Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.

XShava

KonsoliFIN Alumni
Hei

Ennakkovaroituksena jo nyt, tulemme todennäköisesti päivittämään tämän Foorumin vBulletin versioon 4.x ensiviikon Perjantaista 16.7.2010 alkaen.

Perjantaina 16.7.2010 illlalla alamme tiputtamaan ominaisuuksia pois päältä ja palautamme ulkoasun vBulletin vakioksi. Tänä aikana foorumi on paikoitellen pois päältä, mutta tulee päälle illan/yön aikana karsittuna.

Lauantai 17.7.2010 - Sunnuntai 18.7.2010 teemme virallisen päivityksen foorumille ja silloin todennäköisesti foorumi on poissa päältä pidemmän aikaa. Itse sivuillakin saattaa esiintyä virheilmoituksia päivityksen/korjauksen aikana, koska foorumi on osittain linkitetty itse sivuihin. Tämä koskee niin KonsoliFINin sivuja, kuin myös FilmiFINin sivuja.

Päivityksen suorittamisen jälkeen, foorumi saattaa olla paikoitellan käytössä keskeneräisenä ja tästä lähtien eripituisia katkoksia esiintyy. Tänä aikana ajamme sisään ulkoasun.

Ulkoasun päivityksen jälkeen laitamme tärkeimmät ominaisuudet, kuten kauppapalautteen toimimaan. Vähemmän tärkeitä ominaisuuksia tiputellaan päälle viikonlopun aikana pikku hiljaa.

Itse Foorumin päivityksen onnistumisen mukaan, foorumi saattaa olla käyttökunnossa jo Lauantaina. Huonolla tuurilla menee Sunnuntaille. Ominaisuuksien palauttaminen voi mennä jopa alkuviikolle. Lopullinen hienosäätö tulee jatkumaan alkuviikolle asti.

Ilmoitamme tässä ketjussa, kun kaikki muutokset on tehty! Ennen ilmoitusta, asiat voivat vielä muuttua -> ei siis tarvitse kommentoida keskeneräistä...

Pahoittelemme tulevaa häiriötä. Kysymyksiäkin saa kysyä jos jokin askarruttaa tässä vaiheessa, vastaan niihin parhaan kykyni mukaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Saisko teaser-screenshotin uudesta ulkoasusta? Vai pidätetäänkö hengitystä loppuun asti?
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Saisko teaser-screenshotin uudesta ulkoasusta? Vai pidätetäänkö hengitystä loppuun asti?

Valitettavasti testi foorumi haihtui alkuviikosta bittitaivaaseen, joten meillä ei ole tällä hetkellä leiskaa jota voisimme näyttää. Mutta nykyinen väritys tulee häviämään ja joudumme totuttelemaan uuteen väritykseen.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Kauppapalaute iTrader päivitetään versiosta vB3.x / 2.5.0 versioon vB4.x / 2.7.5. Spoilerissa muutokset.

Kannattaa varmuudeksi ottaa ruutukaappaukset (Näiden avulla saamme edes osan takaisin) omista palautteista, sillä sössin testi foorumilla kertaalleen asennuksen ja hävitin kaikki kauppapalautteet. Tosin tiedän, että johtu siitä kun tuhosin tyhmyyttäni tietokannan. Nyt sitä ei pitäisi tapahtua, mutta varmuus ei venettä kaada. Tietysti otamme tietokannasta varmuuskopion, mutta kuten kaikessa tietotekniikassa, ei sekään ole aina varmasti toimiva tapahtuma.

Release History:

Release Candidate 1:
[FIX] template rewrites
[NEW] URL check included
[OPTIMIZED] code optimizations

Release Candidate 2:
[FIX] Wrong usernames in contact info
[FIX] Ratings in Postbit: Link is clickable, but not colored
[REMOVED] Trader Ratings in Members List: Own column isn't working
No way to get this work any more
[NEW] "Rate" button in the first post of a trade thread (has to be activated in the settings. It is disabled after installing/updating)

Release Candidate 3:
[FIX] navbar menu isn't displayed correctly in IE
[FIX] "Rate Trade" button is shown even if the user has no permissions to rate others
[FIX] wrong example urls above url entry when submitting a new feedback
[FIX] "Rate Trade" button was renamed to "Rate Seller"
[NEW] automatically add the url when clicking on "Rate Trade" button
[NEW] added PHP 5.2 compatibility (untested)

2.5.0
[FIX] Profile tab is now working

2.5.1 (vBulletin 4.0.1)
[FIX] Profile tab isn't working with vB 4.0.1
[FIX] hardcoded phrases in navbar menu
[NEW] "Submit feedback for XXX" in profile tab
[NEW] URL check enhancements

2.5.2 (vBulletin 4.0.2)
[FIX] Profile tab issues
[FIX] A few design issues

2.6.0 (vBulletin 4.0.2)
[FIX] Page Title on Submit Feedback Page
[FIX] Page Title on Options Page
[FIX] Options Page Templates not cached
[FIX] Typo 'bocksubhead' in Template "memberinfo_block_cat_itrader_stats"
[FIX] Invalid User Message - now there is a login
[FIX] Main Page - Wrong Rating Counts
[FIX] Design Enhancements
[FIX] Feedback Score Memberlist Issues
[FIX] Feedback Score Postbit Issues
[NEW] Completely redesigned Search Pages
[NEW] Optimized Layout of Submit Feedback/Answer Page

2.6.1 (vBulletin 4.0.2)
[FIX] specialtemplates added - might prevent some bugs
[FIX] Queries optimized for boards with slave servers
[FIX] Template for Feedback Stats in Postbit wasn't cached
[FIX] German Phrase on Submit Feedback Page
[NEW] Redesigned Feedback Bits

2.6.2
[OPTIMIZED] Design Enhancements
[OPTIMIZED] Code Cleanings
[OPTIMIZED] iTrader Profile Tabs replacing "normal" links
[OPTIMIZED] Rewritten Postbit Feedback Score (Simplier Editing by templates)
[NEW] Hide URL Input Option

2.6.21
[FIX] Feedback Score: Missing </vb:if>

2.6.3
[OPTIMIZED] Rate Trade Button - Check "Valid Forums Only" setting instead of Feedback Score forums
[NEW] Navbar Links - Permission Check

2.7.0
[NEW] Main Page Redesigned
[NEW] User Page Redesigned
[NEW] Feedback Page Redesigned
[NEW] Sidebars
[NEW] Search Username Suggestions

2.7.1 (internal release)

2.7.5
[OPTIMIZED] Speed optimizations by index changes
[NEW] Select stats displayed on the main page
[NEW] Setting to display rate trade button in all posts
[NEW] "Not rated yet" message on itrader user page
[NEW] Own iTrader vBulletin Tab
[FIX] Moderator/Admin Rating Change Error
[FIX] User Avatars
[FIX] "Your iTrader Profile" phrase hardcoded
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Kauppa-alueet yhdistetään ja siirretään yhteiset alueelle. Yleensä ollaan uusien alueiden tekoa vastaan niin käyttäjien kuin ylläpidon piirissä. Nyt kuitenkin keskustelujen perusteella tässä tapauksessa uudet alueet ovat pikemminkin toivottuja. Näin ollen aluetta jaotellaan paremmin.

Kauppa-alueelle tulee seuraava jako (Tosin tuota tehdessä voi hivenen vielä muuttua):

- Säännöt ja ohjeet
- Playstation
- Xbox
- Nintendo
- Sekalaiset

Ja näissä jaetaan vielä seuraavanlaisesti:

Playstation Kauppa-alue
- PS3 - Laitteet ja tarvikkeet
- PS3 - Pelit
- PSP - Laitteet ja tarvikkeet
- PSP - Pelit
- PS2 - Laitteet ja tarvikkeet
- PS2 - Pelit

Täällä edellinen keskustelu: http://www.konsolifin.net/bbs/konso...set/79921-kauppa-alueiden-muutosprojekti.html
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Lisäämme mahdollisuuden saada oman tekstin lainauksesta huomautuksen. Toisin sanoen, jos joku lainaa tekstiäsi kirjoituksessaan, saat siitä privaatti viestin. Ominaisuuden voi kytkeä päälle ja pois Käyttäjän OP.

Samalla kasvatamme suuremmaksi nykyistä 70 viestin rajoitusta privaviesteissä.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Foorumin ulkoasu tulee muuttumaan radikaalisesti, mutta pysymme koko näytön levyisessä mallissa. Kuitenkin oikealle puolelle tulee sivupalkki, jossa näkyy banneria, uusimpia videoita, uutisia, arvosteluja, Blogi kirjoituksia jne. Mitä nyt sinne keksimmekin laittaa.

Kooltaan 728x90 banneri tulee näkymään sivun yläosassa.

Kooltaan 140x350 tai 160x600 banneri tulee näkymään oikeassa palkissa. Näitä on välillä kaksin kappalein.

Kooltaan 300x250 banneri tulee näkymään jokaisen ketjun sivun ensimmäisessä viestissä oikealla.

Näille paikoilla saatetaan ajaa muutakin, silloin kun ei ajeta mainos bannereita. Esimerkiksi mainostamme omia alueitamme, turnauksia, kisoja tai kehumme Paavia hyväksi jätkäksi.

Lisäksi todennäköisesti luovumme Googlen bannereista yleisen viihtyvyyden nimissä.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Mahdollisuus rajata foorumit joita ei oteta mukaan "Uusimmat Viestit"- hakuun tulee pysymään ennallaan. Myös valmiita menuja kuten nykyisinkin, joista pystyy tarkistamaan määrättyjen alueiden uusimmat viestit, vaikka ne olisi estetty tulemasta uusimpiin viesteihin mukaan.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Valitettavasti testi foorumi haihtui alkuviikosta bittitaivaaseen, joten meillä ei ole tällä hetkellä leiskaa jota voisimme näyttää. Mutta nykyinen väritys tulee häviämään ja joudumme totuttelemaan uuteen väritykseen.

NOOOOOOOOOOOOOOOOO

Luulisi, että siinä on tämä vanha leiska vaihtoehtona? Miten voi olla.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Luulisi, että siinä on tämä vanha leiska vaihtoehtona? Miten voi olla.

vBulletin 3.x sarja on aivan erilainen, kuin vBulletin 4.x. Modit ja ulkoasut eivät ole yhteensopivia. Todennäköisesti osa vihaa ja osa ei uutta ulkoasua. Mutta itse totuin siihen kyllä aika nopeasti, vaikka ensin ehkä vaikuttaa toisilla että rasittaisi silmiä.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Olisiko ihan mahdotonta kehittää nyt tai tulevaisuudessa semmoinen systeemi tälle foorumille, että käyttäjä voisi merkata itselleen kaikki lempitopikkinsa, ja tätä kautta tarkistaa helposti ja nopeasti uudet viestit omissa lempitopikeissaan, ettei tarvitsisi ronkkia joka ketjua erikseen? Olisi ihan käytännöllinen, jos vaikka omistaa vähän hitaamman koneen :D Tais kyllä tämä mennä vähän väärään ketjuun, mutta tää kävi ekana silmiin :)
 
Oikealla ylhäällä. Ketjutyökalut>tilaa tämä ketju.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Oho! Noh, eipä ole tullut ennen huomattua :D
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Kauppa-alueelle tulee seuraava jako (Tosin tuota tehdessä voi hivenen vielä muuttua):

- Säännöt ja ohjeet
- Playstation
- Xbox
- Nintendo
- Sekalaiset

Jääkö FilmiFin omaksi alueeksi kauppa-alueenkin suhteen, vai myydäänkö leffat muutoksen jälkeen sekalaiset osiossa?
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Jääkö FilmiFin omaksi alueeksi kauppa-alueenkin suhteen, vai myydäänkö leffat muutoksen jälkeen sekalaiset osiossa?

Keskustelen tästä FilmiFINin ylläpidon kanssa. Joko se jää paikalleen tai siirretään omaksi kokonaisuudekseen tuolle alueelle. En näe siinä ainakaan järkeä, että se läväytettäisiin sekalaiset osioon.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Saisko teaser-screenshotin uudesta ulkoasusta? Vai pidätetäänkö hengitystä loppuun asti?

Ettette aivan menetä yöunianne viikon aikana, niin pikku vilautus värimaailmasta. Tosin värit menivät hivenen hailakaksi(Kuva epätarkaksi) jostakin syystä kuvassa.
 
Vastaus: Ennakkoilmoitus: KonsoliFIN Foorumi päivitetään 16.7.2010 alkaen

Kyl mä ainakin tykkään. Vaalea pääteema jatkuu, mutta yksityiskohtiin tuo varsinkin mediaosastolta tuttu oranssin ja mustan yhdistelmä luo uudenlaista särmää.
 
Status
Uusia vastauksia ei voi lisätä.
Ylös Bottom