Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Frisbeegolf

Kirai

KonsoliFIN Alumni
Ei löytyny tälle nykyajan muotilajille vielä topicia, joten ajattelin sellaisen sitten tehdä. Itse olen lajin vasta löytänyt ja tämän kesän lähinnä harrastanut. Sattu kaupunki tekemään parhaan investointinsa pitkään aikaan ja saatiin 9-väyläinen rata tuohon 100m päähän meidän talosta, joten aika paljon tulee vietettyä siellä aikaa.

Löytyykös tälle lajille muita harrastajia paikalta? Millaisilla seteillä heittelette ja sen sellaista voipi muille jakaa. Myös ohjeita ja vinkkejä aloitteleville ja kiinnostuneille voipi jakaa. Itse en ole paras ohjeita antamaan, mutta sen voin sanoa ettei kyseessä todellakaan ole voimalaji vaan lähinnä sen oman itselle sopivan tekniikan löytäminen ja hiominen on tärkeää. Itse kaipaisin vielä pituutta lisää draiveihin (tällä hetkellä lentää sen 60m parhaimmillaan).

Tällä hetkellä käytössä draivereina:
Champion Boss | InnovaStore Suomi | Frisbeegolf-verkkokauppa
TD Rush (S-Line) | InnovaStore Suomi | Frisbeegolf-verkkokauppa
Blizzard Champion Katana | InnovaStore Suomi | Frisbeegolf-verkkokauppa
Sekä joku lightining disc #1slicer, tokmannin laatua.

Midrangea ja putteria löytyy vain joku puli aloituspakkaus ja näihin ois ehkä joskus tarkotus tehdä hankintoja. Lähinnä puttaan tuolla TD rushilla koska se lentää suoraan ja on tarkka. Katana on uusin hankinta ja vielä testaamatta. Boss vaatii totuttelua koska on painavin ja ei oikein omaan käteen sopivin. Katanan hankinkin sen takia, koska on kevyempi ja tuntui liikkeessä omaan käteen hyvältä.
 
Vastaus: Frisbeegolf

Itse olen lajia nyt pari vuotta harrastanut ja jatkuvasti on tullut kehityttyä. Mukava laji, joka ei paljoa rahaa vaadi.

Itse en heitä rystyltä oikeastaan ollenkaan, joten en osaa siihen oikein antaa kommenttia. Yksi guru neuvoi opettelemaan heiton ensin ilman vauhdinottoa ja rystyltä heittävät kaverit pitävät rushia hyvänä aloittelijalle ja katanaa melko haastavana. Jos meinaat kämmeniä alkaa testaamaan, niin boss on siihen hyvä (edellyttäen, että sen vakaus on 0). Kiekko antaa näin enemmän anteeksi epäonnistuneet kämmenet ja itse heitän bossilla s-heitot kämmeneltä. Pisimmillään on lentänyt noin 120 m.

Jos innostut lajista enemmän, niin käy pelaamassa seuraavilla:

1. Tali: haastava ja monipuolinen
2. Jyväskylän laajavuori: mahtavia väyliä laskettelurinnettä alas
3. Lahden mukkula: haastava rata, joka on rakennettu vanhan golf-kentän päälle.

Itse olen oppinut parhaiten seuraamalla parempia pelaajia (monet myös lyöttäytyvät parempien seuraan kysymällä) sekä katsomalla youtubea. Viimeksi sain kämmeneeni lisäpituutta noin 20 m katsomalla seuraavan videon: Dave's Tips | Driving - Sidearm - YouTube.
 
Vastaus: Frisbeegolf

Pari kesää tullut heiteltyä lättyjä, bägissä tällä hetkellä
draiverit: Discmania TD rush (S-line), Innova starlite Roadrunner ja Valkyrie
midi: Discraft Buzzz (pro D)
putterit: Discraft Soft Magnet ja Soft Banger GT
 
Vastaus: Frisbeegolf

Yksi guru neuvoi opettelemaan heiton ensin ilman vauhdinottoa ja rystyltä heittävät kaverit pitävät rushia hyvänä aloittelijalle ja katanaa melko haastavana. Jos meinaat kämmeniä alkaa testaamaan, niin boss on siihen hyvä (edellyttäen, että sen vakaus on 0). Kiekko antaa näin enemmän anteeksi epäonnistuneet kämmenet ja itse heitän bossilla s-heitot kämmeneltä. Pisimmillään on lentänyt noin 120 m.

Rush on tosi hyvä ja helppo hallita ja lentää yleensä meikäläisen kädessä suoraan. Siksi lähinnä sitä suosinkin. Katanaa käytiin tuossa testaamassa ja onhan tuossa hurjasti potentiaalia, vaikka aivan kuten sanoit niin vaatii kokemusta ja opettelua. Boss tosiaan ei ainakaa minulta rystyltä lennä mitenkään ja kämmeneltä en oo hirveesti kokeillu vielä. Tosin näin erään kokeneemman jampan heittävän kämmeneltä vastaavalla kiekolla pitkiä kaaria. Mutta tässä vaiheessa vähän kaduttaa toi Bossin osto. Menin myyjän lankaan kun hän sitä suositteli.
 
Vastaus: Frisbeegolf

Boss tosiaan ei ainakaa minulta rystyltä lennä mitenkään ja kämmeneltä en oo hirveesti kokeillu vielä. Tosin näin erään kokeneemman jampan heittävän kämmeneltä vastaavalla kiekolla pitkiä kaaria. Mutta tässä vaiheessa vähän kaduttaa toi Bossin osto. Menin myyjän lankaan kun hän sitä suositteli.

Boss on haastava kiekko, koska se on nopea (13) ja vaatii näin ollen kovaa heittoa ja paljon spinniä "toimiakseen". Sama juttu taitaa olla kaikilla nopeilla kiekoilla (kuten katanalla). Bossilla on mielestäni hyvä heittää joko "lippa" vasemmalle alhaalla (hyzer), jos haluaa varmoja kaaria heittää esim. pidemmmissä lähestymisheitoissa tai sitten sillä on hyvä heittää pitkiä s-heittoja rystyltäkin lippa ylhäällä, mutta tämä vaatii jo vähän enemmän taitoa.

Kokeile ihmeessä seuraavalla kerralla seuraavaa heittotyyliä: kylki haluamaasi heittosuuntaan, viet heittokäden lantiota kääntämällä aivan taakse suoraksi ja riuhtaiset siitä menemään. Lopun "rannelukkoräväytys" voi sitten vielä auttaa kunnon spinnin ja lisäpituuden saamisessa.

Osta seuraavaksi maailmanennätyskiekko valkyrie.
 
Vastaus: Frisbeegolf

Sama nopeushan Boss:illa ja Katanalla on, luulen että vaikuttaa myös se että katana on Blizzard Champion 130g-159g luokkaa ja taas Boss on 170g-175g. Kevyemmät ja alivakaammat pitais olla aloittelijaystävällisempiä, niin varmaan tuntuu katana paremmalta, mutta eiköhän se bossikin ala lentämään kun saa heittoa reenattua.
 
Jees, en huomannut katanan olevan tuota "kuplakiekkomallia". Niiden nopeuksien totesin kuitenkin jo olevan samaa luokkaa. Kuten aiemmin jo mainitsin, en ole niin paljoa rystyltä viskonut, että osaisin tätä enempää noiden kiekkojen eroista ja aloittajaystävällisyydestä puhua. Kämmenheitot ovat sitten eri asia, koska niillä pelaan 99% heitoista. Rystyltä saan kuitenkin parilla yrityksellä kiekon lentämään tuota aiemmin mainitsemaani heittotekniikkaa käyttäen sen 100 m esim. bossilla, huolimatta vähäisestä rystykokemuksestani. Kyseistä vinkkiä olen nähnyt myös useammissa ammattilaispätkissä, joten sitä kannattaa mielestäni testata aloittelijan.
 
Vastaus: Frisbeegolf

Viime kesänä löysin lajin ja hankin sekä itselle, että vaimolle intersportista aloitussetin joka sisälsi kaiken tarvittavan, olisko ollu 29,90e hintaan.

Käytiin Turun seudulla useitakin ratoja läpi, myös jopa Saariselällä ja Inarissa asti. Todella kiva laji ja haluaisin harrastaa useita kertoja viikossa.

Tänävuonna pelikertoja...tasan nolla.
Menee työajat niin ristiin, ja 4v vielä varmasti tulisi radoilla siinä sivussa mukana, mutta tuo 1,5v ei koko kierrosta kuin ehkä rattaissa, ja täälläpäin ei ole ainuttakaan rataa jonka kiertäis kokonaan lastenrattaiden kanssa. Eikä noiden kahden mielenkiinto kyllä riittäisi siihen, että vanhemmat sais nauttia pelaamisesta.

Jotenkin tuntuu että laji odottaa sen aikaa, että pienempi kasvaa 2-3vuotta. Eli siitä tällä hetkellä ainakaan mitään tule. Yksinään ei myös oikein nappaa lähteä viskelemään.
 
Ite oon käyny pojan kanssa (1,5v) rattaita työnnellen kiertämässä pari kiekkaa ja hyvin malttaa vierestä seurata pelaamista. Kotona matkii ja viskelee kiekkoja olohuoneessa. Tosiaan ei kyllä meilläkään kaikille väylille pääse kun osa menee metsän läpi, mutta noita alkupään helpompia väyliä tulee huvikseen nakattua. Toki jos hirveesti on porukkaa pelaamassa ja isoja ryhmiä niin en kehtaa vaunujen kanssa mennä sinne eteen kun monilla on etiketit hukassa ja alkavat viskeleen vaikka oon vielä menossa väylää, esim. pari läheltä piti tilannetta jo koettu pojan kanssa kun kiekot viereen putoilee. Yksinään tulee käytyä lähinnä harjoittelu mielessä, mutta vaimon tai kaverin kanssa sitte vähä totisempaa kilpaa vejetään ja mukavaahan tämä on. Vielä ei oo siunaantunu mitään heittoporukkaa, olishan tuo kivempi isommalla lössillä käydä vetämässä kiekat/pari.

Mitä noihin kiekkoihin tulee: Katana tosiaan on kuplia sisältävä Blizzard painoa vaivaiset 135-137g muistaakseni. Ostin koska luin siitä hyviä kokemuksia ja halusin painavalle Bossille jonkin vastakappaleen. Seuraavaksi hankinnan alla joko Valkyrie tai Jackal. Kokeilin myös erään miehen Stratos (jos muistan nimen oikein) ja oli todella vaikuttava.

Kyseessä siis halpa harrastus joka tulee pian kalliiksi kun innostuu kiekkojen hankinnassa : )
 
Vastaus: Frisbeegolf

ja täälläpäin ei ole ainuttakaan rataa jonka kiertäis kokonaan lastenrattaiden kanssa.
Ootko raisiossa käynyt heittelemässä? se on koko rata aika tasasta puistoaluetta.

Driverista tykkään paljon, mutta en tiedä onko vika putterissa vai minussa, kun missaan aina korin. Vasta n. 5m päästä saanut koriin. :D Lisää reeniä.

Tuolla Rhynollahan ei taida mitää pitkiä putteja saada, liuku on aika huono kun on vaan 1. Dart tai Aviar vois olla parempi pidempiin putteihin
 
Vastaus: Frisbeegolf

Ootko raisiossa käynyt heittelemässä? se on koko rata aika tasasta puistoaluetta.

Joo tuo on itseasiassa tiedossa ja on niitä harvoja joissa onnistuis. 45km matkaa vaan, et jos ei Turkuun oo asiaa niin ei sitä varten viitsi lähteä.

Marttilan radalle ois 5-6km ja Liedon 10-15km et ne ois lähellä, eipä vaan ole perheystävällisiä.

Kannattaa tutustua mellilän uimarannan ympärille tehtyyn 18väyläiseen rataan joka avattiin viime kuussa. 2-3 rataa meni tekojärven yli ja kymmenkunta oli siten, että ku putin heität ohi, on se järvessä. :)
 
Vastaus: Frisbeegolf

Minkä painoisia kiekkoja teillä on? Itellä nuo molemmat ovat 175g eli maksimipainoisia. Näistä painoista ei ollut hajuakaan, silloin kun nuo kiekot ostin.. Tuuleen nuo kiekot ei paljoa reagoi, mutta joutuu tirvasemaan täysiä, että kiekko lähtee liikkeelle. Onko esim. 165g kiekolla ja 175g kiekolla niin suurta eroa?
 
Vastaus: Frisbeegolf

Hankin tänään kavereiden kanssa muutamat kiekot. Mukaan Prismasta tarttuivat Innovan Beast (pidemmän matkan draiveri) ja Innovan Aviar (lyhemmälle matkalle ja putteihin). Yhteensä maksoivat sen pari kymppiä ja huomenna pääsee ihan radalle kokeilemaan.

Ja painot ovat draiverilla 165g ja putterilla 175g.
 
Vastaus: Frisbeegolf

Ittellä nyt toista kesää kiekot bägissä. Lähinnä kaveriporukalla käydään viskelemässä, ei niin vakavalla mielellä, koska kaikki me olemme vielä ihan keltanokkia lajissa. Itselläni on golftaustaa, joten koen sen hienoisena etuna opeteltaessa tähän lajiin. Viikko takaperin kävin poistamassa täällä(kin) mainitun aloittelijaystävällisen Rushin mukaani. Tuntuu muuten hyvältä disciltä, aiemman cittarin valmissetin jälkeen. Alkuun hankin myös Innovan Pro Katanan, joka on kyllä osoittautunut melko haasteelliseksi ainakin toistaiseksi. Olen jättänyt sen odottamaan kehittymistäni. Putteriksi hankin valmissetin oheen Innovan Dartin.

Nuilla nyt siis painellaan menemään. Heittotyylinä toimii perus rysty oikealla kädellä. Vauhdinottoa en vielä käytä, mutta käden piiskaliikettä (the hit? ellen nyt ihan väärin muista) olen koittanut reenata yhden videon avulla. Puttaamisheitot ovat olleet erittäin vaikeita sisäistää ja saada onnistumaan. Viimeisimmällä kierroksella taisin hieman hiffata miten se kuuluisi heittää, jotta kiekon olisi edes mahdollista laskeutua oikeanlaisesti häkkiin. Edelleen kyllä kuulisin kokeneemmilta vinkkejä etenkin tuohon puttaukseen liittyen. Kenttinä on toiminut Vantaan Simonkylän metsäkenttä (9 väylää) sekä Malmin Siltamäen monipuolinen täyspitkä kenttä (18 väylää).
 
Vastaus: Frisbeegolf

Minkä painoisia kiekkoja teillä on? Itellä nuo molemmat ovat 175g eli maksimipainoisia. Näistä painoista ei ollut hajuakaan, silloin kun nuo kiekot ostin.. Tuuleen nuo kiekot ei paljoa reagoi, mutta joutuu tirvasemaan täysiä, että kiekko lähtee liikkeelle. Onko esim. 165g kiekolla ja 175g kiekolla niin suurta eroa?

Suurin osa 170g paikkeilla ja sitten on pari innova starlitea jotka ovat 138g ja 145g. Kyllä nuo kevyet hyvin lentää, mutta jos on tuulisempi keli niin tulee heiteltyä vaan rushia ja jätän suosiolla nuo kevyet bägiin kun tuulella tuntuvat lentelevän minne sattuu. Tuohon rushiin olen kyllä ollut tyytyväinen, se lentää hyvin myös tuulisella kelillä eikä tarvitse mielestäni mitään hirveetä rykäsyä heittäessä ja sillä onnistuu rysty ja kämmenheitot.
 
Vastaus: Frisbeegolf

Minkä painoisia kiekkoja teillä on? Itellä nuo molemmat ovat 175g eli maksimipainoisia. Näistä painoista ei ollut hajuakaan, silloin kun nuo kiekot ostin.. Tuuleen nuo kiekot ei paljoa reagoi, mutta joutuu tirvasemaan täysiä, että kiekko lähtee liikkeelle. Onko esim. 165g kiekolla ja 175g kiekolla niin suurta eroa?

Itellä on painavin juurikin tuo 175g. Huomaan kans että nuo painavammat vaatii kai enemmän kokemusta ja voimaa heittämiseen ja sen takia suosin tällä hetkellä kevyempiä kiekkoja. Rush ja Jackal, joilla pääasiassa nyt pelailen, on molemmat 150g ja helppoja heittää. Kovasti oon yrittäny saada voimaa heittoihin mm. otteen ja heittoasennon kautta, mutta ei vielä ainakaan taitu. Kahtelin jonku videon youtubessa missä opetetaan saamaan lisäpituutta draiveihin ja kyllähän nuo Rushin avaukset piteni heti n. 20m. Harmittavasti nyt on joutunu sisällä ryhjöttämään sateiden takia :)
 
Vastaus: Frisbeegolf

Itse kaipaisin vielä pituutta lisää draiveihin (tällä hetkellä lentää sen 60m parhaimmillaan).

Todennäköisesti heität tällä hetkellä pelkästään kädellä. Tässä on hyvä pätkä, jossa neuvotaan miten rystyllä heitetään ja heittoon saadaan koko kroppa mukaan: Driving Instruction- Will Schusterick - YouTube

Suosittelisin, että laitat Bossit ja Katanat hyllyn pohjalle odottamaan, että tekniikka parantuu. Käyt ostamassa muutaman midarin ja putterin. Jos taas draiverin välttämättä haluat, niin Jackal on hyvä kiekko aloittelijoille. Muita aloittelijoille suositeltuja draivereita on esim. Innovan Dragon ja Archangel. Kevyet kiekot on alussa helpompi saada pitkälle.

Oikeastaan paras olisi, jos opettelee heittämään midarilla ja putterilla ja siirtyy vasta sen jälkeen heittämään draivereita. Tämä sen takia, että varsinkin putteri näyttää heitossa tapahtuvat virheet todella herkästi.
 
Vastaus: Frisbeegolf

Miten sakki on kohottanut kuntoaan lajia silmälläpitäen? Itse koitin 9 väyläistä kiertää mutta kunto loppui yhdeksännellä väylällä. Tavoitteena ois siis jaksaa 2-3 kertaa tämä samainen rata? Eli 27 väylää.. Onkohan tuo rata vain niin haastava maastoltaan tällaiselle keltanokalle? Vai onkohan kiekot liian raskaita? (170g)? Lenkkiä pururadalla vai punttia salilla? Vai mitä muuta suosittelette ?
 
Vastaus: Frisbeegolf

Yksi hyvä tapa parantaa perustekniikkaa sekä lihaskuntoa on heitellä ultimate-kiekkoa kaveriporukassa, pitkillä väleillä jotta joutuu käyttämään voimaa jokaiseen heittoon. Pienelläkin porukalla niitä toistoja tulee satoja yhteen sessioon, vatsalihakset kiittää seuraavana päivänä. Porukassa on helppo myös seurata tekniikan kehittymistä, sivusta katsovan toverin on helppo huomata pienet virheet asennossa tai huonon gripin aiheuttamat toistuvat virheet.
 
Ylös Bottom