Bullet Train

J

Jussi U. Pellonpää

Guest
Bullettrain.jpg

Elokuva

Kovaonninen palkkamurhaaja Ladybug (Brad Pitt) ottaa ohjaajaltaan Maria Beetelta (Sandra Bullock) vastaan helpolta tuntuvan keikan: noutaa Tokion ja Kioton välillä lentävät luotijunan kyydistä yksi salkku. Vaan kun kiskot vievät etelään, saa alituiseen turpaansa ottava torpedo huomata junan olevan täynnä ympäri maailmaa tulleita, kovanyrkkisiä ja liipasinherkkiä kollegoita, joita kaikkia tuntuu kiinnostavan sama asia.

David Leitchilla on pitkä historia Brad Pittin kanssa, sillä mies on toiminut supertähden sijaisnäyttelijänä jo elokuvissa Fight Club (1999), Ocean´s Eleven - korkeat panokset (2001), Troija (2004) sekä Mr. & Mrs. Smith (2005). Ohjaajan ura alkoi vuonna 2014 yhdessä toisen stunt-veteraanin, Chad Stahelskin kanssa kimppaohjatulla jättihitillä John Wick ja on jatkunut sen jälkeen elokuvissa Atomic Blonde (2017), Deadpool 2 (2018) sekä Fast & Furious: Hobbs & Shaw (2019).

Leitchin uusin, vaahtosuinen Bullet Train on hyperenerginen toimintakomedia, joka painaa kaasun pohjaan ensimmäisestä ruudustaan ja pitää sen lattiassa viimeiseen kuvaansa saakka. Se ei niinkään uudista hitman-genreä tai tykitä samoilla tehoilla kuin em. John Wickit, mutta se, mikä tekee siitä yhden kuluvan kesän vihdyttävimmistä vehiikkeleistä, on, että sen kieli on syvällä poskessa, eikä se erehdy ottamaan itseään liian vakavasti. Lukuisat toimintajaksot toimivat kuin tanssi, erinomaisesti koreografiodut yhteenotot ahtaassa tilaassa ovat paitsi innovatiivisia, myös hillittömän hauskoja. Myös cameorooleja piisaa matkan varrella useampiakin.

Alunperin tarkoituksena oli tehdä Bullet Trainista originaalin mukaan suoraviivainen trilleri, mutta vaikka tyyliä muutettiin ja mukaan onkin uutettu roppakaupalla hersyvää huumoria ja silkkoja hölmöyksiä; laatuleffa on silti piukkaan pakattu rymistely verisen graafisia yhteenottoja, laadusta tinkimättä. Bullet Trainin on tuottanut itsekin meritoitunut toimintaohjaaja Antoine Fugua ja sen on käsikirjoittanut Zak Olkewicz pohjaten japanilaisen Kōtarō Isakan 2010 julkaisemaan novelliin Maria Beetle (Maria Bītoru).

Brad Pittilla on selkeästi ollut hauskaa Bullet Trainia, ja sen huomaa myös katsoja. Rentous ja lapsekas hömppäily tarttuu ja saa välittömästi sympatiseeraamaan tapaturma-.altista Ladybugia. Jotain panostuksesta kertoo myös se, että Pitt on raportoidusti tehnyt yli 95 prosenttia omista stunteistaan. Tuhtia tukea antavat niin edestä, takaa kuin sivustoiltakin huippujengi, kuten Joey King, Aaron Taylor-Johnson, Brian Tyree Henry, Hiroyuki Sanada, Michael Shannon, Zazie Beetz ja Andrew Koji.

Yhteenveto

Bullet Train kulkee kuin, niin, luotijuna, lisää kierroksia joka asemalla ja pitää vauhdin aina päätepysäkille saakka.

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom