Eiffel

  • Viestiketjun aloittaja Jussi U. Pellonpää
  • Aloituspäivämäärä
J

Jussi U. Pellonpää

Guest
EIFFEL.jpg

Elokuva

Ranska, 1886. Vapauden patsaan taitavalla suunnittelutyöllään mainetta hankkinut insinööri Gustave Eiffel (Romain Duris) haluaisi keskittyä intohimoonsa Pariisin metroverskoton suunnitteluun, mutta Ranskan hallitus patistaa miestä rakentamaan jotain ennen näkemättömän suurta ja mahtavaa Pariisin vuoden 1889 maailmanäyttelyyn. Pitkin hampain hommaan ryhtyvä Gustave saa urakkaansa uutta puhtia, kun nainen menneisyydestä, Adrienne Bourgès (Emma Mackey), tekee paluun miehen elämään. Rakkauden monumentiksi tarkoitetun tornin rakentamisessa riittää kuitenkin vastoinkäymisiä.

Ranskalaisen Gustave Eiffelin elämätarina on kiehtonut elokuvantekijöitä jo pitkään. Jo vuonna 2000 kansainvälisesti menestynyt ranskalaisohjaaja Luc Besson suunnitteli elokuvaa tähtinään Gérard Depardieu ja Isabelle Adjani, ja saman aiheen ympärillä ovat pyörineet muun muassa Olivier Dahan sekä aiemminkin suurten historiallisten tarinoiden parissa viihtynyt Ridley Scott. Homman sai toden teolla tulille vasta energinen tulokastuottaja Vanessa Van Zuylen, joka antoi sen ohjaaja Martin Bourboulonin varmoihin käsiin.

Eiffel on puhelias vaikeuksien kautta voittoon-draama, yrittelijäisyyden ja periksiantamattomuuden ylistys. Romantisoidun yksilötarinan ohella se kuvaa myös aikansa ranskalaisen rakennusteollisuuden murrosta ja kasvua ja yhteiskunnan sosiaalisten portaiden jyrkkyyttä. Gustave nähdään paitsi oman työlaismenneisyytensä uhrina, myös omanlaistensa olojen parannusta ajavana työturvallisuuden esitaistelijana. Adrienne taas kuvataan omasta aristokraattisuudestaan kärsivänä henkilönä. Teknisesti Matias Boucardin upeasti kuvaama Eiffel on kaunis elokuva, perinteistä elokuvakerrontaa taidolla tehtyihin efekteihin yhdistelevää kuvavirtaa, epookkia, joka tuo ajan ja paikan todeksi.

Romain Dubuis ja Emma Mackey näyttelevät hyvin, heidän henkilökemiansa on uskottavaa ja aitoa. Asiaa auttaa myös hyvin sivurooleihin valitut komeljanttarit, kuten Armande Boulanger, Bruno Raffaelli sekä Pierre Deladonchamps.

Yhteenveto

Eiffel on kaunis ja komea kunnianosoitus yhdelle maailman tunnetuimmalle maamerkille sekä samalla syvä kumarrus sen tekijöille. .

Lue sivustolla...
 
Ylös Bottom