Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Jääkiekon MM 2004

Karri

New Member
Viime vuoden katastrofin jälkeen ei voi muuta kuin odottaa innolla uusia kisoja, kun lopultakin valmennusjohdosta on lähtenyt kävelemään Hannu Aravirta. Totuushan on, että Ara ei koskaan saanut luotsattua Suomen maajoukkuetta korkeimmalle korokkeelle. Miehen viimevuotiset kommentit ja päätökset olivat se viimeinen pisara. Etenkin se, kun pistetään Ruotsin pyörremyrskyinen maalintekoraivo maalivahdin piikkiin ja viimeiseen erään kentälle vaihdetaan puolikuntoinen maalivahti, joka oli jo aiemmin ilmoittanut olevansa kipeä. Ja... loppu olikin sitten historiaa, ts. Suomen jääkiekkohistorian kaikkien aikojen karmaisevin katastrofi.

Uusi päävalmentaja Raimo Summanen vaikuttaa ottavan roolinsa järkevän rennosti ja asettanut loogiset lähtötavoitteet tämän vuoden kisoille. Kokoonpano vaikuttaa samaten lupaavalta.

Millaiset ovat odotuksenne Suomen tämän vuoden jääkiekon MM-joukkueen suhteen viimevuotisen fiaskon jälkeen?
 
Erittäin tylysti sanon että Suomi ei tule koskaan pärjäämään jääkiekossa, vuosi 1995 oli poikkeus.
 
Tuohon kokoonpanoon sanoisin, että turhan vähän on SM-liigan
miehiä kisoissa; 3 IFK:sta 1HPK:sta. Ei ole Suomi ennenkään pärjännyt ulkomaanvahvistuksilla,joten olisin odottanut Summaselta hieman rohkeampaa otetta, eli enemmän liigaporukkaa,vähemmän NHL,Elitserien ja Sveitsin liigoista.

Lopputulos nyt: Suomi 5:s , jos parempi niin en silti syö hattuani. ;)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Sarine
Erittäin tylysti sanon että Suomi ei tule koskaan pärjäämään jääkiekossa, vuosi 1995 oli poikkeus.
:D Suomihan on ollut jääkiekon ykkösmaita jo vuosien ajan. Hyvinhän ollaan pärjätty.
 
Toivon sydämestäni, että Suomen pelit loppuisivat mahdollisimman nopeasti (poikkeuksena jos joutuu karsimaan B-sarjaan).
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Gambler
lopultakin valmennusjohdosta on lähtenyt kävelemään Hannu Aravirta.
Jep, Aravirralta tuntui puuttuvan kyky luoda pelaajiin usko itseensä. Kurrehan ei ole (ymmärtääkseni) mikään taktiikkanero vaan Kurren vahvuus on/oli saada pelaajat luottamaan kykyihinsä ja olla ennen kaikkea henkinen valmentaja - taitoahan Suomen pelaajilla oli jo ennen Kurrea ja on ollut Kurren jälkeenkin maailmanmestaruuden voittamiseen. Mutta kun Aravirta oli puikoissa ja tuli ne todella kovat paikat niin pelaajien kantti tuntui pettävän ja ruvettiin tekemään alkeellisia mokia. Mä en ole muutamaan vuoteen muuta odottanutkaan Suomen maajoukkueen suhteen kuin että Aravirta lopettaa päävalmentajan hommat.

Toivottavasti Summanen on sellainen joka osaa pitää oman ja pelaajien pään kylmänä kun tulee ratkaisuhetket.
 
Suomen menestystä täälläkin tullaan odottamaan. Summanenhan oli valmentajana kun Suomen nuoret ottivat MM-kultaa 90-luvun lopulla. Pari vuotta osana Suomen parasta valmentajaparia, Westerlund-Summanen varmasti kasvatti esiin tiukkojen paikkojen miehen. Eurocupin finaalit jättivät hieman hajanaisen fiiliksen. Vaikka ensimmäisen ottelun tuloksesta osan voi pistää Markkasen imurointien piikkiin oli peli Tukholmassa hengetöntä. Ehkä se oli juuri Jokisen paluu joka sai joukkueen toimimaan kotikentällä? Mieshän oli loistava tuossa ottelussa, mitä tietysti voi odottaakin NHL:n parhaalta suomalaiselta pistemieheltä.

En silti lähtisi haukkumaan Aravirran saavutuksia maajoukkueen peräsimessä. Hänen aikanaan tuli paljon mitaleita, joskaan ei kertaakaan sitä kultaista. Suomi on voittanut vain kerran kultaa, silloinkin oli kasassa erityisen hyvä joukkue (kokemusta ja nuoruutta sopivassa suhteessa) ja tuuriakin mukana. Se mikä Suomea on viime vuosina vaivannut MM-kisojen tiukoissa paikoissa ei ole ollut valmennus, vaan ratkaisevien maalien tekeminen. Viime kevään Ruotsi-fiasko nyt ei tietenkään kuulu tähän sarjaan, mutta mm. ne lukuisat finaalit Tsekkiä vastaan on hävitty juuri siksi, että ei ole saatu tärkeitä häkkejä silloin kun olisi pitänyt. Suomi on aina pelannut liian näppärää ja sivistynyttä kiekkoa.

Summasen uskoisin muuttavan tätä. Aravirta oli maajoukkuevuosinaan ehkä liiankin rauhallinen ja kuunteli liikaa perinteisiä mielipiteitä jääkiekosta. Hän ei uskaltanut maajoukkueen peräsimessä lähteä ajamaan sitä pelitapaa, mitä esim. tämän kauden noudatti HIFK:ssa, jossa pelattiin kovaa mutta jäähyjä tuli vähän. Summanen on ollut aika räväkkä aina, joten kovaa peliä on toivottavasti luvassa. Ajetaan vastustajilta tila pois. Nopeat hyökkääjät osaavat ajaa pelin päätyyn johon se pitää saada nopeasti eikä jäädä keskialueelle rakentelemaan hyökkäyksiä. Kiekko päätyyn, maalin eteen maskia, kiekko viivaan hyvin laukoville pakeillemme ja verkko soi. Ja ylivoimalla niitä laukauksia pitää tulla, viime vuosina yv on mennyt lähinnä pyöritellessä kiekkoa puolelta toiselle.

SM-liigan pelaajien vähyys ihmetyttää, joskin tällä kaudella aika harva suomalainen pelaaja nousi kirkkaasti esiin. Esim. SM-liigan tähdistökentällisessä oli vain 3 suomalaista, joista 2 on joukkueessa. Ehkä he eivät vain sopineet Summasen pelityyliin?

Karalahden sanoja lainaten: "Kaukalossa pitää olla hieman sika"
 
Suomi sijoittuu 4 tai viidenneksi. Tai sitten hyvällä zägällä ottaa sen himmeimmän mitalin. Ja this is true.
 
Kyllä siinä osittain on valmennuksessakin ollut vika. Monesti on Suomi (Aravirta) hävinnyt juuri ratkaisevat pelit vaikka onkin johtanut otteluita. Esimerkkeinä viime kevään fiasko, parin vuoden takainen 2-0 johtoasemasta hävitty finaali sekä HIFK SM-liigan playoffseissa 2-1 (?) otteluvoitoista Kärpille voitto (JYP rules :p).

Tämän vuoden joukkue näyttää ihan kelpotiimiltä. Saa sitten nähdä miten Suomi pärjää kovassa alkulohkossaan jossa pelaa USA, Slovakia ja Ukraina.
 
Minäpä en ainakaan Summaseen usko, ennemmin jopa Ara!
Summasen kokemus päävalmentajana on kovin vähäinen, ja pelaajana hän oli kuumakalle jolta paloi pinna aina tiukan paikan tullen... mihinkä tuo olisi muuttunut valmentajana?
Ja sitäpaitsi, NHL:ssä nuo parhaat suomalaisetkin yhä tahkoaa, joten kyllä noita pelejä ennemmin katselee...
 
Ei tuo alkulohko mielestäni niin kova ole kuin siitä on puhuttu. Onneksi ei tullut Tsekki tai Venäjä samaan lohkoon, niitä saa aina pelätä enemmän kuin junnu-USA:ta tai Ukrainaa. Slovakia tietty on kova, mutta tietääkö joku ovatko he saamassa NHL-tähtiään mukaan? Jos ei niin ei sieltä kauhean leveetä materiaalia löydy. Vähintään 2 voittoa ja tasuri pitää noista joukkueista irrota, 3 voittoakin olisi tarjolla.
 
slovakian joukkueeseen tulee taas kovia nhl nimiä kuten Satan jne... iltalehden nettisivuilla oli juttua MM extrassa.
 
Suomen MM-joukkue 2004 on siis seuraava:

30 MV Fredrik Norrena (Linköping)
31 MV Jussi Markkanen (Edmonton)
35 MV Mika Noronen (Buffalo)

3 P Petteri Nummelin (Lugano)
5 P Sami Salo (Vancouver)
7 P Antti-Jussi Niemi (Frölunda)
10 P Jere Karalahti (HIFK)
18 P Tuukka Mäntylä (Luleå)
26 P Toni Söderholm (HIFK)
44 P Janne Niinimaa (NY Islanders)

9 H Niklas Hagman (Florida)
12 H Olli Jokinen (Florida)
15 H Tony Virta (HPK)
16 H Ville Peltonen
20 H Lasse Pirjetä (Pittsburgh)
21 H Niko Kapanen (Dallas)
24 H Antti Laaksonen (Minnesota)
25 H Jukka Hentunen (Fribourg)
27 H Timo Pärssinen (HIFK)
32 H Kimmo Rintanen (Kloten)
37 H Jarkko Ruutu (Vancouver)
61 H Esa Pirnes (LA Kings)
71 H Tomi Kallio (Frölunda)
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Karma
:D Suomihan on ollut jääkiekon ykkösmaita jo vuosien ajan. Hyvinhän ollaan pärjätty.

Niin miten tän pärjäämisen ottaa, jos ei tule mitallia niin ei myöskään pärjätä.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan Sarine
Niin miten tän pärjäämisen ottaa, jos ei tule mitallia niin ei myöskään pärjätä.
No tuo on sun ihan ikioma määritelmä :p
Mutta katsotaanpa kuitenkin lähemmin:
2001 hopeaa
2000 pronssia
1999 hopeaa
1998 hopeaa (olymp pronssia)
1995 kultaa
1994 hopeaa (olymp pronssia)
1992 hopeaa

Siinä arvokisamitalit 90-luvun alusta tähän päivään asti.
"Suomi ei tule koskaan pärjäämään jääkiekossa"?
 
Mä muuten luotan ihan Summasen tapaan valmentaa, mutta se muo kyllä vähän ihmetyttää että Suomen joukkueella ei ole minkäänlaista tavoitetta näissä kisoissa! Mitä järkeä sinne on sitten ees mennä jos joukkueena ei ole tavoitetta, vähän kun Niko Kapanen sanoi: "Lähden sinne pitämään hauskaa" ;)
 
Minusta Suomelta tahtoo puuttua kyky voittaa, ja sen huomaa menestyksestäkin. Hopeita ja pronsseja on paljon mutta kultaa peräti 1, vaikka finaaleissa ollaan oltu monta kertaa se määrä. Tärkeisiin otteluihin pitää lähteä voittamaan ja pelaamaan omaa peliä. Viime vuoden Ruotsi-peli oli minusta merkkinä voittamisen taidon puuttumisesta. Mutta ehkä tänä vuonna... :) Katson kyllä varmaan kaikki ottelut mitä televisiosta tulee, ainakin Suomen. Myös muita otteluita on kiva katsoa.

Toivottavasti olisi Kapanen-Pärssinen-Hentunen-ketju kehissä ;)
 
Eka matsi takana, ja vähän sekavat fiilikset. Parista kämmistä tuli maalit omaan päähän, mutta veskaa ei voi noista syyttää. Se tiedettiin, että Jenkit iskee vastaiskuista ja iskikin tehokkaasti.

Hyvä homma, että maalintekijöitä löytyi kolmesta eri kentästä. Rintanen, Peltonen+Jokinen, Pirjetä+Laaksonen, Karalahti, Salo, Noronen. Siinä Suomen onnistujia. Teletapit pelasivat ihan hyvin, mutta Kapasen 2 jäähyä vähän laskivat tunnelmaa. Hentunen teki ottelun tärkeimmän maalin.

Hieno nousu kuitenkin ja tästä sitten jatketaan ja haetaan "varmat" pisteet Ukrainalta ja lohkovoitosta pelataan sitten nimivahvaa Slovakiaa vastaan.
 
Lainatun viestin kirjoitti alkujaan NviperO
Eka matsi takana, ja vähän sekavat fiilikset. Parista kämmistä tuli maalit omaan päähän, mutta veskaa ei voi noista syyttää. Se tiedettiin, että Jenkit iskee vastaiskuista ja iskikin tehokkaasti.

Hyvä homma, että maalintekijöitä löytyi kolmesta eri kentästä. Rintanen, Peltonen+Jokinen, Pirjetä+Laaksonen, Karalahti, Salo, Noronen. Siinä Suomen onnistujia. Teletapit pelasivat ihan hyvin, mutta Kapasen 2 jäähyä vähän laskivat tunnelmaa. Hentunen teki ottelun tärkeimmän maalin.

Hieno nousu kuitenkin ja tästä sitten jatketaan ja haetaan "varmat" pisteet Ukrainalta ja lohkovoitosta pelataan sitten nimivahvaa Slovakiaa vastaan.

Äläs nyt. Viime vuosina Suomen pelatessa jotain altavastaajaa vastaan ei ole mikään ollut varmaa, vaikka viimeksi Ukraina koriasti kaatuikin.
 
Ylös Bottom