Elektroninen urheilu | eSports

hartzu

KonsoliFIN Alumni
Toivottavasti ENCEn menestys jatkuu päätyyn asti. Olisi hienoa suomalaiselle eUrheilulle saada major-voitto. Se olisi omiaan nostamaan lajin statusta edelleen, sillä aika amatööripuuhastelua toiminta lajin ympärillä vielä on verrattuna maailmalla vallitseviin olosuhteisiin.

Viime viikon olin Etelä-Korean Soulissa ja siellä tietysti piti tutustua paikalliseen eSports-menoon. Aika toista luokkaa kuin Suomessa tai Euroopassa ylipäätään. Pelkästään eUrheiluun keskittyviä tv-kanavia oli (ainakin) kaksi. Kaupungissa on useampia eSports-areenoita, laji on edustettuja Etelä-Korean olympiakomiteassa ja sen piirissä pyörii merkittävät rahamäärät. Maassa pelataan sisäisesti todella kovatasoisia ammattilaisliigoja useammassa pelissä ja Korealaistiimit ovat tuttu näky kansainvälisten turnausen kärkisijoilla. Käydessäni siellä tarjolla oli League of Legends -sarjan otteluita, joita kävin uudessa LoL Parkissa seuraamassa paikan päällä. Puitteet olivat aika huikeat.
 
Viimeksi muokattu:

Nisupulla

Jäsen / [FL]
Päässyt livenä todistamaan tuota e-urheilujuhlan tunnelmaa suuren maailman tyyliin. Pysäyttävä näky se yleisömäärä, joka elää pelin jokaisella hetkellä täydellä sydämellä. Huomiota herättänyt myös se korkeatasoinen panostus, mitä tulee puitteisiin ja TV-tuotantoihin.

Meillä ollaan samalla tiellä. Vaatimattomin toki vielä. Isot, areenat täyttävät turnaukset antavat vielä odottaa. Lisää menestystä maailmalla ja täälläkin herätään.

Yleisradiolle iso kiitos kaikesta mitä ovat tehneet lajin eteen.
 
Aksu

Well-Known Member
Tuskin täällä tarvii sen kummemmin herätä.

Kyllä täällä varmasti kaikille lajeille kannattajat löytyy, se että toisen huiput tienaa 1,000,000 ja toisen 0,000,000 ei pitäis merkata mitään.
Jos jonkun lajin suosiota pumpataan sillä kuin paljon tienaavat, niin mitä järkeä siinä on urheilun kannalta.

Niin kauvan kun Esports pyörii 99% rahan ympärillä, ei se tule valtavirran arvostusta saamaan.
 
Kainupuu

New Member
Niin kauvan kun Esports pyörii 99% rahan ympärillä, ei se tule valtavirran arvostusta saamaan.
Tämä!. MEILLÄ SUOMALAISILLA rahaa tulee IKKUNISTA!. Kiitos HALLITUKSEN!. meitä SUOMALAISIA, EI, MILJOONAT KIINNOSTA!. Eikä ME TULLA KOSKAAN MISSÄÄN VOITTAMAANKAAN, kun mennään ASENTEELLA! "ei tultu voittamaan, vaan, NAUTTIMAAN PELAAMISESTA". EI IHMISET!. KIINNOSTU jos EDES PROAMMATTILAISET, pelaa, kunnolla!. KELAN TUKIA PIENEMMÄKSI, jotta valtavirta kiinnostuu E-PELAAMISESTA!.?
 
Aksu

Well-Known Member
Se on lopulta sama kun hehkuttais pokerin pelaajaa.
Ei tässä ole kyse siitä että mikä meikää kiinnostaa, aivan sama!
 
hartzu

KonsoliFIN Alumni
Niin kauvan kun Esports pyörii 99% rahan ympärillä, ei se tule valtavirran arvostusta saamaan.
Kaikki ammattiurheilu pyörii rahan ympärillä ja rahan ehdoilla, vai mitä tahdoit tuolla sanoa? Ei ole ammattiurheilua ilman rahaa. Harrastehöntsät on erikseen, mutta kaikkien lajien parhaat pelaavat rahasarjoissa/liigoissa.
 
Viimeksi muokattu:

hartzu

KonsoliFIN Alumni
Meillä ollaan samalla tiellä. Vaatimattomin toki vielä. Isot, areenat täyttävät turnaukset antavat vielä odottaa. Lisää menestystä maailmalla ja täälläkin herätään.
Ensimmäinen isompi areena-tason CS:GO turnaus Artic Invitational on 14.9 Hartwall areenassa. Toivottavasti tuotantoon panostetaan riittävästi, palkintopotti on isoin (100 000€), mitä Suomessa on tähän asti nähty. Ensimmäinen kutsuttu tiimi on NRG (#7 maailman rankingissä) USA:sta. Suomen mestaruuden voittava joukkue pääsee mukaan Suomesta.

Linkki:
 
Harza

Active Member
Kaikki ammattiurheilu pyörii rahan ympärillä ja rahan ehdoilla, vai mitä tahdoit tuolla sanoa? Ei ole ammattiurheilua ilman rahaa. Harrastehöntsät on erikseen, mutta kaikkien lajien parhaat pelaavat rahasarjoissa/liigoissa.
Tää ei ookaan urheilua...
 
Nisupulla

Jäsen / [FL]
Ensimmäinen isompi areena-tason CS:GO turnaus Artic Invitational on 14.9 Hartwall areenassa.
Hyvä avaus Areena-tason turnauksille todennäköisesti luvassa. Turussa myös kohkaavat asian tiimoilta.

Itseä kiinnostaisi nähdä esimerkiksi Overwatchia ja Apex Legendsia.

Kesän Assembly tarjoaa tätä herkkua seuraavan kerran livenä. Käydään tarkistamassa.

Kertoimet ei ennusta Encelle tänään voittoa: 1,39 vs. 2,80. Vielä ehtii veikkaamaan: https://www.veikkaus.fi/fi/pitkaveto?sportId=33&selectedLeagues=33-all#!/?hae=eurheilu
 
Viimeksi muokattu:

Alqimus

Apex legendsissä ei vain taida olla custom servuja? Tämä tarkottaisi sitä pelaajat/teamit heitettäisiin julkisiin lobbyihin mukaan, jonka seurauksena tuuri näyttelee isoa osaa. Esim. Twitch rivals turnaus oli mielestäni tämän takia vähän epäonnistunut. Olisi hienoa kyllä nähdä BR genren huippujen kohtaavan toisensa custom servuilla.

Kyllähän Ence altavastaajana lähtee tämän illan otteluun ja voitto olisi pieni yllätys. Tosin Ence on osoittanut olevansa yllätys valmis ja kykenevänsä voittamaan lähes kenet vain.
 
Nisupulla

Jäsen / [FL]
Apex Legends voi tulevaisuudessa olla myös osa maailman e-urheilua. Eiköhän sekin päivä vielä nähdä. Itse tykkäsin seurata Twitch Rivalia, vaikka pelasivat julkisilla servereillä. Ryhmädynamiikka hipoi täydellisyyttä.

Täällä kannustetaan ENCEä voittoon tähän malliin. :D

1621
 
MAINOS

Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom