Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Eduskuntavaalit

Jumala

Member
Mitkäs ovat kenenkin poliittiset suuntautumiset tulevissa vaaleissa/yleensäkin? Itsepä taidan kannattaa liberaaleja, jos vaikka eduskuntaan vaihteeksi saataisiin ihmisoikeuksienkin puolesta töitä tekeviä.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Perustellakin saa valintojaan ;) . Rohkeasti mielipiteidensä taakse vain ja kunnioitusta muiden mielipiteitä kohtaan. Jos omassa valinnassa on häpeiltävää, niin vaihtakaa kannatustanne, mikäli ette uskalla seistä mielipiteidenne takana myös julkisesti. Kritiikki voi olla joskus hyödyllistäkin kehityksen kannalta (pain for pleasure). Oppia ikä kaikki.

Keskustelua pystyyn.:)
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Kommunisteja varmaankin, sillä puolueen ideologia on lähinnä omia ajatuksia. Jos siltä listalta ei ketään mielenkiintoista löydy, niin sitten on käännyttävä tutun ja turvallisen vasemmistoliiton pariin. Vasemmistoliitolla on tällä kertaa mukavasti nuorta pirteää voimaa uudellamaalla. Varsinkin Jussi Saramo saisi ääneni jos olisin ite siellä päin.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Eiköhän se ääni mene Kokoomukselle. Keskusta ja SDP lupaavat taas kaiken maan ja taivaan väliltä, siitäkin huolimatta että jos jatkavat hallituksessa niin sama linja jatkuu, ja opiskelijat eivät taaskaan saa mitään. Kokoomuksen lupaukset sentään ovat vielä realistisia.

Katsoin pikku puolueiden TV-väittelyn, ja Liberaalit voisivat minunkin puolesta tulla takaisin Eduskuntaan. Kaikki muut (lukuun ottamatta Köyhien asialla/Seniori puolueiden edustajia) olivat täysin pihalla maailmasta jossa nykyään eletään.

Kuudes ydinvoimala, tulovero alas, käsittämätön perintövero pois, ja NATO jäsenyys niin Suomen asiat olisivat paremmin tulevaisuudessa. Mutta tämähän olisi liian hyvää ollakseen totta. :)
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Aki Ahlroth sanoi:
Millä ihmeen logiikalla? Pelkkä itänaapurin pelko ei riitä perusteeksi.

No niin, tästä tää kina taas alkaa... =P Noh, onneksi nopeastihan nämä vaalit on ohi ja demokratia hoitaa homman kotiin.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Aki Ahlroth sanoi:
Millä ihmeen logiikalla? Pelkkä itänaapurin pelko ei riitä perusteeksi.

Venäjän uhka ei saisikaan olla syy Suomen NATO-jäsenyydelle, ei puolesta eikä vastaan.

Yksinkertaisesti sen takia että toimivan puolustuksen ylläpitäminen Suomessa tulee olemaan entistä kalliimpaa, erityisesti sen takia että jalkaväkimiinoista luovutaan.

NATO-jäsenyys tarjoaisi uskottavan puolustuksen Suomelle, ja varmasti tulisi myös halvemmaksi pidemmällä aika välillä kuin kaiken maksaminen yksin. Myöskin ase hankinnat NATO-maista olisivat Suomelle edullisempia ja sekä helpompia.

Esimerkiksi NATO maa Puola sai Leopardit paljon halvemmalla Saksalta kuin mitä Suomi joutui maksamaan omistaan. Äsköttäin myös selvisi että Suomelle ei suostuttu myymään Hornetteihin uusimpia ilmasta-maahan ohjuksia.

Kuten Ruotsinkin Suomenkin pitäisi keskittyä rauhanturvaamiseen ja tähän voisi keskittyä parhaiten jos NATO takaisi Suomen turvallisuuden. Suurimmat uhkat Suomelle kuitenkin ovat kaukana muualla. Yleinen asepalvelus voidaan hyvin säilyttää NATO-jäsenyyden rinnalla, poikkeuksena se että sinne otetaan vain ne joille se sopii.

Suomi on jo mukana NATO-operaatioissa, otamme siis haitat mutta ei hyötyjä. NATO jäsenyys toisi Suomelle yhden kabinetin lisää missä vaikuttaa maailman asioihin, ja niihin NATO:n operaatiohin joissa itsekkin olemme mukana.

Hassua muuten miten poliitikot ovat saaneet Suomalaiset niin NATO vastaisiksi, vaikka kun katsoo kylmiä faktoja niin jäsenyys olisi täysin perusteltu. Testailin paria vaalikonetta äskön, niin monikaan poliitikko ei edelleenkään uskaltanut sanoa mitään NATO:sta.

Suurin osa Euroopan maista on NATO-jäseniä. Mitä pahaa siinä on jos Suomi kuuluisi noiden demokraattisten maiden kerhoon? Varsinkin kun NATO jäseninä ovat Yhdysvallat ja Kanada, ainoat maat jotka pystyvät siirtämään sotakalustoaan kaikkiin maailman kolkkiin, ja näin takaavat toimivan liittouman rauhanturvaamiseen. Mielestäni maailma on rauhallisempi paikka elää sitä nopeammin mitä saamme mahdollisimman monta maata saman lipun alle.

Niin ja NATO:a ei kannata sekoittaa Bushin hallinnon Irak sekoiluun joka ei ole NATO-operaatio.

Ja mitä tulee EU:n turvatakuisiin niin turha uneksia, sotilasliittoa ei ole tulossa toisen sotilasliiton sisälle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Enpä usko että Suomen mahdollinen Nato jäsenyys heiluttaa Suomen asemaan yhtään mihinkään, muutenkin Suomi on aina ollut enemmän tai vähemmän liittoutunut johonkin suuntaan.

Eihän Suomelle tällä hetkellä ole minkäänlaista uhkaa mistään suunnasta, mutta mielestäni olisi parempi olla valmiina siltä varalta että jokin katastrofi iskee kuin katua.

Mielestäni Natoon tulisi mennä nyt jo koska jäsenyydestä voisi ottaa hyödyt irti aikaisemmin, ja samalla voisi päättää mitkä maanpuolustuksen osat voi laskea Naton varaan, ja siirtää rahat sinne missä rahaa tarvitaan.

Vaikea kuvitella että Ruotsi ja Suomi ovat vielä kymmenen vuoden kuluttua ulkona Natosta.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Minä en äänestä puoluetta, äänestän ihmistä, jonka mielipiteet ovat lähellä omiani. Toisin sanoen, antaudun vaalikoneen armoille.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Vasemmistoliitolle tai vihreille menee ääneni, vielä ei ole varmaa kummalle.

Naama-kone ei helpottanut, sain näköisehdokkaakseni Kristillisten Sari Palmin :eek:

Edit. Täähän on vekkuli ajanviettokone, jää ylppäreihinkin lukemiset mukavasti mielestä. Commandon Bennetille tuli tämä mies.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Katse oikeaan päin!
Eli Kokoomukselle. Syitä en jaksa sen enempää tässä eritellä, mutta he ovat lähimpänä ajatusmaailmaani.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Eiköhän ääneni mene Per(s)ussuomalaisille, tarkemmin vallesmanni Raimo Vistbackalle. Sellaista päivää ei taida tullakaan, että äänestäisin jota kuta kolmen suurimman puolueen listoilla olevaa. Sekä MTV3:n, että Ylen vaalikoneiden perusteella näyttää mies olevan miltei joka asiasta samaa mieltä kanssani.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Opensourcea, kopiosuojausta, tietoturvaa ja muita tietoyhteiskunnan pinnalle nousseita aiheita käsittelevä Avoin Elämä -blogi on antanut omat suosituksensa valveutuneista tietoyhteiskunnan kansanedustajista. Viime aikojen sotkujen jälkeen tällainen tuntuu olevan vähintään tarpeellista, mutta esim. EFFI ei ole vieläkään saanut omaa vaalikonettaan valmiiksi. Hassusti on tullut itsekin tullut huomattua, että Vihreiden edustajista tuntuu useampi käsittävän myös tietokoneista ja uudesta mediasta enemmän kuin etenkin valtapuolueiden edustajat. Helsingissä tosin Liberaaleilla on vahva tietoyhteiskuntaosaajien rivistö.

Eduskunnasta pitäisi muutenkin saada ne vanhat torvelot pois, jotka jarruttavat myös puoluekurin muodossa esim. opiskelijoiden asemaa. Karpelan ja Heinäluoman kaltaiset kävelevät katastrofit eivät ainakaan kuuluisi päättämään Suomen asioista. Jokaisen nuoren aikuisen ääni on tärkeä, ja etenkin pelaajien on tärkeää äänestää järkevämpiä ihmisiä valtaan, jotta modpiirijupakan ja kiristetyn ulkomailta tilaamisen kaltaisiin tilanteisiin saataisiin jotain tolkkua, ja EU:n säädöksiäkin voitaisiin tulkita järkevästi ilman käsittämättömiä ylilyöntejä.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Ikää ei ole äänestämiseen eikä muutenkaan politiikka (ainakaan vielä) kiinnosta. Vaalikoneilla tuli seuraavat ehdokkaat:

YLEn kone
1. Jansson, Markus SKS 77%
2. Schrey, Matti Kok. 74%
3. Jussilainen, Pentti Kesk. 73%

MTV3 kone
1. 77.91 % Jukka Auranen Perussuomalaiset
2. 77.63 % TIMO J LAIHINEN Perussuomalaiset
3. 76.82 % Sari Essayah Suomen Kristillisdemokraatit
ja MTV3:n koneen puoluevertailu:
1. 77.87 % Liberaalit 21
2. 77.23 % Perussuomalaiset 128
3. 75.91 % Kansallinen Kokoomus 209
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Tietoyhteiskuntapuoluetta olisin äänestänyt jos olisivat saaneet kerättyä tarpeeksi kannattajakortteja vaaleihin mennessä. Tuon takia äänestysinnokkuus ei minulla kovin suuri ole, mutta voi olla että keskustaa tulee kuitenkin äänestettyä. Noista avoinelama.fi :n suosituksistakaan ei yksikään osu minun vaalipiiriini.

Mahewcoro: Nuo liberaalien tietotekniikkaosaajat ovat nimenomaan Tietoyhteiskuntapuolueesta. He saivat luvan listautua liberaalien nimissä kun eivät puoluetta saaneet toimintaan vaaleihin mennessä.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

todella mielenkiintoinen tulos YLEN vaalikoneessa:
Sija Ehdokasnumero/Nimi Puolue %
1. Korhonen, Matti KD 79%
2. Moilanen, Kauko-Pekka PS 73%
3. Yypänaho, Jorma Kok. 73%
4. Laurila, Kari Köyh. 73%
5. Vähämäki, Ville PS 73%

ilmeisesti omat arvot eivät olekkaan niin lähellä ehdokastani kuin odotin, ehdokas kun
ei ole 10. sopivimman ehdokkaan joukossa.

suuntaa antaviahan nämä vaalikoneet ovat, mutta pisti mietityttämään, kenelle äänensä antaa.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Lloope, eikös nyt juuri kannata ehdottomasti äänestää noita Tietoyhteiskuntapuolueen jäseniä, vaikka eivät omalla puolueellaan mukaan päässeetkään? Nyt pääsee tukemaan heidän pyrkimyksiään ja myös puolueuskottavuuttaan ihan konkreettisesti. Jos äänisaalis on ihan kohtuullinen, niin se antaa varmasti pontta puolueen viralliselle syntymiselle tulevaisuudessa, etenkin jos kävisi niin hyvin, että joku ehdokkaista tulisi valituksi.

Tai jos tarkoitit että et pääse nyt äänestämään heitä koska olet toisessa vaalipiirissä niin ei sitten mitään. :eek:

Äänestää toki kannattaa ehdottomasti joka tapauksessa, ja vaalikoneista löytyy jo muutamassa minuutissa omannäköisiä ehdokkaita.
 
Vastaus: Eduskuntavaalit 2007

Mahewcoro sanoi:
Tai jos tarkoitit että et pääse nyt äänestämään heitä koska olet toisessa vaalipiirissä niin ei sitten mitään. :eek:
Juu näin juuri. Äänestäisin kyllä ehdottomasti noita Tietoyhteiskuntapuoluelaisia jos vain pystyisin. Tästä herääkin kysymys, että mikäs ihmeen idea siinä on takana, että vain oman asuinseudun ehdokkaita pystyy äänestämään?
 
Ylös Bottom