Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Gears 5:ssä kärytellään vain moottorisahoja – pelisarja hylkää tupakkatuotteet

Spesi

New Member
Tupakkatuotteet eivät enää tule olemaan osana Gears 5 -maailmaa.


Pelistudio The Coalition on ilmoittanut jättäneensä kaikki viittaukset tupakkatuotteisiin tulevasta Gears of War -räiskinnästään. Voittoa tavoittelematon, tupakointia vastustava Truth Initiative -järjestö lähestyi Gears 5 -turnauksia yksinoikeudella esittävääTurneria aiheesta, joka puolestaan otti pelistudio The Coalitioniin yhteyttä aiheen tiimoilta.


"Olen joutunut todistamaan tupakoinnin tuhoavaa vaikutusta. Minulle on aina ollut tärkeää olla käyttämättä tupakoimista osana tarinankerrontaa, jonka takia teimme tietoisen valinnan olla glorifioimatta tupakointia", studiota johtava Rod Fergusson kertoo. Hänen mukaansa nyt julkinen linjaus tehtiin täysin pelistudion omasta päätöksestä ja sitä on noudatettu yhtiön sisällä jo Gears of War 4:n kehitysajoilta.


Aiemmin kesäkuussa selvisi myös, että tupakkatuotteiden lisäksi Gears 5 ei tule myöskään sisältämään loottilaatikoita tai season passia. Moottorisahat käynnistetään Xbox Onella ja PC:llä 10. syyskuuta 2019.






Lue juttu sivustolla...
 
Ylös Bottom