Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Forza Horizon 4

Demo kaatui siinä vaiheessa kun piti valita avatar-hahmo. Ei antanut oikein hyvää kuvaa pelin toimivuudesta. Grafiikka oli kyllä hyvää ja maisemat miellyttivät silmää. Jonkin verran pisti sellaista karkeutta silmiin jostain tien vieren kukkasten ja pusikkojen tekstuureista, eli ei ihan täydellistä, mutta suurelta osin vähintään yhtä hienoa kuin edellisessä osassa. Ajotuntuma oli paljon parempi. Kolmosessa ei tieltä sivuun ajamisella ollut juuri mitään vaikutusta, mutta tässä tuntuma maastoon oli paljon voimakkaampi. Tosiaan lähempänä Forza motorsportia, mutta arcadetuntumaa ei kuitenkaan ollut menetetty. Drivatarit tai nämä tekoälyvastustajat olivat agressiivisia, eli ikävää kehitystä taas huonompaan suuntaan. En tiedä, oliko se sitten tuossa demossa tarkoituksellista, että yhdessä kohtaa tuli oikein kunnon kiilaus sivusta. Kokonaisuudessaan hyvältä vaikuttaa, mutta teknisten ongelmien vuoksi jätän Ultimaten hankkimatta toistaiseksi ja tyydyn Game pass versioon. Ehkä sitten, kun tulee lisäosia, hankin Ultimaten. Peli pyöri yllättävän hyvin pelkällä Xbox one S:llä.
 
Tuli tänään testattua demoa ja äsken heitettyä ultimate verkkiksestä varaukseen kun maksaa siellä "vain 85.9e". Jos pelin hinnaksi laskee sen 59e niin tuo on jo hyvä diili jos lisäreiden hinnat tulee olemaan samaa tasoa kuin ennen.

Yksi asia demossa ärsytti. Miksi ihmeessä maaliin tultaessa näkymän täytyy siirtyä sinne "studioon". Tuo rikkoo immersion aivan täysin ja samaa näkymää tuijotetaan latauksen aikanakin. Paljon mieluummin katselin latauksen aikana omaa autoa eri kuvakulmista kolmosessa.
Toivottavasti koko versiossa voi sitten myös skipata kisan jälkeen ne kaikki laskurit jotka näyttää kuinka paljon tienasi jne.

Siinä ne valituksen aiheet oikeastaan olikin. Tuli tuosta hypättyä takaisin kolmoseen ja todettua, että kyllä nelonen näyttää paljon paremmalta ihan perus onellakin.
Hieman kyllä epäilyttää ne vuodenajat jos ne vaihtuu viikon välein. Itse kun en tykkää mitenkään jaksottaa pelaamisiani vaan pelaan silloin kun on sellainen fiilis. Nyt voi käydä niin, että vaikka kesällä loppuu tekeminen jo parin päivän jälkeen ja sitten odotellaan loppuviikko syksyn saapumista.
 
Forza horizon 3:sta tullut pelattua paljon ja tämä luettujen juttujen perusteella tuttua ja turvallista pienillä uudistuksilla + paremmilla grafiikoilla..Eli kuin tehty gamepass peliksi..
 
Kuuluukohan nuo dlc osat game passiin myös itse pääpelin lisäksi vai joutuuko ne ostamaan erikseen?
 
Kuuluukohan nuo dlc osat game passiin myös itse pääpelin lisäksi vai joutuuko ne ostamaan erikseen?
Tulee vain Ultimate Editionin mukana. Ei kuulu Game Passin kautta saatavaan perusversioon. Siinä mielessä ihan normaali Forzan autopaketti. Bond teema ja gadjetit ilahduttavat normaalia autopakettia enemmän. :)

The pack is included as part of the Forza Horizon 4 Ultimate Edition and will be playable with early access to the game, beginning on September 28. Players will also be able to purchase the Best of Bond Car Pack separately at the global launch of the game on October 2.

https://news.xbox.com/en-us/2018/09...99?ocid=Forza_soc_omc_xbo_tw_Video_lrn_9.18.2

Muoks. Niin toki autopaketin voi ostaa heti julkkarissa Game Pass version kylkeen.
 
Sieltä on loistava peli taas tulossa ja loistavia arvioita kerää.
Peli vain on vain aika samanlainen kun edellinen, että voiko ruveta tylsistyttään jossain kohtaa.
Jokatapauksssa pistin normiversion ennakkotilauksen, uskon että maittaan tulee ja ympäristö on aikas upea tässä.
Tekoälylle voisivat jotain kyllä tehdä tässä, vähän järkevämmäksi kisoissa ja vapaa ajelussa. Varmasti tämän pelin yksi isoimmista miinuksista.
Kuinka nuo vuoden ajan vaihtelut muuten meni? Vaihtuuko ne viikon välein?
 
Tuli sitten Gamestopista tilattua pelistä Ultimate Edition, ihan James Bond autojen takia :). Harmi, että Verkkokauppa.comista oli loppunut tuo versio, kun sieltä tuon olisi saanut vähän halvemmalla.
 
Tuli sitten Gamestopista tilattua pelistä Ultimate Edition, ihan James Bond autojen takia :). Harmi, että Verkkokauppa.comista oli loppunut tuo versio, kun sieltä tuon olisi saanut vähän halvemmalla.

Olis sen James Bond paketin saanu ilman ultimateakin, toki maksaa jonkun verran erikseen. Mutta jos meinaa noita autopaketteja ja lisäosia muutenkin ostella niin onhan se ultimate järkevin valinta.
 
Olis sen James Bond paketin saanu ilman ultimateakin, toki maksaa jonkun verran erikseen. Mutta jos meinaa noita autopaketteja ja lisäosia muutenkin ostella niin onhan se ultimate järkevin valinta.

Yritin katsoa Storesta, mutta ei näyttänyt paljonko tuo olisi maksanut erikseen niin pistin varoiksi tuon version tilaukseen. Saapa samalla muutaman muun auton, ehjä jonkun radankin :).
 
Sieltä on loistava peli taas tulossa ja loistavia arvioita kerää.
Peli vain on vain aika samanlainen kun edellinen, että voiko ruveta tylsistyttään jossain kohtaa.
Tää on kyllä paha oikeasti. Peli on täysin sama kolmosen kanssa, joka oli loistava. Eli peli ansaitsee kaikki hehkutuksensa. Mutta miten pitkään voi antaa lähes täydellisiä arvosanoja, jos mitään ei muuteta?
Toimiiko sama esim. GTA:ssa. Jos vitosesta ei muuteta yhtään mitään kutoseen. Tehdään eri skinillä kartta, mutta aivan kaikki muu ympärillä pidetään samana. Onko se oikeasti kympin, tai edes ysin peli? Tavallaan on jos et ole aikaisempaa pelannut, sillä onhan se hyvä peli edelleen. Mut onko peli kympin arvoinen jos se on vain ”DLC”?

Olen nyt Demoa pelannut ja parhaillaan vedän kolmosta ja en vain ymmärrä miten on kahdessa vuodessa voitu näin sama peli puskea ulos ilman uudistuksia.
Gamepassilla tuossa on järkeä, kun saa muutakin pelattavaa ja ei hinta ole kova. Mut normi rahalla en vain käsitä. Peli on lähes täydellisyyttä hipova, mutta kun hud, navin äänet, valikot, kuvakkeet, kisatyypit ja kisat, graafiset ratkaisut esim kisojen aikana, kuvakulmat hidastuksissa jne jne. Kaikki on täysin samaa.
Eli ne on luoneet vain uuden kartan. Ansaitseeko se silloin kaiken hehkutuksen ja kehittäjätiimi arvostuksen?
Mun silmissä ei. On menty sieltä missä aitaa ei ole ollenkaan.

Sinne olisi voinut jättää kaiken loistavuuden ja uudistaa maltilla vaikka kuvakkeet, valikot, annan äänet/puheet. Muuttaa vihdoin festivaali systeemiä enemmän jne.
 
Onhan siellä juurikin pieniä viilauksia kuten muutetut valikot, hahmon kustomointi, ostettavat omat talot, ne vuodenajat, oletuksena onlinessa toimiva freeroam jossa on tavoitteita joiden suorittamiseen kaikki antaa oman panoksensa.
Ainakin parin arvostelun mukaan kaikki muut pelaajat siellä maailmassa on myös haamuina ellet liity jonkun tekemään letkaan joten ne ei voi tulla sun kylkeen tai perään kesken drift zone suorituksen esim.
 
Onhan pelissä lukemattomia pieniä asioita joita on paranneltu kolmos osasta ja vuodenajat sekä always online 72 pelaajan (näet 11 muuta pelaajaa kerralla) serverit joissa on tasatunnein välein yhteistä puuhaa mihin kaikki kokoontuvat, sen verran isoja muutokisa että hinta on jo sillä perusteltu.

EDIT: Ensimmäisen kuukauden vuodenaikojen sisältö.

uKtRVEt.jpg
 
Onhan pelissä lukemattomia pieniä asioita joita on paranneltu kolmos osasta ja vuodenajat sekä always online 72 pelaajan (näet 11 muuta pelaajaa kerralla) serverit joissa on tasatunnein välein yhteistä puuhaa mihin kaikki kokoontuvat, sen verran isoja muutokisa että hinta on jo sillä perusteltu.

Silleen ihan turhaa uudistusta itelle, ei kiinnosta online kun ei ole tuttuja joilla xbox.. menee asetus kiinteesti offlinelle niin ei ole muut häiritsemässä ;)
Samalla toki menee ne eventit ja niiden palkinnot jotka toimii vain "online" :(

Talvi taas on niiiiiiin turhake autopeleissä, suomessa on talvea riittämiin niin ei ole minkään moista kiinnostusta huonolla pidolla ajella. Muiden maiden peli arvosteluissa tuntuu taas talvi kovasti kiinnostavan kun heillä ei sitä lunta välttämättä niin kauheasti ole :(
 
Onhan siellä juurikin pieniä viilauksia kuten muutetut valikot, hahmon kustomointi, ostettavat omat talot, ne vuodenajat, oletuksena onlinessa toimiva freeroam jossa on tavoitteita joiden suorittamiseen kaikki antaa oman panoksensa.
Ainakin parin arvostelun mukaan kaikki muut pelaajat siellä maailmassa on myös haamuina ellet liity jonkun tekemään letkaan joten ne ei voi tulla sun kylkeen tai perään kesken drift zone suorituksen esim.
No eipä niitä tuunausvalikoita jne juuri oltu muutettu ja se päävalikko nyt on täysin samalla idealla edelleen. Valikot nyt on noista se pienin juttu, kun itse gameplayn osalta kaikki tuntuu täysin samalta.

Ja toki aina viilauksia tehty, mutta ei uuden pelin edestä. Tietysti online muutokset on hyviä, itse en ihmispelaajia open world peleihin halua. Crewssä se on jo tarpeeksi kamalaa. Drivatareja myös demossa ainakin oli aivan liikaa, suhteessa siviiliautoihin. Ne kun painelee aina keskellä tietä ja tukkii reitit. Haamuautojakaan en sinne halua. Mut sen nyt saanee pois joten ei ongelmaa.

Vuodenajat on kolmen osalta pelkkiä ulkonäköjuttuja ja yksi avaa uusia mestoja..sielläkin pakotettu ajamaan viikon kerrallaan.

Eikös ne talot periaatteessa vain jotenkin korvannut ne festivaali alueiden upgradetukset, tai niin joku ainakin sanoi foorumilla. Jos näin niin eipä siinä mitään uutta keksitty ole.

Ja siis tottakai pelissä uudistuksia on siellä täällä, ei siitä kyse ollutkaan. Vaan siitä miten identtinen gameplay on. Sisältäen kisatyypit, kisatapahtumat, oheisjutut, pelimekaniikat, hud, navi jne jne. Niissä ei ole yhtään mitään muutosta.
On kyse sit vuodenajoista, tai uudesta mapista, kyse on lähempänä dlc lisäyksiä, kuin uudesta pelistä.
Ja kuten todettu niin peli on todella todella loistava, mutta en käsitä miten sarjan aikaisempia osia pelanneet haluaa tästä täyttä hintaa maksaa, on se niin sama peli. Yleensä maristaan vuosipainosten samankaltaisuudesta ja tässä vielä rajummin uusittu vanha, vaikka on enemmän ollut aikaa.
Kyllä mä 15-20e maksaisin koska vain dlc:stä, mutta et 70e, saati spessu versiot ni huh.
Luojan liitos tulee gamepassiin, niin pääsee pelaamaan hinta-laatusuhteiltaan parasta keinoa käyttäen.

Ja tosiaan jos Horizon ei ole tuttu, tämä on ihan 10/10 peli, todella loistava. Mutta meikäläinen joka osti viime joulukuussa kolmosen ja helmi-maaliskuussa kakkosen niin tuntuu kyllä ihan uskomattomalta rahastukselta ja ihmettelin miten vähän tähän esim arvostelijat tarttui.
Veikkaanpa et näin marginaalisilla uudistuksilla mikä tahansa vuosipainos saisi arvosanaksi 6-7, vaikka peli olisi miten hyvä.
 
Ylös Bottom