Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Elektroninen urheilu | e-sports

Suomalaisjoukkue voittanut ison Counter-Strike turnauksen.

ENCE teki historiaa! Suomalaistiimi nousi kansainvälisen CS:GO-suurturnauksen voittoon

Loppuottelussa ENCE johti ensin 1-0, sitten 2-1, mutta sitkeät venäläiset tulivat aina tasoihin. Mestaruus ratkesi lopulta Overpass-kartassa kierrosvoitoin 16-9. ENCE kuittaa voitostaan muhkeat 125 000 dollaria eli reilut 108 000 euroa.

Lähde: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/...iimi-nousi-kansainvalisen-csgo-suurturnauksen
 
Yle Kioski Gaming tehnyt 10min pituisen videon Suomen matkasta Overwatchin World Cupin lopputurnaukseen. Ensi yönä alkaa!!!
 
Suomi ei päässyt mitalipeleihin Overwatchin turnauksessa, mutta Starcraft II sentään maailman ykkönen! Ensimmäistä kertaa jäi korealainen toiseksi.

 
No nyt ollaan tuomassa e-urheilua koko kansan tietoon. Näppiksellä herrat Selänne & Litmanen.

 
Viimeksi muokattu:
Eilen illalla YLE lähetti ihan tv-kanavallaan lähetyksen kotimaisesta Rainbow 6: Siege-ottelusta/turnauksesta. Satuin kanavalle lähetyksen alussa ja jäin ihan jopa jonkunlaisella mielenkiinnolla seuraamaan ja odottelemaan, mutta eipä sitä jaksanut katsoa kuin vajaa puoli tuntia. Syynä se, että lähetyksen selostaja ja juontaja olivat tasoa järkyttävän huono!

Itselle peli oli ennestään hieman tuttu, tiesin pelin ideat, mutta koska en ollut koskaan pelannut tuotosta, niin en tiennyt esim. operaattoreiden nimiä, heidän erikoisominaisuuksiaan, enkä ollut koskaan nähnyt yhtäkään pelin kartoista. Peilaten YLE:n Counter Strike-lähetysten tuotantoon odotin tietenkin, että operaattorit esitellään taitoineen edes jollain tasolla ja pelattavat kartat käydään läpi, mutta noita asioita ei todellakaan tehty. Muutamasta operaattorista mainittiin muutama pieni knoppitieto tyyliin sivulauseessa, kun kierroksien välissä niitä valittiin ja vaihdettiin, eikä karttaa käyty mitenkään läpi. Kierroksia seurattiin lähes kokonaan lintu-perspektiivistä ja hyvin vähän näytettiin minkään pelaajan hahmon silmin mitään. Todella heikko suoritus YLE:ltä tämä lähetys.

Itse koen olevani jonkun asteinen "hardcore-pelaaja", joka seuraa alaa, sen tapahtumia ja uutisia, enkä minäkään saanut tuosta lähetyksestä yhtään mitään irti. Vaikka tunsin pelistä jotain perustietoa jo ennakkoon, niin en silti pystynyt oikein seuraamaan, kun katsojaa ei käytännössä yhtään perehdytetty pelin mekaniikoihin. Jäin väkisin miettimään, mitä minua huomattavasti casuaalimpi pelaaja on saanut tuosta lähetyksestä. Todennäköisesti katsonut 5 minuuttia ja todennut, että "Jaa, tää on tätä videopelaamista!" ja vaihtanut kanavaa. Itsekin vaihdoin tosiaan puolen tunnin katsomisen jälkeen. Tosiaan kuten sanoin, aivan mielettömän säälittävä esitys kaikkinensa YLE:ltä.
 
Viimeksi muokattu:
Ne ylen ensimmäiset CS lähetykset oli laadukkaita ja selostajat hyviä ja osasivat kertoa asiat tavalliselle kansalle, mutta ärsyttämättä meitä pelaajia.

Nyt koko FTW ollut ihan katastrofi. Pahin oli Fortnite lähetys, jossa kesken lähetyksen ylelle tuli yllätyksenä, ettei pelissä ole spectator modea, eikä peliä käytännössä voitu näyttää töllöstä.

Kaiken huippu on tämä selostaja. Asiantuntijat on yleensä olleet jollain tasolla ok, mutta työnjako on ihan sekaisin aina. Mut tän selostajan tapa on aivan järkyttävä. Laskekaas joskus montako kertaa esim minuuttiin voi ihminen sanoa sanan ”juurikin”.

Lisäksi kaikki esittely on sitä tasoa, että pelistä tietämätön ei saa mitään käsitystä ja vaikka itse olen hiukan siegeä pelannut, niin tästä eilisestä tuli oli etten tajua pelistä mitään.

Lisäksi ymmärrän idean koota ylen oma joukkue. CS:ssä vissiin olivat 1-2 kertaa treenanneet, nyt ilmeisesti ei sitäkään. Pelissä missä tiimityö ratkaisee kaiken.
Pelit on ihan hurlumheitä ja päätöntä sekoilua ilman mitään ajatusta ja YLEn joukkue ottaa turpaan 100-0 jo paperilla, käytännössä pahemmin.

Takaisin CS toteutustapa ja FTW hyllylle..
 
Itse kanssa eilen tuota Siegeä katselin yleltä ihan hetken aikaa, mutta ei kyllä noin negatiiviset vibat tulleet. Ainakin katsomassani kohdassa käytiin hyvin koko hyökkäävä joukkue läpi hahmojen kykyjen kannalta. Suomennoksissa nyt olisi ollut vähän petrattavaa. Tuntui että niitä vedeltiin hatusta aika paljolti. Jos näin oli, niin siihen nähden ihan jees tasoisia heittoja. Muutama esimerkki alla:

Echon stun -> jytkis paukku
Alibin hologrammi -> valeminä
Lesion trappi -> myrkkymiina

Lesion suomennos noista ainoa mikä ei aiheuttanut silmien pyörittelyä. Toki se olikin aika no-brainer verrattuna näihin toisiin. Katsoin siis ihan 15min ja olen itse peliä paljon pelannut.
 
@janneus tuo mun negatiivinen kokemus on siis läpikotaisin FTW lähetyksistä, ei yksittäisen jakson. Olen siis jokaisen lähetyksen katsonut ja tuo selostajan 2-3 tietyn sanan (esim ”juurikin”) käyttö on alkanut ärsyttämään entistä enemmän joka lähetyksellä.
Paras tais olla PUGB tms, jossa huusi kilpaa kommentaattorin kanssa. Kumpikaan ei tiennyt kumpi selostaa ja fiilisteli keskenään jotain mistä minä en tajunnut mitään.
 
Hyvin vetivät lähetyksen. Pelannut pelisarjaa aikanaan paljon.

No mielipidehän se on tuokin, se Nisulle sallittakoon. Tosin seuraavassa lauseessa tuleekin jo esille se syy kyseiselle mielipiteelle. Kun on peliä pelannut paljon, niin ei varmaan tarvitse kertoa, mitä mikäkin operaattori osaa tehdä ja millainen seuraava pelattava kartta on. Ei tarvitse kertoa, mitkä ovat kartan tärkeimmät kohdat ja niin edelleen.

Nyt ei kuitenkaan ollut kyse Twitch-striimistä, vaan Yleisradion esittämästä ja tuottamasta lähetyksestä kaikelle kansalle käytännössä perjantai-illan paraatipaikalla, mitä tulee lähetysaikaan. Kyllä silloin voi olettaa, että taustoja ja perusasioita esitellään katsojalle, eikä puhuta vaan pelkkää pelislangia ja oleteta, että jokainen katsoja ymmärtää ja tietää ennakkoon "kaiken" tarvittavan. Kuten sanoin, minäkin koen itseni aikalailla hardcore-pelaajaksi ja olen 25+ vuotta pelannut kaikenlaista, enkä silti päässyt tuohon lähetykseen mukaan, koska käytännössä mitään asioita ei selitetty niille, jotka eivät olleet peliä aikaisemmin pelanneet. Sitä en toki tiedä, oliko tuo tuotannolta tietoinen valinta, vai eivätkö kommentaattori ja selostaja vaan osanneet tai ymmärtäneet selittää. YLE:n lähetys, joten kyllä minun mielestäni studioisänniltä voi odottaa, että osaavat avata kyseisen pelin erikoisuuksia ja selittää. Varsinkin, kun Rainbow 6: Siege on kuitenkin pienen pelaajakunnan peli verrattuna johonkin Counter Strikeen. Mielestäni ei voi mitenkään olettaa, että katsoja tietää pelin kaikki erikoisuudet ja hienoudet. Selittäminen ja katsojan huomioon ottaminen olisi ollut sitä kuuluisaa asiakaspalvelua, jonka perään Nisukin huutelee muissa ketjuissa. YLE-verolla se on meinaan tuokin lähetys pohjimmiltaan rahoitettu.

Edelleen olen sitä mieltä, että eilinen lähetys oli toteutukseeltaan surkea ja ala-arvoinen sellaisten katsojien suuntaan, jotka eivät kyseisen pelin erikoisuuksia tienneet ennakkoon.
 
Viimeksi muokattu:
Piti Asemblyn aikaan kattoa yleltä tullutta CS turnausta joka pelattiin messukeskuksessa. Hain sitä lopulta areenan kautta. Kun ei teevee tuotanto niin kiinnostanut.

Areenasta löytyi sitten lontoossa pelattu FIFA turnaus jonka katsoin. Siinäkin lähetuksessä oli joku fifa pelaaja asiantuntijana joka osasi selittää viimesen päälle asiat. Ei sillä ettei nitä itse "vanhana" fifa pelaajana ois tietäny. Mutta siihen ois päässy joku ei niin pelannut jamppakin hyvin mukaan.

Sekin on tiettyä katsojan arvostamista että kerrotaan miks tässä pelissä tehdään asia X tietyllä tavalla. Juuri noiden epäselvyyksien takia on helppo jättää kattomatta kun ei oikein kerrota mitään. Loppuen lopuks aika marginaalinen osuus sen TV lähetyksen katsojista pelaa yhtään mitään.

Kohta joku kysyy miksi. No ne jotka pelaa on PELAAMASSA eikä kattomassa kun muut pelaa.

Itse kattoisin lähinnä fifaa jos sitä telkun puolelta joskus tulisi. Urheilupeleillä on omat pelaajansa.
 
Erinomainen juttu elektronisesta urheilusta: https://www.is.fi/digitoday/esports/art-2000005944739.html

Kilpapelaaja Joona ”Serral” Sotala, 20, saa liikkua kylillä rauhassa koiraa ulkoiluttamassa.

– Ei voitto ole muuttanut mitään. Joitain onnitteluja on tullut, Sotala kertoo.

Hän voitti marraskuun alussa ensimmäisenä ei-korealaisena StarCraft II -strategiapelin maailmanmestaruuden Anaheimissa Kaliforniassa.

Voitolla Sotala nettosi 245 000 euroa. Hän on tienannut lukion jälkeen kilpapelaamalla 513 000 euroa. Se on huomattavasti enemmän kuin hänen ikäisensä normaalisti ansaitsevat lukio- tai ammattikouluopintojen jälkeen.

Yrittäjänä työskentelevä isä tukee poikansa uraa ja pankkineuvottelija-äiti on auttanut sijoittamaan voittosummat urheilurahastoihin. Sotala ei ole ostanut voittojen kunniaksi muuta kuin uuden pelikoneen.
 
Ihan hyvä juttu tuo yllä oleva, mutta ei kilpapelaamista kannata silti sotkea autourheiluun.
Autourheilussa myös istutaan, mutta g-voimat riepottelevat kroppaa aika voimalla, ja sitä ei pysty tekemään huipulla ilman huippukuntoa.

Jokainen voi vaikka käydä kokeilemassa mikroautoilua, se kestää yleensä 15min ja sen jälkeen on aika poikki jos täysillä ajaa.
Sitten kun mennään vaikka johonkin F1 niin ei kilpapelaaja kestäis edes 1 täyttä kierrosta siellä kyydissä, vaikka auto menis automaattisesti, 2-3 mutkaa ja niskat ois jo loppu.
 
Turha laittaa lajeja vertailuun. Lajikirjo elää, vanhoja poistuu ja uusia tulee tilalle. Se mikä yleisöä kiinnostaa ja tuo sponsoreita on ratkaisevassa roolissa. Ennusteissa on e-urheilulle huimat kasvukäppyrät.
 
Tapio Suomisen mielestä esports ei ole urheilua.


Omasta mielestäni selostaja- ja urheilutoimittajalegenda on ihan oikeassa! Esports on kilpailua, mutta se ei ole urheilua.
Urheilu mielletään ihan liikaa liikuntaan.
Kyllähän Snooker, Shakki, kiekon ammunta jne. on myös urheilua, vaikka ei liikunnallista olekaan.
Ja esim esportsissa täytyy olla hyvässä kunnossa ja tänäpäivänä se on aikamoista kuntoiluohjelmaa sisältävää suorittamista, jotta itse suoritus pysyy hyvänä alusta loppuun.
 
Kauhee vänkääminen jostain urheilun määritelmästä. Termien sisältö muuttuu, kun maailma muuttuu. Eihän Counter Strike nyt mitään voimanostoa ole, mutta eihän keihäänheitto ja nopeuslaskukaan ihan yksi yhteen toisiaan vastaa.

Jossain Merriam-Websterissä on tällaisia määritelmiä sanalle "sport":
  • source of diversion
  • physical activity engaged in for pleasure
  • a particular activity (such as an athletic game) so engaged in
Tai ihan Wikipediasta kaivettu suomenkielinen urheilun määritelmä:
"Urheilu on liikuntamuotoja, joita harjoitetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna. Siihen kuuluvat myös huvi- tai kilpailumielessä harrastetut suoritukset, joissa mekaanisten laitteiden tai eläinten osuus on merkittävä. Kilpaurheilun näkyvin osa on huippu-urheilu."

Tuosta voikin sitten alkaa seuraavaksi kinastella, että ovatko videopelit "liikuntamuoto", mutta ainakin sitä harrastetaan virkistykseksi ja sääntöjen mukaisena kilpailuna. Ja vähintään eurheilua harrastetaan sekä huvi- että kilpailumielessä, joten hiustenhalkomista voi sitten harjoittaa siitä, lasketaanko konsolit ja tietokoneet noihin "mekaanisiin laitteisiin".

Mutta miten olisi, päästäisiinkö edes tällä foorumilla yksimielisyyteen siitä, että elektroninen urheilu on ihan hyvin ymmärretty käsite, jolloin siitä voidaan puhua ihan omana aiheenaan palaamatta joka helvetin kerta tuohon urheilu-sanan etymologiaan? OK?
 
Hyvää syy lähteä taas käymään Pariisissa. Yhdistää huvipuiston ja maailmanluokan elektronisen urheilun turnauksen.

Disneyland Paris haluaa tulevaisuudessa olla kilpapelaamisen keskipiste.

Turnaus ei ole Disneyn ensimmäinen loikkaus esportsin pariin. Pariisin puistossa on pelattu jo muun muassa League of Legends -pelin Ranskan avoimen sarjan turnaus, joka oli Magnen mukaan jättihitti.

Lisää: https://www.is.fi/digitoday/esports/art-2000006009408.html
 
Ylös Bottom