Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Hunt Showdown

Missäs tuo on todistettu huijaukseksi, että olisi tulossa pleikalle, onko heittää linkkiä tai jotakin? En itse onnistunut löytämään mitään.
 
Missäs tuo on todistettu huijaukseksi, että olisi tulossa pleikalle, onko heittää linkkiä tai jotakin? En itse onnistunut löytämään mitään.

Ei ole sanottu muuta kuin että pelin julkaisupäivämäärät voivat tai eivät voi pitää paikkaansa. Xbox ja PC saa lopullisen julkaisun elokuun 20., PS4 kuulemma myöhemmin tänä vuonna, mutta lopullista päivää ei ole lyöty lukkoon.
 
Miika voi ainakin hetkeksi taas menettää mielenkiintonsa peliä kohtaan, sillä tuo PS4 juttu oli Hoax. Mitään virallista tietoa mahdollisesta PS4 versiosta ei ole.

Tämän hetken tiedon mukaan peli on Previkassa boksilla ja early access Steamissä. 1.0 versio julkaistaan molemmille alustoille ensi kuun 20. Pvä.

Eilen oli vielä huhuja, mutta nyt on itseasiassa tänään tullut Crytekilta virallinen tiedoksianto että PS4 versio tosiaankin on tulossa ja Miikakin voi taas kiinnostua pelistä. Ei aivan samaan aikaan tule kuitenkaan joka on vähemmän yllättävää. Saa nähdä tuleeko mitään Betaa, voisi olla ihan hyvä idea kokeilla ensin pienemmällä porukalla.

Xbox One ja PC 1.0 julkaistaan 28.7. PS4 versio seuraa perästä syksymmällä.

 
Viimeksi muokattu:
Eilen oli vielä huhuja, mutta nyt on itseasiassa tänään tullut Crytekilta virallinen tiedoksianto että PS4 versio tosiaankin on tulossa ja Miikakin voi taas kiinnostua pelistä. Ei aivan samaan aikaan tule kuitenkaan joka on vähemmän yllättävää. Saa nähdä tuleeko mitään Betaa, voisi olla ihan hyvä idea kokeilla ensin pienemmällä porukalla.

Xbox One ja PC 1.0 julkaistaan 28.7. PS4 versio seuraa perästä syksymmällä.


Miikalla ei pelistä kiinnostus laskenut vaikka valheellista tietoa välititkin ilman linkkejä tai muita lähteitä.
 
Ihan hyvä yleiskatsaus Hunt Xbox One versioon niille hyvä, jotka ei tästä helmestä vielä ole kartalle ja kokenut henkilökohtaisesti. Lopussa tapahtuu jotain sellaista jota Huntissa saattaa joskus käydä heh.

 
Kappas vaan tämä oli ehkä vähän yllätys. Hyvä juttu, eli syssymmällä 1.0 versiolla pääsee sitten kolmen tiimillä vetään.

 
Minusta Xbox Previkan ja PC Early Access hinnat on sinänsä jo ihan ryöstö, maksaisin ilolla paljon enemmänkin nyt kun tiedän mikä tämä helmi on!

Mutta ei siinä kaikki, Xboxilla päsähti 20% rabatti päälle! o_O https://www.huntshowdown.com/news/hunt-xbox-updates-and-the-xbox-super-game-sale

Eli hinta nyt 24 €, runsaan kuukauden päästä kun julkaistaan kokoversio hinta todennäköisesti 40 €. Suosittelen erittäin paljon, taitaa olla omalle kohdalle ainakin heittämällä tämän sukupolven paras ja samalla pahin peli. Pahin sen takia että pelannut enemmän tai vähemmän joka_päivä sen jälkeen kun ostin previkan. :rolleyes: Olisi hyvä vähän muutakin tehdä, noh anyways sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka hyvä se on...lataa ilmainen 2 tunnin kokeilu, kuulokkeet päähän ja koe se itse. Tosin se 2 tuntia on vähän siinä ja siinä että kerkeekö saamaan koukusta kiinni, mutta kannattaa yrittää...
 
Alennus tekee tehtävänsä, joutuu ihan erilailla painaa duunia Quickmatch jos haluaa kotiuttaa ilmaisen Hunterin. Illalla sitten Bounty Huntissakin todennäköisesti vähän normaalia enempi ruuhkaa ja eeppisiä taisteluja tiedossa! :cool:
 
Muistakaa viiden metrin välit kuten armeijassakin opetettiin, ei olisi pahitteeksi olla vähän enemmänkin väliä heh.

 
Pidän tästä Crytekin tavasta pitää asiakkaat kärryillä, on kyllä niin viimeisen päälle selitetty muutoksista. Hyvältä näyttää!

 
Ja vielä selittävät lisää kottikärryllisen 1.0 tulevia asioita ja parannuksia ja tämähän näyttää vallan mainiolta. Kaikkee ne Saksalaiset keksii sanonta pätee kyllä hyvin tähän peliin tasapaino, reiluus, kaikki on niin viimeisen päälle mietitty! Ja mikä tärkeintä niin käytettävyyttä ei ole unohdettu vaan mm. "placeholder" valikkohelvetti korvataan uudella ennen 1.0 julkkaria. Nykyisellä kyllä tulee toimeen, mutta onhan se aika hirveä. Tämä kuitenkin tiedoksi että kärsimys on väliaikaista vaan!

Release notes 1.0 versiolle on kuulemma 26 sivua pitkä. Aikamoista. Osa muutoksista on jo sisässä testiserveillä ja halukkaat Steam version omistajat voivat käydä ottamassa savut jos maistuu!

 
Noniin matskua alkaa tulemaan eli tässä pelataan sekä kommentoidaan "1.0 sisältöä" testiserveriverillä ja kylläpä se vaikuttaakin aikas pirun hyvältä!

Asetasapainot koki ison remontin ja vähemmän yllättäen se ei ehkäpä mennyt laakista nappiin pelissä jossa on 50 erilaista asetta. Vaatii ehkäpä muutaman iteraation että tulee täydellinen ja siihenhän tottakai kehitystiimin tuntien pyrkivät kiivaasti, toki voi olla että muuttavat testiserveriversiotakin lennosta vaikka kuinka monta kertaa ennen kuin 1.0 koodi lukitaan.

 
Itsekin tykkään käydä Bounty varkaissa ja onnistumisprosentti on ehkäpä reippaasti yli 50% vaikka usein teen sen jopa Solona Duo vastaan. Itseasiassa ei tässäkään tilanteessa ihan puhtaat jauhot pussissa vaan annoin ensin toisen Hunterin hoidella Spiderin, jonka jälkeen hoisin hänet ja sitten vain palkintoa odotellessa....noh, mutta kuinkas kävikään, paikalle ilmestyy vielä yksi herra joka haluaa työntää lusikkansa soppaan. Itseasiassa tuosta olisi tainnut riittää molemmille omat Bountyt koska taisi olla toinen Solo pelaaja, mutta pakko oli haastaa joten let's rock!!

Bounty varkaissa sääntö numero 1: Kannattaa nimenomaan ennen Banishing eikä jälkeen. Sen jälkeen kun Dark vision on toisella tulilla ei ole ihan niin helppo haastaa enää. Kaverilla oli ihan hyvä pläni (Consertina bomb) mutta valitettavasti tuli mieleen vastapläni eli Dynamiitti. (huh, onneksi tuurilla taskussa) Video kertoo kuinka käy.

 
Viimeksi muokattu:
Ylös Bottom