Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

CrossfireX - Pommin plänttiä ilmaiseksi

No, jos räiskintäpelin tiedostokoko on peräti vain 7,5 gigaa nykykonsoleilla, niin onhan siinä odotettavissa suppea ja näyttävyydeltään karsittu peli. Ei noin pienellä tiedostokoolla vain saa millään aikaan mitään huippupeliä tuossa peligenressä. Pienimmätkin kilpailijat ovat kuitenkin vähintään kymmenien gigojen teoksia ja ylittävät helposti 100 gigaakin.

Toki tässäkin nousee tiedostokoko 54 gigan paikkeille, jos yksinpelin hankkii kokonaisuudessaan. Ja onhan tässä nimenomaan tuo yksinpeli varsin laadukkaan oloinen räiskintäkampanja. Grafiikat ovat kohdillaan ja myös pelattavuus toimii mukavasti.

Vaikuttaisi olevan kyllä aivan eri eläin, kuin tuo täysin puutteellinen moninpeli. Yksinpelin takia tämä tällä hetkellä kannattaa hommata, jos räiskintäyksinpeleistä pitää. Jos taas ei niistä välitä, niin tosiaan löytyy todella paljon parempia moninpelejä konsolille.
 
Tätä pitää vetää low senssillä ja jos televisiosta ei löydy game-modee voi meno olla aika hirveää. Ite vedän siinä 25 senssissä.

On tuossa "pikkunen"deadzone mistä en itsekään pidä mutta nähny paljon pahempiakin esim wolvenstein peleissä. Toivottavasti korjaavat aimin.
Hehee! Kiitos vinkistä. Alkoi luistamaan peli heti paremmin. Sain jopa tapon. :D :'D
 
Hehee! Kiitos vinkistä. Alkoi luistamaan peli heti paremmin. Sain jopa tapon. :D :'D
Dodi :) Kannattaa laittaa reilusti alaspäin vaa senssii ja ku löytää sen sweetspotin että alkaa luodit osua kohilleen suhteutettuna ettei häiritse liikaa kääntymistä, mutta CS kaltaset pelit onki lowsenssiä hiiviskelyä kulman taa aimi päällä, nii ei tarvii vetää 180 astetta kun esim warzones. Itellä on kaikki nuo senssisäädöt 25, mielestäni paras kun kaikissa sama arvo CrossfireX:ssä, oon huomannu sen toimivaksi toistaseksi.
Luulin jo, että en tajua jotain tästä pelistä, mutta totta se on. 1 kartta per pelimuoto. Mitähän ihmettä? Tämä voisi olla joku kokeilukappale, jolla on vielä se 1-2 vuotta kehitystä edessä. Plussia en nyt osaa edes oikein tuosta keksiä, mutta listataan miinukset:
-Ei karttoja
-Ei sisältöä
-Aivan järkyttävä äänimaailma. Siis järkyttävän heikko. Insurgencyn jälkeen tekisi mieli työntää kynät korviin ja syvälle, kun joutuu tämän pelin uhriksi. Miten ihmeessä tämmöinen voi mennä läpi?
-Vähän kehno ohjaustuntuma, mutta siihen tottuisi varmaan halutessaan
-Ei pyöri XSX:lläkään, vaikka mapeissa ei ole mitään dynaamista settiä millään muotoa
-Asetuntuma ja rekyyli on ihan naurettava
-Toisessa pelimuodossa pystyi hyppimään ja vaikka mitä kiikari silmällä ja osui täydellisesti ja toisessa ei edes tähtäämään paikallaan. En ymmärrä kumpaakaan linjaa

Siinä ja siinä voisko ilmaisuuden laittaa plussaksi. Mutta ei oikeastaan voi, koska Enlistedkin on ilmainen ja siinä on noita kaikkea mitä tässä ei ole. Jos tästä jotain maksaisi niin siitä vasta pitkä miinus tulisikin.
Mun mielestä tästä voisi saada oikein mainion lisäyksen Xbox maailmaan, saisivat viimeisteltyä kunnolla sulavuuden ja lisää karttoja niin itelle maistuu tämmönen klassinen CS räiskintä. Tärkeintä pelattavuus, paskat graffat ei häiritse tässä pelissä kunhan saavat bugit korjattua.
 
Viimeksi muokattu:
Dodi :) Kannattaa laittaa reilusti alaspäin vaa senssii ja ku löytää sen sweetspotin että alkaa luodit osua kohilleen suhteutettuna ettei häiritse liikaa kääntymistä, mutta CS kaltaset pelit onki lowsenssiä hiiviskelyä kulman taa aimi päällä, nii ei tarvii vetää 180 astetta kun esim warzones. Itellä on kaikki nuo senssisäädöt 25, mielestäni paras kun kaikissa sama arvo CrossfireX:ssä, oon huomannu sen toimivaksi toistaseksi.

Laitoin kans heti 1. pelissä X 30 ja Y 25. Hitaalta tuntuu, mutta kuten sanoit tässä pelissä ei tarvitse pyöriä hyrränä. Ja onhan se oikeassakin elämässä vaikeaa olla hyrrä, eli sinänsä ehkä ihan realististakin heh. Jos vanhat merkit pitää paikkaansa, aivo ja sormi pikkuhiljaa tuohon tottuu ja saattaa olla varaa myöhemmin nostaa pikkasen kerrallaan senssiä. Modernia en ole vielä pelannut, eli ADS senssit on vielä tunkkaamatta. Muistan kyllä Betasta tätä samaa, että aluksi oli haasteita ja että siihen adaptoitui ja pelaaminen oli lopulta tosi siistiä molemmissa objective pelimuodoissa.

Pystymettästä ainakin oli ihan mahdoton pelata default sensseillä. Tässäkin aika oleellinen juttu, joka osoittaa kuinka kuutamolla kehitystiimi on ollut tässä. Sanonta "ensivaikutelma on tärkeä" koskee myös videopelejä ja ei voi olla defaultit aivan päin helvettiä tällä tavalla, tällaiset matalat omput pitää kerätä.
 
Joo noi senssit pitäs saada moderniin ja classicciin erikseen säädettyä ja tallenettua, koska molempiin toimii ihan eri säädöt. Crosshairin säätö on sentään modernissa ja classicissa erikseen. Pelissä on potenttiaalia hyväksi pomminpläntti peliksi, mutta totuus on et näitä devaajien tulevia pelin hiomisia pitää tapahtua nopeella aikavälillä muuten porukka kaikkoaa pelistä, vaikka onkin ilmainen. Enkä oikeen ymmärrä minkä takia on käytetty devaus aikaa noihin turhiin pelimuotoihin, olisivat keskittyneet vain pomminplänttiin. Niin ja pelin battlepassi on ihan jees.
 
Niin ja pelin battlepassi on ihan jees.

Puhutko ilmaisesta vai Premium Battle Passista? Joka piti tulla Ulmitate edition mukana, mutta joka ei ole auki pelissä. Olisihan se ihan kiva, että rahalla ostettu kontentti toimisi myös. Se on lukittu, kun painan "A Purchase" vie mut Storen sivulle, jossa on mahdollista ostaa Premikka Battle Pass lahjaksi jollekin, koska omistan sen jo. :rolleyes:
 
Ihan ok tuntuma controlleissa, voisi olla paljon parempikin. Todellakin pitäisi äkkiä tapahtua mappien suhteen ja pelkkää pommia, ei nois muissa ole mitään järkeä. TDM kartta joku 100m pitkä ja jengi juoksee ees taas, yhen matsin pelasin sitä 42-15 statseilla.

Kokeilin mennä pelaamaan warface breakouttia vertailun vuoksi pitkästä aikaa, sekin on huomattavasti paremmin toteutettu kuin tämä kokonaisuudessaan, aseostot alussa, paljon karttoja. Se peli ollut GOLD jäsenille ilmaisena joskus. Harmi vaan että ei ainakaan nyt aamusella löytäny yhtään matsia, liekkö pelaavat crossfirea.

Vähän oli pettymys nyt tämä, odotin warfacen breakoutin tyyppistä mutta paljon parempaa, mutta ei.
 
Puhutko ilmaisesta vai Premium Battle Passista? Joka piti tulla Ulmitate edition mukana, mutta joka ei ole auki pelissä. Olisihan se ihan kiva, että rahalla ostettu kontentti toimisi myös. Se on lukittu, kun painan "A Purchase" vie mut Storen sivulle, jossa on mahdollista ostaa Premikka Battle Pass lahjaksi jollekin, koska omistan sen jo. :rolleyes:
Ostettu, ainakin se mulla toimii eli kaikki saanut kun battle pass leveliä tullut. Ostin sen 24 euron paketin mutta oli kyllä ladattuna jo se ilmais versio ja sit ostin sen ja menin peliin niin heti siinä alku ruudusssa ilmoitti ne mitä sillä rahalla sai.
 
Todella mukavaa pelata kun rundi alkaa, niin samalla hetkellä vihollinen ampuu päähän. Siis IHAN samalla hetkellä. Voi luoja, tässä olisi potentiaalia, mutta vaatii paljon fiksausta.
 
Joo noi senssit pitäs saada moderniin ja classicciin erikseen säädettyä ja tallenettua, koska molempiin toimii ihan eri säädöt. Crosshairin säätö on sentään modernissa ja classicissa erikseen. Pelissä on potenttiaalia hyväksi pomminpläntti peliksi, mutta totuus on et näitä devaajien tulevia pelin hiomisia pitää tapahtua nopeella aikavälillä muuten porukka kaikkoaa pelistä, vaikka onkin ilmainen. Enkä oikeen ymmärrä minkä takia on käytetty devaus aikaa noihin turhiin pelimuotoihin, olisivat keskittyneet vain pomminplänttiin. Niin ja pelin battlepassi on ihan jees.
Äläpä muuta sano, miten voi kusta tuolla tavalla. Ite mietin ihan samaa eilen että pelillä on mahdollista saada tietty pelaajakunta (Cs pelaajat, ei mikään pieni pelaajakunta) paljonkin pelaamaan kun olisi nyt perhana saanu noi perusjutut kuntoon. Ihan käsittämätöntä haaskausta...
 
Todella mukavaa pelata kun rundi alkaa, niin samalla hetkellä vihollinen ampuu päähän. Siis IHAN samalla hetkellä. Voi luoja, tässä olisi potentiaalia, mutta vaatii paljon fiksausta.
Jjjep. Sama oli itsellä eilen ku testasin. Mut onhan tuossa hommaa optimoida tuollainen määrä karttoja vain muutamassa vuodessa. Vähän oli itsellänikin liian brutaalit odotukset peliä kohtaan.
 
Valorantissa ei ihan alkuun ollut kuin pari mappia tosin pelissä keskityttiin olennaiseen eli pomminplänttiin. Mut joo olis ne turhake pelimuodot jättäny pois niin oltas saatu varmaan 1 mappi lisää pomminplänttiin. Kyllähän tätä nyt vie jaksaa kun se mappi on 9/10 arvosanalla. Jos ei pelistä kuulu seuraavaan 2 viikkoon mitään devaajien osalta niin rupee pelaajat lähteen. Joku roadmap olis hyvä et näkis mitä on tulossa kun pelissä on kuitenkin battlepass systeemi. Ainiin se escortin turhake on tulossa coming soon ;)
 
Täysi vitsihän tää multiplayer on. En muista yhtä huonoa ohjausta räiskintäpelissä, sitten Half-Lifen PS2-käännöksen. Jos vähän saa kärjistää. Halo Infiniten sulavuuden jälkeen tuntuu aivan hirveälle. Pelikelvottomalle. Deadzone kai ihan jäätävän iso, eikä saa säädettyä. Olen tottunut pelaamaan pienellä dzonella, joten voi varmasti korostaa ongelmaa. Aim accelerationia ei myöskään ole, eikä sitä voi säätää, joten kääntyminen on hidasta.
Näppäinkomentoinakin antoi välillä "F", vaikka pädillä pelaan. Grafiikoiltaan näyttää 1-2 geniä vanhalta. Vaikuttaa, ettei Smilegate ole tehnyt paljoakaan betan jälkeen. Ovatko keskittyneet liikaa toiseen peliinsä Lost Arkiin.

Kampanjan puoli huomattavasti parempi. Ohjauskin jopa tuntuu paremmalle. Ei kuitenkaan miltään Remedyn "kunnolliselta" peliltä vaikuta ja imo heidän ensimmäinen keskinkertainen pelinsä. Näyttää kuin grafiikkaa olisi kierrätetty vanhoista peleistä.(?) Ja suurin osa näyttää vanhentuneelta.
Catalystia vasta pelannut, Spectreen en vielä koskenut. Tarina ja meno on sellaista, että välillä mietin, ovatko ns. huumorimielessä tehneet stereotyyppisen parodia-putkiräiskinnän. Tämän kyseisen kulman kanssa ei pelin tarina ja rakenne tunnu ihan yhtä huonolta.
Täysi putkijuoksuhan tämä on, jossa vihuilla ei ole tekoälyä. Monelta osin vanhanaikainen. Mutta ihan ok on maistunut alkupuoliskon perusteella. Minun makuuni vanha 2000-luvun muotti voi joskus toimiakin ja tuntua virkistävältä, kun pelit ovat nykyään niin samanlaisia.
Käytetty 25e ei vielä ole harmittanut sitten kun on molemmat puoliskot vedetty läpi.

Ray tracing -heijastukset on kampanjassa tarjolla. Se laskee pelin 30fps, eikä tähän mennessä ole koskenut kuin muutamaa satunnaista lammikkoa. Performance-moodi näyttää samalta 98% ajasta ja pyörii 60fps.
Resoluutio on omaan silmään max. 1440p, vaikka pyörisi varmasti noilla grafiikoilla isommallakin. Remedyn kaikki pelithän ovat konsolilla max. 1440p (QB, Control Ultimate, AW remaster, Crossfire). Quantum Breakissa taisi sentään olla upskaalaus, joka sai kuvan näyttämään tarkemmasta.
Sama juttu HDR:n kanssa: se puuttuu kuten muissakin heidän peleissään. Controliin ja Alan Wakeen saatiin myöhemmin lisättyä Auto-HDR:n avulla, mutta ei se vastaa mitenkään oikeata. Vähän kummallista, että "välttelevät" 4K:ta ja HDR:ää peleissään. Luulevatko ettei kukaan huomaa. Noh, minä huomaan ainakin.
Lisään vielä, että 1440p on jo ihan kelvollinen reso, mutta silti ihmetyttää kun joka pelissä sama.

Moninpeli on siis suuri pettymys, eikä kampanjakaan vastaa odotuksia. Harmillinen julkaisu, kun tämän tyyppiselle PvP:lle olisi konsolipuolella kysyntää. Hieman olen skeptisenä, saavatko päivitettyäkään kuntoon tällaista pakettia. :D Nyt ei enää ihmetytä, miksei peliä juurikaan markkinoitu.
 
Viimeksi muokattu:

Siellä jo pahoitellaan tilannetta, ei näin... mutta maaliskuussa patchia, controlleihen ym. Noh katotaa mitä sieltä tulee, graffat ei haittaa niin paljon mutta laittakaa nyt perkele pelattavuus kuosiin ja lisätkää mappeja. Niinkuin yllä ode mainitse, että onko tämä smilegate oikeasti duunannu tätä Lost Ark peliänsä ja tämä jäänyt sitten kokonaa beta vaiheen tasolle.
 
Täysi vitsihän tää multiplayer on. En muista yhtä huonoa ohjausta räiskintäpelissä, sitten Half-Lifen PS2-käännöksen. Jos vähän saa kärjistää. Halo Infiniten sulavuuden jälkeen tuntuu aivan hirveälle. Pelikelvottomalle. Deadzone kai ihan jäätävän iso, eikä saa säädettyä. Olen tottunut pelaamaan pienellä dzonella, joten voi varmasti korostaa ongelmaa. Aim accelerationia ei myöskään ole, eikä sitä voi säätää, joten kääntyminen on hidasta.
Näppäinkomentoinakin antoi välillä "F", vaikka pädillä pelaan. Grafiikoiltaan näyttää 1-2 geniä vanhalta. Vaikuttaa, ettei Smilegate ole tehnyt paljoakaan betan jälkeen. Ovatko keskittyneet liikaa toiseen peliinsä Lost Arkiin.

Kampanjan puoli huomattavasti parempi. Ohjauskin jopa tuntuu paremmalle. Ei kuitenkaan miltään Remedyn "kunnolliselta" peliltä vaikuta ja imo heidän ensimmäinen keskinkertainen pelinsä. Näyttää kuin grafiikkaa olisi kierrätetty vanhoista peleistä.(?) Ja suurin osa näyttää vanhentuneelta.
Catalystia vasta pelannut, Spectreen en vielä koskenut. Tarina ja meno on sellaista, että välillä mietin, ovatko ns. huumorimielessä tehneet stereotyyppisen parodia-putkiräiskinnän. Tämän kyseisen kulman kanssa ei pelin tarina ja rakenne tunnu ihan yhtä huonolta.
Täysi putkijuoksuhan tämä on, jossa vihuilla ei ole tekoälyä. Monelta osin vanhanaikainen. Mutta ihan ok on maistunut alkupuoliskon perusteella. Minun makuuni vanha 2000-luvun muotti voi joskus toimiakin ja tuntua virkistävältä, kun pelit ovat nykyään niin samanlaisia.
Käytetty 25e ei vielä ole harmittanut sitten kun on molemmat puoliskot vedetty läpi.

Ray tracing -heijastukset on kampanjassa tarjolla. Se laskee pelin 30fps, eikä tähän mennessä ole koskenut kuin muutamaa satunnaista lammikkoa. Performance-moodi näyttää samalta 98% ajasta ja pyörii 60fps.
Resoluutio on omaan silmään max. 1440p, vaikka pyörisi varmasti noilla grafiikoilla isommallakin. Remedyn kaikki pelithän ovat konsolilla max. 1440p (QB, Control Ultimate, AW remaster, Crossfire). Quantum Breakissa taisi sentään olla upskaalaus, joka sai kuvan näyttämään tarkemmasta.
Sama juttu HDR:n kanssa: se puuttuu kuten muissakin heidän peleissään. Controliin ja Alan Wakeen saatiin myöhemmin lisättyä Auto-HDR:n avulla, mutta ei se vastaa mitenkään oikeata. Vähän kummallista, että "välttelevät" 4K:ta ja HDR:ää peleissään. Luulevatko ettei kukaan huomaa. Noh, minä huomaan ainakin.
Lisään vielä, että 1440p on jo ihan kelvollinen reso, mutta silti ihmetyttää kun joka pelissä sama.

Moninpeli on siis suuri pettymys, eikä kampanjakaan vastaa odotuksia. Harmillinen julkaisu, kun tämän tyyppiselle PvP:lle olisi konsolipuolella kysyntää. Hieman olen skeptisenä, saavatko päivitettyäkään kuntoon tällaista pakettia. :D Nyt ei enää ihmetytä, miksei peliä juurikaan markkinoitu.
Tämä peli oli kuulemma paremmassa tilassa 2 vuotta sitten :D Ainakin oli saanut paljon feedbackiä ja olivat hyvin kiitollisia siitä. Toivottavasti saisi nopeasti korjattua jos ylipäätänsä onnistuvat siinä. Harmi juttu etteivät keskittyneet ainoastaan pommin plänttäykseen ja muutamaan lisämäppiin, ärsyttää etenkin tuo: "Escort mode coming soon"
 
Jaahas 5.2 gigan päivitys tuli juuri. Josko tämä päivitys olis sitte käänteen tekevä pelille ;) en ole vielä testaillu, kai se uus pelimoodi modern puolelle vaan aukee ja muuten ei muutoksia. No päivittelen tänne jos jotain mullistavaa tulee.
Aamulla pelailin niin ei ainakaan porukka ole sentään vie kaikonnut pelistä, meinaan 30 sekunnissa löytyy matsi. Toivotaan et tämä päivitys nyt olis hyvä. Nyt taitaa olla joku maintenance menossa kun ei pääse servulle.
 
Viimeksi muokattu:
No niin tuli nyt 2 eventtia toinen on puukkotappelu ja toinen on spectre, nämä kannattaa kyllä pelata vaikka on melkosen tylsiä, koska niistä saa 10000 cp pointsia joilla sit saa avattua uusia aseita ja muuta. Ohjaukseen tuli ehkä jotain pikku parannusta classikkiin, joku voi siitä tehdä sit parempaa analyysiä, ainakin valikossa näytti ne ohjain asetukset muuttuneet, itte kun pelaan enemmän modernia. Päivitys nyt ei ihan ollu mitä odotti. Ainakin peliin tulee sentään päivityksiä suht nopeesti. Toki melkosen beta peli on vielä.

PS. ainakin puukkotappelu eventissä riittää kun on vaan pelissä ja väliin huitoo, muuten voi lukea vaikka kirjaa matsin ajan ;)
 
Ylös Bottom