Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Olin aikoinaan joitakin vuosia pienyrittäjällä töissä ja nyt kun tuota Switchin julkaisua on seuraillut sivusta, niin minusta on asiakkaalta äärimmäisen veemäistä toimintaa, että ollaan ensin tuote tilattu jostakin, mutta koska se yrittäjästä riippumattomista syistä ei julkaisupäiväksi ehdikään, haetaan tuote muualta ja sitten palautetaan jo tilattu ja maksettu tuote liikkeelle, josta se alunperin tilattiin. Se tuottaa suuren määrän turhaa työtä, puhumattakaan myynnillisestä tappiosta. Ymmärrän kyllä, että esim. konsolin julkaisu aiheuttaa kärsimättömyyttä, mutta vastaisuuden varalta kannattaa ne tuotteet hakea suoraan kaupasta, jos niitä ei malta odottaa esim. viikonlopun yli. Switchiin liittyvien tuotteiden myöhästyminen kun on enemmänkin Nintendon (joka antoi luvan postittaa tuotteet aikaisintaan eilen), maahantuojan tai postin syytä, ei sen liikkeen, josta tuotteet on tilattu.

En arvosta. :mad:

QFT
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Samaa mieltä. Siinä joutuu moni ihminen tekemään täysin turhaa työtä, kun asiakas on hätähousu ja liian malttamaton. Postissa moni tekee ylimääräistä, kun samaa pakettia lähetetään edestakaisin. Myyvä liike lähettää, käsittelee palautuksen, palauttelee rahoja jne. Siihen vielä lisäksi se ikävä mahdollisuus, että moneen kertaan lähettely väkisin lisää mahdollisuuden, että laite/paketti vaurioituu matkalla. Se sitten lisää tapahtuessaan vielä ennestään tuota turhaa työtä.

Jos ja kun se laite tosiaan pitää julkaisupäivänä saada, niin "suurkaupungeissa" asuvat voisivat kyllä tosiaan varata kivijalkakaupasta. Jos kuitenkin haluaa "laiskuudessaan" tai vähän halvemman hinnan takia netistä tilata, niin sitten pitäisi olla sitä malttia myös odottaa, jos menee päivän tai pari pidempään.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Niin kauan kuin nettimyynnissä on lakisääteinen 14 päivän palautusoikeus, niin mun mielestä tuossa ei ole mitään väärää, kun laki sen mahdollistaa. Silloin myös nettikauppaa pitävä yrittäjä on ottanut sen huomioon budjetissaan jne.

Itse en ole tuota tosin silti koskaan ennen käyttänyt, eilen oli ensimmäinen kerta, kun jäi pari peliä saapumatta, kahdesta eri firmasta niin kävin gigantista viimeiset kappaleet hakemassa ja pistän pelit maanantaina takaisin kunhan saapuvat postissa.

Mun mielestä tuhat kertaa vakavampi ongelma jokaisella alalla on se, että porukka käy nimenomaan siinä yhden miehen paikallisessa liikkeessä koittamassa tuotetta ja tilaa sen netistä.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Pari vuotta sitten etämyynnin lainsäädäntö muuttu niin, että kauppiaalla on oikeus periä palautukseen kustannukset asiakkailta. Suuri osa kauppiaista ei tähän ole vielä lähtenyt, mutta eiköhän tähänkin siirrytä kun näitä Omenanraatoja käy "ostoksilla" tarpeeksi monta kertaa. Itkun määrä noussee potenssiin kaksi :confused:
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Kyllä mä ainakin tässäkin tilanteessa maksaisin muutaman euron ylimääräistä siitä, että sain nuo muutamat pelit nyt. Eli ei mua haittais maksaa postiluluja noille firmoille jos päätän palauttaa ilman oikeaa syytä.
 
Pitää nyt ottaa huomioon, että jos tällainen tapa yleistyy paljonkin, jossa "tilataan ennakkoon tuote, joka sitten lähetetään takaisin, kun tuli päivän myöhässä", jonka johdosta postimyyntifirmat alkavat laskuttaa palautuksista, niin se käy lopulta viattomienkin asiakkaiden kukkaroille. Sellaisten asiakkaiden kukkaroille, joilla on malttia odottaa tuotetta X, mutta joutuvat palauttamaan sen vaikka kuljetuksessa sattuneen vaurion takia. Turhia kuluja ja mielipahaa viattomalle asiakkaalle, joka voi tuon takia jättääkin ostamatta kokonaan kyseisestä firmasta. Silloin firma X on "turhaan palauttajien" takia tässä skenaariossa menettänyt useammankin asiakkaan.

Tämä nyt on tietysti tällainen yksittäinen kauhuskenaario ja ihan hyvin firma voi vaikka ottaa käyttöön käytännön, jossa "turhaan palauttaminen" maksatetaan palauttajalla, mutta vaurioituneen tuotteen palauttamisen maksaa firma. Kuitenkin on hyvä pitää mielessä, kuinka paljon täysin turhaa työtä tuollainen palauttelu aiheuttaa puhtaasti siitä syystä, ettei osa porukasta jaksa sitä päivää tai kahta odotella. Jos netistä tilaa, niin silloin pitäisi jo tilatessa asennoitua, että se saapumispäivä voi venähtää siitä julkaisupäivästä vähän eteenpäin.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Käsittääkseni viallisesta tuotteesta ne ei saa laskuttaa. Ja tämä palautusmahdollisuus on ollut vuosikausia jo, eikä se siitä ole miksikään muuttunut.

Kuten totesin, niin nyt oli tasan eka kerta kun itse olen näin tehnyt. En mä normaali tilanteessa jaksa sitä palautusvaivaa ja nyttenkin mietin loppuun asti et jaksanko sitä hommaa. Päätin jaksaa, koska maksutapa oli lasku, joten ei tarvi rahoja odotella mistään.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Olin aikoinaan joitakin vuosia pienyrittäjällä töissä ja nyt kun tuota Switchin julkaisua on seuraillut sivusta, niin minusta on asiakkaalta äärimmäisen veemäistä toimintaa, että ollaan ensin tuote tilattu jostakin, mutta koska se yrittäjästä riippumattomista syistä ei julkaisupäiväksi ehdikään, haetaan tuote muualta ja sitten palautetaan jo tilattu ja maksettu tuote liikkeelle, josta se alunperin tilattiin. Se tuottaa suuren määrän turhaa työtä, puhumattakaan myynnillisestä tappiosta. Ymmärrän kyllä, että esim. konsolin julkaisu aiheuttaa kärsimättömyyttä, mutta vastaisuuden varalta kannattaa ne tuotteet hakea suoraan kaupasta, jos niitä ei malta odottaa esim. viikonlopun yli. Switchiin liittyvien tuotteiden myöhästyminen kun on enemmänkin Nintendon (joka antoi luvan postittaa tuotteet aikaisintaan eilen), maahantuojan tai postin syytä, ei sen liikkeen, josta tuotteet on tilattu.

En arvosta. :mad:

Yleensähän lähettävät vähintään kahtapäivää aikaisemmin tavarat, että ehtivät julkaisupäiväksi. Tällöin jos myöhästyy, kyllä sen ymmärtää. Mutta nyt oli kielletty, ettei saa lähettää kuin vasta edellisenä päivänä. Lähetys ilmoitukset esim itsellenikin tuli jo Tiistaina, mutta paketit lähti Torstaina.

Täysin poikkeavaa toimintaa, se tässä sylettää ainakin itseäni. Ei tietenkään yksin kauppiaiden syy, mutta ymmärrän täysin tilauksen peruneita tämän julkaisun kohdalla.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Yleensähän lähettävät vähintään kahtapäivää aikaisemmin tavarat, että ehtivät julkaisupäiväksi. Tällöin jos myöhästyy, kyllä sen ymmärtää. Mutta nyt oli kielletty, ettei saa lähettää kuin vasta edellisenä päivänä. Lähetys ilmoitukset esim itsellenikin tuli jo Tiistaina, mutta paketit lähti Torstaina.

Täysin poikkeavaa toimintaa, se tässä sylettää ainakin itseäni. Ei tietenkään yksin kauppiaiden syy, mutta ymmärrän täysin tilauksen peruneita tämän julkaisun kohdalla.

Ymmärrän kyllä, että tällainen ärsyttää. Kyllä se minuakin hieman kirpaisi, ettei Zelda perjantaiksi ehtinyt, vaikka sinänsä siihen ei olekaan aikaa uppoutua ennen ensi kuuta. Mielestäni tämä on nimenomaan Nintendon vika, kun moisen kiellon asettivat. Siinäkin mielessä Nintendolta huonoa toimintaa, etteivät asiasta ajoissa ilmoittaneet. Jos olisivat ilmoittaneet, niin monet olisivat ajoissa voineet peruuttaa tilauksensa, eikä vasta siinä vaiheessa kun tuotteet on jo postitettu - se olisi säästänyt paljolta vaivalta, sillä tilauksen peruuttaneita lähettämisen jälkeen on todennäköisesti useampi kuin vain muutama ja todennäköisesti suurin osa on maksanut jo tilausta tehdessään. Näinä aikoina varsinkin, kun postikaan ei ole enää niin luotettava kuin ennen, pitäisi tällaiset perjantai-julkaisut hoitaa paremmin, etenkin kun kyseessä on niinkin suuri asia kuin uuden konsolin julkaisu. Se on kuitenkin se kauppias nimenomaan, joka kokee tappiota, mikäli ei maksata palautuksesta aiheutuneita kuluja asiakkaalla. Toisaalta taas myös asiakkaan pitäisi olla varautunut siihen, ettei se tuote sieltä ehdi ajoissa ja voi joutua odottamaan viikonlopun yli, varsinkin jos tuotteen julkaisupäivä on perjantai. Ei se itse peli siitä kuitenkaan huonone, jos sitä joutuu pari päivää pidempään odottamaan.

Itse olen kuitenkin aikoinaan työn puolesta päässyt kokemaan millaista harmia palautukset voivat aiheuttaa niin työntekijöille kuin liikkeen omistajille. Näinä aikoina, kun kaikki pitäisi saada heti, harva ehtii tai edes viitsii pysähtyä miettimään mitä vaivaa sitä muille saattaa aiheuttaa omalla kärsimättömyydellään. Mutta sellainen kai se ihmisluonto on.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Ymmärrän molemmat mielipiteet tästä asiasta. Itseänikin monesti harmittanut ettei ole julkaisuksi pelit ehtinyt, mutta en kuitenkaan ole lähtenyt palautus hommiin. Itseäni eniten tympii se, että julkaisu päivä laitetaan perjantaille. Arkena ei päivän viivästyminen niinkään haittaa, mutta jos julkaisu on perjantaina, saattaa koko viikonlopun suunnitelmat mennä pilalle, jos on viikonlopun ohjelman suunnitellut sen varaan että pääsee uutta peliä pelaamaan.

Joku saattaa tähänkin sanoa, että nouda kivijalasta, niin saat varmasti. Mutta pienemmillä paikkakunnilla ei peliä välttämättä kivijalastakaan saa julkaisu päivänä.
 
Vastaus: Mario Kart 8 Deluxe

Joidenkin ihmisten tarve puolustaa hankintojaan jaksaa aina minua huvittaa. Tämä on käynyt taas tässä Switch-keskustelussa todella hyvin esille.

Jos joku on erimieltä kanssanne niin miksi sitä on niin vaikeaa hyväksyä? Sattuuko sieluun vai mikä hitto siinä on? Heti pitää hyökätä puolustamaan omia hankintojaan ja valintojaan. Antakaa toisten olla sitä kuin he ovat ja pelatkaa tyytävisinä pelejänne, jos olette niin hemmetin tyytyväisiä!
 
Erimieltä oleminen ja pään aukominen on kaksi aika paljonkin eri asiaa. Eikä tässä ole kukaan sanonut, että tämä olisi eri peli. Sama peli lisäjutuilla ja sisältää dlc:t.

Mutta kun täällä ei kukaan tule mitään erimielisyyksiä edes kertomaan, vaan viestit on luokkaa "Switch on vanhaa shaibaa ja pelit on kaikki uudelleen kierrätystä ja nekin pelaamatta roskaa".

Se on siis ihan ok? Miksi ne tyypit ei voi sit pelata tyytyväisenä omilla koneillaan?

Mulle on ihan sama jos joku ei pidä Mario kartista, tai Zeldasta. Mutta sen voi kertoa jotenkin muutenkin, kuin vetää tuolla hyökkäyksellä. 98% näistä sun mielestä puolustus hyökkäyksistä johtuu juuri siitä, että näihin ketjuihin joku tulee provosoimaan ja haukkumaan ilman mitään pohjaa koko asiaan.
Vastaavaa ei tehdä Sonyn ketjuissa läheskään samalla tavalla. Mutta koska Nintendo..se on roskaa..
 
Äläpä nyt höpötä. Kyllä Switch-ketjussa on ihan perusteluja esitetty hintoineen, julkaisupäivineen ja muine tietoineen. On myös esitetty ilmi tulleita vikoja ja ongelmia ihan videoineen, jossa ongelmat tulevat ilmi.

Se että tartut jokaiseen tällaiseen kommenttiin, ihan kuin jälkikasvuasi olisi juuri solvattu tai että vaimosi olisi joutunut hyökkäyksen kohteeksi. Kyllä mekin tykätään Nintendon konsoleista, mutta jos ja kun vikoja ja epäkohtia on näinkin paljon, niin tottakai niitä tuodaan esiin.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Perustelut on olleet luokkaa: "mutta ku mä en tykkää"

Tai "mun mielestä se on kallis". Minä olen ainut joka sinne kaivoi hintaseurannasta vinon pinon hintalinkkejä ja vertailin lähdelinkkien kera hintoja.

Tai se, että tulee vain vanhoja pelejä, niin sekin on jo kumottu.

Tartun niihin viesteihin, missä on puhtaasti valheellista faktaa joukossa. Samoin en ymmärrä mitä se hyödyttäisi ketään, että minä menisin Xbox One ketjuun vain aukomaan päätäni miten surkea koko Microsoft on, miten huono sen ohjain on jne. Ihan vain koska en tykkää kyseisestä firmasta ja se ohjain on kamala ja mun mielestä niiden ois pitänyt suunnitella koko konsoli ihan erilaiseksi ja koko kantava idea koko konsolissa olisi pitänyt olla erilainen.

Tai miksi menisin sanomaan mersu foorumille, että niiden pitäis tehdä moottoripyöriä, koska ne autot on suunniteltu ihan kamalaksi. Se ei vain hyödytä ketään.

Se o ihan eri juttu, jos sanotaan et rauta on vanhaa ja sen vuoksi hinnan pitäisi olla 150e

Tai sanottaisiin et rauta on vanhaa, tilalle voi pistää tämän (linkki uudempaan rautaan) ja hinnan pitää olla tämä, koska esim tämä vastaava maksaa näin paljon.

Nyt kun siellä vertaillaan esim Vitaan. Vita maksaa vieläkin sen 199e, kun samalla Switchin pitäisi olla 150e. Se perustelu on vain niin perseestä ettei hyödytä ketään.

Sit ne ongelmat. Kukaan ei ole kiistänyt etteikö ongelmia ole. Mutta kun tasan yksi kuva esim näytön naarmuuntumisesta leviää verkossa, se tarkoittaa heti sitä, että siihen kuvatekstiin on uskottava, ihan vain kun netissä lukee niin. Sen jälkeen kukaan muu ei edes raportoi vastaavista ongelmista, mutta toiset yrittää naarmuttaa näyttöä tahallaan eikä siinä onnistu. Lopputulos on se, että nämä videoiden kera lähetetyt todisteet skipataan täysin ja vedetään se yksi ainut kuva, jossa ei ole mitään todistusta naarmujen aiheuttajasta ja sitä levitellään kaikesta huolimatta faktana.

Kukaan ei ole kieltänyt etteikö ongelmia ole ilmennyt eri asioiden suhteen, tai etteikö tietyt asiat ole suunniteltu huonosti. Silti asioiden paisuttelu väkisin negatiiviseksi ja uskomalla ainostaan ne asiat joita sieltä netistä löytyy negatiivisista puolista väännetään väkisin. Yleensä vieläpä niin, ettei ole itse koskaan konsolia nähnyt.

Jo ennen julkaisua laitetta kokeilleet kehuivat esim Joyconia, mutta samojen vastustajien mielestä ne oli kokeilematta paskaa. Kun laite julkaistiin ja todettiin käyttäjien toimesta ne myös hyviksi. Ehkä 8/10:stä pitää niistä, ehkä 1/10 on silleen et ihan ok ja sit se 1/10:stä ei pidä. (Hatusta heitin nyt esimerkkinä nuo) Niin se tarkoittaa sitä, että nämä 9 tyyppiä sivuutetaan ja otetaan se yks joka ei pidä "kattokaa nyt..mähän sanoin että noi on ihan hanurista, lukekaa ton kommentti".
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Perustelut on olleet luokkaa: "mutta ku mä en tykkää"

Tai "mun mielestä se on kallis". Minä olen ainut joka sinne kaivoi hintaseurannasta vinon pinon hintalinkkejä ja vertailin lähdelinkkien kera hintoja.

Tai se, että tulee vain vanhoja pelejä, niin sekin on jo kumottu.

Tartun niihin viesteihin, missä on puhtaasti valheellista faktaa joukossa. Samoin en ymmärrä mitä se hyödyttäisi ketään, että minä menisin Xbox One ketjuun vain aukomaan päätäni miten surkea koko Microsoft on, miten huono sen ohjain on jne. Ihan vain koska en tykkää kyseisestä firmasta ja se ohjain on kamala ja mun mielestä niiden ois pitänyt suunnitella koko konsoli ihan erilaiseksi ja koko kantava idea koko konsolissa olisi pitänyt olla erilainen.

Hei, lue se ketju.

Et todellakaan ole ainoa, joka sinne on laittanut linkkejä hintojen kera. Älä nyt oikeesti viitsi. Olen itsekin muiden muassa postannut linkkejä ja kumonnut esim. sinun virheelliset hinnat PS4 dualshockille ja Nintendon Pro-ohjaimelle.

Kukaan ei myöskään väittänyt, että tulee vain vanhoja pelejä, vaan että niitä vanhoja pelejä tulee suhteessa yllättävän paljon.

Tartut ihan oikeasti melkein jokaiseen viestiin, jossa Switchiä vähänkään kritisoidaan. Kaikissa olikin nyt valheellista faktaa. Hei ihan oikeesti nyt.

Ei todellakaan hyödyttäisi, että menisit aukomaan Xbox-ketjuun, mutta sinä et haluakaan pelata Xboxilla tai Xboxin pelejä. Monet täällä haluaisivat pelata Nintendon pelejä. Silloin se harmistus nousee huomattavasti enemmän pintaan, kun ne pelit kiinnostaa.

Huomaatko kuinka tähänkin viestiin vastaaminen lähti sinulta ihan lapasesta. Äkkiä puolustelit läpi kaikki mahdolliset Switchiin liittyvät argumentit Joy-coneista kalliiseen hintaan ja näytön naarmutteluun.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Juurihan tuossa aikaisemmassa viestissä oli puhetta ja vioista ja epäkohdista, joten otin ne esimerkiksi.

Olenko sanonut etten haluaisi pelata Xboxin pelejä? Kyllä mulle Forza kelpaisi ja vanhan boxin aikanaan sen vuoksi ostinkin.

Joo ohjaimista oli linkkejä, mutta kun yritettiin puhua silloin kokonaiskuluista ja laitoin varmaan 20 linkkiä ja laskut, kaikki ohitti sen ja jatkoi valittamista.

Samoin mulle alettiin selittelemään prisman hinnoista ja jostain Pertin perusäidistä. Ohjaimissa käytin niitä hintoja mistä _itse uskaltaisin_ ostaa. Jonka lisäksi pistin kyseiseen viestiin vielä tuota hinnaneroa isomman haarukan (ero oli suunnilleen sama kuin jälkeenpäin esitetyissä linkeissä), mutta hienostihan sekin jätettiin noteeraamatta ja vedettiin asiayhteyksistä lauseita pois.

Ja esim näytön naarmuuntumisesta telakan takia on puhtaasti valheellista infoa jaettu siellä, joyconeista on valheellista infoa jaettu. Dockin markkinoilta poisvetämisestä on valheellista tietoa jaettu jne jne..
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Juurihan tuossa aikaisemmassa viestissä oli puhetta ja vioista ja epäkohdista, joten otin ne esimerkiksi.

Niin, tämä on Henkilökohtaiset avautumiset -ketju, jossa kummasteltiin tapaasi puolustella Nintendon tekemisiä, ja vastaat tähän ottamalla esiin ja puolustelemalla jälleen kerran kaikki mahdolliset epäkohdat, joita äkkiä keksit, vaikkei kukaan niitä edes kysynyt.

Olenko sanonut etten haluaisi pelata Xboxin pelejä? Kyllä mulle Forza kelpaisi ja vanhan boxin aikanaan sen vuoksi ostinkin.

Olet, esim. tässä viestissä: https://www.konsolifin.net/bbs/showthread.php/113590-Nintendo-Switch?p=1746438&viewfull=1#post1746438
Omenanraato sanoi:
....
Kyllä mä Wiin kapuloihon ostin lataustelakan. Boxilla ei ole mua kiinnostavia pelejä, ne pyörii huonommin kuin ps4:lla, käyttöjärjestelmä on mun silmiin kamala ja se ohjain tuntuu huonolta ja sen vain kruunaa tuo käsittämätön patteriviritys. Huvittavaa on myös se, että Nintendoa haukutaan sen takia, että 30e pistetään latausgrippiin, mutta onkin ihan ok ostaa Mikkisoftille latausvermeet. Tämä vain korostaa sitä "pakko haukkua Nintendoa" asennetta. Kaikkien muiden valmistajien samat systeemit unohtuu todella nopeasti.
....

Joo ohjaimista oli linkkejä, mutta kun yritettiin puhua silloin kokonaiskuluista ja laitoin varmaan 20 linkkiä ja laskut, kaikki ohitti sen ja jatkoi valittamista.

Samoin mulle alettiin selittelemään prisman hinnoista ja jostain Pertin perusäidistä. Ohjaimissa käytin niitä hintoja mistä _itse uskaltaisin_ ostaa. Jonka lisäksi pistin kyseiseen viestiin vielä tuota hinnaneroa isomman haarukan (ero oli suunnilleen sama kuin jälkeenpäin esitetyissä linkeissä), mutta hienostihan sekin jätettiin noteeraamatta ja vedettiin asiayhteyksistä lauseita pois.

Ja esim näytön naarmuuntumisesta telakan takia on puhtaasti valheellista infoa jaettu siellä, joyconeista on valheellista infoa jaettu. Dockin markkinoilta poisvetämisestä on valheellista tietoa jaettu jne jne..

Nyt sitten olikin muitakin linkkejä ketjussa. Huomaatko kuinka muistat vain ne asiat, jotka haluat muistaa tai jotka sinun kärjistyneeseen mielipiteeseesi sopii. Se, että uskallat ostaa toisen ohjaimen ilman postikuluja ja toisen postikulujen kanssa, ei tee niistä hinnoista vertailukelpoisia. Samoin kokonaiskuluista on annettu esimerkkejä PS4:n ja Xbox Onen osalta, joten ei niitä ole ohitettu vaan annettu "paremmat" vaihtoehdot.

Se että jollain naarmuuntuu näyttö telakasta tai joyconeissa on yhteysongelmia on siis valheellista, koska se ei ole sinun puolustelevan kantasi kannalta hyvä?

Juuri tämän kaltaisten kommenttia takia tämä puolusteleva "Kaikki on paskaa koska Nintendo" -martyrismi aiheuttaa myös viestejä tänne Henkilökohtaisten avautumisten puolelle.
 
Ei Huoh.. eli taas et ole lukenut puoliakaan viesteistä...

Esim joycon ja näyttö ongelmista olen sanonut moneenkin kertaan, etten epäile etteikö niitä olisi. Olen vain tuosta näytön naarmuuntumisesta sanonut, että näyttäkää jokin todiste siitä, että se näyttö telakasta naarmuuntuu. Ja ei yksi ja ainut kuva ei ole todiste, koska kuvateksti voi olla aivan mitä vain.. eli kyllä niin kauan paisutellaan ongelmaa käytännöss valheellisesti, kunnes se oikeasti näytetään toteen. Vastavuoroisesti muut on näyttäneet videoita, missä kaltoinkohdellaan konsolia ja naarmuja ei tule.

Joyconista olen monesti sanonut että niissä on ongelmia. Olen vain kyseenalaistanut sen, että nykyisillä tiedoilla ei voida tietää sitä, pystytäänkö se softalla korjaamaan, koska kaikilla ongelmaa ei ole.

Ja kirjoitin aluksi huonosti, koska linkkien osalta tarkoitin juuri keskustelua konsolien hinnasta jossa sivuutettiin täysin nuo mun linkit, kun sitä ennen oli muut kinastelleet hinnasta ilman mitään pohjaa hinnoilla. Sen lisäksi siellä repivät sen prisman hinnan, kun yritettiin jotain nettihintoja kaivaa. Sit ku kaivetaan prismahintoja niin revitään nettihintoja.

Se on Iha sama mitä vastustajille selittää, niin kaikki käännetään päinvastoin. Se miksi tartun noihin epäkohtiin on se, että ku joku tulee Googlen kautta etsimään tietoa jostain asiasta (on se sitten mikä vain muukin asia), niin mua ärsyttää noi väkisin paskaksi vääntämiset vain sen vuoksi kun jotain on kiva mollata.

Ps4:ssa ongelmia oli myös yhtä paljon ja ei siellä ollut alkuunkaan vastaavaa hyökkäystä Sonyä kohtaan.

Tämä sama ilmiö toistuu vai kahden firman kohdalla. Apple ja Nintendo. Niitä on muotia haukkua ja tehdä niistä väkisin negatiivisia, ihan sama mitä ne tekee.
Muissa saa olla huomattavasti isompaakin vikaa, mutta ne kuitataan pieninä juttuna, kun Nintendon pieninkin asia kaataa mukamas jopa konsolin oston, vaikka todennäköisesti ei ole aikomustakaan ollut ostaa.

Pro ohjaimesta otin halvimman hinnan jonka uskalsin ostaa. Hinta oli ilman postiluluja.

Dualshockista sanoin, että keskimäärin maksaa 55e. Ne oli ilman postiluluja paikoista mistä uskaltaisin ostaa (2-3 halvinta oli firmaa mistä en ollut kuullutkaan). Hinnoiksi sanoin keskimäärin, koska ne oli 54-56e, joten sanoin 55e. Hinnanero oli se 15e. Sanoin viestissäni 15-20e, en 15e.

Tämän jälkeen vielä korjasin, etten huomannut aluksi Powerin hintaa, eli 50e, mutta silloin se ero oli 20e, joten sillä ei ollut merkitystä, kun jo ekassa viestissäni sanoin 15-20e eroksi. Mutta siitä taas tulkittiin vain niin, että vastustajat sai käännettyä sen negatiiviseksi valehteluksi.

Sen sijaan siellä useampi pyysi useampaan kertaan silloin Ps4 + pelejä pakettien hintoja linkkien kera, kun kuulema sai jokapaikasta paljon halvemmalla, kuin meistä kukaan löysi googlella. Eipä näkynyt, mutta se oli ihan ok argumentti vastustajille. Kun puolustajalta tulee joku linkin kera, sekin väännetään paskaksi.

Jos olet blogin lukenut, niin moitin ihan samoja asioita kuin muutkin. En mä pidä Switchiä täydellistä, en alkuunkaan. Paljonkin on vikakohteita ja ihmeellisiä suunnitteluja. Tartun tasan niihin, missä laite haukutaan täysin syyttä tai jopa valheellisesti.
 
Vastaus: Henkilökohtaiset avautumiset (jotka eivät kuulu ketjuihin joissa ne on esitetty)

Ai minäkö en lukenut puoliakaan viesteistä? Juurihan osoitin, että sinä et edes muista mitä itse olet kirjoittanut. Minä muistin. Aikaisemmin Xboxin pelit eivät kinnostaneet, mutta nyt ne kiinnostaakin.

Samoin aikaisemmin kukaan muu ei postannut linkkejä ja perusteluja, mutta sitten postasikin. Kyllä, olen lukenut viestit.

Edellisen viestisi jälkeen koen perustelluksi lainata itseäni:
Dragonfly sanoi:
Niin, tämä on Henkilökohtaiset avautumiset -ketju, jossa kummasteltiin tapaasi puolustella Nintendon tekemisiä, ja vastaat tähän ottamalla esiin ja puolustelemalla jälleen kerran kaikki mahdolliset epäkohdat, joita äkkiä keksit, vaikkei kukaan niitä edes kysynyt.
 
Yksi peli kiinnostaa, en sen takia ala konsolia ostamaan. Sitä en ole silloin kyllä muistanut boxia miettiessäni.

Mutta otetaan toiseksi esimerkiksi Pc maailma. Siellä olisi satoja pelejä joita haluaisin pelata, mutta mielestäni pc tyyppien keskelle mun on turha mennä jauhamaan mietteitäni siitä, miksi mun mielestä ei löydy ihmistä kenen olisi järkevä ostaa peli pc. Se ei vain hyödytä ketään. Saati, että menisin sinne joukkoon jonkun yksittäisen feikkikuvan perusteella selittämään jotain diibadaabaa.

Ja minä puhuin puhtaasti konsolipakettien hinnoista ja siitä lauseesta jäi epähuomiossa tuo sanomatta. Ajattelin, mutta en kirjoittanut. Kyllä ohjainkeskustelun muistin, mutta en sitä tarkoittanut. Mutta kuten äsken sanoin, siitäkin väkisin väännettiin mua vastaan se.

Ja jos kerran olet lukenut, niin voisit lukea ne kokonaan, eikä lauseita asiayhteyksistä irroittaen.
 
Ylös Bottom