Tämä on mainospaikka (näillä pidetään sivusto pystyssä)

Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

En oikeen usko tuohon että Hollanti olisi pukukopissa päättäny ottaa 9 (?) korttia.
PaulF1N sanoi:
Kovan taistelun jälkeen paras joukkue voitti maailmanmestaruuden! Vaikean alun jälkeen joukkue pelasi hienosti yhteen ja voitti pudotuspelit päästämättä maaliakaan! Mahtava tunne tällä hetkellä! Iniesta pelasi kisojen parhaan pelinsä, ja ratkaisi pelin hienolla maalillaan. Fantastinen ratkaisu, viileä viimeistely. St. Ikerin nostaessa maailmanmestaruuspalkinnon Johannesburgin taivaalle, itkin. Hieno ilta, Espanja onnistui, vihdoinkin! Yöllä näin unta, kuinka mahtavaa olisi päästä seuraamaan joskus kisoja Espanjassa.

Ja turhaan te täällä itkette jostain filmaamisesta, hollantilaiset pelasivat läpi ottelun törkeästi, ja jo avausjaksolla oli kaksi brutaalia taklausta, joista punainen kortti olisi ollut ainoa oikea tuomio. Jalkapallo voitti Rugbyn!
Espanja-lasit pois päästä kiitos. Surkeaa viimeistelyä läpi turnauksen Espanjalta. Iniesta pilasi omansa ja jalkapallon maineen. Maali tuli "Heitingan paikalta", ja kahden tuomarivirheen jälkeisestä hyökkäyksestä. Ei tullut kulmaa ja Eliaa rikottiin selvästi. Ilman Ikermania Espanja olisi jäänyt alkulohkoon.

Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun Espanjattaret filmaavat punaisen kortin vastustajalle. Chileä vastaan ainakin näin kävi.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

En oikeen usko tuohon että Hollanti olisi pukukopissa päättäny ottaa 9 (?) korttia.

Espanja-lasit pois päästä kiitos. Surkeaa viimeistelyä läpi turnauksen Espanjalta. Iniesta pilasi omansa ja jalkapallon maineen. Maali tuli "Heitingan paikalta", ja kahden tuomarivirheen jälkeisestä hyökkäyksestä. Ei tullut kulmaa ja Eliaa rikottiin selvästi. Ilman Ikermania Espanja olisi jäänyt alkulohkoon.

Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun Espanjattaret filmaavat punaisen kortin vastustajalle. Chileä vastaan ainakin näin kävi.

Jees. On ne espanjalaiset kyl aika hyviä näyttelijöitä ;)
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Espanja-lasit pois päästä kiitos.
On totta, että en kykene arvioimaan Espanjan otteluita ja tilanteita objektiivisesti, mutta on kyllä sinulta ja monilta muiltakin kirjoittajilta varsin käsittämätöntä puusilmäisyyttä huudella parista filmistä, ja vähätellä Espanjan voittoja.
Surkeaa viimeistelyä läpi turnauksen Espanjalta.
Mitä väliä, kun muut osa-alueet toimivat avausottelua lukuunottamatta täydellisesti. Maailman tämän hetken paras maalivahti Casillas, tiivis puolustus (0 päästettyä maalia 4 playoff-ottelussa, aika uskomatonta, eikö totta), taitava keskikenttä, kisojen maalikuninkuuden jakanut David Villa hyökkäyksessä. Ainoa heikkous tosiaan oli tuo viimeistelyn tehottomuus, paremmalla viimeistelylle Espanjan ottelut eivät olisi olleet edes jännittäviä, niin hallitseva joukkue muuten oli.

Iniesta pilasi omansa ja jalkapallon maineen.
Kerro toki, miten Iniesta pilasi maineensa? Tekemällä mestaruusmaalin?

Ilman Ikermania Espanja olisi jäänyt alkulohkoon.
Ehkä, tai sitten ei. Mutta tiedätkö mitä, maalivahti on osa jalkapallojoukkuetta. Ihan kuten hyökkääjät, puolustajat ja keskikenttäpelaajat. Joten toteamuksesi pointti oli...?

Kyllä, Iniesta liioitteli paria kaatumista finaalissa, hollantilaisen toinen varoitus ja siitä punainen kortti oli liian kova tuomio. Kummasti täällä silti porukka tuntuu unohtavan, että jos jalkapallosääntöjen mukaan olisi tuomittu, olisi hollanti pelannut yhdeksällä viimeisen tunnin ajan. Mutta asiantuntijat täällä varmaan saatte näistäkin tilanteista filmauksen:

Noin hollantilaiset pelasivat koko pelin, törkeitä vahingoittamisyrityksiä kerta toisensa jälkeen. Häpeällistä, todellakin.

Harmillisesti vain tuomari "paskoi housuun", eikä uskaltanut nostaa punaista korttia aiemmin, jolloin La Roja olisi ratkaissut pelin jo peliajalla. Onneksi kuitenkin näin. Toki te, KonsoliFINin España-haterit voitte olla katkeria vaikka seuraavat neljä vuotta, mutta Espanja on nyt maailmanmestari eikä sitä voi kukaan eikä mikään ottaa pois joukkueelta eikä faneilta!

Mutta eiköhän nää kisat ole taputeltu, onnittelut myös Diego Forlánille, joka pokkasi ansaitusti kisojen parhaan pelaajan palkinnon. 2010 España on yksi jalkapallohistorian parhaimmista joukkueista, joka muistetaan ikuisesti. Nyt katse kohti EURO 2012 kisoja, karsinnathan alkavat jo pian! Viva España!:)
 
Ihan uteliaisuudesta kyselen, kun niin kovasti Espanja-vihaajiksi haukut niitä, jotka ovat käärmeissään joukkueen filmaavasta tyylistä, että kauankos olet itse Espanjaa kannattanut? Veikkaisin, että vuoden 2008 EM-kullasta asti :D
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Kauankos olet itse Espanjaa kannattanut?

Ihan siitä asti, kun olen jalkapalloa ylipäätään seurannut, eli 7-vuotiaasta ja vuoden 2000 EM-kisoista asti on ylpeänä Españaa kannatettu, kisoissa kuin kisoissa, paljon on muistoja, katkerista tappioista ja nyt myös hienoista voiton hetkistä. Ja aina tulen La Rojalle huutamaan ja toivomaan menestystä. Toivottavasti hienot suoritukset saavat jatkoa jo kahden vuoden päästä.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Mitä väliä, kun muut osa-alueet toimivat avausottelua lukuunottamatta täydellisesti. Maailman tämän hetken paras maalivahti Casillas, tiivis puolustus (0 päästettyä maalia 4 playoff-ottelussa, aika uskomatonta, eikö totta), taitava keskikenttä, kisojen maalikuninkuuden jakanut David Villa hyökkäyksessä. Ainoa heikkous tosiaan oli tuo viimeistelyn tehottomuus, paremmalla viimeistelylle Espanjan ottelut eivät olisi olleet edes jännittäviä, niin hallitseva joukkue muuten oli.
Eivät ehkä, mutta olisivat ainakin olleet viihdyttäviä.

Kerro toki, miten Iniesta pilasi maineensa? Tekemällä mestaruusmaalin?
Käyttäytymällä käsittämättömän epäurheilijamaisesti, pelasi jälkipeliä, filmasi punaisen. Ilman tuota filmiä maalia ei olisi syntynyt ja rankut olisi pelattu.

Ehkä, tai sitten ei. Mutta tiedätkö mitä, maalivahti on osa jalkapallojoukkuetta. Ihan kuten hyökkääjät, puolustajat ja keskikenttäpelaajat. Joten toteamuksesi pointti oli...?
Lähinnä se, että jos Casillas ei olisi torjunut niin hyvin kun torjui, olisi Espanja tippunut. Maaleja ei osattu tehdä, joten Casillasin ( ja osittain muun puolustuksen) peli piti Espanjan pystyssä. Vai väitätkö että 8 maalia 7:ssä ottelussa on jotenkin hyvä suoritus?

Kyllä, Iniesta liioitteli paria kaatumista finaalissa, hollantilaisen toinen varoitus ja siitä punainen kortti oli liian kova tuomio. Kummasti täällä silti porukka tuntuu unohtavan, että jos jalkapallosääntöjen mukaan olisi tuomittu, olisi hollanti pelannut yhdeksällä viimeisen tunnin ajan. Mutta asiantuntijat täällä varmaan saatte näistäkin tilanteista filmauksen:
De Jongin isku oli kyllä epäurheilijamainen, mutta Van Bommelin taklaus ei ollut punaisen arvoinen. Toisinkuin Iniestan jälkipeli. Eli 10 vs 10 olisi ollut reilu. Vai oletko sitä mieltä että Iniesta teki tuossa tilanteessa niinkuin oikein oli?
Noin hollantilaiset pelasivat koko pelin, törkeitä vahingoittamisyrityksiä kerta toisensa jälkeen. Häpeällistä, todellakin.

Harmillisesti vain tuomari "paskoi housuun", eikä uskaltanut nostaa punaista korttia aiemmin, jolloin La Roja olisi ratkaissut pelin jo peliajalla. Onneksi kuitenkin näin. Toki te, KonsoliFINin España-haterit voitte olla katkeria vaikka seuraavat neljä vuotta, mutta Espanja on nyt maailmanmestari eikä sitä voi kukaan eikä mikään ottaa pois joukkueelta eikä faneilta!
Tuomari osaltaan päästi antoi Hollantilaisten pelata kovaa. En ole "España-hater", enkä Hollannin kannattaja. Kannatan hienoa jalkapalloa johon filmaukset eivät kuulu. Espanjan peliin ne kuuluvat. Jokaiseen otteluun.

Mutta eiköhän nää kisat ole taputeltu, onnittelut myös Diego Forlánille, joka pokkasi ansaitusti kisojen parhaan pelaajan palkinnon. 2010 España on yksi jalkapallohistorian parhaimmista joukkueista, joka muistetaan ikuisesti. Nyt katse kohti EURO 2012 kisoja, karsinnathan alkavat jo pian! Viva España!:)
:D muistetaan ikuisesti. Tylsän "hallitsevan" pelin ansiosta, ja suuren teatterin. Tylsin maailmanmestari ikinä? Säälittävin ratkaisu finaalissa ikinä FILMATA punainen kortti ja tehdä vielä poisajetun paikalta maali?
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

De Jongin isku oli kyllä epäurheilijamainen, mutta Van Bommelin taklaus ei ollut punaisen arvoinen.

Ei ollut se Van Bommelin taklaus punaisen arvoinen, mutta tästä olisi kyllä punaisen voinut antaa. En itse saa ainakaan mitenkään tätä näyttämään minkään sortin pallontavoittelutilanteelta.

Säälittävin ratkaisu finaalissa ikinä FILMATA punainen kortti ja tehdä vielä poisajetun paikalta maali?

Tosiasia on kuitenkin se, että Heitinga piti olkapäästä kiinni/roikkui paidassa tilanteessa, josta Iniesta olisi voinut päästä läpi. Vaikka Iniesta toki tehosti tilannetta, niin Heitinga silti teki rikkeen. Vielä jos tuomari oli suullisesti aiemmin varoittanut Heitingaa, niin siinä tapauksessa ei ollut oikein muuta mahdollisuutta kuin antaa se toinen keltainen. En minä tuota Iniestan tehostamista tuossa tilanteessa pidä niin pahana (koska Heitinga kuitenkin rikkoi) kuin hiukan myöhemmin tullutta puhdasta filmiä, jossa Hollannin pelaaja ei edes Iniestaan osunut.
 
Tuostakin tilanteesta on kaksi näkemystä. Heitinga piti kättä olkapään päällä ja Iniesta veti Oscar-syöksyn tai Heitinga nojasi kunnolla ja Iniesta kaatui. Totuuden ei tiedä kuin Heitinga ja Iniesta.

On totta, että en kykene arvioimaan Espanjan otteluita ja tilanteita objektiivisesti, mutta on kyllä sinulta ja monilta muiltakin kirjoittajilta varsin käsittämätöntä puusilmäisyyttä huudella parista filmistä, ja vähätellä Espanjan voittoja.

Parista filmistä jotka aiheuttivat punaisen kortin, mekö puusilmiä? Kyllä Espanjan voitosta saa olla ihan mitä mieltä vaan, et sinä tai kukaan muukaan voi pakottaa olemaan samaa mieltä itsesi kanssa.

Ainoa heikkous tosiaan oli tuo viimeistelyn tehottomuus, paremmalla viimeistelylle Espanjan ottelut eivät olisi olleet edes jännittäviä, niin hallitseva joukkue muuten oli.

Jotenkin ristiriitainen tuo lause. Logiikkaa ei nimeksikään.

Kummasti täällä silti porukka tuntuu unohtavan, että jos jalkapallosääntöjen mukaan olisi tuomittu, olisi hollanti pelannut yhdeksällä viimeisen tunnin ajan.

Ja Espanja 10:llä. (Kummasti sinäkin unohtelet asioita Espanja-huumassa)
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Ei ollut se Van Bommelin taklaus punaisen arvoinen, mutta tästä olisi kyllä punaisen voinut antaa. En itse saa ainakaan mitenkään tätä näyttämään minkään sortin pallontavoittelutilanteelta.
Ei ehkä punaista, mutta ainakin kortin. (Jos ei saanutkin, en muista)
Tosiasia on kuitenkin se, että Heitinga piti olkapäästä kiinni/roikkui paidassa tilanteessa, josta Iniesta olisi voinut päästä läpi. Vaikka Iniesta toki tehosti tilannetta, niin Heitinga silti teki rikkeen. Vielä jos tuomari oli suullisesti aiemmin varoittanut Heitingaa, niin siinä tapauksessa ei ollut oikein muuta mahdollisuutta kuin antaa se toinen keltainen. En minä tuota Iniestan tehostamista tuossa tilanteessa pidä niin pahana (koska Heitinga kuitenkin rikkoi) kuin hiukan myöhemmin tullutta puhdasta filmiä, jossa Hollannin pelaaja ei edes Iniestaan osunut.

Ei ole varotuksen arvoinen rike, ei missään nimessä. Tosta ei ehkä kunnolla näe mutta Iniesta lähtee kaatumaan vasta kun Heitinga "päästää irti"
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Tuostakin tilanteesta on kaksi näkemystä. Heitinga piti kättä olkapään päällä ja Iniesta veti Oscar-syöksyn tai Heitinga nojasi kunnolla ja Iniesta kaatui. Totuuden ei tiedä kuin Heitinga ja Iniesta.

Näinhän se on, itse pitäisin kuitenkin todennäköisimpänä tuota yhdistelmää.

Ei ehkä punaista, mutta ainakin kortin. (Jos ei saanutkin, en muista)

Muistaakseni Van Bommel sai tuosta keltaisen kortin. Mutta jos kyseessä ei olisi ollut ensimmäinen puoliaika MM-finaaliottelussa, niin uskoisin, että tuosta olisi punainen heilahtanut. Niin kuin sanottu, tuo on selkeä vahingoittamisyritys ilman pallon tavoittelua, joka käsittääkseni on aina punaisen paikka.

Ei ole varotuksen arvoinen rike, ei missään nimessä. Tosta ei ehkä kunnolla näe mutta Iniesta lähtee kaatumaan vasta kun Heitinga "päästää irti"

Uskoisin, että tuossa kolmen ensimmäisen sekunnin aikana näkyy se, minkä takia siitä tuli varoitus. Itse rike ei ollut varoituksen arvoinen, mutta ilman rikettä Iniesta olisi päässyt nenäkkäin maalivahdin kanssa.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Uskoisin, että tuossa kolmen ensimmäisen sekunnin aikana näkyy se, minkä takia siitä tuli varoitus. Itse rike ei ollut varoituksen arvoinen, mutta ilman rikettä Iniesta olisi päässyt nenäkkäin maalivahdin kanssa.

Kyllähän tilanteessa rike oli, vaikka se mahtavalla heittäytymisellä ja näyttelemisellä hankittiinkin. Ongelma on vain siinä, että Robbenia pidettiin vastaavassa tilanteessa kiinni vyötäröstä paljon paljon pidempään kentän toisessa päässä, mutta koska mies ei vetänyt "minua ammuttiin haulikolla perseeseen"-syöksyä, tuomari ei viheltänyt mitään. Noh, rehellisesti sanottuna kun Hollanti ylitti puolen kentän, herra päätuomari hukkasi pavun pillistään.

Oma mielipide finaalista on sama kuin mitä se oli peliä katsellessa: naurettavin mestari mitä minun elinaikana on vastaan tullut. Sukeltelemisesta palkitaan joka pelissä ja laitetaan kavereita vastustajilta ulos, ja tämä on sitten sitä fair playta? Ainakaan se ei ole "hyvää ja kaunista jalkapalloa", mitä lehdessä on toitotettu finaalin jälkeen koko tuutin laidalta. Kauheaa filmausta, maalipaikkojen töhrimistä ja viimeistelyn heikkoutta ihan noin yleisesti. Siinä on uusin World Cup mestari. Jalkapallo on kuollut.
 
Tätä mäkin oon takaa hakenut. Eniten ärsyttää kaikkien kehut Espanjan hienosta pelistä.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Ongelma on vain siinä, että Robbenia pidettiin vastaavassa tilanteessa kiinni vyötäröstä paljon paljon pidempään kentän toisessa päässä, mutta koska mies ei vetänyt "minua ammuttiin haulikolla perseeseen"-syöksyä, tuomari ei viheltänyt mitään. Noh, rehellisesti sanottuna kun Hollanti ylitti puolen kentän, herra päätuomari hukkasi pavun pillistään.

Ja siinä tilanteessa muuten Puyolilla oli keltanen alla.. Ja totta, papu hävisi, kuten nähtiin siinä kulmassakin, joka jäi puhaltamatta. Osui puolustajaan ja molariin vielä kaiken lisäksi. Ja seuraavasta hyökkäyksestä tekee Espanja voittomaalin. Paljon jäi jossiteltavaa matsista..
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Finaalipelin kommentteja vasta nyt, kun mökkeilemästä palasin.

Aikalailla erilainen finaali oli kuin mitä odotin. Hollanti lähti pettymyksekseni jostain syystä rikkovalla ja passiivisella taktiikalla liikkeelle. Lisäksi likaisten taklauksien määrä oli suorastaan hämmästyttävä. Aiemmissa peleissään Hollanti ei ollut ihan näin likaista peliä pelannut vaikka rottapelaajan arkkityyppi van Bommel aina sääntöjen rajamailla keikkuikin. Ihme ettei suoraa punaista heiluteltu pariin kertaan jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta brittituomarilla ei kantti riittänyt. Kaiketi Hollannin kovien otteiden johdosta tuomari sitten intoutui jakamaan keltaista joka tilanteesta, ja toivoen sen siistivän pelin. Jopa Hollannin oma jalkapalloikoni Johan Cruyff häpesi omiensa suoritusta.

Ymmärrän hyvin mm. Iniestan turhautumisen kun sukille tullaan koko ajan vastoin sääntöjä, ja mitään ei tapahdu. Jokainen jalkapalloa pelannut tietää, että nappuloiden ei tarvitse osua väärään paikkaan mitenkään "näyttävästi" niin kipu on silti kova. Jos toinen pelaa taidolla ja toinen kovuudella, hyväksyn täysin pienen "korostuksen" kaatumiseen jos sillä saa tuomarin huomion likaiseen peliin. Toinen näkökulma tuohon on, että vaikka väärin tehty taklaus ei suoranaisesti saisikaan pelaajaa kaatumaan, saa se silti taklatun pelaajan menettämään kontrollin pallosta ja siten rikkeen tehnyt joukkue saa hyödyn. Kumpi on parempi? Jatkoajan punainen oli enemmän kuin oikeutettu punainen Hollannille joukkueena, vaikka sen saanut pelaaja ehkä ei pahimmasta päästä ollutkaan. Kaksi suoraa punaista peliajalla ei olisi ollut mikään vääryys. Tuomari ei tosiaan ollut ottelun tasolla, ja munattomuudellaan pilasi osittain pelin.

Ketjun kommenteissa paistaa jonkinmoinen kaksinaismoralismi ja linjattomuus. Samalla syytetään Espanjaa kollektiivisesti filmaamisesta joka tilanteessa, mikä on melko absurdi väite, ja samalla painetaan villaisella Hollannin vastaavat temput ja kiukuttelut tuomarille monesta tilanteesta, pahimpana Robben. Myös Snjeider ja Kyut kunnostautuivat ihan samoissa tempuissa. Bommelin kuoleva joutsen Iniestan tönäisystä Bommelin nilkkoihin tulon jälkeen menee samoihin kirjoihin.

Itse olen taitojalkapallon ystävä, ja en näe mitään hienoa finaalin Hollannin edustamassa telaketjupallossa. Ehkä sopii Britti-kentille, joilla moni Hollannin pelaaja leipäänsä hankkii, mutta ei tosiaankaan MM-finaaliin. Olisi ollut suorastaan järkyttävää, jos Hollanti olisi tuollaisen esityksen jälkeen kruunattu mestariksi. Hollannilla olisi ollut eväät lähteä pelaamaan taitavaa ja viihdyttävää peliä, mutta he valitsivat toisen tavan, ja se ei riittänyt joka osa-alueella taitavampaa Espanjaan vastaan.

Ansaittu mestaruus Espanjalle, eikä turnauksen parhaasta joukkueesta jäänyt juuri jossiteltavaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Samalla syytetään Espanjaa kollektiivisesti filmaamisesta joka tilanteessa, mikä on melko absurdi väite, ja samalla painetaan villaisella Hollannin vastaavat temput ja kiukuttelut tuomarille monesta tilanteesta, pahimpana Robben.

Bommelin kuoleva joutsen Iniestan tönäisystä Bommelin nilkkoihin tulon jälkeen menee samoihin kirjoihin.

Espanjan filmaamiset vain sattuivat ratkaisemaan pelin, sen takia ei Hollannin Oscareita oteta käsittelyyn. Ja tuo Bommel tilanne, taisin jo selittää tarpeeksi hyvin sen tilanteen sivulla 2, viesti 46#, Kakan punainen kortti, jos muistat tilanteen vertaa sitä Iniestan jälkipeliin. Voit mielessäsi laittaa Keitan kohdalle Bommelin ja Kakan tilalle Iniestan.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Espanjan filmaamiset vain sattuivat ratkaisemaan pelin, sen takia ei Hollannin Oscareita oteta käsittelyyn.

Tämähän onkin mielenkiintoinen kommentti, eli filmaaminen on ok, jos sillä "ei ratkaista pelejä"? Toki, tämähän vain osoittaa, kuinka Espanja oli Hollantia edellä todellakin jokaisella osa-alueella, myös filmaamisessa:p

Kisojen pahimmaksi filmiksi nostaisin silti kokonaisuutena tämän:

Hyi saatana, kuvottavaa että tuomari meni tuohon. Ei mitään kontaktia! de rossi on muutenkin sellainen peliä kunnioittamaton mulkkuperse, jonka naaman päällä pitäisi hyppiä kaksi tuntia teroitetut 7 tuuman naulat kenkien pohjassa, mutta erityisesti harmittaa New Zealandin puolesta, joukkue olisi ansainnut voiton ja paikan 16 joukkoon.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Espanjan filmaamiset vain sattuivat ratkaisemaan pelin

Ja kuten sanoin, jos tuomarilla olisi ollut selkäranka, olisi mm. tästä tullut suora punainen ja peli olisi ratkennut jo aiemmin. Oli suorastaan runollista, että punainen tuli lopulta niin vähäpätöisesti tilanteesta aiemman sikailun jälkeen. Pelin ratkaisi lopulta Iniestan taidokas maali.

KUNGFUCOCCOR.gif
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Tämähän onkin mielenkiintoinen kommentti, eli filmaaminen on ok, jos sillä "ei ratkaista pelejä"?

Miten sait sellaisen kuvan kommentistani? Ja ei, ei todellakaan.

Ei mitään kontaktia!

Tällaisia tilanteitahan oli joka matsissa. Osasta lävähti kortti, osasta ei.

@hartzu

Tuollaisiakin tilanteita oli vähintään se yksi per ottelu, ei todellakaan yhtä pahoja, mutta samanlaisia "pallontavoitteluja", mutta en tiedä kuinka monesta kortti tuli, ei varmaan kovin monesta. Ja oli matsissa myös sellaisia tilanteita, jotka hidastuksissa näyttivät pahoilta ja tahallisilta, mutta pelitilanteessa ne kävivät sekunnissa ja tarkoitus ei ollut satuttaa, puhtaita pallontavoittelu tilanteita. Koska tilanteet ovat myös todella nopeita, niin lainatakseni itseäni "•Jälkirangaistuksia kehiin filmaamisesta, jos tilannetta ei huomattu ottelun aikana" johon voisi lisätä myös kovat rikkeet joita ei huomattu.
 
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Hei olisiko jollain täällä se MM-finaalin Espanja-Hollanti YLE:n koko lähetys nauhalla tai levyllä tai digiboksin kovalevyllä tai vastaavalla jolla näkisin kun jäi vähän kaivelemaan kun en katsonut sitä kokonaan vaikka mahdollisuus siihen oli?

Olisi jees nähdä se ottelu kunnolla, joten jos sen vaikka laittaisi johonkin palveluun nettiin sen koko lähetyksen ja joka haluaa ladata saisi sen ladata?

Tai sitten kohtuuhinnalla ostamista levyllä tai kasetillakin voisi harkita, mutta mitään maltaita en ala maksamaan.

--------
Ylläpidon terveiset: tallenteen omistavat voivat ottaa yhteyttä GX:ään jatkoneuvotteluja varten. Tämä ketju varataan itse futiskeskustelulle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vastaus: Jalkapallon MM-kisat 2010 Etelä-Afrikka

Hei olisiko jollain täällä se MM-finaalin Espanja-Hollanti YLE:n koko lähetys nauhalla tai levyllä tai digiboksin kovalevyllä tai vastaavalla jolla näkisin kun jäi vähän kaivelemaan kun en katsonut sitä kokonaan vaikka mahdollisuus siihen oli?

Olisi jees nähdä se ottelu kunnolla, joten jos sen vaikka laittaisi johonkin palveluun nettiin sen koko lähetyksen ja joka haluaa ladata saisi sen ladata?

Tai sitten kohtuuhinnalla ostamista levyllä tai kasetillakin voisi harkita, mutta mitään maltaita en ala maksamaan.

Loppuottelu NED - ESP | MM-jalkapallo 2010 | Toista | Yle Areena | yle.fi Tosta näkyy koko ottelu.
 
Ylös Bottom