Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Children of Men

J. Pikkarainen

KonsoliFIN Alumni
Imdb
Traileri

Löytyipäs mielenkiintoiselta vaikuttava elokuva. Itse asiassa lähtökohdiltaan kyseessä on erittäin mielenkiintoinen tuttavuus. Jokusia vuosia ajastamme eteenpäin, ihmiset ovat menettäneet kykynsä lisääntyä. Syytä ei tiedetä.

Trailerin perusteella omasta mielestäni helvetin tyylikäs tulevaisuudenkuvitelma (tosin ne vähät "scifi"-laitteet olisi voitu jättää pois), jonka maailmankuva on yhdistelmä sodan runtelemaa slummialuetta ja poliisivaltiota.

Juoni nyt vaikuttaa hieman tavanomaisemmalta, mutta toivottavasti siinä on jotain potkua. Näyttelijöistä löytyy mm. Michael Caine, Clive Owen, Julianne Moore, jne. Kyseessä voi olla varsin pätevä draama, joka tulee katsottua aikanaan.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Tuli tänään katsottua traileri ja heti meni odotukseen. Todella hyvältä vaikuttaa.

Alkuasetelma on tosiaan aika jännä. Näyttäisi, että nyt onkin keksitty vähän erilainen tulevaisuudenkuva. Eikä juonikaan liian tavanomaiselta vaikuttanut, mitä nyt trailerin perusteella voi sanoa.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Markus Laitinen sanoi:
Alkuasetelma on tosiaan aika jännä. Näyttäisi, että nyt onkin keksitty vähän erilainen tulevaisuudenkuva. Eikä juonikaan liian tavanomaiselta vaikuttanut, mitä nyt trailerin perusteella voi sanoa.

Nojuu. Tavanomainen hieman väärä sana ehkä kuvaamaan, mutta siis tällainen perinteinen yksi mies hoitamaan jotain asiaa, jolla saatetaan pelastua. Tosin on tuo kymmenen kertaa parempi kuin juonikuvia 95B-2: "Maailma on ilkeiden *lisää rotu/kansa/jne. tähän* ikeen alla. Vain *lisää haluttava supersankari/sankari/anti-sankari/jne tähän* pystyy pelastamaan ihmiskunnan varmalta tuholta. Luvassa *lisää jokin kuvaava adjektiivi tähän* toimintaa ja *lisää jokin ylistävä sana tähän* komediaa, ryyditettynä tämän hetken kovimmilla näyttelijöillä"

Mutta todellakin nousi puhtaasti trailerin perusteella ja tulevaisuudenvisionsa puolesta aikalailla kärkeen odotuslistoilla.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

En tiennyt leffasta mitään ennen trailerin katsomista joten pääsi vähän yllättämään. Puhtaasti ohjaajan, näyttelijöiden ja trailerin perusteella vaikuttaa erittäin lupaavalta. Meni odotuslistan kärkipäähän kertaheitolla.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Pasi Vanhala sanoi:
En tiennyt leffasta mitään ennen trailerin katsomista joten pääsi vähän yllättämään. Puhtaasti ohjaajan, näyttelijöiden ja trailerin perusteella vaikuttaa erittäin lupaavalta. Meni odotuslistan kärkipäähän kertaheitolla.

Samat sanat. Erittäin mielenkiintoisen oloinen pätkä. Michael Caine nyt on aina ollut itselle näyttelijä, joka houkuttaa elokuviin. Joulukuussa näyttäisi tulevan Suomeen ensi-iltaan, sitä sitten odottelemaan.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Suosittuja nykyään nuo ei voida lisääntyä enää -scifit. Olisikohan tämä muista poiketen hyvä? Ainakin vaikutti lupaavalta.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

keiu sanoi:
Suosittuja nykyään nuo ei voida lisääntyä enää -scifit. Olisikohan tämä muista poiketen hyvä? Ainakin vaikutti lupaavalta.

Virkistätkö vähän muistiani ja kerrot muutaman muun saman aiheen parissa kamppailevan elokuvan. Minulle ei ainakaan tule tällä hetkellä muita mieleen. Kyse voi tosin olla ihan aamujumituksestakin...
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Pasi Vanhala sanoi:
Virkistätkö vähän muistiani ja kerrot muutaman muun saman aiheen parissa kamppailevan elokuvan. Minulle ei ainakaan tule tällä hetkellä muita mieleen. Kyse voi tosin olla ihan aamujumituksestakin...

Tuli tuossa mieleen että jos kerron yhden leffan nimen niin se on spoileri kys. elokuvaan. Eli
Aeon Flux

Toinen hyvin samankaltainen elokuva tuli myös katsottua jokin aikaa sitten mutta en muista nimeä. Katson kun pääsen kotiin.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

keiu sanoi:
Tuli tuossa mieleen että jos kerron yhden leffan nimen niin se on spoileri kys. elokuvaan. Eli
Aeon Flux

Tuo elokuva oli minullakin jostain syystä jäänyt päähän samantyyppisenä ideana, vaikken ole elokuvaa koskaan nähnytkään. Tosin kyseinen elokuva lukeutuukin juuri tuohon juonikuvio 95B-2, jossa taustakuviolla ei ole väliä. Se vain mahdollistaa scifi-maisemat. CoMissa sentään pyöritään ihan konkreettisesti tuon idean sisällä.

Olen kyllä Vanhalan kanssa samoilla linjoilla, ettei tämän tyyppinen idea ole tainnut koskaan tulla vastaan. No ehkä joku Lambertin tähdittämä Fortress menee lähimmäksi, mutta siinä oli puhtaasti rajoittamisesta kyse, ei sukupuutosta.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Hyviä (lue: lupauksia antavia) leffoja on tulossa oikein mittavassa määrin, tämäkin saattiaisi olla yksi niistä. Traileri paljasti kyllä aika paljon aikajanan muodossa, etenkin
"we're almost there"
pääsi ärsyttämään.

Scifit kiinnostaa aina. Varsinkin rumat ja likaiset tulevaisuuden kuvaukset...
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Sami Turunen sanoi:
Scifit kiinnostaa aina. Varsinkin rumat ja likaiset tulevaisuuden kuvaukset...

Tuossapa tärkeä pointti. Ällistyttävän monet scifit maalailevat mukamas synkkää kuvaa tulevaisuudesta mutta tästä huolimatta kaikki on niin kovin kliinistä. Ei likaa/tuhoutuneita rakennuksia missään eikä mitään muutakaan käydyistä sodista kertovaa. Aeon Flux on trailerin perusteella malliesimerkki tämätyyppisestä tulevaisuudenkuvauksesta.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Heh, minulla oli tässä pari kuukautta sitten tekeillä kässäri missä Clive Owenia muistuttava ukko oli rähnäisessä scifi-maailmassa... Onneksi en vaivautunut tekemään. Kiinnostavaltahan tämä näyttää, vaikka juoni tuo mieleen pahoja muistoja(Eli American Cyborgin: http://www.imdb.com/title/tt0109098/ ).
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Suomen teatteriensi-ilta huomenna, 5.1.07. Monikin menossa katsomaan? Itselläni olisi ainakin tarkoitus, joten iltasemmalla-vlopulla lisää kommentoitavaa. Nähtävästi myös maailmalla saanut tunnustusta Imdb:n perusteella: 8.0/10 (10,538 votes)
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Leffoista juuri saapuneena täytyy sanoa ettei tullut petyttyä. Maailman kuvaus oli uskomattoman hieno ja aidonoloinen kautta linjan, nousten samantien parhaimmaksi tulevaisuudenkuvaksi koskaan. Ei kliinisiä vempeleitä, vaan slummeja, vankileirejä ja piikkilankaa. Muutamat tekniikkavempeleetkään eivät onnistuneet häiritsemään, vaan olivat sopivan sivussa yleisestä maailmankuvasta.

Tarina itsessään ei poukkoillut tuttuja nummia, mikä tuli iloisena yllätyksenä. Tästä ei kuitenkaan sen enempää. Näyttelytyö kauttaaltaan sujuvaa, etenkin Michael Caine vanhana hippinä veti loistosuorituksen. Elokuvaan olikin pistetty sopivissa määrin huumoria ja positiivisuutta mukaan, eikä menty täysin nihilistiselle linjalle. Olisi ollut muuten ehkä turhankin raskas katsottava, vaikkei se nytkään sieltä kevyimmästä päästä ollut.

Arvostelua pukkaa heti kun saan sellaisen kirjoiteltua. Omalta kohdaltani vuoden paras leffa ;) Pakko-ostos DVD:lle.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Samoilla linjoilla Pikkaraisen kanssa, mutta omalla kohdallani elokuva jätti hiukkasen kylmäksi. En kyllä osaa sanoa millä osa-alueella, sillä ainakin päällisin puolin kaikki tuntui olevan kunnossa. Maailman ja tapahtumien realistisuus oli toteutettu onnistuneesti ja henkilöhahmojen ja tarinan sattumanvaraiset asetelmat olivat kiehtovia ja tuoreen tuntuisia. Kameratyöskentelylle ja kuvakerronnalle on ehdottomasti annettava kunniamaininta, sillä enpä ole kokenut samanlaista "siellä olon" tuntua sitten Pelastakaa sotamies Ryanin alun tykityksen jälkeen (ainakaan actionin parissa), kuin tässä elokuvassa (tottakai tästä on kiittäminen myös äänimaailmaa ym.). Efektit ylipääntään olivat myös toteutettu erinomaisesti ja turhia kaunistelematta tai suurentelematta.

Mutta en osaa sanoa miksi tämä elokuva ei silti kolahtanut allekirjoittaneeseen aivan niin kovaa, kuin se olisi ehkäpä voinut, eikä omalla kohdallani näin ollen saa mestariteos-leimaa otsaansa (mikä olisi ehkä hyvinkin pienellä hienosäädöllä ollut mahdollista, ken tietää). Pitää ehkäpä sulatella elokuvaa hiukan ja katsoa sitten jossakin välissä uusiksi. Mutta kaikesta huolimatta ehdottomasti katsomisen arvoinen ja oivallisen tuoreen oloinen elokuva, varsinkin omassa genressään.

4/5
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Children of Men (2006)

Leo Stenbuck sanoi:
Kameratyöskentelylle ja kuvakerronnalle on ehdottomasti annettava kunniamaininta, sillä enpä ole kokenut samanlaista "siellä olon" tuntua sitten Pelastakaa sotamies Ryanin alun tykityksen jälkeen (ainakaan actionin parissa), kuin tässä elokuvassa (tottakai tästä on kiittäminen myös äänimaailmaa ym.). Efektit ylipääntään olivat myös toteutettu erinomaisesti ja turhia kaunistelematta tai suurentelematta.

Tämän jätin osin tarkoituksella mainitsematta ja säästin revikkaan. Täysin totta joka sana. Kameratyöskentely ja kuvallinen anti on mestarillista jälkeä, etenkin parit kamera-ajot ovat silmät päästä pudottavaa laatua. Ja tarkoittamasi SPR-vertaus varsin pätevä, itsekin ihastelin mokomaa. DVD:tä odotellessa, ja toivottavasti pukkaavat kunnon lisämateriaalit ja dokumentit elokuvanteosta kylkeen.

Osin itsellänikin jäi uupumaan se jokin. Kaikin puolin hienoa jälkeä, mutta ei tästä mestariteokseksi kuitenkaan ole. Uusintakatselukerroilla näkynee nouseeko arvosanani (mikä on myös minulla tuo 4/5) yhtään ylöspäin.

Eräs mahd. parantava tekijä olisi voinut olla huumorin jättäminen kokonaan pois, ja umpinihilistinen näkemys asiaan. Tällöin elokuva olisi ollut erittäin raskassoutuinen, mutta luultavasti myös huomattavasti vaikuttavampi kokemus. Toisaalta kepeä huumori ja satunnaiset iloisuudet (esim. kissa maatilalla) toivat synkähköön tarinaan sitä kaivattavaa lohtua, joten paha mennä sanomaan lopulta, mitä olisi vaadittu mestariteos-leimaan.

edit: Pakko vielä lisätä, että elokuva sisältää ehkä hauskimman pakoepisodin koskaan.
 
Vastaus: Children of Men (2006)

Unohtui vielä mainita, että jo pelkästään kuvallisen antinsa takia tämä elokuva kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa elokuvateatterissa, sillä mikään muu ei luultavasti tee oikeutta elokuvan visuaaliselle tykitykselle, kuin iso kangas. :)
J. Pikkarainen sanoi:
edit: Pakko vielä lisätä, että elokuva sisältää ehkä hauskimman pakoepisodin koskaan.
Ehdottoman totta! :D
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Children of Men (2006)

En viitsinyt lukea noita ylempiä tekstejä:)rolleyes: ), ilmeisesti hieman spoileria(?), mutta voisiko joku verrata tätä johonkin toiseen elokuvaan? Itse ahmin mielelläni kaiken scifin teattereista, kunhan eivät ole Cubrick 2001 tai Solaris-tasoa, jotka mieluummin katselen kotona soffalta oikeassa mielentilassa. :)
 
Vastaus: Children of Men (2006)

pziuz sanoi:
En viitsinyt lukea noita ylempiä tekstejä:)rolleyes: ), ilmeisesti hieman spoileria(?), mutta voisiko joku verrata tätä johonkin toiseen elokuvaan?

Ei siellä minun tietääkseni ainakaan mitään kovin pahaa spoilia ole, mutta varovainen ei ainakaan pilaa nautintoaan. Mitä itse kysymykseen tulee, niin hieman vaikean pistit. En tosiaan äkkiseltään muista mitään samankaltaista elokuvaa kuin Children of Men. Kaukana 2001/Solaris-linjalta kuitenkin, joten älä huoli. Oivallinen teatterileffa kuten Stenbuck ylempänä mainitsikin, eikä vaadi mitään erityistä mielentilaa nautintoa varten. Enemmänkin draamaa ja toissijaisesti sci-fiä.

Ja illan kunniaksi revikkani:
Ihmisen pojat
 
Vastaus: Children of Men (2006)

pziuz sanoi:
En viitsinyt lukea noita ylempiä tekstejä:)rolleyes: ), ilmeisesti hieman spoileria(?), mutta voisiko joku verrata tätä johonkin toiseen elokuvaan?
Ainoa joka tuli mieleen ehkäpä maailmansa (ja ehkä myös jollain tasolla teemansa) puolesta on vuonna 1973 valmistunut Soylent Green...
 
Ylös Bottom