Sieltä löytyisi Battlefield 2: Modern Combatista hyvä perusta yksinpelille.
 
Olen kyllä yllättynyt jos oikeasti saavat firestormin ensi kuussa julkaistua. Sen verran hiljaa ovat siitä olleet
 
Yksinpeli meni Battle Royalen edelle ja silti siitä yksinpelistä ei ollut yhtikäs mihinkään. Tavallaan ei ihme kun heidän visio Battlefield yksinpelistä on one-man army tyylistä pääosin putkijuoksentelua ja osittaisia hiiviskely hetkiä. Tarinatkin on toivottoman huonoja. DICE voisi katsoa takaisin vuoteen 2005. Sieltä löytyisi Battlefield 2: Modern Combatista hyvä perusta yksinpelille.
Juu ei pysty ymmärtämään tuota ratkaisua nostaa yksinpeli BR:n yläpuolelle. Täysin turha ja kallis osa jota ei tällaisessa pelissä kaipaisi ollenkaan. Pelasin Last Tigerin, joka oli huono. Muita en jaksanut 10 minuuttia pidemmälle.
 
Olin ennakkoon innostunut Tides of Warista. Kerrankin tarjolla muuta kuin pelkkää ”pelaa miljoona roundia”.
Eli vedä eri aseilla x määrä tappoja. Eilen ajattelin et tää on siistiä. Pääsee ampumaan eri luokilla ni tulee Frontlinesiin uutta ulottuvuutta.

En ajatellut yhtään pidemmälle...eikä muuten ole ajatellut Dicekään. 15 tappoa Self loading Riflellä, eli snipuna. Meidän puolella oli parhaimmillaan 14 snipua. :D Vaikka itse sen nopeasti sain suoritettua, niin sit piti joko voittaa Frontlines, tai jos aikaisempia halus aukaista niin vallata 8 lippua.
Otettiin 14 roundia turpaan vallaten yhden kerran yksi lippu. :D loppua kohden sniput vaihtui medic tyypeiksi jotka ei kyllä todellakaan nostaneet kertaakaan kun kuoli.

Ei siinä..voi tovi mennä tähänkin ja missään välissä ei frontlines ole tuntunut näin huonolta kuin ToW tehtävien aiheuttaman joukkohysterian vuoksi.
 
Tämä(kin) tides of war oli ihan samanlaista spedeilyä kun kaikki muutkin, 4-5h ja kaikki oli tehty. Osui kyllä hyvä random squadi, jolla tuli varmaan 10 voittoa peräkkäin. Ja yllättävän paljon näkyi myös level 1 pelaajia, joten onkohan joku myyntipiikki nyt ollut, vai onko jengi aloittanut uudella käyttäjällä nollista?!
 
Toi uusin suppotulvista ase on kyllä kiva.
Siirryin tosin MG42:ssa siihen 50 kudin versioon 1200 tulinopeudella ja oon löytäny siihenkin ilon, mutta tää on riittävän nopea ja todella tarkka.
Suht hyökkäävällä pelityylillä 28-5 statsit Narvikissa ja ehdoton helmi oli tämä rivistö kuusen alla:

Ja sit toinen on toi medicin uusin ase. Se on kyllä ihan mieletön. Ainut vaan, että vaatii aivan älyttömän pelitavan. Spurttia kokoajan..juoksee läpi pelin suunnilleen pysähtymättä niin saa reilut 70 tappoa. :D puolet kuolemista ihan älyttömiä tuolla rynnimisellä, mutta päätin koittaa mikä in lopputulos ja aika hyvähän se oli. :D
 
Ei oo tullut juurikaan Frontlinea pelattua, mutta eilen tuli tahkottua ja tämähän on hyvä pelimuoto. Isoin miinus vain että matsit kestävät aika kauan yleensä.
Kovasti haluisin tuon uuden aseen avata, vie tarvisi voitto saada jossain pelissä.
Pelinä tämä on kyllä parasta Bäfää mitä mieleen tulee. Lisää mappeja ehkä hieman alkaa jo kaipaileen. Hyvin kyllä pitää otteessaan tämä, sisältöäkin luvassa mukavasti niin kyllä kelpaa.
 
Ääripäätä edustaa sit taas täysin epätasapainoinen peli. Katselin eilen omaa tallennusta, niin tunnin tallennuksen aikana olin pelannut kuusi karttaa voittaen kaikki.
Toisaalta Twisted steel ja Hamada saattaa venyä pahimmillaan puoleentoista tuntiin yhden mapin osalta.
 
Ehdottomasti paskin pelimuoto tämä Frontlines. Kova homma oli grindailla tämän viikon tehtävät. Hupaisa tuo "kovalla taisteluilla käännettiin lähes tappiosta voittoon viime sekunneilla" illuusio, kun todellisuudessa siellä vain pelaajat vaihtuu ikuisuuden kestävässä pelissä.
 
Ei vaihdu, eikä ole illuusiota. Useamman kerran kaverit ollu jonossa peliin ja venailleet et joku lähtis pois. Ja samojen tyyppien kanssa siellä ne taistelut käydään, parhaimmillaan on jotain tyyppiä vastaan ollu tapot/kuolemat jotain 10-8.

Ja se miksi ne ottelut kääntyy ei liity pelaajien vaihtuvuuteen, ei edes toisen skarppaamiseen, vaan pelin mekaniikkaan, joka alkaa tasottamaan peliä.
Jos toinen ei saa muutamalla yrityksellä kaikkia pommeja räjäytettyä, niin jossain välissä altavastaajana oleva joukkue saa liput haltuunsa nopeammin, mutta myös vähemmällä pelaajamäärällä, jolloin korostuu sen johtavan joukkueen puolustuspelaaminen. Sen altavastaajan pystyy torjumaan, mutta siinä täytyy oikeasti tehdä töitä tiiminä.

Päinvastoin tässä pelimuodossa joutuu kaikkein kauiten kavereiden peliin pääsyä venailemaan, kun roundista toiseen saattaa pysyä samat tyypit servulla ja juuri siksi ne on niin parhaita pelejä, koska tää on ainut pelimuoto missä joutuu oikeasti tekemään jotain ja peli voi kääntyä viimetipassa.
Kaikissa muissa muodoissa jengi voi kämppiä vaikka koko roundin yhdessä paikassa, tässä on pakko liikkua. Ja esim konkassa 400 pisteen tappiota ei kukaan käännä, tässä 2-0 johto voi kääntyä helposti 2-3 tappioksi.
 
Ehdottomasti paskin pelimuoto tämä Frontlines. Kova homma oli grindailla tämän viikon tehtävät. Hupaisa tuo "kovalla taisteluilla käännettiin lähes tappiosta voittoon viime sekunneilla" illuusio, kun todellisuudessa siellä vain pelaajat vaihtuu ikuisuuden kestävässä pelissä.
Suuresti erimieltä. Breakthroughn kanssa ehdoton suosikki meikäläisellä. Ei oo ollut ikuisuuspelejä koko ajan, mutta mielellään niitäkin välillä pelaan, lopussa komeat tilastot ja mahdollinen voitto saa hymyilemään!

Ainut ns.ongelma, joka myös löytyy kaikista pelimuodoista, on se, että yksin pelatessa riippuu hyvin paljon joukkueista, kumpi voittaa pelit. Siksi voi myös välillä tuntua, että toinen porukka kävelee yli. Siellä varmasti kaveriporukoita, jotka osaa homman ja kääntää squadina pelejä.

Sitten kun itse saa 3 osaavaa kaveria pelaamaan, niin voittoprosentti siellä 80-90 paikkeilla. Bäfä yksin on 4/5 kokemus, pelikaverien kanssa 6/5.
 
Kaikki pelimuodot joissa yli 16 pelaajaa ovat täysin pelikelvottomia esityksiä. Ruudunpäivitys ei ole stabiili ja peli on superkökkö. En enää jaksa muita pelimuotoja kuin 8vs8.

Kateudella katsonut ps4 Pro pelaajien ruudunpäivitystä. Ei ole pelaajat samalla viivalla.
Nyt on kyllä semmoisia kommentteja, että pitää ihmetellä puhutaanko samasta pelistä.

Mulla pelit rullaa hyvin ja en oo kyllä huomannut minkäänlaisia pelaamista häiritseviä tekijöitä, jotka olisi selkeästi alkanut pitkässä juoksussa haittaamaan, oli sitten kyse 64 tai 32 ukon pelimuodoista.

Tai sit mä en oo tottunut parempaan. Mutta ei mulla oo kyllä mitään valittamista. Oisko sun pleikkari jo parhaat päivänsä nähnyt vai mistähän kiikastaa. Pakko vaan ihmetellä. Tai sit sä oot tottunut parempaan/vaadit liikaa? :D
 
Ylös Bottom