Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Dragon's Dogma

TUHOMURSU

KonsoliFIN Alumni
LfWVq.png


Julkaisu: 25. toukokuuta



[video=youtube;oqrDGNnyR9E]https://www.youtube.com/watch?v=oqrDGNnyR9E[/video]

Todella mielenkiintoinen paketti saatetaan matkaan kaunisäänisellä, mutta pirun surkeasti sanansa mongertavalla naisliverryksellä. Odotukset ovat ennalta nähtyjen pätkien myötä melko korkeat.

Demo on ladattavissa ja siinä tarjoillaan kaksi taisteluskenaariota, sekä hahmonluontia. Ensimmäinen skenaario heittää pelaajan luolastoon, jossa vastaan asettuupi jonninmoinen vuohenpäällä kruunattu chimera ja toinen toimintapätkä tapahtuu avoimella maalla griffonia vastaan. Hahmoeditori oli kuitenkin demon tarjonnasta mielenkiintoisin, sillä siinä pääsi ruuvailemaan ihan mukavasti itsensä näköistä otusta hahmokseen - jos mieli tekee. Toimintaosuudet olivat melko kaoottisia ja jäivät toissijaisiksi pääasaissa siksi, että erilaisia taistelukomentoja oli jo yhden napin takana lähestulkoot useita ja jaloissa pyöri pelin avainominaisuudet, eli kätyrit (pawn). Tämä peli vaatii opettelua - mutta ei kuitenkaan liikaa, sillä pelin on mainostettu olevan pelattava niillekin jotka eivät moisia pelejä ole koskaan pelanneet. Tämä slogani perustuu tähän kätyrijärjestelmään, eli palkkaamalla tarpeeksi kova kätyri voidaan itse piilotella männyn takana ja katsella taistelua sivusta. Ilmeisesti.

Xbox 360 kärsi melko suuresta määrästä tearinkia, eikä ruudunpäivitys ollut mitenkään mahdottoman korkealla noin yleisestikään. Peli oli silti pirun vaikuttavan näköinen. Maailman konsistenssi oli kuitenniin upea. Peli tuntuu sanalla sanoen täyteläiseltä ja vain aika näyttää, että onko kyseessä surullisenkuuluisat smoke änd mirrorit. Ensimmäinen ajatus oli, että voi kun olisivat heittäneet tekoälyohjastetut apurit kuuseen ja avanneet kunnon co-opin, mutta eihän Japanissa ole koskaan nettiaikaan herätty.

Odotellaan erittäin suurella mielenkiinnolla.

KonsoliFIN Pelisivu: Dragon's Dogma
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Dragon's Dogma [X360/PS3]

Tässä näyttää kivasti yhdistyvän D.Souls-pelit toiseen suosikkiini Shadow of the Colossukseen (monsterikiipeily). Näyttää tosin edellämainittuja hektisemmältä mäiskeeltä ja varmaan vasta kokeilemalla selviää Dogman varsinainen luonne.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [X360/PS3]

Sen verta vahvalta tekeleeltä vaikuttas että uskalsin tämän ennakkovarata jo viikkoja sitten. Itelle peli tuo lämpimästi mieleen sellasen Monster Hunter + Taru sormusten herrasta viban. Jos pelistä oikeasti löytyy tuota lupailtua haastavuutta niin varmasti yksi meikäläisen vuoden peleistä saattaa olla tässä. Pelin suurin miinus lieneekin juuri tuo moninpelin puuttuminen, mutta pawn-systeemi kuitenkin tuo kanssapelaajat jollain tavalla mukaan maisemiin. Demoa en aio itse ladata, mutta jos joku sen latailee niin mielelläni kuulisin mielipiteitä.

Näin pelivideota jossa juoksenneltiin yöaikaan metsässä ja näkyvyys oli n. metrin luokkaa, kuulostaa aika spookylta.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [X360/PS3]

Juu tuli/tulee demoa pelailtua ja ensivaikutelma on... hieman vaikea sanoa. Ei oikein tullut sellaista PAKKO OSTAA mutta ei myöskään niin negatiivinen olokaan että jäisi kaupan hyllyyn. Syynä voi olla että turhauduin melko hyvästi tuon Demon´s Soulin kanssa joten hieman varauksella mennään että jääkö tämäkin hyllyyn pölyttymään koska en pääse jotain pomoa läpi. Tosin ainakaan demossa näin ei päässyt käymään :)

Peli on kuvattu selän takaa ja hieman pitää miettiä miten edes normi mököjä pistää lihoiksi eli ihan huitomikseksi jos menee niin varmaan kuolet(? sankarilla ei tosin sitä sydäntä ole joten en oikein tiedä mitä tapahtuu kun HP menee nollille, itselleni näin ei päässyt käymään). Hauskaa oli ainakin se kun pawn otti hiiden full nelson otteeseen ja huutaa "pistä nyt!" (itsekkin voi ottaa vihollisen painiottein kiinni, kaikkiin erilaisiin vihollisiin ei ehkä päde). Sen jälkeen kerrasta poikki kun miekka sutaisee mahan auki. Sisälmyksiä ei tosin pursunnut ettei tämä ihan niin gore peli kuitenkaan ole. Verta tupsahtelee ja lammikoita syntyy. Äänimaailma myöskin oli mielestäni hyvin toteutettu ainakin 5.1 laitteilla kuunneltaessa. Graafisesti ihan jees saralla mennään paremmalta tämä minusta näyttää kuin Demon´s soul tai Dark souls. Pelattavuus oli myöskin kohdallaan, mitä nyt vähän kameraa sai vekslata. Mutta vain sisätiloissa joissa oli ahdasta. Tekoäly pawnit tappoivat oikeastaan enemmän kuin välillä (kontrolleihin menee hetki tottua) Lyhdyn valossa oli mukavan tunnelmallista, olisi tosin mukavaa jos olisi päässyt johonkin luolaan/metsään kokeilemaan miten siellä tämä efekti näkyy.

Pomoista sen verran, griffinin selässä oli hauska keinua kun se ilmassa oli ja pawn heijasi minut ilmaan että sain jaloista kiinni ja pääsin selkään stabystabstab jonka jälkeen se putosi maahan kameran seuratessa sen putoamista. Leffamainen fiilis syntyy aina välillä kun peli hidastuu kun jotain jännää tapahtuu (kumppani tekee jonkin taian tai one hit kill etc.) käsittääkseni tämän kameran saa myös kuitenkin pois päältä. Sillä kieltämättä se alkoi jurppimaan kun koko ajan joku teki jotain jolloin kaikki hidastuu ja kamera siirtyy sinne missä "tapahtuu" (olisin kyllä pärjännyt varmasti ilmankin sitä kun wizard huutaa use my flame ja tekee maagisen eleen...tämä toistui muutaman kerran saman taistelun aikana)

Mutta itse ainakin demon perusteella olen kahden vaiheilla, craftingia ei päässyt kokeilemaan jos sellaista onkaan. Tavaraa tosin löytyi joissa luki että käytetään aseiden luomisessa. Tosin tein minä potionin, yksinkertainen combine komento ja syntyi HP potion. Ylimääräistä sälääkin vihollisilta jäi, ilmeisesti rahallista arvoa vain. Pelissä on luvattu hieman Skyrim/Oblivion tyylistä karttaa, sen mitä näet sinne voit mennä. Demo ainakin sisälsi vain hyvin suppean ulkoilma kartta palasen. Juonesta ei tiedossa sen kummempaa kuin se että lohikäärme varasti sydämesi ja lausui Come at me bro ja tzädääm Chosen One is born! Eli ei ainakaan tässä vaiheessa juonellisesti hetkauta. Uskoisin itse ostavani tämän sitten kun saa uutena hintaan 30€ että täyttä hintaa en maksa...koska DIABLO 3! Siinä ehkä se suurin syy miksi en tätä RPGtä ole laittamassa nyt heti.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [X360/PS3]

Oli kyllä hyvä demo. Epäonnistuneen Skyrimin PS3 version jälkeen päätin että voisin ostaa tämän ja ostaa skyrimin joskus pc:lle. Hahmon muokkailukin oli aika yksityiskohtaista, sain helposti menemään tunnin siinäkin. Josko tämän jossain vaiheessa pleikalle sitten ostaa ja vie vaikka skyrimin vaihtoon gamestopiin.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Kokeilin tuota hahmonluontia vielä useaan otteeseen ja olin aika tyytyväinen siihen. Harvoissa peleissä on näin hyvä, mikä on aika kummallista kun ottaa huomioon pelin alkuperän. Hahmopresettejä oli useita ja sellainen oli hyvä valita pohjaksi kun lähti muokkailemaan. Alkuun en edes huomannut että esim. lukuisten nenävalintojen lisäksi nenää pystyi säätämään vielä tapauskohtaisesti. Aivan kaikkea ei pystynyt, mutta silmiä, suuta, korvia jne pystyi hyvin hienosäätämään. Tavallaan olin aika vaikuttunut siitä kuinka karismaattisia hahmoja sillä saa aikaan (toki myös vammaisen näköisiä). Itse päädyin tekemään vanhan kumaran miehen ja kätyriksi pikkulikan. Roolipelaajana tausta olisi voinut olla raihnainen isoisä joka on selvinnyt jostain ruttokeissistä tai perinteisestä rosmojen raiskuuksista vain lapsenlapsensa kanssa ja vaeltavat sitten mualimaa. Illuusio kuitenkin särkyi kun griffonipätkässä pikkulikka aseistautui helevetinmoisella animemiekalla. Let's Monster Hunter!

Taisteluun tuli aika paljon tolkkua myöhemmillä pelikerroilla. Alkuun siitä sai vahvasti semmoisen sohimisen fiiliksen. Yhteistyö pawnien kanssa onnistui välillä hienosti, mutta pääasiassa ne tuntuivat olevan vähän tiellä. Ehkä niitä ei osannut vain ohjeistaa tarpeeksi. Harmillisesti UI on täysi susi. Pirun iso kun pienempikin kelpaisi. Vaikka pelialustana onkin se comfy comfy couch, ei se tarkoita että pelaajat ovat sokeita. Silti, potentiaalia on pirusti ja suosittelen testaamaan demoa päivän parin päästä uudelleen jos ensimmäisestä kerrasta ei oikein osaa sanoa mitään. Pelissä tuntuisi olevan paljon yksityiskohtia joita ei heti huomaa.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Jeps, kyllähän tuo eka rykäisy oli sekavuudeltaan jotain ihmeellistä. :D Mitään selkoa ei oikein saanut itse pelimekaniikasta ja itellä ainakin ratkesi pelkästään nappien rytmikkääseen naputteluun tuo pelikokemus. Surullisesti se vielä toimi! Oli muutenkin hiukan sellaista epämääräistä härdelliä tuo toiminta, vaikka pääsääntöisesti omat tekoälyköt hoiti hommansa huvin. En silti sano että olisi huono maku jäänyt tästä, ei lainkaan! Todella kivalta tuntui mitä nuo bossit tahkosin läpi ja tosi miellyttävän hyvä myös tuo editori. Sai tehtyä "unelmanaisensa" (lue, pawn) kohtuullisen helposti ja mukisematta. Kissat on kivoja! Sainpa tuosta omastakin miehestä kohtuudella itseni näköisen, mitä nyt vähän painavampi tuli ja lihaksikkaampi. ;)
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Ooh tä demo oli positiivinen yllätys, en edes tiennyt koko pelistä pari päivää sitten. Satuin näkemään jonkun mainoksen jossain ja ajattelin että toi peli menee varmaan pc:lle tai jotain mutta pahus, sehä tulee myös boksille, nice!

En tiedä miten tuossa pelissä valitaan hahmoluokka, koska prologissa oli joku ihan muu hahmo kuin luomani tyyppi, ja sitten siinä countryside tehtävässä olin aina joku jousiampuja mutta kait täydessä versiossa on joku kohta jossa saa päättää pelaako millä hahmolla.

Griffin taistelu oli aikamoista nannaa, mukavan eeppistä! Oli ihan mahtavaa hypätä sen selkään, mäiskiä tikarilla kylkeen ja kun oltiin ilmassa niin ilmeisesti maagini tulipallo osui siihen jolloin koko höyhenkasa roihahti liekkeihin ja syöksyi tulipallona maata kohden aika lujaa vauhtia, minä kyydissä.

Sama Chimeran kanssa, oli mukava huomata että perusmäiskeen sijaan voi vähän taktikoida: Kiipesin sen selkään ja keskityin siihen käärmehäntään ja pienen taistelun jälkeen sain sen lyötyä miekalla irti! haha, etpä sylje enää myrkkyä biatch!

Loitsuefektit sun muut on aika makeeta katseltavaa, mitä nyt videoista oon nähny. Taidanpa ennakkotilata tämän :)
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

No, tämäpäs oli positiivinen yllätys!

Samoin tavoin kuin ylläolevalla, en tälläisen pelin tulosta tienyt paljon mitään mutta demon näin Storessa, joten latasin sen ja suureksi shokiksi: tykkäsin.

Ensiksi tuosta hahmonluonnista: Hämmästyttävän monipuolinen mutta samalla simppeli. On tullut "peliuran" aikana monenlaista hahmoeditoria nähtyä mutta tämä nousee aivan kärkipäähän. Suurin mukavuus editorissa on se, että ei ole miljoonittain mitään mittareita ym. säätöä vaan kaikki löytyvät kuvina. Juu, kyllä noissa millin tarkkojen mittareiden kanssa saa tarkempaa säätöä mutta se johtaa yleensä turhautumiseen. Tämä oli yksinkertainen ja sain luotua hahmot vikkelään, joihin olin todella tyytyväinen.

Ja sitten tärkeimpään eli taisteluun, joka oli todella nautittavaa ja intensiivistä. Tuli tuttu ja turvallinen olo heti alussa, kun taistelu muistutti sopivan paljon Kingdoms of Amalurin vastaavaa, jota on tullut viimeisen kuukauden aikana n. 50 mäiskittyä. Ja tietenkin erojakin löytyi paljon ja niihin kesti hetken totuttautua ja toisilla kerroilla taisteluista sai todella upean fiiliksen. Erillaisia iskuja löytyy, vaikka millä mitalla ja jotenkin hämmästyttävästi ne on saatu mapattua ohjaimeen järkevästi. Taisteluissa on kunnon tunnetta eikä se mene pelkäksi ilman hakkaamiselle vaan iskut pureutuvat vastustajiin mukavasti. Ja tuo aarnikotkassa kiinnioleminen ja puukottaminen sen ilmalennon aikana oli jotain mitä ei monessa pelissä näe.

Ainoa heikkous, joka jäi demosta mieleen oli inventoryn sekavuus ja tönkköys.

Pitää pistää muistiin tämä tuotos ja ostaa se sitten, kun sopiva aika löytyy, koska tämä taitaa varmaankin olla niitä lähemmäs 100tuntia kuluttavia tuotoksia.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Meni itsellä peli hankintalistan kärkeen raamattuni pelit lehden 92 pisteen arvostelun jälkeen. Onko pelissä eroja eri konsoleiden välillä? Tietää vaan kummalle konsolille pelin ennakkovaraa?
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Meni itsellä peli hankintalistan kärkeen raamattuni pelit lehden 92 pisteen arvostelun jälkeen. Onko pelissä eroja eri konsoleiden välillä? Tietää vaan kummalle konsolille pelin ennakkovaraa?

Erot ovat hyvin pieniä. Mainittakoon kuitenkin suurimmat erot, mitä itse olen nähnyt käyttäjien kertovan:

PS3: Huonompi framerate, tarkemmat tekstuurit
X360: Enemmän tearingia, eloisammat värit


Muok: IGN sanoi näin:
"Big fights cause slowdown that can freeze the screen for seconds at a time on the Xbox 360 version. Dragon’s Dogma runs much better on the PlayStation 3 than on the 360, with a smoother frame rate and fewer streaming problems; if the 360 version is your only choice, a hard disk install is mandatory to make the game playable."
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Pelasin demon läpi, tuli sellanen ihan ok fiilis, mutta oston menee vaikkei ihan uutena koska skyrimin dlc ilmestymiseen on vielä aikaa eikä nyt oo mitään pelattavaa kuin skyrimin uudellleen lätkimistä.

Demossa oli 3 juttua lerron niistä.

1. Oli jonkin lainen dunge, jonka lopussa oli griffin. taistelu ahtaissa tiloissa kolmen pawnin kanssa oli aika sekavaa , mutta ei aivan kuraa. Kilpeä ei tarvinnut käyttää eikä oikeen miekkaakaan koska pawnit hoitelivat jos vain itse seisoi kauempana toivottavasti näin ei ole itse pelissä.

2.hahmogeneraattori olo kyllä hieno useista valinnoista oli elppo valita,jos ei jaksa tuntia om
aa hahmoa tehdä

3. Taistelu ulkona aarnikotkaa vastaan oli mukavaa pawnit ei ollut tiellä ja tuntuia ainakin, että itse sai tehdä jotakin. Toivottottavasti pelissä taistellaa paljon ulkona ja vähän dungeissa ei niin kuin skyrimissä, koska kauhemn pawnilauman kanssa tarvitaan iso hiekkalaatikko

Pelissä on ainakin yksi huonous nimittäin inventory joka pöllyää sen vanhautta, koska tuollaisia käytettiin jotain 20 vuotta sitten(väritön ja pikkuiset ikonit)
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Pelireaktori on kirjoittanut pelistä ihan positiivisviritteisen jutun, yhä vain enemmän kiinnostaa. :)

Metasta katseltuani peli on jakanut mielipiteitä kyllä rajusti, vaikka toisaalta yhtään "kymppiä" ei ole tullut. Kyllä tämä silti kiinnostaa.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Törmäsin tähän itte tänään. Parit videot katottuani totesin että varmasti lähtee jossain vaiheessa alelaarista hyllyyn tämä. Vaikuttaa tollaselt vähän taktisemmalta mätöltä. Varmasti hyvää vaihtelua Diablo 3 rinnalle :)
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Piti tämä ennakkotilata, sen verran näyttänyt kiinnostavalta noi videot mitä katsellut.

Demokin tuli kokeiltua, mutta ei siitä saanut kauheasti irti. Mut ei ainakaan huonomaku jäänyt suuhun.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Demosta ei tosiaan juuri mitään saanut irti, kun suurimman huomion veivät suuret mustat palkit ruudun ylä- ja alareunassa. Pelin hankkimista on kyllä tullut pohdittua, mutta valitettavasti nuo mustat palkit pilaavat koko homman heti alkuunsa.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Jaa, ilmeisesti tänne ei kannata kirjoittaa yhtään mitään. Pienikin viittaus pelin saantiin, ni viesti poistetaan, hienoa.

No kuitenkin tässä tullut nyt muutama tunti tätä pelattua ja hyvin maistuu ainakin itselle. Tehtävissä ollut mukavasti vaihtelua, vaikka se siihen mättämiseen helposti on mennytkin. Taistelukin alkaa sujumaan pikkuhiljaa.

Samoin ton oman pawnin varustaminen ja parantelu on mukavaa touhua, muutaman kerran ollut jo kaveri muilla pelaajilla apuna. Yllättävä mukava tällänen systeemi.

Itsellä ollut mukana tuon oman pawnin lisäksi vai yksi lainassa oleva. Ollut välillä suht haastavaakin.

Myöskään nuo ylä ja alapalkit ei oo ainakaan itseä häirinnyt mitenkään.
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

No kuitenkin tässä tullut nyt muutama tunti tätä pelattua ja hyvin maistuu ainakin itselle. Tehtävissä ollut mukavasti vaihtelua, vaikka se siihen mättämiseen helposti on mennytkin. Taistelukin alkaa sujumaan pikkuhiljaa.

Samoin ton oman pawnin varustaminen ja parantelu on mukavaa touhua, muutaman kerran ollut jo kaveri muilla pelaajilla apuna. Yllättävä mukava tällänen systeemi.

Itsellä ollut mukana tuon oman pawnin lisäksi vai yksi lainassa oleva. Ollut välillä suht haastavaakin.

Myöskään nuo ylä ja alapalkit ei oo ainakaan itseä häirinnyt mitenkään.

Mulla kans pari tuntia alkuhöyryjä vejeltynä ja tähän mennessä oikeinkin hyvät vaikutelmat pelistä. Pihallahan tässä vielä ollaan niinku lumiukko, mutta taistelut tuntuu tosi hyviltä ja ilmassa on selvää seikkailun makua. Ja sama kommentti tuosta ylä- ja alapalkeista etten ite niitä edes huomannu pelatessani. Kaipa ne jotakuta häiritsee. Tähä asti vasta offlinessa pelannu kun en oo vielä jaksanu nettiä viritellä, mutta pitäähä se mun söpö Alice-noita saada muidenkin riemuksi "jakoon" . .

Näkyykös questit kartalla jotenki tai siis näkeekö jostai ylipäänsä että kuka antaa questeja vai miten tuo toimii?
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Näkyykös questit kartalla jotenki tai siis näkeekö jostai ylipäänsä että kuka antaa questeja vai miten tuo toimii?

Itse en ainakaa oo huomannut kartalla mitään merkkejä. Sitten kun tekee jotain questia nii on merkkejä minne pitää mennä, kunhan laittaa questin sieltä menusta aktiiviseksi.

Itelle melkee tullut kaikki questit kun oon pyöriny ympäri paikkoja ja jutellut ihmisille.

Jos joku sattuu hommaa tän boxille, nii saa heittää kaveripyyntöä, pääsee lainaa mun mage pawnia :p
 
Vastaus: Dragon's Dogma [PS3/X360 Hype]

Dodiin 15h 35min pelattu login mukaan. Hyvin on kyllä maistunut, mukavaa seikkailla yöllä/luolissa kun pelkät lyhdyt valaisemassa ja ei näe montaa metriä eteensä :D

Tällä hetkellä lvl 20 Magick Archer ja pawn lvl 20 Sorcerer. Mukana häärii tällä hetkellä myös lvl 20 Fighter.

Mitään kummempia aseita/varusteita en oo mailmalta löytänyt, kaikki parhaat löytynyt kaupoista, toivottavasti tämä muuttuisi vielä. Rahaa kerääntyy ihan mukavasti, äsken se kaikki kyllä melkein menikin kun enchanttasin kamoja.
 
Ylös Bottom