Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gears 5

Älkää nyt viitsikö, kauheeta paskaa riippumatta vaikeustasosta. T: PS5 omistaja.

No ei vaan, ykkönen oli ihan timanttinen peli kyllä aikoinaan, riippumatta vaikeustasosta. Taisin kakkosenkin läpi jauhaa kaverin kanssa silloin joskus kun oli vielä kavereita.

Sitten tuli apinat ja veivät hauskuuden "suojaräiskinnöistä".

Jotain tämän tapaista kyllä pleikkarikin kovasti huutaisi.
 
Vaikeustasosta yksinpelistä en osaa sanoa kun en jaksanut Gears 5:sta toista kertaa pelata (eli vain yhdestä normaalilla) mutta Horde ainakin on tuntunut huonommalta sitten kolmosen. Tai siis en minä tiedä onko se tässä vitosessa huonompi mutta nelosessa oli jo niin täynnä kaikkea loottilaatikkoa ja muuta shaissea. Eniten ärsytti se että vihollisten vaikeustasoa nostettiin leveleillä sen sijaan että tulisi pahempia örmöjä tai näiden yhdistelmiä.

Ei paljon naurata jos peruslocust tuntuu yhtä kestävältä kuin yksinpelissä joku reaver ja vain sen takia että tämä on esim. level 10 sen normaalin sijasta. Jotenkin ei vain innosta prisorisoida vihollisia sen pään päällä näkyvän levelin mukaan kun sen voisi tehdä senkin kautta että onko kyseessä wrecth, locust, boomer vai reaver.

Kenties vitosen Horde on parempi mutta en ole jaksanut testata. Ilmeisesti yksinpelissä ainakin on keskustelun perusteella jotain ärsyttävää vaikeustason suhteen.
 
Sain pelattua experienced tasolla kiukulla loppuun ja pakko sanoa etten oikeastaan nauttinut missään vaiheessa.
Oma hahmo menee downiin parista osumasta tai jopa laakista riippuen mikä siihen osuu ja vihut kestää aivan tolkuttomasti damagea.
Esim joku cion taisi kestää 10 boltokin osumaa päähän ja tietenkin ennen kuin sitä pääsee edes ampumaan niin täytyy hoitaa se ympärillä hyrräävä droidi pois, koska muuten sillä on ikuinen shield edessä.

Lisäksi kaikki tuntuu keskittyvän vain pelaajaan ja kaikista selviten tuo tuli ilmi kun oli taistelu carrieria vastaan.
Tuo on siis se iso vihollinen jonka rinta avautuu ja se ampuu jotain hakeutuvia ja lentäviä olioita ja tuo on myös se alue johon ampumalla se ottaa eniten osumaa.
Ajattelin olla ovela ja muutuin näkymättömäksi ja menin odottamaan overkill haulikon kanssa suoraan sen eteen sitä seuraavaa hyökkäystä...joka ei tullut niin kauan kun olin näkymätön.

Tuohon kun yhdistää kankean liikkumisen ja jotenkin tiukoissa paikoissa se hahmo aina liimautuu väärälle puolelle suojaa niin ei ollut mukavaa.
Juu gitgud jne, mutta se ei paskaa suunnittelua muuksi muuta.

Eikä tämä ole ainoa peli jossa tuntuu menevän tasapaino metsään kovemmilla tasoilla sillä esim. halo reachin yksi tankki osio oli oikeasti helpompi pelata legendarylla ihan kävellen, koska se tankki tuntui lähinnä paperista tehdyltä kuolemanloukulta.
Siinä vaiheessa kun koko pelin tehokkain ajoneuvo muuttuu tuollaiseksi niin ollaan menty metsään vaikeustason kanssa.

Heti perään tuli pelattua hivebusters helpoimmalla ja oli se vaan nautinnollinen pelata tuon jälkeen, kun viholliset kestää järkevän määrän vahinkoa eikä hahmo makaa maassa kun joku aivastaa päin.
 
Kuulostaa nuo valituksen aiheet juuri siltä miksi esimerkiksi Division ei ole innostanut. Leveli-viholliset (tai vaikeustason nosto sen kautta) ei vain ole kauhean hauskaa.
 
Tämä Gears of War pelisarja jäänyt pelaamatta ja kaikki löytyisi GP:stä. Gears 5:sta vähä kokeilin ja tykkäsin.

Voisiko joku suositella miten kannattaisi pelata, Halo-sarjasta pakkopullatin ykkösen ja piti muka kaikki pelata mutta Infiniteen se meni seuraavaksi eikä takaisin vanhoihin ole kiinnostusta, muutenkin tottunut silmäkarkkiin näissä nykyisissä peleissä niin mielummin tässä tilanteessa nykypeleistä nauttisin mielummin.

Pitäisikö suoraan vaan Gears 5 vetästä räiskintä-nälkään ja olla katsomatta taakse vaiko sitten esimerkiksi Gears 4 ja sitten 5? Vähän puuduttava fiilis jäi kun ei saanut sitä Halo-sarjaa suoritettua niin mietin mikä tämän kohdalla itselleni sopisi parhaiten.
 
Tämä Gears of War pelisarja jäänyt pelaamatta ja kaikki löytyisi GP:stä. Gears 5:sta vähä kokeilin ja tykkäsin.

Voisko joku suositella miten kannattaisi pelata, Halo-sarjasta pakkopullatin ykkösen ja piti muka kaikki pelata mutta Infiniteen se meni seuraavaksi eikä takas vanhoihin ole kiinnostusta, muutenkin tottunut silmäkarkkiin näissä nykyisissä peleissä niin mielummin tässä tilanteessa nykypeleistä nauttisin mielummin.

Pitäiskö suoraan vaan Gears 5 vetästä räiskintä-nälkään ja olla katsomatta taakse vaiko sitten esimerkiksi Gears 4 ja sitten 5? Vähä puuduttava fiilis jäi ku ei saanu sitä Halo-sarjaa suoritettua niin mietin mikä tämän kohdalla itselle sopisi.

Omasta mielestäni Gears 4 ja 5 on sen verran omia teoksia että voi hyvin pelata vain ne. Toki siellä on viittauksia ekaan trilogiaan ja hahmoja sieltä mutta en sanoisi että sen pelaaminen mitenkään pakollista on, toki siitä on aikaa kun niitä pelannut joten voi olla että muistan väärin.
 
Kiitos, tämän halusinkin kuulla. Itsellä tapana muutenkin hypätä uusimpaan pelisarjan peliin niin tämä kuulostaa hyvältä ilman että tarvii liikaa alkaa pohjustamaan.
 
Tämä Gears of War pelisarja jäänyt pelaamatta ja kaikki löytyisi GP:stä. Gears 5:sta vähä kokeilin ja tykkäsin.

Voisiko joku suositella miten kannattaisi pelata, Halo-sarjasta pakkopullatin ykkösen ja piti muka kaikki pelata mutta Infiniteen se meni seuraavaksi eikä takaisin vanhoihin ole kiinnostusta, muutenkin tottunut silmäkarkkiin näissä nykyisissä peleissä niin mielummin tässä tilanteessa nykypeleistä nauttisin mielummin.

Pitäisikö suoraan vaan Gears 5 vetästä räiskintä-nälkään ja olla katsomatta taakse vaiko sitten esimerkiksi Gears 4 ja sitten 5? Vähän puuduttava fiilis jäi kun ei saanut sitä Halo-sarjaa suoritettua niin mietin mikä tämän kohdalla itselleni sopisi parhaiten.
Osat 1-3 on selkeästi oma trilogiansa. Neljäs osa hyppää ajassa selvästi eteenpäin ja vitonen seuraa sitten nelosta. Joten hyvin voi pelata vain osat 4 ja 5, vaikka toki siinä osa hahmoista voi jäädä vähän etäisiksi, kun taustat on käyty läpi aiemmin.

Siitä on helppo jäädä odottamaan saagan loppuhuipennusta, eli osaa numero 6. :)
 
Dodi, kuulostaa hyvältä :)

Gears Tactics tuli pelattua läpi joten siitä ainakin pientä pohjaa saanu vaikka eri genre onkin, tiedä sitten liittyykö kuinka paljon tarinaan tai hahmoihin.
 
Dodi, kuulostaa hyvältä :)

Gears Tactics tuli pelattua läpi joten siitä ainakin pientä pohjaa saanu vaikka eri genre onkin, tiedä sitten liittyykö kuinka paljon tarinaan tai hahmoihin.
Gears Tactics on itseasiassa ihan hyvä pohja osille 4 ja 5.
I wish. Eiköhän tämäkin sarja elä pidempään mitä minä jos myynnit ei pahasti sakkaa.
No joo, tarkoitin tämän kakkostrilogian lopetusta. Vähän niinkuin Gears of War 3 aikoinaan lopetti trilogian. Tarina oli silloin päätöksessään, eikä sen puolesta lisää sarjan osia olisi tarvittu. Toisaalta ihan hyvin nelososa onnistuttiin liittämään tähän jatkumoon.
 
Tämä Gears of War pelisarja jäänyt pelaamatta ja kaikki löytyisi GP:stä. Gears 5:sta vähä kokeilin ja tykkäsin.

Voisiko joku suositella miten kannattaisi pelata, Halo-sarjasta pakkopullatin ykkösen ja piti muka kaikki pelata mutta Infiniteen se meni seuraavaksi eikä takaisin vanhoihin ole kiinnostusta, muutenkin tottunut silmäkarkkiin näissä nykyisissä peleissä niin mielummin tässä tilanteessa nykypeleistä nauttisin mielummin.

Pitäisikö suoraan vaan Gears 5 vetästä räiskintä-nälkään ja olla katsomatta taakse vaiko sitten esimerkiksi Gears 4 ja sitten 5? Vähän puuduttava fiilis jäi kun ei saanut sitä Halo-sarjaa suoritettua niin mietin mikä tämän kohdalla itselleni sopisi parhaiten.
4 ja sitten 5 sanon minäkin. Vitonen alkaa suoraan nelosesta, joten tarinan puolesta voi olla pihalla jos ei nelosta pelaa. 5 on minusta parempi kuin 4, joka sekin kuitenkin ihan kelvollinen.

Alkuperäinen trilogiakin on sen verran loistava, että voi suositella. Varsinkin 1 ja 2 iskivät aikoinaan kovaa. Huhuissahan oli aiemmin, että näistä tulisi MCC-tyylinen kokoelma. Ellei sitä ole torpattu, niin voi olla että kannattaa odotella niiden kanssa hetki.

e: Niin ja Gears Tacticsille kehut myös täältä! Yllätyin kuinka hyvä oli.
 
Gears Tactics on itseasiassa ihan hyvä pohja osille 4 ja 5.

No joo, tarkoitin tämän kakkostrilogian lopetusta. Vähän niinkuin Gears of War 3 aikoinaan lopetti trilogian. Tarina oli silloin päätöksessään, eikä sen puolesta lisää sarjan osia olisi tarvittu. Toisaalta ihan hyvin nelososa onnistuttiin liittämään tähän jatkumoon.
Juu ei olisi tarvittu, mutta lisää saatiin ja se ei pilannut tarinaa mitenkään.
Mun ongelma onkin se, että mitään ei nykyään lopeteta ennen kuin se lakkaa tuottamasta tarpeeksi.
Mulle gearsin lore on nykyään jopa tärkeämpää kuin se pelin varsinainen pelillinen sisältö joten mä haluaisin oman elämäni aikana nähdä sen, että pelin saaga ihan oikeasti päättyy, lopullisesti.

Ikää on kuitenkin jo 41v ja kun jokaisen pelin kohdalla kestää se kolmisen vuotta tulla pihalle niin jos kutosen jälkeen tulee vielä uusi trilogia niin se on taas vähintään 10 vuotta lisää, ehkä enemmänkin.
Assassins creedin kohdalla olen jo luopunut toivosta, mutta toisaalta niin on ubisoftikin kolmosen jälkeen sillä tärkeintä mulle noissa oli se moderni aikajana.
 
Ekasta Gearsista on myös se Ultimate edition, joka on tosin vain remasterointi alkuperäisestä. Parantaa graffoja, tekstuureja ja ääniä, mutta on edelleen vain 1080p/30fps (moninpeli 60fps), joten eipä tuo visuaalisesti sitten vastaa mitenkään 4 ja 5 jos 4k-ruutu löytyy.
 
Tähän taisi tulla fps boost, eli toimii tarina myös 60fps.

Noniin tullut tätä välillä pelailtua ja pitkälle tauolle jäi, tuo matriarkka on niin paskaa että ja voi niin katsotaan joskus syksyllä uudelleen.
 
X360 aikaan tuli pelattua gears 1-3... ihan huippuja olivat cooppina vaikka tietty kankeus tai tyyli tuossa liikkumisessa. Nyt tuli series x:llä pelattua Gears 5 ja olihan se aivan järjettömän tarkka ja upea graafisesti HDR tilassa vaikka jo "last gen peli".. eikä pelissä mitään ihmeellistä moitittavaa. Nyt tuon "jatkoksi" aloitettiin cooppina Gears 4 joka sekin ihan mahti meininkiä, eikä näytä erityisen suttuiselta vaikka 60fps moodi kuulemma rullaa 1080p:llä.. hyvän AA:t näemmä.

Tuli noista jotenkin haikea mieli, miksi tämä mestariteos sarja ei ole vielä saanut ansaitsemaansa jatkoa.. siis kyseessä xboxin eittämättä keihään kärki pelisarja.. työn laatu paistaa läpi kaikessa.
 
Ylös Bottom