Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Halo 3

Corca

KonsoliFIN Alumni
Startataan ennakkoketju ja huhuilu.

Etusivu-uutinen:
Seattle Post-Intelligencer -verkkolehtijulkaisu huhuilee Microsoftin aikeista tuplata henkilöstöään Halo-sarjan jatko-osaan. Allard valotti SPI:lle 65:n henkilön työstäneen kaksi vuotta Halo 2:n parissa ja tarpeen nostaa henkilöstömäärän kaksinkertaiseksi kolmatta osaa varten.

"Videopelin tekeminen on yhä enemmän lähempänä elokuvan tekemistä. Tarvitaan enemmän suunnittelijoita, animaattoreita ja musiikintekijöitä" - J. Allard, XNA.

Epävirallinen Bungie-sivusto Bungie.org tyrmää tuoreeltaan Bungien henkilöstön tuplalisäyksen ja muistuttaa, ettei sarjan kolmannen osan tulemisesta ole annettu vielä mitään tiedotetta Microsoftin tai Bungien suunnalta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Tuo huhu jossa väitettiin että Rare olisi koodannut Halo 3:sta, Bungien vielä viimeistellessä Halo 2:sta saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. Rare ei ole oikein saanut mitään aikaiseksi ja hiljattainhan ilmoitettiin että Kameo: Elements of poweria on lykätty (en tuosta pelin nimestä ihan takuuseen mene). E3- messuilla en usko Halo 3:a nähtävän. Olisihan se silti melkoinen jymypaukku jos Xbox 2 ja Halo 3 esiteltäisiin...
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Rare on kehittänyt Xbox 2:ta ja koodannut Perfect Dark Zeroa, Xbox 2:n tärkeintä yksittäistä julkaisupeliä. 365 miljoonaa (vai mitä olikaan) on Microsoftin sijoitus tulevaisuuteen juuri sen takia, että sädekehä ei loista seuraavan sukupolven Xboxin yllä - ainakaan ennen PS3:a. Ja juttuhan on niin, että Bungie on yhtä hidas kuin Rare. Siitä huolimatta niillä oli kuitenkin juurikin näin paljon pitkänäköisyyttä, että koodasivat Halo 2:n Xbox 2:lle ja sovittivat sen myöhemmin Xboxille, minkä takia peli näyttää valjulta. Oikeasti alkuperäisgrafiikka on samaa tasoa kuin ensimmäisessä trailerissa, dynaamisesta valaistuksesta heijastavaan visiiriin. Nyt enää tarvitaan Halo 3:een sisältö, pelimoottori odottaa. Mutta Bungien tuntien siellä pyöritellään taas kaksi vuotta peukaloita, kun johtoryhmä ei osaa päättää, mitä seuraavaan peliin pitäisi tulla. Muthuthut. ;)
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Tehkööbn Bungie vain vuoden pari, jos sillä saadaan yhtä hyvä juoni kuin ykkösessä ja kakkosessa... :p
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

KALAS sanoi:
Eikö tää oo jo vähän liian aikasta?? ;)
Vähintäänkin liian aikaista, vaan tämä on tätä spekuloinnin ja huhuilun iloista ryöpsähtelyä, jota peliteollisuus meille tarjoilee.
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Jos Hakkiz visioi oikein ja Halo 3 tulisi "alkuperäisellä Halo 2 -moottorilla" toteutettuna, voisi peli hyvin ehtiäkin Xbox 2:n julkaisuun tai edes melkein. Itselleni jäi jotenkin Halo 2:n jälkeen sellainen tunne, että peliin ei tarvitse enää suunnitella jatkoa, koska Bungiella on se kassakaapissa jemmassa jo valmiina. Halo 2 boostasi pelisarjan sellaiseen vauhtiin ja myyntilukuihin, että peli on taatusti katkastu keskeltä hyvällä tarkoituksella.

Se on ainakin varmaa, että Bungie tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta se miten he haluavat pelaajan kokevan tapahtumat saattaa vielä olla peitossa heiltäkin. Ja tuskin peli tulee sisältämään suuria muutoksia ainakaan alkuun, koska olisi ainakin omasta mielestäni hölmöä muuttaa peliä tai sen ominaisuuksia kun osien väliin ei mahdu "aikaa" ollenkaan vaan Halo 3 jatkaa juurikin siitä mihin Halo 2 jäi. Eli sikäli jos Bungiella on moottori (edes melkein) valmiina ja suunnitelma tarinan jatkosta selvillä, niin mihin aikaa voi kuluttaa yli vuoden verran? (tosin itse vetelisin ensin pari kuukautta lomaa Bermudalla hörppien Bombay Sapphirea niillä rahoilla mitä Halo 2:sta sai, mutta Bungie saa luvan olla vähän ahkerampi :p)
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

NviperO sanoi:
Eli sikäli jos Bungiella on moottori (edes melkein) valmiina ja suunnitelma tarinan jatkosta selvillä, niin mihin aikaa voi kuluttaa yli vuoden verran?

Halo 2:n päivityspaketin tekemiseen. ;)
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Hmm... Tämän laitoin vain tänne, jotta saataisiin ketju vielä poikien muistiin.
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

No siis, tämä pelihän on nyt varmistettu tulevaksi samaan aikaan pleikkakolomosen kanssa samaan aikaan. Pikkuisen nettiä selatessani törmäsin hienoon photoshop-editointiin! :)
NAPS!
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

gefilus A sanoi:
No siis, tämä pelihän on nyt varmistettu tulevaksi samaan aikaan pleikkakolomosen kanssa samaan aikaan. Pikkuisen nettiä selatessani törmäsin hienoon photoshop-editointiin! :)
NAPS!

Mullon sentään ollut aito kuva Halo 3:sta työpöydällä: http://hakkiz.1g.fi/kuvat/desktop/arkki_090105_2.jpg

Jos kamera kääntyisi hieman, se paljastaisi 2000 Covenant-yksikköä vyörymässä ihmispoloisten niskaan. ;)
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

gefilus A sanoi:
Huh huh... Mutta minun muistaakseni tämä kuva oli jo Halo 2:sen ilmestyttyä netissä. :p

Mutta onko sitä enää..? :confused:
Ehkä jokin kenttä halo3:sessa?
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Slipknot sanoi:
Mutta onko sitä enää..? :confused:
Ehkä jokin kenttä halo3:sessa?

Ollappa näin. Mahtista kun 4 wartburg:ia ja iso läjä Covenantteja edessä... :p
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Tuplapostaus, mutta...

Lukekaas tätä, itseäni ainakin alkoi kiinnostamaan kovasti... :)
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

gefilus A sanoi:
Tuplapostaus, mutta...

Lukekaas tätä, itseäni ainakin alkoi kiinnostamaan kovasti... :)

Joo, VOI olla totta. Mutta paljon mahdollista että myöskin keksitty juttu. Hyvä tapa saada paljon kävijöitä sivuille, kun julkaisee tuollaisen "uutisen". (Vinkki KonsoliFinille ;-) eivaan..)
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Uutisista:

Maailman suurimpien elektroniikkamessujen, Consumer Electronics Shown, jälkeen Microsoftin perustaja Bill Gates totesi Engadget -sivustolle antamassaan haastattelussa, että Halo 3:n julkaisua ei ole vielä aikataulutettu. Aikaisemminhan Gates arvuutteli julkaisun ajoittuvan samoihin aikoihin Sonyn PlayStation 3 -pelikonsolin julkaisun kanssa. Nyt Gates korjasi kuitenkin aikaisempia sanomisiaan todeten, että tekijätiimi saa itse päättää, koska peli on siinä kunnossa, että se voidaan julkaista.

Mielenkiintoisesti Gates ei maininnut sarjan kahden aikaisemman osan kehittäjä Bungieta nimeltä. Aikaisemminhan netissä liikkuneissa huhuissa on arvuuteltu, että Bungie haluaisi keskittyä muihin projekteihin ja Microsoft siirtäisi Halo 3:n kehitysvastuun jollekin toiselle tiimille.

Hyvä näin. Ennemmin odottaa ja saa laatua, kuin rynnivät pelin keskenkuntoisena kauppoihin.
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Mulla tuli tuota lukiessa ensimmäisenä mieleen etteivät ehdi tekemään valmiiksi PS3-lanchaukseen ja nyt sen on viimein uskonut myös Bill-setä.. :cool:
 
Vastaus: Halo 3 hype (huhut + ennakkotiedot)

Olisi muuten aika kova veto jos Halo3:n tekisi joku muu tiimi kuin Bungie, koska Halo 3 tulisi myymään joka tapauksessa helvetisti, ja veikkaan että Bungien tulevat pelit mainoslauseenaan "from the creators of Halo" menisivät myös kuumille kiville...
 
Ylös Bottom